Lue keskustelun säännöt.
Onko joku tragedia elämässäsi vaikuttanut johonkin ihmissuhteeseesi vaikka kyseinen ihminen ei liittyisi tragediaan mitenkään?
Kommentit (18)
Ilmaisin kieltämättä hieman heikosti ajatukseni. Tarkoitin, että vaikuttanut jotenkin merkittävästi, kuten että tuo ihmissuhde on katkennut tai tullut merkittävästi aikaisempaa läheisemmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On toki. Sairastelin paljon, joten epäempaattinen puoliso kyllästyi ja otti eron. Sitten tämä tragedia vaikutti niin, että kaverimies uskalsi lähestyä, kun se ero oli virallinen. Sattuuhan näitä.
En voinut edes muodostaa ihmissuhteita todella pitkään aikaan joukkokiusaamisen ja -vainoamisen takia. Ulkomaille lähtö edessä. Ei tule ikävä.
Vanhemman petos joka katkaisi suhteet osaan sukulaisista.
Äidin itsemurha vaikuttaa edelleen kykyyni solmia naissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvan sairastuminen jälkeen ymmärsin että minulla ei ole ystäviä.
Nilviäiset.
Kyllä. Oli karua huomata, miten kaksinaamaisia ihmiset on. Ei kaikki, ja heitä vaalin elämässäni kuin kalleinta aarretta.
Joskus luulin, että jos ihmistä kohtaa tragedia, hänen läheisensä pyrkivät kuuntelemaan, tukemaan ja olemaan läsnä. Ei. Tragediasta tulee polttomerkki, karkuun juostaan kuin se tarttuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasteni kuoleman jälkeen jouduin katkaisemaan välit ystävääni, jolla oli täsmälleen samanikäiset lapset. En edelleenkään pysty edes ajattelemaan häntä/perhettään, ja aikaa on mennyt yli 20v.
Olin ei toivottu lapsi äidilleni, joten jouduin perheeni hyljeksimäksi. Minut jätettiin käytännössä vaille tietynlaista turvaa. Kyllähän se vaikuttaa ihmissuhteissa, työmahdollisuuksissa ja ynnä muussa sellaisessa, niitä ei käytännössä ole, olenkin siis syrjäytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasteni kuoleman jälkeen jouduin katkaisemaan välit ystävääni, jolla oli täsmälleen samanikäiset lapset. En edelleenkään pysty edes ajattelemaan häntä/perhettään, ja aikaa on mennyt yli 20v.
Ehkä pystyisit ajattelemaan heitä, jos et olisi jostain syystä voinutkaan panna välejä poikki ja olisit koko ajan ollut heidän kanssaan tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasteni kuoleman jälkeen jouduin katkaisemaan välit ystävääni, jolla oli täsmälleen samanikäiset lapset. En edelleenkään pysty edes ajattelemaan häntä/perhettään, ja aikaa on mennyt yli 20v.
Ehkä pystyisit ajattelemaan heitä, jos et olisi jostain syystä voinutkaan panna välejä poikki ja olisit koko ajan ollut heidän kanssaan tekemisissä.
Sori, mutta ei vaan silloin pystynyt. Oksensin kun näin puhelimessani hänen numeronsa (tallennettuna) koska tiesin, että siellä on elävät lapset kotona. Ihan vapaasti voi toivoa, että olisin pystynyt pitämään sen ystävyyssuhteen, hän on kuitenkin ihana ihminen - mutta en vaan voinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuden hylkäyskokemukset on vaikuttaneet siihen, etten ole uskonut kelpaavani kenellekään omana itsenäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasteni kuoleman jälkeen jouduin katkaisemaan välit ystävääni, jolla oli täsmälleen samanikäiset lapset. En edelleenkään pysty edes ajattelemaan häntä/perhettään, ja aikaa on mennyt yli 20v.
Ehkä pystyisit ajattelemaan heitä, jos et olisi jostain syystä voinutkaan panna välejä poikki ja olisit koko ajan ollut heidän kanssaan tekemisissä.
Parempi lopettaa ystävyys, jos tunnistaa, että on itse muuttunut myrkylliseksi katkeruudesta tai kateudesta.
En itse jaksa enää oikein pitää ihmisiin yhteyttä. Elämässäni ei ole yhtään asiaa tai ihmissuhdetta, johon tragedia ei olisi vaikuttanut. Jos jokin vastoinkäyminen ei vaikuta kaikkeen tai lähes kaikkeen, tuskin se silloin edes on mikään tragedia.
Ihmettelin, ettei tähän tullut enempää vastauksia. Eivätkö ihmiset tunnista näitä vaikutuksia vai onko aihe liian raskas?
Voisi pikemminkin kysyä, että mihin ihmissuhteeseen EI olisi vaikuttanut.