Voinko nelikymppisenä luoda vielä uran?

Onko ura sitten niin tärkeä? Tunnen muutamiia, joilla on hieno työura, mutta ovat ihan loppuun palaneita ja tyytymättömän oloisia. Eräskin sanoo työstään aina "voi helvetti", mutta hieno ura on ja rahaa tulee. Hinta vaan hirvittävä.

Itse käyn vain töissä. Mistään urasta ei voi puhua, vaan työpaikasta, jossa on muuttumattomat tehtävät. En ole älynnyt olla tyytymätön.

Tottakai voi. Se on omasta motivaatiosta ja aloitekyvystä kiinni. Älä ensin pohtimaan mikä sinua kiinnostaa. Jos et tiedä, niin mieti mikä sinua kiinnosti lapsena. Sieltä saa jo hyvää vinkkiä pohtimiseen.

Lähdin 35-vuotiaana kirjanpitäjäksi todella suuren elämänmuutoksen myötä. Pohdin mihin vaihdan alaa enkä saanut kiinni mikä olisi oma juttu.

Muistin, että lapsena jo rakastin järjestelmällisyyttä ja säännönmukaisuutta. Mutkien kautta opiskelemaan ja nyt olen hyvässä työpaikassa.

Älä vertaa itseäsi muihin äläkä luovutta. Jokainen meistä elää omaa, uniikkia elämää. Aina kannattaa mennä eteenpäin, sillä luovuttamalla luovut myös elämästä,

Tsemppiä! 😊

Ura tarkoittaa erilaisten työtehtävien ja työelämäkokemusten ketjua, joka on jokaisella erilainen ja yksilöllinen.

Tämä on yksi määritelmä mitä ura tarkoittaa.

Eli te, jotka "käytte vaan töissä"; teilläkin on ura.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai voi. Se on omasta motivaatiosta ja aloitekyvystä kiinni. Älä ensin pohtimaan mikä sinua kiinnostaa. Jos et tiedä, niin mieti mikä sinua kiinnosti lapsena. Sieltä saa jo hyvää vinkkiä pohtimiseen.

Lähdin 35-vuotiaana kirjanpitäjäksi todella suuren elämänmuutoksen myötä. Pohdin mihin vaihdan alaa enkä saanut kiinni mikä olisi oma juttu.

Muistin, että lapsena jo rakastin järjestelmällisyyttä ja säännönmukaisuutta. Mutkien kautta opiskelemaan ja nyt olen hyvässä työpaikassa.

Älä vertaa itseäsi muihin äläkä luovutta. Jokainen meistä elää omaa, uniikkia elämää. Aina kannattaa mennä eteenpäin, sillä luovuttamalla luovut myös elämästä,

Tsemppiä! 😊

Kiitos! On ollut aina vaikeaa löytää omaa polkua ja mitä tekisin elämässä, en osaa tunnistaa kiinnostuksenkohteita kovin hyvin. En ole löytänyt oikein itselleni oikeaa paikkaa elämässä. Kiitos sanoistasi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai voi. Se on omasta motivaatiosta ja aloitekyvystä kiinni. Älä ensin pohtimaan mikä sinua kiinnostaa. Jos et tiedä, niin mieti mikä sinua kiinnosti lapsena. Sieltä saa jo hyvää vinkkiä pohtimiseen.

Lähdin 35-vuotiaana kirjanpitäjäksi todella suuren elämänmuutoksen myötä. Pohdin mihin vaihdan alaa enkä saanut kiinni mikä olisi oma juttu.

Muistin, että lapsena jo rakastin järjestelmällisyyttä ja säännönmukaisuutta. Mutkien kautta opiskelemaan ja nyt olen hyvässä työpaikassa.

Älä vertaa itseäsi muihin äläkä luovutta. Jokainen meistä elää omaa, uniikkia elämää. Aina kannattaa mennä eteenpäin, sillä luovuttamalla luovut myös elämästä,

Tsemppiä! 😊

Kiitos! On ollut aina vaikeaa löytää omaa polkua ja mitä tekisin elämässä, en osaa tunnistaa kiinnostuksenkohteita kovin hyvin. En ole löytänyt oikein itselleni oikeaa paikkaa elämässä. Kiitos sanoistasi. Ap

Tee vaikka ammatinvalintatesti, joka löytyy netistä.

Tässä artikkelissa löytyy hyvä lista mitä voi käyttää hyödyksi omia vahvuuksia etsiessä.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/27/tunnista-vahvuutesi

Olen vähän eri mieltä siitä, että 'pitää löytää kiinnostuksen kohteet', liian romanttista tässä maailmassamme. Minusta kannattaa ottaa selvää, millä aloilla on parhaat työnsaantimahdollisuudet ja suht lyhyt koulutus, kun on ikää jo tuon verran. Sitten valita sopivin vaihtoehto. Ei varmaan kannata alkaa opiskella vaikka entisöijäksi, mutta esim. hoitoalalle kyllä. Tietenkin jotain kiinnostusta pitäisi olla, mutta valinnan pitäisi olla kuitenkin kytkettynä realismiin työelämään sijoittumisessa.

Kun lapsuus ollut haastavissa oloissa, jossa on vaan koittanut olla näkymätön, ei ole kauheasti ollut silloinkaan tilaa olla kiinnostuksen kohteita ja käsitys itsestä on jotenkin jäänyt muodostumatta. Kuka olen, mistä pidän tai mistä unelmoin. On vain jäänyt sellainen varpaillaan olo, eikä oikein uskalla edes rohkeasti olla.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsuus ollut haastavissa oloissa, jossa on vaan koittanut olla näkymätön, ei ole kauheasti ollut silloinkaan tilaa olla kiinnostuksen kohteita ja käsitys itsestä on jotenkin jäänyt muodostumatta. Kuka olen, mistä pidän tai mistä unelmoin. On vain jäänyt sellainen varpaillaan olo, eikä oikein uskalla edes rohkeasti olla.

Sitten pitää miettiä mitkä asiat saa sinut hymyilemään. Mikä tuo iloa? Jos ei olisi rajoitteita, mikä olisi suurin unelmasi?

Itse joudun parhaillaan opiskelemaan terveys syistä uutta ammattia ja valmistuessa olen 40v. Olen miettinyt että saanko luotua vielä uuden uran, mutta aika näyttää. Tiedän tapauksia ketkä ovat valmistuneet lääkäriksi vielä viisikymppisenä, joten koskaan ei kai ole liian myöhäistä tehdä uraa.

Omalla vuosikurssillani aloitti useampi 40 vuotias, eivätkä nämä 40 vuotiaat olleet edes opiskeluaikanani vanhimmat fuksit.  Ja jos aattelen näitä 40 vuotiaitam jotka valmistuivat noin 5 -7 vuotta myöhemmin niin varovaisesti arvioiden heillä on työuraa jäljellä noin 20 vuotta, jos vain itse jaksavat tehdä. Mutta olisivathan he voineet käyttää aikansa sen haikailemiseen, että mikseivät nuorempana ymmärtäneet ja osanneet haleutua "oikeaan putkeen" jolta ei olisi tarvinnut poiketa tai katsella sivuille ja harkita uudestaan suuntaa.

Suorin tie voi olla nopein mutta ei suinkaan aina mielenkiintoisin!

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn vain töissä. Mistään urasta ei voi puhua, vaan työpaikasta, jossa on muuttumattomat tehtävät. En ole älynnyt olla tyytymätön.

No nyt sait sitten tietää, miten kurjaa elämäsi on! 😅

Vierailija kirjoitti:

Ura tarkoittaa erilaisten työtehtävien ja työelämäkokemusten ketjua, joka on jokaisella erilainen ja yksilöllinen.

Tämä on yksi määritelmä mitä ura tarkoittaa.

Eli te, jotka "käytte vaan töissä"; teilläkin on ura.

Äidilläni on mainio huumorintaju.

Hänen uransa oli pientilan emäntänä.

2000-luvun alussa EU kielsi sontatunkiot.

Mutta kun tunkiota siirrettiin 50m navetasta, se ei ollut kielletty tunkio, vaan(vielä silloin) sallittu auma.

Tämä aiheutti tietysti sen, että paska piti kärrätä kottikärryillä navetasta lankkupolkua pitkin aumaan.

Oli luminen talvi, paskankärräyspolku kulki syvänä urana kinosten keskellä.

Äitini tuumasi: "Tässä on minun uraputki."

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ura tarkoittaa erilaisten työtehtävien ja työelämäkokemusten ketjua, joka on jokaisella erilainen ja yksilöllinen.

Tämä on yksi määritelmä mitä ura tarkoittaa.

Eli te, jotka "käytte vaan töissä"; teilläkin on ura.

Äidilläni on mainio huumorintaju.

Hänen uransa oli pientilan emäntänä.

2000-luvun alussa EU kielsi sontatunkiot.

Mutta kun tunkiota siirrettiin 50m navetasta, se ei ollut kielletty tunkio, vaan(vielä silloin) sallittu auma.

Tämä aiheutti tietysti sen, että paska piti kärrätä kottikärryillä navetasta lankkupolkua pitkin aumaan.

Oli luminen talvi, paskankärräyspolku kulki syvänä urana kinosten keskellä.

Äitini tuumasi: "Tässä on minun uraputki."

Niin. Oliko äitisi esimerkki ihmisestä, joka alistui kohtaloonsa vai tyytyväinen ja iloinen siihen mitä teki, joka ei halunnut hypätä uraltaan ja lähteä tekemään mahd. jotain ihan muuta. Kumpikaan valinta ei ole toista huonompi, jos se on oma valinta ja halu, eikä ainoastaan alistuminen toisten vaikka sitten EU:n  aettamien ehtojen ja vallan alle.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ura tarkoittaa erilaisten työtehtävien ja työelämäkokemusten ketjua, joka on jokaisella erilainen ja yksilöllinen.

Tämä on yksi määritelmä mitä ura tarkoittaa.

Eli te, jotka "käytte vaan töissä"; teilläkin on ura.

Äidilläni on mainio huumorintaju.

Hänen uransa oli pientilan emäntänä.

2000-luvun alussa EU kielsi sontatunkiot.

Mutta kun tunkiota siirrettiin 50m navetasta, se ei ollut kielletty tunkio, vaan(vielä silloin) sallittu auma.

Tämä aiheutti tietysti sen, että paska piti kärrätä kottikärryillä navetasta lankkupolkua pitkin aumaan.

Oli luminen talvi, paskankärräyspolku kulki syvänä urana kinosten keskellä.

Äitini tuumasi: "Tässä on minun uraputki."

Niin. Oliko äitisi esimerkki ihmisestä, joka alistui kohtaloonsa vai tyytyväinen ja iloinen siihen mitä teki, joka ei halunnut hypätä uraltaan ja lähteä tekemään mahd. jotain ihan muuta. Kumpikaan valinta ei ole toista huonompi, jos se on oma valinta ja halu, eikä ainoastaan alistuminen toisten vaikka sitten EU:n  aettamien ehtojen ja vallan alle.

Vähän sekä-että.

Lapsuutensa ja nuoruutensa(10-20v) oli traumaattinen, ura pienen karjatilan emäntänä muodostui tavallaan turvapaikaksi.

Enemmän sinulla on työvuosia edessäpäin kuin takanapäin. Joten mikset ehtisi luoda vaikka minkälaista uraa halutessasi?

Harvassa ammatissa ikä on rajoite. Jos et balettitanssijaksi ole ryhtymässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän eri mieltä siitä, että 'pitää löytää kiinnostuksen kohteet', liian romanttista tässä maailmassamme. Minusta kannattaa ottaa selvää, millä aloilla on parhaat työnsaantimahdollisuudet ja suht lyhyt koulutus, kun on ikää jo tuon verran. Sitten valita sopivin vaihtoehto. Ei varmaan kannata alkaa opiskella vaikka entisöijäksi, mutta esim. hoitoalalle kyllä. Tietenkin jotain kiinnostusta pitäisi olla, mutta valinnan pitäisi olla kuitenkin kytkettynä realismiin työelämään sijoittumisessa.

Toisaalta on hyvä löytää omat vahvuudet. Hoitoalalla on töitä, mutta minä esimerkiksi en sovi sinne, koska oksennan ihmisten eritteistä. Näin ollen hakeudu omien kiinnostusten kohteiden mukaisiin töihin.

Mä olen 39.

Olen ollut nyt kolme vuotta alalla, johon mulla ei ole koulutusta tai aiempaa kokemusta. Ihan arvostettu ala.

Tiedän että olen ollut hyvä työtehtävissäni, mutta olen ajatellut, että näihin tehtäviin jään, koska olen niin vanha.

Juuri keskustelin esimieheni kanssa (joka PN muuten minua nuorempi) ja hän laittaa minut nyt työpaikan tarjoamiin koulutuksiin ja opasti nyt päättämään mihin suuntaan haluan lähteä (alan sisällä voi erikoistua moneen). Hän piti itsestään selvänä, että haluan edetä ja että siihen on mahdollisuus.

Se oli vain oma pää, joka sanoi, että tämä on tässä. Ja kyllähän sitä itsekin tätä ajatellessa on alkanut tajuamaan, että 40-vuotias ei ole vielä liian vanha.

Yksi kaverini sai nelikymppisenä ensimmäisem oikean työpaikan kuntoutuksen ja kurssien kautta.

Kaveri oli jäänyt elämään nuoruuttaan, eikä älynnyt sen olevan ohi.

Viikonloppuna lärvit lähibaarissa, viikot notkui vanhempiensa nurkissa.

Haaveili rokkitähteydestä.

Ei kuitenkaan alkoholisoitunut kokopäiväjuopoksi.

Perii varmaan vanhempiensa talon aikanaan, kun siinä edelleen asuu, mutta nyt on työpaikka kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän eri mieltä siitä, että 'pitää löytää kiinnostuksen kohteet', liian romanttista tässä maailmassamme. Minusta kannattaa ottaa selvää, millä aloilla on parhaat työnsaantimahdollisuudet ja suht lyhyt koulutus, kun on ikää jo tuon verran. Sitten valita sopivin vaihtoehto. Ei varmaan kannata alkaa opiskella vaikka entisöijäksi, mutta esim. hoitoalalle kyllä. Tietenkin jotain kiinnostusta pitäisi olla, mutta valinnan pitäisi olla kuitenkin kytkettynä realismiin työelämään sijoittumisessa.

Kyllä ja ei. - Osa meistä haluaa lähteä opiskelemaan ennen kaikkea sitä, mitä itseä kiinnostaa ja on valmis hyväksymään, ettei se oman mielenkiinnon kohde ja mahdolline intohimo, josta haluaa tietää ja oppia tai tehdä ja toteuttaa itseään vaikka käsillä (kirjoittaen, maalaten tehden "oman näköisiä" käsitöitä) ole välttämättä koskaan muutettavissa rahaksi.