Mitä ennen vanhaan tapahtui nepsy-ihmisille?

ADHD, autismi, asberger jne. keskittyvät yleensä hyvin ja vaativat tavallisesti jonkinlaista fyysistä tekemistä, johon purkaa energiaa, erityisesti ADHD. Ojankaivuu, pellonauraus, kaskeaminen, sihteerin työt, kirjoituskoneen naputtelu, halkojen hakkuu, karjan paimentaminen, leipominen, metsästys, kalastus, sepän työt, kehruu, virkkaaminen, kankainen ja mattojen kutominen, rakentaminen, korjaaminen, veisto, teiden tekeminen, postin jakaminen, lajittelu jne.

Nykyisin on koko ajan tohina päällä, keskittyä ei saa yhteen asiaan vaan pitää multitaskina tehdä 7 juttua kerralla, pitää osata 15 asiaa hyvin yhden taidon sijaan, pitää olla sosiaalinen ja verkottua jne. Koneet tekevät suorittavaa helppoa työtä ja monia palveluita muutetaan itsepalveluksi (tyyliin ulkomaan paketin postitus oletetaan hoidettavaksi lähettäjän itsensä toimesta kotona kaikkine tulliselvityksineen, tulostuksineen jne. Sitten vaan nakataan valmis lähetys Postiin ja kas, on tehty postivirkailijan työt ilmatteeks).

Kun taviksetkin jo uupuu tuossa, miten hirvittävä uupumus on poikkeavilla?

Ei ennen ollut mitään spesiaali-ihmisiä, ei ollut aikaa pelleilyyn kuten nykyään.

Mitä ennen vanhaan tehtiin suvaitsemattomille, empaatittomille, julmille, itseään muita parempana pitäville, vähälahjaisille jotka tuomitsevat muita ja muuten ilkeille ihmisille?

Mun ihan varmasti autisminkirjolla ollut yks äidin puolen ukin veli lähti opiskelemaan Varkaudesta Helsingin yliopistoon venäjän kielen tulkiksi. Äidin puolen mummon mukaan keskeytti yliopisto-opintonsa heti kun opinnoissa alkoi ryhmätyöt ja palasi asumaan peräkammarin pojaksi lapsuudenkotiinsa. Äidin puolen mummon ja ukin perhe asui ukin lapsuudenkodin yläkerrassa siihen asti, kun äiti meni kahdeksannelle luokalle ja se ukin veli asui kans siinä talossa kuolemaansa asti vanhempiensa kanssa ja lopulta yksin yli kolmen vuoden ajan, kun mun äidin puolen ukin isä kuoli elokuussa 2006 91-vuotiaana ja poikansa peräkammarin poika 64- tai 63-vuotiaana helmikuussa 2010. Oon ihan varma, että asperger on hypännyt häneltä ja mun ukilta mulle yhden sukupolven yli, kun oon lukenut, että näinkin voi käydä suvussa. Mun äidin puolen paksusuolen syöpään 62-vuotiaana toukokuussa kuollut ukki vaikutti kans aspergerilta. Ukki oli aina ihan hiljainen selvinpäin meijän lastenlasten vieraillessa mummolassa ja makasi suurimman osan ajasta sohvalla olohuoneessa. Oli puhelias vasta kännissä yleensä.

Oon myös kuullut mummolta, että ukki oli hyvin hiljainen työpaikallaan ja etenkin työpaikan ruokalassa. Ukki työskenteli siis varhaiseläkkeelle asti hitsaajana. Näistä molemmista kumpaankaan ei oltu siis diagnosoitu aspergereiksi/autisminkirjoon kuuluviksi, mutta luulen, että olivat hyvin todennäköisesti aspergereita molemmat. Oon ainoa virallisesti aspergerdiagnoosin saanut meijän suvusta tähän asti 20 vuotta sitten. Aika hyvin on kuitenkin mun äidin puolen ukille käynyt elämässä, kun löysi vaimon ja perusti perheen. Toivottavasti mäkin perustaisin joskus vielä oman perheen.

T: M28 joka on saanut aspergerdiagnoosin lapsena

Vierailija kirjoitti:

Osa oli tarkkiksella, osalla varmaan mielenterveysongelmia aikuisuudessa. Toiset pärjäsivät ihan hyvin, eikä heitä pidetty muuta kuin hiukan omalaatuisina tyyppeinä.

Professorityyppeinä, jos järkeä oli päässä.