Mitkä ovat mielestäsi 60 vuotta täyttävän Timo Soinin ansiot?
Timo kattoi pöydän valmiiksi rasisteille, jotka ajoivat hänet pois silmistä. Timo valitsi uskontonsa järjellä sen mukaan mikä antaisi hänelle eniten oikeutusta käyttäytyä huonosti.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Timo loi SMP _läisestä perinteestä maltillisen oikeistopopulistisen liikkeen, joka nousi hyvin korkealle valtakunnan politiikassa. Timppa kiersi räntäsateissa maakuntia monet pitkät vuodet siihen päästäkseen. Rasisitit valtasivat Timpan puolueen ja heittivät Timpan jätetunkiolle kiittämättöminä. Nykyisin taitaa olla puolue aika henkitoreissaan.
nyt mustamaalavat ja haukkuvat timoa mm. petturiksi. kertoo paljon nykyisestä halla-aholaisista.
Joo, yrittävät jotenkin esittää että kyseessä oli i h a n eri puolue. Tähän on syynsä:
Soini vain jutteli mukavia eikä sortunut raxismiin, mutta iso osa menestyksestä tuli lähiönuorilta ja peräkammarin pojilta, aikaisemmin politiikasta vieraatuneilta. Muutama rohkea ja räävitön ehdokas sai aikaan kokonaisen kansanliikkeen jossa vastustettiin kaikkea uutta ja vierasta ja syytettiin muualta tulleita. Sitten kun persut pääsivät hallitukseen, surkean näköinen Timppa oli mukana toivottamassa 35 000 tervetulleeksi. Hallitus ei muutenkaan selvinnyt kovin hyvin: monet lakiehdotukset oli kyhätty harrastelijamaisesti ja tulivat bumerangina takaisin. Heikosti menestyneet persuministerit koettiin nyt mainehaittana ja tuomittiin pettureiksi.
Ja hyvinhän tämä upposi kansaan: alkoi uusi, entistä razistisempi taival ja samat peräkammarinpojat ja hommelifoorumin lähiönuoret olivat taas innoissaan äänestämässä näitä.
Sanotaan että koskaan ei voi huijata kaikkia eikä ketään joka kerta, mutta pieni kansanosa on sellaisia jotka menee aina samaan halpaan kun niille vaan kertoo että syy on poliitikoissa ja vierasmaalaisissa, me pannaan kaikki kuntoon.

Eikö hän sitä sitten ole?
En todellakaan ymmärrä miten olisi. Halla-aho sen sijaan oli petturi. Timppa nosti luihun hiljaisen miehen ja hän varasti puolueen.
ja petti äänestäjät tuomalla radikaali aatteet kuten etniset aatteet puolue ohjelmaan.
Eiks oo eläny kansa edustaja korvauksilla. Eli ansio = työttömyyskorvaus kind of.
Ei oo töissä ollu ku arkadianm. Fudattii
Vierailija kirjoitti:
Soini on ansiokkaasti onnistunut koko elämänsä kyykistelemään vihreällä oksalla ottamatta kertaakaan vastuuta mistään. Kun Soini viimein sai vaalivoittonsa, ja olisi voinut ryhtyä sisäministeriksi ja laittaa Suomen asiat kuntoon, mitä persut oli huutaneet vuosia, Soini päätti ryhtyä ulkoministeriksi. Kehtasi vielä suoraan sanoa että seuraavaien vaalien menestyksen takia. Ja niinpä Soini oli myös ehkä historian ainoa ministeri, joka oli yhtä aikaa sekä hallituksessa että oppositiossa.
Soini ei olisi voinut ryhtyä sisäministeriksi. Hän sai valita ulkoministerin ja valtiovarainministerin väliltä.
Takkia on kääntänyt ihan ilman tunnontuskia.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä Soinin suurin saavutus on se Jytky.
Kun hän sai puolueen skoutsina vuonna 2011 kaikkiaan 39 perussuomalaista edustajaa eduskuntaa.
Se on huikea suoritus maisterisjätkä mieheltä, sillä sellainenhan Soini on, ei ole mikään hienostelija ollut koskaan. Tavan kaveri ollut aina, sillähän hän saikin äänesäjät puolelleen, kun ei kulkenut puku päällä paasaamassa ympäri maata, vaan tavallisena kaverina.
Noihin kansanedustaja lukemiin perussuomalaiset eivät enää koskaan pääse.
Mutta puolue alkoi muuttua, kun Halla-aho liittyi sakkiin, ja alkoi blogi kirjoituksillaan syytää pahaa tekstiä Suomeen muuttavista ihmisitä.
Sitten vielä jakautui, eli osa lähti Siniset puolueeseen joka ei kuitenkaan koskaan puolueena löytänyt paikkaansa Suomen puolekentällä.
Hommahan meni oikeasti niin, että ne Halla-ahon kirjoitukset ovat ajalta ennen poliittista uraa, ja PS sai Halla-ahon johdolla 2019 vaaleissa 39 kansanedustajaa (yhden enemmän kuin edellisissä Soinin johdolla).
Faktat ihan vaan vähän hakusessa, mutta varmaan johonkin kansanosaan tuokin tuotos uppoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soini on ansiokkaasti onnistunut koko elämänsä kyykistelemään vihreällä oksalla ottamatta kertaakaan vastuuta mistään. Kun Soini viimein sai vaalivoittonsa, ja olisi voinut ryhtyä sisäministeriksi ja laittaa Suomen asiat kuntoon, mitä persut oli huutaneet vuosia, Soini päätti ryhtyä ulkoministeriksi. Kehtasi vielä suoraan sanoa että seuraavaien vaalien menestyksen takia. Ja niinpä Soini oli myös ehkä historian ainoa ministeri, joka oli yhtä aikaa sekä hallituksessa että oppositiossa.
Soini ei olisi voinut ryhtyä sisäministeriksi. Hän sai valita ulkoministerin ja valtiovarainministerin väliltä.
Miksei olisi voinut? Puhtaasti neuvottelukysymys. Halusi vaan itse sen um-salkun itsekkäiden syiden perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Timo loi SMP _läisestä perinteestä maltillisen oikeistopopulistisen liikkeen, joka nousi hyvin korkealle valtakunnan politiikassa. Timppa kiersi räntäsateissa maakuntia monet pitkät vuodet siihen päästäkseen. Rasisitit valtasivat Timpan puolueen ja heittivät Timpan jätetunkiolle kiittämättöminä. Nykyisin taitaa olla puolue aika henkitoreissaan.
nyt mustamaalavat ja haukkuvat timoa mm. petturiksi. kertoo paljon nykyisestä halla-aholaisista.
Joo, yrittävät jotenkin esittää että kyseessä oli i h a n eri puolue. Tähän on syynsä:
Soini vain jutteli mukavia eikä sortunut raxismiin, mutta iso osa menestyksestä tuli lähiönuorilta ja peräkammarin pojilta, aikaisemmin politiikasta vieraatuneilta. Muutama rohkea ja räävitön ehdokas sai aikaan kokonaisen kansanliikkeen jossa vastustettiin kaikkea uutta ja vierasta ja syytettiin muualta tulleita. Sitten kun persut pääsivät hallitukseen, surkean näköinen Timppa oli mukana toivottamassa 35 000 tervetulleeksi. Hallitus ei muutenkaan selvinnyt kovin hyvin: monet lakiehdotukset oli kyhätty harrastelijamaisesti ja tulivat bumerangina takaisin. Heikosti menestyneet persuministerit koettiin nyt mainehaittana ja tuomittiin pettureiksi.
Ja hyvinhän tämä upposi kansaan: alkoi uusi, entistä razistisempi taival ja samat peräkammarinpojat ja hommelifoorumin lähiönuoret olivat taas innoissaan äänestämässä näitä.
Sanotaan että koskaan ei voi huijata kaikkia eikä ketään joka kerta, mutta pieni kansanosa on sellaisia jotka menee aina samaan halpaan kun niille vaan kertoo että syy on poliitikoissa ja vierasmaalaisissa, me pannaan kaikki kuntoon.
Kirjoitatko vakavissasi, että vain PS:n äänestäjät menevät toistuvasti halpaan? Eli vaikkapa demareiden vappusataset ja ns. valtionhoitajapuolueen kyseenalaiset saavutukset talouspuolella on hienosti unohdettu.
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun persut pääsivät hallitukseen, surkean näköinen Timppa oli mukana toivottamassa 35 000 tervetulleeksi. Hallitus ei muutenkaan selvinnyt kovin hyvin: monet lakiehdotukset oli kyhätty harrastelijamaisesti ja tulivat bumerangina takaisin. Heikosti menestyneet persuministerit koettiin nyt mainehaittana ja tuomittiin pettureiksi.
Sulle menee nyt vähän hallitukset sekaisin. Varmaan ihan ymmärrettävistä syistä. Kyllä se on tämä nykyinen hallitus, joka on jo legendaarinen surkeiden lakiehdotustensa kanssa.
Mutta PS-kannattajien näkökulmasta se edellinen hallitus ei selvinnyt hyvin, koska aiemmin niin tärkeät asiat hylättiin täysin henkilökohtaisten etujen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Timo loi SMP _läisestä perinteestä maltillisen oikeistopopulistisen liikkeen, joka nousi hyvin korkealle valtakunnan politiikassa. Timppa kiersi räntäsateissa maakuntia monet pitkät vuodet siihen päästäkseen. Rasisitit valtasivat Timpan puolueen ja heittivät Timpan jätetunkiolle kiittämättöminä. Nykyisin taitaa olla puolue aika henkitoreissaan.
nyt mustamaalavat ja haukkuvat timoa mm. petturiksi. kertoo paljon nykyisestä halla-aholaisista.
Joo, yrittävät jotenkin esittää että kyseessä oli i h a n eri puolue. Tähän on syynsä:
Soini vain jutteli mukavia eikä sortunut raxismiin, mutta iso osa menestyksestä tuli lähiönuorilta ja peräkammarin pojilta, aikaisemmin politiikasta vieraatuneilta. Muutama rohkea ja räävitön ehdokas sai aikaan kokonaisen kansanliikkeen jossa vastustettiin kaikkea uutta ja vierasta ja syytettiin muualta tulleita. Sitten kun persut pääsivät hallitukseen, surkean näköinen Timppa oli mukana toivottamassa 35 000 tervetulleeksi. Hallitus ei muutenkaan selvinnyt kovin hyvin: monet lakiehdotukset oli kyhätty harrastelijamaisesti ja tulivat bumerangina takaisin. Heikosti menestyneet persuministerit koettiin nyt mainehaittana ja tuomittiin pettureiksi.
Ja hyvinhän tämä upposi kansaan: alkoi uusi, entistä razistisempi taival ja samat peräkammarinpojat ja hommelifoorumin lähiönuoret olivat taas innoissaan äänestämässä näitä.
Sanotaan että koskaan ei voi huijata kaikkia eikä ketään joka kerta, mutta pieni kansanosa on sellaisia jotka menee aina samaan halpaan kun niille vaan kertoo että syy on poliitikoissa ja vierasmaalaisissa, me pannaan kaikki kuntoon.
Yllättävän paljon noita peräkammarin poikia, hommafoorumilaisia ja muita mielestäsi alempiarvoisia, kun 39 kansanedustaja kuitenkin saivat niiden tuella.
Olisikohan totuus sittenkin vähän toisenlainen ja kannatusjoukko ihan vähän (=pirun paljon) laajempi?
Tehnyt vahvaa työtä puolta nuorempien naisten oikeuksien rajoittamiseksi. Tämä siis huono asia.
Vierailija kirjoitti:
Tehnyt vahvaa työtä puolta nuorempien naisten oikeuksien rajoittamiseksi. Tämä siis huono asia.
Kiitos ku kerroit.
Siis Viimeinen lauseesi. Mutta oi mahtavuus soi Pieksämäen asemalla blues
Vierailija kirjoitti:
Timo loi SMP _läisestä perinteestä maltillisen oikeistopopulistisen liikkeen, joka nousi hyvin korkealle valtakunnan politiikassa. Timppa kiersi räntäsateissa maakuntia monet pitkät vuodet siihen päästäkseen. Rasisitit valtasivat Timpan puolueen ja heittivät Timpan jätetunkiolle kiittämättöminä. Nykyisin taitaa olla puolue aika henkitoreissaan.
Soinin aikaan persut olivat sympaattisempi puolue, sillä siinä oli vielä sitä vanhan SMP:n henkeä. Työväenpuolue ilman sosialismia oli yksi hänen sanontojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soini on ansiokkaasti onnistunut koko elämänsä kyykistelemään vihreällä oksalla ottamatta kertaakaan vastuuta mistään. Kun Soini viimein sai vaalivoittonsa, ja olisi voinut ryhtyä sisäministeriksi ja laittaa Suomen asiat kuntoon, mitä persut oli huutaneet vuosia, Soini päätti ryhtyä ulkoministeriksi. Kehtasi vielä suoraan sanoa että seuraavaien vaalien menestyksen takia. Ja niinpä Soini oli myös ehkä historian ainoa ministeri, joka oli yhtä aikaa sekä hallituksessa että oppositiossa.
Soini ei olisi voinut ryhtyä sisäministeriksi. Hän sai valita ulkoministerin ja valtiovarainministerin väliltä.
Miksei olisi voinut? Puhtaasti neuvottelukysymys. Halusi vaan itse sen um-salkun itsekkäiden syiden perusteella.
Hallituksen raskaimmat salkut pääministerin jälkeen ovat valtionvarainministerin ja ulkoministerin salkut aivan kuten nykyhallituksessakin. SDP sai pääministerin paikan, toiseksi suurin puolue kepu sai valtionvarainministerin paikan ja vihreät kolmanneksi suurimpana saivat ulkoministerin paikan.
Av-palstan agendan perusteella ehdottomasti laihtuminen.
Vierailija kirjoitti:
Hän loi kieleemme jytky-uudissanan.
Uudissana??? Itse olen tätä sanaa kuullut käytettävän koko ikäni. On todennäköisesti vieläkin paljon vanhempaa perua kinkeriajoilta. Jos et tiedä, mitä kinkerit ovat, googlaa.
N60+
Vierailija kirjoitti:
Naisten ja miesten tasa-arvon edistäjänä hänet tullaan muistamaan parhaiten. Hieno mies .
Niinkö? Miten se edistäminen näkyi? Abortin ehdoton vastustaminen ei ole todiste tasa- arvosta.
Eduskunnan tuuheimmat nenäkarvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soini on ansiokkaasti onnistunut koko elämänsä kyykistelemään vihreällä oksalla ottamatta kertaakaan vastuuta mistään. Kun Soini viimein sai vaalivoittonsa, ja olisi voinut ryhtyä sisäministeriksi ja laittaa Suomen asiat kuntoon, mitä persut oli huutaneet vuosia, Soini päätti ryhtyä ulkoministeriksi. Kehtasi vielä suoraan sanoa että seuraavaien vaalien menestyksen takia. Ja niinpä Soini oli myös ehkä historian ainoa ministeri, joka oli yhtä aikaa sekä hallituksessa että oppositiossa.
Soini ei olisi voinut ryhtyä sisäministeriksi. Hän sai valita ulkoministerin ja valtiovarainministerin väliltä.
Tietysti valitsi helpoimman. Oikeasti olisi kuulunut valtiovarainministerin palli mutta olis ollut kykenemätön hoitamaan sitä. Samoin sisäministerin pesti oli liian vaikea ja haasteellinen.
Siitä yli mistä aita on matalin, on hänen motto.
EUssa oli hyvä, kun oli poissa kotimaan kuvioista.
0,3% kannatuksesta -->18% . Aika kova temppu.
Kritisoi kaikkea ja kaikkia, ilman vaihtoehtoa.