Tämä on varmaan ihan normaalia, mutta miten päästä yli näistä tunteista?

Erottiin siis muutama kuukausi sitten. Yhdessä yhdeksän vuotta. Ajattelen häntä ihan koko ajan. Haluaisin olla lähellä, pussata, silitellä, kosketella, kertoa kuinka paljon rakastan.

Nämä tunteet ovat vaan niin raastavia. Tiedän kyllä, ettei eroaminen ole helppoa ja tämä vaihe on vaan kärsittävä. Varmasti hänkin tuntee samoja tunteita, ja haluaisin myös jotenkin lohduttaa häntä. Mutta eihän mikään varmasti lohduta.

Eikä minun ainakaan kannata avautua hänelle näistä tuntemuksista? Tietysti pitäisi varmasti vähentää yhteydenpitoa. Mutta kaipaan häntä myös ystävänä. Ja hänkin pitää minun yhteyttä ihan yhtä paljon.

Olen riippuvainen hänestä, eikö niin? Siltä ainakin tuntuu. Tulen hulluksi jos en kuule hänestä päivittäin. Miten voisin vaan päästää irti? Yritän myös ajatella, että hänkin siirtyy eteenpäin elämässä. Minunkin pitäisi.

En vaan todellakaan näe itseäni kuin korkeintaan yksin. Yksin, mutta hyvin kiinni hänessä. Missä vika, kun en anna lupaa ja oikeutta itselleni päästää irti?