Olen 45 v ja yhä surullinen,sekaisin ja hukassa itseni kanssa kuin 25vuotiaanakin

No huh, onneksi ei tarvi olla enää yhtä sekaisin kun 20 v.

Ei nuo päivärytmit ja päihteettömyys+liikkumiset  auta keksimään sitä oman elämän lankaa tasan yhtään.  Ehkä jopa päinvastoin ennemmin.

Itse olen ihan samassa jamassa  ja on juostu psykologit  sun muut läpi monet kerrat,eka kertaa yläkoulussa, ja siitä on jo 30 vuotta aikaa. Ja viimeksi syksyllä tehtiin taas testit että oiskohan mikää nmuuttunu, ei ole.

Ja on päivärytmi aina kunnossa, liikunnatkin ja ruokavaliot, ei mitään merkitystä siihen että tietäis mitä haluaa "isona".Kulissit on kunnossa täydellisesti, pään sisällä ei .

Tekis mieli  pistää sienimuhennokset testiin, jos ne auttas avaan mielen lukot .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et "jaksa" käydä töissä, eli onko kyse siitä että olet väsynyt fyysisesti tai henkisesti vai kyllästytkö helposti etkä sen takia halua käydä? Eli mikä on syynä elämäntilanteeseesi. Oletko käynyt lääkärissä?

Älä anna elämän lipua ohi. Baarissa käymällä tapaat vain muita elämään kyllästyneitä, joilla ei ole suuntaa elämässään. Mikä muu harrastus sinua kiinnostaisi kuin vain netissä roikkuminen. Tiedätkö mistä asioista olet kiinnostunut, oletko kokeillut uusia asioita?

Ei ole niin väliä mitä haluat tehdä isona. Kunhan teet ja kokeilet edes jotain. Kyllä se sieltä lopulta löytyy.

Tämä. Seura tekee sinänsä kaltaisekseen, että sitä helposti ihminen omaksuu toinen toiseltaan samanlaista ajatusmallia. Siksi olisi tärkeää päästä pois sellaisista ihmissuhteista jotka eivät lietso kipinään vaan apatiaan. Ympärillä olevilla ihmisillä on valtava vaikutus siihen miten koet tätä elämää ja sen mielekkyyttä. 

Tuo on ihan totta, mutta tämän "väärän" seuran lisäksi ei tarjolla ole enää ns tietyn pisteen jälkeen sitä parempaa seuraa. Jos oli koskaan.

Toinen vaihtoehto on tietysti olla yksin, mutta harva sitä vaihtoehtoa kokee omakseen ainakaan heti/helpolla vaan tuo vaihtoehto jää jäljelle vasta sitten kun on päätynyt ihan pohjalle ja/tai saa tarpeekseen niistä vääränlaisista ihmisistä. Silloin yleensä on saanut tarpeekseen ihan kaikista ihmisistä ja ihminen haluaa erakoitua ja syrjäytyä lopullisesti. Ainakin kun huomaa, ettei sitä parempaa seuraa ole edelleenkään tarjolla eikä elämästä enää saa mitenkään omannäköistä vaan se juna on mennyt aikaa sitten.

Sama juttu vaikka alkoholinkäytönkin lopetin jo kymmenisen vuotta sitten. Itsellä siis on unirytmi kunnossa, samoin ruokavalio ja vihdoinkin myös liikunta kuuluu arkeen eli lenkillä käy ainakin sen kerran päivässä, mutta silti en vaan pääse eteenpäin ja nyt olen jo joutunut luopumaankin monista niistä haaveista, jotka on aina olleet ne ainoat selkeät asiat elämässä. Ei enää tarvitse ajatellakaan oman perheen perustamista.

Ihmisillä, jotka käyttää alko-sanaa alkoholista on lähes poikkeuksetta jonkin sortin alkoholiongelmaa havaittavissa, vaikka muuta väittäisivät.

Mulla muuten sama mutta olen töissä. Hyväpalkkaisessa asiantuntijatyössä vieläpä. Mutta se ei kiinnosta minua ollenkaan, mutta en tiedä mikä muukaan kiinnostaisi. En ole koskaan tiennyt. En tiennyt koskaan sitäkään haluaisinko naimisiin tai lapsia, asuako kerros- vai omakotitalossa yms. Olen vaan ajautunut tähän elämään jossa olen eli olen lapseton sinkku ja työssä josta en pidä enkä tee koskaan muuta kuin työtä, syön ja nukun.

Kuulostaa valitettavan tutulta. Itselläni ongelma on enemmän sitä, että en ole saavuttanut tai kokenut vielä mitään vaikka olenkin jo keski-ikäinen ukkeli. Ei ole töitä, ei opiskeluja, ei perhettä, ei parisuhdetta ja kaveritkin samalla tavalla kaikkoavat enemmän omien perheidensä pariin. 

Tähän kun vielä lisää sen, että en ole vuosiin uskonut, että tilannettani voisi enää mitenkään parantaa ja jos voisi niin en tiedä miten se onnistuisi, niin siksi minullakin on tullut tuollainen luovuttaminen. Ennen en tehnyt mitään tilanteeni parantamiseksi, mutta pidin itsestäni silti huolta. Nyt viime vuosina olen luovuttanut itsenikin suhteen. Syön huonosti, juon liikaa, en liiku ja oikeastaan istun vain sohvalla koko ajan.

Olen sen verran umpikujassa, että en näe miten tästä voisi enää nousta sellaiseen elämään, joka tyydyttäisi minua enkä tiedä mistä löytäisi enää onnellisuutta elämäänsä.

Hae apua mielenyerveyden ammattilaisilta. Kuulostaa siltä, että sinulla on neuropsykologisia ja/tai persoonallisuuteen liittyviä ongelmia, joihit et ole koskaan saanut apua. Tsemppiä!

Kun ystäviä ei enää ole ja pää meinaa hajota yksin kämpillä, on baari oikeastaan ainoa vaihtoehto kun en kirkkoonkaan tahdo mennä. Tykkään valvoa myöhään ja nukkua aamulla pitkään mikä on varmaan suurin syy siihen että kaikki työkokeilut on epäonnistuneet, myöhästelin ja olin motivaatiota vailla.

Parisuhteita on ollut, pari avoliittoakin. En tykännyt kun alettiin komennella  että siivoaisit enemmän, menisit sinäkin töihin jne.  Olin kai liian boheem puolisoksi

Lapsia ei ole, vauvakuumetta on ollut mutta pelkään etten olisi hyvä äiti. Kissoja minulla on kolme ja niidenkin kanssa välillä  ei aina meinaa jaksaa vaihtaa hiekkoja jne.

Olen masentunut virallisesti, lääkkeet on. En tiedä onko niistä apua. En aina ota. 

Olen vuosia ajatellut että onhan tässä aikaa löytää tieni ja ajelehtia rauhassa elämän virrassa, mutta nyt aika on loppumassa. En ole enää nuori.

Ap

Tutustu mielen laajentajiin ?

Saako nykyään olla rehellinen? Aloittaja on laiska. Se on totuus, kun riisutaan kaikki viisastelu hänen tekstistään pois.

niin,ja korkean paikan kammoisetkin on vaan laiskoja ettei voi muka kiivet tornin huipulle. Ei se ole mistään muusta kii ku siitä.

Vierailija kirjoitti:

Kun ystäviä ei enää ole ja pää meinaa hajota yksin kämpillä, on baari oikeastaan ainoa vaihtoehto kun en kirkkoonkaan tahdo mennä. Tykkään valvoa myöhään ja nukkua aamulla pitkään mikä on varmaan suurin syy siihen että kaikki työkokeilut on epäonnistuneet, myöhästelin ja olin motivaatiota vailla.

Parisuhteita on ollut, pari avoliittoakin. En tykännyt kun alettiin komennella  että siivoaisit enemmän, menisit sinäkin töihin jne.  Olin kai liian boheem puolisoksi

Lapsia ei ole, vauvakuumetta on ollut mutta pelkään etten olisi hyvä äiti. Kissoja minulla on kolme ja niidenkin kanssa välillä  ei aina meinaa jaksaa vaihtaa hiekkoja jne.

Olen masentunut virallisesti, lääkkeet on. En tiedä onko niistä apua. En aina ota. 

Olen vuosia ajatellut että onhan tässä aikaa löytää tieni ja ajelehtia rauhassa elämän virrassa, mutta nyt aika on loppumassa. En ole enää nuori.

Ap

Tsemppiä! Olen melkein kaltaisesi, tosin vanhempi. Ei meillä kaikilla ilmeisesti ole mitään paikkaa tässä maailmassa. Itsekin olen ollut vuosikymmenet vain kotona.

Elämänhallinta hukassa.

Ideoita. Entä jos jättää tupakan, kofeiinin ja alkoholin? Koska ne voivat vaikuttaa mielialaan myös. Kaakao aamulla, tee muulloin tai mehu. Ja harrastelee jotain mistä pitää. Silloin tulee selkeä ajatuskuvio, kun ei ole alkoholia yms. Mitä haittavaikutuksia lääkkeellä on vai haluatko sen. Entä voiko uusia tuttuja saada harrastusaiheen tai kiinnostuksen kautta, miten videot, some, ulkomaiset tutut, tapahtumat esim. messut. Tietenkin oma turvallisuus ensin ja varovaisuus.