Suostuin teinin huostaanottoon

Todella ikävä tilanne, voimia.

Isäksi et voi muuttua, joten siitä ei kannata kantaa syyllisyyttä. Kasvatus ja miehen mallin saaminen olisi pitänyt tapahtua jo lapsena, nyt on monesti liian myöhäistä.

Ikävää on, mutta se että rakastat ei vain riitä. Lapsi tarvitsee rajoja ja pettymyksiä eikä vain ymmärrystä ja helppoutta.

Muille isättöminä kasvaville vinkiksi, että sukulaisista, kummeista tai kavereista olisi hyvä löytää joku mieshahmo myös lapselle. Voi joidenkin kohdalla helpottaa.

Voimia.

Halaus melkein hengittämättä elän, toivon parasta ja pelkään pahinta oman teinin kohdalla. Ajattele että vastuu on edes hetken jollain muulla.

"Hänellä on pahempi olo laitoksessa, kun kotona."

Miksi sit laitoit laitokseen?

Parin kaverin tyttäret ovat olleet vuoden laitoksessa, normaaleja aikuisia ovat nyt. Molemmat lähtivät hoitoalalla osittain omien hyvien kokemusten vuoksi, toinen on töissä samassa paikassa nyt.

Oikea ratkaisu. Tulet huomaamaan sen, kunhan aikaa vähän kuluu. Sama ratkaisu täällä.

EIkös sellaisia vara-isiä ole jossain järjestössä? Jotka siis ovat ikään kuin isän korvikkeina pojille, joilla ei isää ole ja viettävät välillä heidän kanssaan aikaa? Olisiko tällaisesta tukihenkilöstä apua? Minkä ikäinen nuori on?

Vaikea tilanne. Lapsi on ymmärrettävästi vihainen ja surullinen, kun isä hylkäsi. Koska hän on purkanut tunteitaan ääneen, rankaiset häntä tavallaan itsekin hylkäämällä hänet. Lapselle ei tule koskaan jäämään tässä elämässä muuta vaihtoehtoa kuin niellä tunteensa ja hyväksyä epäoikeudenmukainen kohtelu. Muussa tapauksessa kaikki hylkäävät hänet ja hänet laitetaan laitokseen. Tuosta olemänopista ei tule seuraamaan mitään hyvää.

En syytä sinua, tilanne oli kohdallasi varmasti jo mahdoton. Mutta tämä on malliesimerkki tilanteesta, jossa ei ole oikeaita  ratkaisuja, on vain sellaisia, jotka johtavat tavalla tai toisella perikatoon.

Kaikissa tarinoissa ei ole onnellista loppua.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tilanne. Lapsi on ymmärrettävästi vihainen ja surullinen, kun isä hylkäsi. Koska hän on purkanut tunteitaan ääneen, rankaiset häntä tavallaan itsekin hylkäämällä hänet. Lapselle ei tule koskaan jäämään tässä elämässä muuta vaihtoehtoa kuin niellä tunteensa ja hyväksyä epäoikeudenmukainen kohtelu. Muussa tapauksessa kaikki hylkäävät hänet ja hänet laitetaan laitokseen. Tuosta olemänopista ei tule seuraamaan mitään hyvää.

En syytä sinua, tilanne oli kohdallasi varmasti jo mahdoton. Mutta tämä on malliesimerkki tilanteesta, jossa ei ole oikeaita  ratkaisuja, on vain sellaisia, jotka johtavat tavalla tai toisella perikatoon.

Kaikissa tarinoissa ei ole onnellista loppua.

Kiitos raatorehellisestä vastauksesta.

Kun kyse on omasta lapsesta joka on maailman mahtavin ja vaikka olet yrittänyt kaikkesi, niin tätä ei voi vaan hyväksyä. Vaikka se olisi kuinka kamalaa ja tuhoavaa itsellekin niin äitinä sitä tekee ihan hulluja asioita. Ilmeisesti. Koska luovuttaa ei ikinä voi.

Näin vinkkinä, niin lapsen sijoitus ei ole käytännöllisestikään helpompaa. Äitiys ja vastuu ei lopu siihen, että lapsi on muualla. Tähän päädytään kun et vaan keksi enää muuta.

-ap

Voimia Sinulle. Olet fiksu ja rakastava vanhempi, kun ymmärrät etsiä apua lapsellesi.

Toimit rakastavasti ja hyvin. Äitiytesi jatkuu edelleen, ei ole katkolla. Teillä on nyt paremmin tilaa hoitaa suhdettannen.

T: Sossu

Mielisairaita on usein vaikea auttaa kun he eivät suostu ottamaan vastaan apua. Parasta on vain luottaa asiantuntijoihin niin on jotain toivoa nousta sieltä hulluudesta.

Miksei ole psykiatrisessa hoidossa?

Onhan teini hoidossa? Toivottavasti hänellä on hyvä psykiatri.

Varmasti paras ratkaisu, kun ei ollut enää muuta. Silti olosi on kurja, en osaa edes kuvitella. Kunpa teini saisi jostain edes hipun valoa tunnelin päähän. 

Iso halaus sinulle.

Kun lapset olivat pieniä, jotkut sanoivat, että pieni laspi, pienet murheet, iso lapsi, isot murheet. Ärsytti silloin, mutta olen  huomannut että on kovin totta.

Kurjassa tilanteessa elätte, ja ei mikään ihme, että lapsesi voi nyt huonommin kuin kotona, mutta usein se on täysin normaalia. Ennen kuin tilanne tasoittuu ja lapsi saa apua, ja ennenkuin lapsi suostuu ottamaan apua vastaan.

Olemme yhden lapseni kanssa käyneet samanmoisen reitin matkalla parempaan. Vaikka alkuun epäilytti lapsen poismuutto, kävi lopulta niin kuin oli tarkoituskin. Tänä päivänä olemme molemmat ns, terveitä ja varsin tyytyväisiä elämäämme. Eikä lapseni vihaa minua, vaikka "annoin hänet pois".

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Onhan teini hoidossa? Toivottavasti hänellä on hyvä psykiatri.

Tämä on loistava kysymys. Lapsi jolla ei ikinä ollut mitään ongelmia ennen eroa, leimattiin moniongelmaiseksi häiriölapseksi kun vihdoin sain hänet taistelun jälkeen avun piiriin. Siinä vaiheessa viiltelyt ja joka öiset itsemurha yritykset olivat jo vaihtuneet uhmaan ja päihteisiin. Nuorten psykiatrinen hoito on ihan pelleilyä ja kolmas psykiatri meneillään ja taas aloitetaan alusta. Olen ihan rehellisesti harkinnut viiltäväni itse lapsen ranteet saadaksemme apua, olen valehdellut, liioitellut ja ollut rehellinen, mutta jos 13v on vapaaehtoisesti karkuteillä kuukauden niin hänellä on tähän maassamme oikeus.

Psykiatrista hoitoa ei saa, ellei itse nimenomaan halua ja pakkohoitoon ei pääse ellei ole tappanut itseään todistetusti ainakin kolmesti. Silloinkin osastohoidon pituus on pari päivää.

Vierailija kirjoitti:

EIkös sellaisia vara-isiä ole jossain järjestössä? Jotka siis ovat ikään kuin isän korvikkeina pojille, joilla ei isää ole ja viettävät välillä heidän kanssaan aikaa? Olisiko tällaisesta tukihenkilöstä apua? Minkä ikäinen nuori on?

Mieskaveritoiminta ei ole mitään ongelmanuorien auttamistoimintaa.

Isä hylännyt ja nyt sitten äitikin hylkäsi. Laitoksessa pahempi olo. Mikähän logiikka taas...