Ikävä nuoruuden aikaa ja tunnetta, että kaikki on mahdollista

Ei ollut minulla tuollaista tunnetta. Ahdistavaa aikaa oli. Nyt olen 43v ja kaikki mahdollista. Lapset isoja. Vaihdoin viime vuonna työpaikkaa pitkäaikaisesta vakityöstä toiseen. Nyt pääsin työn ohella opiskelee.

Olen 30v ja juuri mietin etten osannut nauttia riittävästi ikävuosista 16-25 kun kaikki oli mahdollista ja viihdyin omassa kehossani. Huomaan että unelmatkin on menneet jo harmaiksi. Ennen unelmoin kaikesta hienosta, mitä todennäköisesti en olisi tullut saavuttamaan, mutta joita kohti kuitenkin pyrin.

Nyt unelmoin hyvistä pakasterasioista ja siitä että jatkossakin olisi aikaa ja varaa asioihin. En usko enää kehityväni urallani riittävästi, jään tuohon työpaikkaan jos parempaa ei ilmaannu. Eikä näytä ilmaantuvan. Kaikissa on joko huonompi palkka, huonommat työolot tai molemmat. Perhe on ja oma asunto eli ei saavutettavaa sillä saralla. Joku sivubisnes olisi kiva, mutta ideat ei ole hyviä.

En tykkää olla keski-ikäistyvä. Haluaisin aloittaa uudestaan vaikka ikävuodesta 20 näillä tiedoilla ja edetä siitä reippaammin kohti sitä mitä halusin.

Se juna meni jo. ikä krisi vain sinulla.päset sitä eron ihan omalla asentella kaikki on mahdolista kaiken ikäisenä Vain oma asenne sen ratkaisee! Hienoita toki tekstisi.Et märehtinnyt vaikea lapsuus, vaikea nuoruus,avioero,jossa mies oli hirviö ja nainen pyhimys. Rasitavia ne naiset jotka itkee mennyt aika kun jokaiselle pitäisi olla asenne nyky hetki on ystäväni.Menyttä et saa takaisin. Sulje se ovi perässäsi pois.Ja jatka elämää,Mutta älä kaapijuoppona .Pahimat itkijät on nää humalan itsensä yksi kittavat naiset viinillä kotinsa illat myöhään kunnes sammuvat.Ensin häiriköinen koko illan puhelimilla niitä jotka saavat kinni .

Ikää 41 ja tunne, että kaikki unelmat on vielä mahdollista saavuttaa. Olo on kuin karkkikaupassa. Paljon rankkoja vuosia takana ja myös iloa ja onnistumisia. Nyt olen jälleen uuden edessä ja odotan innolla mitä mahdollisuuksia tulevaisuus tuo mukanaan. Olen oppinut pitämään puoleni ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani. En ole enää kynnysmatto niin kuin nuorempana

Minä olen 35-vuotias mies ja minulla on myös ikävä niitä unelmia, mitä oli silloin joskus. Nyt on monia polkuja valittu ja monia ovia on sulkeutunut. Toki paljon voi halutessaan saavuttaakin, mutta ei se tunnu samalta ilman sitä nuoruuden sykettä ja hehkua. Vaikea kuvitella, mitä tekee seuraavat kymmenet vuodet, jos henki säilyy.

Mä 47 ja niin onnellinen ettei tarvitse enää tavoitella mitään eikä osoittaa mitään kellekään. Olen jo oman elämäni rakentanut ja nyt nautin siinä elämisestä. Keskityn hetken nautintoihin ja olen onnellisempi kuin koskaan. En kaipaa enää mitään uutta.

Miksi ihmeessä nyt tai myöhemmin kaikki ei olisi mahdollista? Terveisin sinua 5 vuotta vanhempi.