Lue keskustelun säännöt.
Siskon lapsi on erityislapsi, mutta sisko ummistaa siltä silmänsä
28.05.2022 |
Keksii milloin mitäkin tekosyitä lapsen huonolle käytökselle. Milloin kyse on huonoista unista, milloin sokerista, mutta ikinä ei vika voi olla lapsessa, tietenkään. Lapsi saa raivareita,lyö, kiroilee ja huutaa, karkailee jne. Ikää 5v. Joo, kuivakakkupalan vikahan se.
Kommentit (56)
Mistä näitä "siskon lapsi" ja "miehen siskon lapsi" ja "miehen suku" jne. provoja oikein tulee?
Saatteko näistä jotain iloa?
Typeriä nämä ovat, ja sitten jpotkut vielä näihin lankeaa.
Hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiparka. Miksi hänet on väkisin synnytetty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun siskoni diagnosoi minun esikoiseni erityislapseksi.
Täytti eilen 20, kirjoitti viime vuonna ällän paperit huippulukiosta, opiskelee yliopistossa ja on menossa hyvään työpaikkaan kesäksi ja sittem osa-aikaiseksi.
Siskoni vinkuu edelleen.
Tämä taas ei ole mitenkään todiste siitä, että lapsi ei olisi erityislapsi. Erityislapsetkin menestyvät elämässään.
Kai sen joku olisi päivähoidossa, eskarissa, peruskoulussa, lukiossa, yliopistossa tai työpaikoilla huomannut sentään jo?
Ei välttämättä. Jos lapsen käytös ei häiritse ketään muita (kyseisissä ympäristöissä), ei kukaan tule välttämättä kiinnitäneeksi huomiota lapsen erityisyyteen. Valitettavasti.
Ainoa joka on koskaan diagnosoinut lapseni erityislapseksi on lapseton peruskoulun käynyt siskoni joka ei ole koskaan opiskellut lastenhoitoa, lääketiedettä tai mitään muutakaan eikä ikinä työskennellyt lasten parisaa tai hankkinut lapsista mitään kokemusta.
Sen sijaan kymmenet opettajat, harrastusten ohjaajat, työnantajat, kaverit perheineen, vaihtovuoden isäntäperhe tai psykologikälyni e huomaa mitään.
Mutta tokihan se sisko on sinusta nyt oikeassa. Toetää paremmin kuin lapseni itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun siskoni diagnosoi minun esikoiseni erityislapseksi.
Täytti eilen 20, kirjoitti viime vuonna ällän paperit huippulukiosta, opiskelee yliopistossa ja on menossa hyvään työpaikkaan kesäksi ja sittem osa-aikaiseksi.
Siskoni vinkuu edelleen.
Tämä taas ei ole mitenkään todiste siitä, että lapsi ei olisi erityislapsi. Erityislapsetkin menestyvät elämässään.
Kai sen joku olisi päivähoidossa, eskarissa, peruskoulussa, lukiossa, yliopistossa tai työpaikoilla huomannut sentään jo?
Ei välttämättä. Jos lapsen käytös ei häiritse ketään muita (kyseisissä ympäristöissä), ei kukaan tule välttämättä kiinnitäneeksi huomiota lapsen erityisyyteen. Valitettavasti.
Ainoa joka on koskaan diagnosoinut lapseni erityislapseksi on lapseton peruskoulun käynyt siskoni joka ei ole koskaan opiskellut lastenhoitoa, lääketiedettä tai mitään muutakaan eikä ikinä työskennellyt lasten parisaa tai hankkinut lapsista mitään kokemusta.
Sen sijaan kymmenet opettajat, harrastusten ohjaajat, työnantajat, kaverit perheineen, vaihtovuoden isäntäperhe tai psykologikälyni e huomaa mitään.
Mutta tokihan se sisko on sinusta nyt oikeassa. Toetää paremmin kuin lapseni itse.
En sanonut uskovani siskosi olevan oikeassa. Korjasin vain harhauskosi siitä, että koulussa menestyminen poissulkisi lapsen erityisyyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun siskoni diagnosoi minun esikoiseni erityislapseksi.
Täytti eilen 20, kirjoitti viime vuonna ällän paperit huippulukiosta, opiskelee yliopistossa ja on menossa hyvään työpaikkaan kesäksi ja sittem osa-aikaiseksi.
Siskoni vinkuu edelleen.
Tämä taas ei ole mitenkään todiste siitä, että lapsi ei olisi erityislapsi. Erityislapsetkin menestyvät elämässään.
Kai sen joku olisi päivähoidossa, eskarissa, peruskoulussa, lukiossa, yliopistossa tai työpaikoilla huomannut sentään jo?
Ei välttämättä. Jos lapsen käytös ei häiritse ketään muita (kyseisissä ympäristöissä), ei kukaan tule välttämättä kiinnitäneeksi huomiota lapsen erityisyyteen. Valitettavasti.
Ainoa joka on koskaan diagnosoinut lapseni erityislapseksi on lapseton peruskoulun käynyt siskoni joka ei ole koskaan opiskellut lastenhoitoa, lääketiedettä tai mitään muutakaan eikä ikinä työskennellyt lasten parisaa tai hankkinut lapsista mitään kokemusta.
Sen sijaan kymmenet opettajat, harrastusten ohjaajat, työnantajat, kaverit perheineen, vaihtovuoden isäntäperhe tai psykologikälyni e huomaa mitään.
Mutta tokihan se sisko on sinusta nyt oikeassa. Toetää paremmin kuin lapseni itse.
En sanonut uskovani siskosi olevan oikeassa. Korjasin vain harhauskosi siitä, että koulussa menestyminen poissulkisi lapsen erityisyyden.
Ei minulla ole harhauskoa. Ihmettelin sitä että minä, lapsi tai kukaan yllämainituista ei huomaa lapsessa 20 vuoteen mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun siskoni diagnosoi minun esikoiseni erityislapseksi.
Täytti eilen 20, kirjoitti viime vuonna ällän paperit huippulukiosta, opiskelee yliopistossa ja on menossa hyvään työpaikkaan kesäksi ja sittem osa-aikaiseksi.
Siskoni vinkuu edelleen.
Tämä taas ei ole mitenkään todiste siitä, että lapsi ei olisi erityislapsi. Erityislapsetkin menestyvät elämässään.
Kai sen joku olisi päivähoidossa, eskarissa, peruskoulussa, lukiossa, yliopistossa tai työpaikoilla huomannut sentään jo?
Ei välttämättä. Jos lapsen käytös ei häiritse ketään muita (kyseisissä ympäristöissä), ei kukaan tule välttämättä kiinnitäneeksi huomiota lapsen erityisyyteen. Valitettavasti.
Ainoa joka on koskaan diagnosoinut lapseni erityislapseksi on lapseton peruskoulun käynyt siskoni joka ei ole koskaan opiskellut lastenhoitoa, lääketiedettä tai mitään muutakaan eikä ikinä työskennellyt lasten parisaa tai hankkinut lapsista mitään kokemusta.
Sen sijaan kymmenet opettajat, harrastusten ohjaajat, työnantajat, kaverit perheineen, vaihtovuoden isäntäperhe tai psykologikälyni e huomaa mitään.
Mutta tokihan se sisko on sinusta nyt oikeassa. Toetää paremmin kuin lapseni itse.
En sanonut uskovani siskosi olevan oikeassa. Korjasin vain harhauskosi siitä, että koulussa menestyminen poissulkisi lapsen erityisyyden.
Ei minulla ole harhauskoa. Ihmettelin sitä että minä, lapsi tai kukaan yllämainituista ei huomaa lapsessa 20 vuoteen mitään.
Ehkä olisin ymmärtänyt paremmin, jos olisit avannut enemmän, miksi siskosi epäili lastasi erityislapseksi ja minkälainen lapsesi sinun mielestäsi on. Sen sijaan se, että lapsi on menestynyt koulussa, ei kerro mahdollisesta erityisyydestä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että lapsella on mahdollisesti jokin erityistä kuten ADHD tai autismi, ei poissulje sitä, etteikö lapsen käytökseen vaikuttaisi myös verensokeri ym. päinvastoin. Olisiko parempi, että lapsen äiti sanoisi joka tilanteessa, että sori, mutta kun mun lapsella nyt on vaan tämä ADHD? Lapsi on muutakin kuin se mahdollinen diagnoosinsa.
Olisi hyvä jos hommaisi kersan tutkimuksiin, vaan kun tämä aloittajan sisko ei ole niin tehnyt.
Mistä sinä sen tiedät?
Onko sulla joku kristallipallo?Ei, mutta osaan lukea.
EriOliko täällä jossain vaiheessa sen lapsen äiti kirjoittamassa, että ei ole "hommannut kersaa tutkimuksiin", vai mistä luit. Vai oletatko vain että sisko kyllä tietäisi mahdollisista tutkimuksista?
Ihme aspergerjankkausta.
Jos sisko ummistaa silmänsä huonolta käytökseltä, hän ei silloin hae apua aktiivisesti. Ihan looginen päättelyketju, turha jankuttaa.Miten niin ummistaa silmänsä?
Jankuti jankuti jankku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tilanteen. Tuttava samanlainen. Poika raivoaa meille aikuisille miksi emme pidä ulko-ovea auki kun tultiin matkoilta aamulla. Kannoimme monta matkalaukkua sisään ja hän kyttäsi tekemättä mitään.
Ja kysyn ,miksi ei itse voi pitää ,vapaaherrana seisoo tekemättä mitään. Heti juoruamaan äidilleen. Ja äitinsä raivoaa.Kullannuppu on alkanut pissaamaan housuihinsa ja kuolaamaan .Ikä 7 vuotta.
Äitinsä ei näe mitään vikaa psyykkisesti sairaassa lapsessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun siskoni diagnosoi minun esikoiseni erityislapseksi.
Täytti eilen 20, kirjoitti viime vuonna ällän paperit huippulukiosta, opiskelee yliopistossa ja on menossa hyvään työpaikkaan kesäksi ja sittem osa-aikaiseksi.
Siskoni vinkuu edelleen.
Tämä taas ei ole mitenkään todiste siitä, että lapsi ei olisi erityislapsi. Erityislapsetkin menestyvät elämässään.
Kai sen joku olisi päivähoidossa, eskarissa, peruskoulussa, lukiossa, yliopistossa tai työpaikoilla huomannut sentään jo?
Ei välttämättä. Jos lapsen käytös ei häiritse ketään muita (kyseisissä ympäristöissä), ei kukaan tule välttämättä kiinnitäneeksi huomiota lapsen erityisyyteen. Valitettavasti.
Ainoa joka on koskaan diagnosoinut lapseni erityislapseksi on lapseton peruskoulun käynyt siskoni joka ei ole koskaan opiskellut lastenhoitoa, lääketiedettä tai mitään muutakaan eikä ikinä työskennellyt lasten parisaa tai hankkinut lapsista mitään kokemusta.
Sen sijaan kymmenet opettajat, harrastusten ohjaajat, työnantajat, kaverit perheineen, vaihtovuoden isäntäperhe tai psykologikälyni e huomaa mitään.
Mutta tokihan se sisko on sinusta nyt oikeassa. Toetää paremmin kuin lapseni itse.
En sanonut uskovani siskosi olevan oikeassa. Korjasin vain harhauskosi siitä, että koulussa menestyminen poissulkisi lapsen erityisyyden.
Ei minulla ole harhauskoa. Ihmettelin sitä että minä, lapsi tai kukaan yllämainituista ei huomaa lapsessa 20 vuoteen mitään.
Ehkä olisin ymmärtänyt paremmin, jos olisit avannut enemmän, miksi siskosi epäili lastasi erityislapseksi ja minkälainen lapsesi sinun mielestäsi on. Sen sijaan se, että lapsi on menestynyt koulussa, ei kerro mahdollisesta erityisyydestä mitään.
Oletko sinä erityinen? Et hahmota? Jumitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksiin. Ei kuulosta normaalilta.
Molemmat , veikkaan että mamma suuttuu verisesti "eimeitämikkäänvaivaa" tyyliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun siskoni diagnosoi minun esikoiseni erityislapseksi.
Täytti eilen 20, kirjoitti viime vuonna ällän paperit huippulukiosta, opiskelee yliopistossa ja on menossa hyvään työpaikkaan kesäksi ja sittem osa-aikaiseksi.
Siskoni vinkuu edelleen.
Tämä taas ei ole mitenkään todiste siitä, että lapsi ei olisi erityislapsi. Erityislapsetkin menestyvät elämässään.
Kai sen joku olisi päivähoidossa, eskarissa, peruskoulussa, lukiossa, yliopistossa tai työpaikoilla huomannut sentään jo?
Ei välttämättä. Jos lapsen käytös ei häiritse ketään muita (kyseisissä ympäristöissä), ei kukaan tule välttämättä kiinnitäneeksi huomiota lapsen erityisyyteen. Valitettavasti.
Ainoa joka on koskaan diagnosoinut lapseni erityislapseksi on lapseton peruskoulun käynyt siskoni joka ei ole koskaan opiskellut lastenhoitoa, lääketiedettä tai mitään muutakaan eikä ikinä työskennellyt lasten parisaa tai hankkinut lapsista mitään kokemusta.
Sen sijaan kymmenet opettajat, harrastusten ohjaajat, työnantajat, kaverit perheineen, vaihtovuoden isäntäperhe tai psykologikälyni e huomaa mitään.
Mutta tokihan se sisko on sinusta nyt oikeassa. Toetää paremmin kuin lapseni itse.
En sanonut uskovani siskosi olevan oikeassa. Korjasin vain harhauskosi siitä, että koulussa menestyminen poissulkisi lapsen erityisyyden.
Ei minulla ole harhauskoa. Ihmettelin sitä että minä, lapsi tai kukaan yllämainituista ei huomaa lapsessa 20 vuoteen mitään.
Ehkä olisin ymmärtänyt paremmin, jos olisit avannut enemmän, miksi siskosi epäili lastasi erityislapseksi ja minkälainen lapsesi sinun mielestäsi on. Sen sijaan se, että lapsi on menestynyt koulussa, ei kerro mahdollisesta erityisyydestä mitään.
Oletko sinä erityinen? Et hahmota? Jumitat?
Saatanpa ollakin ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivon että jokainen vanhempi ottaisi nämäkin sairaudet tosissaan eikä kuvittelisi että nämä poistuu kasvatuksella.
Minulla ja ystävälläni on molemmilla muutama nepsy-lapsi. Hän ei halunnut lääkkeellistä hoitoa eikä terapiaa lapsilleen, katkaisi yhteydet hoitotahoihin. Kertoi ettei usko lääkäreitä yms vaan aika korjaa ongelmat. Kun ongelmia tuli niin äiti puhui lapsen ulos pinteestä diagnoosilla mutta mitään tukea ei koulusta ottanut vastaan kun sillä ei oikeasti ole diagnoosia vaan lääkäri on tehnyt virheen.
Itse otin kaiken avun vastaan, lääkkeet, terapiat, tien. Muokattiin arki sopivaksi ja tehtiin kaikki lasten eteen.
Nyt lapset teinejä. Hänen lapset lastesuojeluyksikössä. Meillä tilanne Ok, ei kehuttavaa muttei myöskään moitittavaa. Lapset pärjää koulussa, on hyvätapaisia, paljon kavereita ja sosiaalista elämää, harrastuksia ja päässeet joka luokka-asteen ajallaan ja yksilöidyt aineet purettu.
Eli miettikää niitä lapsia. Ottakaa apu vastaan varhaisessa vaiheessa.
Ja sitten on meitä, joiden vanhemnat eivät ole panikoituneet vasn kasvattaneet. Melllä on ihan jokaisella ADHD, mutta silti ollaan korkeakoulutettuja, naimisissa ja meillä on lapsia. Sillä diagnoosilla tai avulla ei tee yhtään mitään jos hoitaa kasvatusvastuunda ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
adhd:een on ihan olemassa lääkitys
Mutta, jos ei halua lääkitystä niin sit ei halua. En mäkään hankkisi lapselleni lääkitystä ennen kuin olisi ihan pakko.
Jos lapsi on väkivaltainen ja impulsiivinen, muut lapset alkavat pelätä ja karttaa häntä ennen pitkää. Lääkityksen lisäksi on myös erilaisia kuntoutuksia ja ryhmiä eri ikäisille lapsille, esim. Sosiaalisten taitojen ja tunteiden sanoituksen ja hallinnan opetteluun. Myös vanhemmille on tarjolla ohjausta ja vertaistukea yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon että jokainen vanhempi ottaisi nämäkin sairaudet tosissaan eikä kuvittelisi että nämä poistuu kasvatuksella.
Minulla ja ystävälläni on molemmilla muutama nepsy-lapsi. Hän ei halunnut lääkkeellistä hoitoa eikä terapiaa lapsilleen, katkaisi yhteydet hoitotahoihin. Kertoi ettei usko lääkäreitä yms vaan aika korjaa ongelmat. Kun ongelmia tuli niin äiti puhui lapsen ulos pinteestä diagnoosilla mutta mitään tukea ei koulusta ottanut vastaan kun sillä ei oikeasti ole diagnoosia vaan lääkäri on tehnyt virheen.
Itse otin kaiken avun vastaan, lääkkeet, terapiat, tien. Muokattiin arki sopivaksi ja tehtiin kaikki lasten eteen.
Nyt lapset teinejä. Hänen lapset lastesuojeluyksikössä. Meillä tilanne Ok, ei kehuttavaa muttei myöskään moitittavaa. Lapset pärjää koulussa, on hyvätapaisia, paljon kavereita ja sosiaalista elämää, harrastuksia ja päässeet joka luokka-asteen ajallaan ja yksilöidyt aineet purettu.
Eli miettikää niitä lapsia. Ottakaa apu vastaan varhaisessa vaiheessa.
Ja sitten on meitä, joiden vanhemnat eivät ole panikoituneet vasn kasvattaneet. Melllä on ihan jokaisella ADHD, mutta silti ollaan korkeakoulutettuja, naimisissa ja meillä on lapsia. Sillä diagnoosilla tai avulla ei tee yhtään mitään jos hoitaa kasvatusvastuunda ihan itse.
Tämä on juuri se nykyongelma. Lapsia ei kohdella yksilöinä vaan yritetään löytää syy siihen ettei itse jaksa. Diagnosoidaan ja lääkitään lapsi niin ei tarvitse olla vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon että jokainen vanhempi ottaisi nämäkin sairaudet tosissaan eikä kuvittelisi että nämä poistuu kasvatuksella.
Minulla ja ystävälläni on molemmilla muutama nepsy-lapsi. Hän ei halunnut lääkkeellistä hoitoa eikä terapiaa lapsilleen, katkaisi yhteydet hoitotahoihin. Kertoi ettei usko lääkäreitä yms vaan aika korjaa ongelmat. Kun ongelmia tuli niin äiti puhui lapsen ulos pinteestä diagnoosilla mutta mitään tukea ei koulusta ottanut vastaan kun sillä ei oikeasti ole diagnoosia vaan lääkäri on tehnyt virheen.
Itse otin kaiken avun vastaan, lääkkeet, terapiat, tien. Muokattiin arki sopivaksi ja tehtiin kaikki lasten eteen.
Nyt lapset teinejä. Hänen lapset lastesuojeluyksikössä. Meillä tilanne Ok, ei kehuttavaa muttei myöskään moitittavaa. Lapset pärjää koulussa, on hyvätapaisia, paljon kavereita ja sosiaalista elämää, harrastuksia ja päässeet joka luokka-asteen ajallaan ja yksilöidyt aineet purettu.
Eli miettikää niitä lapsia. Ottakaa apu vastaan varhaisessa vaiheessa.
Ja sitten on meitä, joiden vanhemnat eivät ole panikoituneet vasn kasvattaneet. Melllä on ihan jokaisella ADHD, mutta silti ollaan korkeakoulutettuja, naimisissa ja meillä on lapsia. Sillä diagnoosilla tai avulla ei tee yhtään mitään jos hoitaa kasvatusvastuunda ihan itse.
Tämä on juuri se nykyongelma. Lapsia ei kohdella yksilöinä vaan yritetään löytää syy siihen ettei itse jaksa. Diagnosoidaan ja lääkitään lapsi niin ei tarvitse olla vanhempi.
Olen takuulla joutunut kasvattamaan erityislastani enemmän kuin keskivertovanhempi. Ja kyllä, jaksamisen kanssa on ollut haasteita. Mitään tukea en ole saanut ulkopuolisilta tahoilta ennen kuin nyt, kun suurin osa kasvatustyöstä on tehty. Halusin lapseni tutkimuksiin hänen takiaan, en itseni.
Ei välttämättä. Jos lapsen käytös ei häiritse ketään muita (kyseisissä ympäristöissä), ei kukaan tule välttämättä kiinnitäneeksi huomiota lapsen erityisyyteen. Valitettavasti.