Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapseton ystäväni kadehtii minua lapsieni vuoksi
26.05.2022 |
Eihän se minun vikani ole, että ystäväni on jäänyt tahtomattaan lapsettomaksi.
Tottahan on, että itsekkin olisin kade, jos minulla ei olisi kuin mies ja yhden käden sormin laskettavissa olevat muut jo ikäloput lähisukulaiset.
Miten lohduttaisit ystävänä hänen yksinäistä tilannettaan?
Kommentit (31)
En ole paritellut neljään vuoteen vaikka kaikki miehet yrittävät päästä pumppaamaan.
N30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään kadehdittavaa.
Sano, että vaihtaisit oman pentutehtailulla revityn löysän víttusi hänen timmiin tavaraan MILLOIN vain.
Ja luopuisi niistä orgasmeista? Ei ikinä!
Mitä iloa miehellesi on löysästä värkistäsi? Patonkia heiluttelee messuhallissa.
Pitää osata jumpata. Tuntuu kelpaavan..Turhaan yrität provota.
Kyllä kai sitä kalua pitää sun messuhallissaki uittaa ettei sun epäilykset herää.
Ei sinulle sitten silloin jo vuosikymmeniä sitten kun ystäväsi sanoi olevansa kateellinen lapsistasi tullut mieleen antaa hänen osallistua lastesi elämään mitenkään ? Olemalla hyvä kummi, kiva ja luotettava aikuinen kaveri lapsillesi ? Olitko mustasukkainen lastesi kiintymyksestä etkä sallinut heille muita läheisiä aikuisia elämäänsä ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana oma näkemys tähän kadehtimisasiaan:
Todellakin lapsettomana varmasti tuli näitä (mielestäni pienehköjä) kateellisuuden tunteita silloin, kun omat ystävät saivat lapsia. Mutta siitähän on jo yli 20 vuotta mun tapauksessani. Ei voi elää kadehtien. Olen sitten tehnyt muitakin juttuja kuten esim. asunut pitkään ulkomailla, jotka ehkä jollain tavoin "korvaa" tuota.
Väitetään, että seuraava kadehtimisvaihe tulisi sitten kun kavereilla on niitä lapsenlapsia. Mutta on vaikea ajatella, että kadehtisi, koska en voi kuvitella olemattomalle lapselleni olemattomia lapsia...
Sillä tavoin lievästi ajoittain kadehdin, kun ajattelen että perheellisillä ihmisillä on enemmän ihmiskontakteja: lapset, lasten kaverit, näiden vanhemmat, omat sukulaiset, miehen sukulaiset jne. Kontaktit ehkä ikään kuin moninkertaistuvat ja elämä on sillä tavoin vilkkaampaa. Mutta voihan noissa porukoissa olla ns. hirveitäkin ihmisiä, säästyn sitten siltä.
Ymmärrän sinua erinomaisen hyvin. - 43 vuotiaana olen jo ennättänyt mielessäni käväistä muutaman kerran ajatus siitä, että entä jos kuolenkin yksin. Kuka sen huomaa ensimmäisenä ja miten kauan siihen mahd. menee aikaa. Vuorokausi viikkoja vai jopa yli vuosia. Pärjään hyvin yksin mutta silti yksinäisyyteen putoaminen tai ajautumien käy toisinaan mielessäni.
Ihanaa että kerrankin on rehellisiä lapsettomia palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään kadehdittavaa.
Sano, että vaihtaisit oman pentutehtailulla revityn löysän víttusi hänen timmiin tavaraan MILLOIN vain.
Ja luopuisi niistä orgasmeista? Ei ikinä!
Mitä iloa miehellesi on löysästä värkistäsi? Patonkia heiluttelee messuhallissa.
Pitää osata jumpata. Tuntuu kelpaavan..Turhaan yrität provota.
Kyllä kai sitä kalua pitää sun messuhallissaki uittaa ettei sun epäilykset herää.
Ei pidä, älä sure.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellinen ystäväni kadehtii minua kovasti lapsettomuuden takia. Olen vapaa. Hän keksi vasta nelikymppisenä, että olisi mieluummin baareissa kuin hoitamassa lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellinen ystäväni kadehtii minua kovasti lapsettomuuden takia. Olen vapaa. Hän keksi vasta nelikymppisenä, että olisi mieluummin baareissa kuin hoitamassa lapsiaan.
Kaikista ei ole äidiksi. Onkin sääli että ne lapsettomat ei saa lapsia jotka haluaisi ja sitten sellaiset jakaantuu joiden ei soisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puheestasi paistaa läpi ylemmyydentunto, mikä on kyllä isompi ongelma kun kenenkään mahdollinen kateus.
Ja tämä kateus kyllä on varmaan ihan aloittajan päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana oma näkemys tähän kadehtimisasiaan:
Todellakin lapsettomana varmasti tuli näitä (mielestäni pienehköjä) kateellisuuden tunteita silloin, kun omat ystävät saivat lapsia. Mutta siitähän on jo yli 20 vuotta mun tapauksessani. Ei voi elää kadehtien. Olen sitten tehnyt muitakin juttuja kuten esim. asunut pitkään ulkomailla, jotka ehkä jollain tavoin "korvaa" tuota.
Väitetään, että seuraava kadehtimisvaihe tulisi sitten kun kavereilla on niitä lapsenlapsia. Mutta on vaikea ajatella, että kadehtisi, koska en voi kuvitella olemattomalle lapselleni olemattomia lapsia...
Sillä tavoin lievästi ajoittain kadehdin, kun ajattelen että perheellisillä ihmisillä on enemmän ihmiskontakteja: lapset, lasten kaverit, näiden vanhemmat, omat sukulaiset, miehen sukulaiset jne. Kontaktit ehkä ikään kuin moninkertaistuvat ja elämä on sillä tavoin vilkkaampaa. Mutta voihan noissa porukoissa olla ns. hirveitäkin ihmisiä, säästyn sitten siltä.
Ymmärrän sinua erinomaisen hyvin. - 43 vuotiaana olen jo ennättänyt mielessäni käväistä muutaman kerran ajatus siitä, että entä jos kuolenkin yksin. Kuka sen huomaa ensimmäisenä ja miten kauan siihen mahd. menee aikaa. Vuorokausi viikkoja vai jopa yli vuosia. Pärjään hyvin yksin mutta silti yksinäisyyteen putoaminen tai ajautumien käy toisinaan mielessäni.
Ihanaa että kerrankin on rehellisiä lapsettomia palstalla.
Kiitos. Kauniisti sanottu. - Jäin kyllä miettimään, että kirjoitinko edellä jotain väärin kun ensin huomasin, että joku oli alapeukuttanut kommenttiani... - Toki tiedän, että hieman itsekästä ajatella, että jos olisi oma lapsi tai edes se kumppani, niin hän tai he välittäisivät ja olisivat yhtään sen enempää rinnallani ja lähelläni silloin kun kuolen tai kuolemani jälkeen. Mutta haluan naivisti uskoa ja yrittää elää niin, että joku aidosti välittäisi; kuten minäkin hänestä/ heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkyttävää on kateuden tunteessa? Ei mitään. Yritä suhtautua asiaan yhtä rennosti kuin ystäväsi, joka osaa puhua ja käsitellä asioita. Hän lienee kateutensa kanssa paremmin sinut kuin sinä itse ap.
Kateus on luonnollinen ja ymmärrettävä tunne. - Mutta kuten itse 43 vuotiaana lapsettoman ja vailla omaa rakasta ilman mitän mitään erityisen huomattavia saavutuksia, niin tiedostan myös pelkoni yksinäiyydestä niin myös sen, että kateus ja tervemustasukkaisuus voi ikävimmillään kasvaa katkeruudeksi ja kyynisyydeksi. Ja nämä "piirteet" taas eivät ole hyväksi kenellekään.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän sinua erinomaisen hyvin. - 43 vuotiaana olen jo ennättänyt mielessäni käväistä muutaman kerran ajatus siitä, että entä jos kuolenkin yksin. Kuka sen huomaa ensimmäisenä ja miten kauan siihen mahd. menee aikaa. Vuorokausi viikkoja vai jopa yli vuosia. Pärjään hyvin yksin mutta silti yksinäisyyteen putoaminen tai ajautumien käy toisinaan mielessäni.