Alkuun miehet ovat aivan innoissaan, mutta usein tämä muuttuu 2-3 tapaamisen jälkeen. MIKSI
Tapailen miehiä jonkun verran, en kuitenkaan ihan ketä tahansa ja paljon ei ole aikaakaan.
Yleensä lähes aina se menee näin, miehet kehuvat kuinka kaunis olen, katsovat jotenkin ylös päin ja nostavat jalustalle. Minua on sanottu jumalattareksi, yleensäkin luulen että olen tiettyyn pisteesen asti hyvin avoin ja ns annan paljon. Olen kulema myös vuorovaikutustaitoinen eikä miesten tarvitse pitää keskustelua yllä. Moni nainen ei ole tällainen ja se on kuulem tylsää. Näin minulle on kerrottu.
Miehet ovat lähes ensimmäisen tapaamisen jälkeen valmiita seurustelemaan, myös nämä jotka eivät ensin hakeneet suhdetta. He tekstaavat 247. Eräs mies juuri soitti minulle että hän on tapaillut paljon naisia, mutta ei ole kokenut sellaista yhteyttä kuin minun kanssa. (Teki mieli todeta että niin ne kaikki sanoo) Tämä tuntuu kuitenkin olevan hyvin aito tunne heille.
Toisella tapaamisella, tai sen jälkeen asia usein muuttuu. Enkä tiedä miksi. Miehistä tulee varovaisia ja he palaavat siihen niin tyypilliseen etsin aina jotain parempaa moodiin.
Tai ei kaikki tokikaan palaa, usein ne joista en ole niin kiinnostuneita jatkavat yhetydenpitoa ja ovat erittäin kiinnostuneita.
Onko muilla vastaavaa, onko tämä vain hyvin tyypillistä? Että aina etsitään jotain parempaa, vai olisiko tähän jokin syy.
Olen kuulema nätti, hoikka, erittäin urheilullinen, järkevä, aito ja lämmin ihminen. Minulla on kylläkin lapsi. Hieman isompi jo.
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet kaunis, niin vedät puoleesi pelimiehiä tai komistuksia. Pelimiesten into katoaa, kun saavat seksiä. Komistuksien into katoaa, kun vastaan Tinderissä tulee kaunis nainen, jolla ei ole lasta.
Rehellisesti sanoen tasosi ei riitä komistuksille siihen, että he olisivat valmiita sitoutunaan sinuun. Mutta jonkun tavallisen näköisen insinöörin saisit sormia napsauttamalla.
En ole mitään komistuksia hakemassakaan, vaan persoona on kaikista tärkein! Ehdottomasti.
Selkeästi olet kuitenkin treffeille onnistunut valitsemaan pelkkiä pelimiehiä tai komistuksia. Kaunis täysijärkinen nainen saa kyllä tavallisen insinöörin aivan saman tien itselleen, vaikka sinulla olisikin lapsi.
Persoona on kriteerinä hyvä, mutta jos se joukko, mistä treffikumppanisi koostuu on pelkkiä pelimiehiä täynnä, niin pelaat etukäteen hävittyä kamppailua.
Edelleenkin, mistä nämä komistukset keksit. En ole hakemassa komistuksia.
No et sä mitään tavallisen näköisiä miehiä ole tapaillut, koska sellainen ei todellakaan päästäisi sinusta irti. Aloituspostauksesi ongelmat ilmenee vain komistuksien ja pelimiesten kanssa deittailessa.
Selkeästi et nyt ymmärrä tai et halua itsellesi myöntää, että tapailet vain pelimiehiä tai komeita miehiä. Moni nainen väittää noin, koska kukapa haluaisi julistaa olevansa pinnallinen. Mutta tossa on se syy ongelmaasi, niin ikävää kuin se onkin kuulla.
Sinä vaan luulet että se on ikävä kuulla, ei sinun sanomasi ole mitenkään erityinen. Sanoin vain että en tapaile komistuksia, se on fakta. En mene ulkonäkö edellä. Parempi nyt vai uskoa.
No sitten jutuissasi jokin muu ei täsmää. Kukaan ei usko että ihan tavallinen mies toisensa jälkeen hylkäisi kaltaisesi naisen joka on sekä kaunis että mukava ja älykäs.
Vierailija kirjoitti:
Mietin että oletko seurustelussa kokematon? Serkkuni erosi teininä aloitetusta seurustelusuhteestaan yli 30-vuotiaana, ja hän on kohta 40v, eikä natsaa, ei millään. Hän on hyvin herttainen, menestynyt, jalat maassaoleva, älyttömän mukava ja häikäisevän kaunis. Hän on seurustellut vakavasti vain tuon nuoruudenrakkautensa kanssa, ja veikkaan että tämä näkyy päälle, tai miehet jotenkin haistavat sen. Kaunis ulkonäkö silti houkuttaa kokeilemaan että irtoaisiko s-juttuja kuitenkin. No ei irtoa ei. Ne muutamat joiden kanssa on päässyt vähän pitemmälle, ovat heivanneet serkkuni muutaman kuukauden jälkeen. JA hän on siis todella kaunis, kaikki sanovat aina että miten voi olla noin kaunis nainen.
Minulla tosiaan on pitkä suhde takana, yli 15 vuotta.
Kuulostaa hieman minulta, minä siis tosiaan haluaisin tutustua ihmisiin, en ole kiinnostunut koko ajan etsimään jotain parempaa. Vaikka ei olisi mistään vakavastakaan kyse, haluäisin silti tutustua. Kaikki on parempaa niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet kaunis, niin vedät puoleesi pelimiehiä tai komistuksia. Pelimiesten into katoaa, kun saavat seksiä. Komistuksien into katoaa, kun vastaan Tinderissä tulee kaunis nainen, jolla ei ole lasta.
Rehellisesti sanoen tasosi ei riitä komistuksille siihen, että he olisivat valmiita sitoutunaan sinuun. Mutta jonkun tavallisen näköisen insinöörin saisit sormia napsauttamalla.
En ole mitään komistuksia hakemassakaan, vaan persoona on kaikista tärkein! Ehdottomasti.
Selkeästi olet kuitenkin treffeille onnistunut valitsemaan pelkkiä pelimiehiä tai komistuksia. Kaunis täysijärkinen nainen saa kyllä tavallisen insinöörin aivan saman tien itselleen, vaikka sinulla olisikin lapsi.
Persoona on kriteerinä hyvä, mutta jos se joukko, mistä treffikumppanisi koostuu on pelkkiä pelimiehiä täynnä, niin pelaat etukäteen hävittyä kamppailua.
Edelleenkin, mistä nämä komistukset keksit. En ole hakemassa komistuksia.
No et sä mitään tavallisen näköisiä miehiä ole tapaillut, koska sellainen ei todellakaan päästäisi sinusta irti. Aloituspostauksesi ongelmat ilmenee vain komistuksien ja pelimiesten kanssa deittailessa.
Selkeästi et nyt ymmärrä tai et halua itsellesi myöntää, että tapailet vain pelimiehiä tai komeita miehiä. Moni nainen väittää noin, koska kukapa haluaisi julistaa olevansa pinnallinen. Mutta tossa on se syy ongelmaasi, niin ikävää kuin se onkin kuulla.
Kaunis valitsee kauniin, ei siinä ole mitään pinnallista, vaan se on geenien ohjaama asia. Parien osapuolet ovat ulkonäöltään samantasoisia keskenään, ei kai tämä nyt ole yllätys? Vaikka se sinua ottaa päähän niin ei se muuksi muutu. Vaikka sinä pinnallisena haluaisit kauniin naisen niin rahkeet eivät riitä, mutta silti sinä olet pinnallinen, kun kuolaat niiden naisten perään. Yrität heijastella muihin omia arvojasi. Mikään muiden haukkuminen ei kuitenkaan tee sinua haluttavaksi, päinvastoin. Kuolet yksin katkerana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet kaunis, niin vedät puoleesi pelimiehiä tai komistuksia. Pelimiesten into katoaa, kun saavat seksiä. Komistuksien into katoaa, kun vastaan Tinderissä tulee kaunis nainen, jolla ei ole lasta.
Rehellisesti sanoen tasosi ei riitä komistuksille siihen, että he olisivat valmiita sitoutunaan sinuun. Mutta jonkun tavallisen näköisen insinöörin saisit sormia napsauttamalla.
En ole mitään komistuksia hakemassakaan, vaan persoona on kaikista tärkein! Ehdottomasti.
Selkeästi olet kuitenkin treffeille onnistunut valitsemaan pelkkiä pelimiehiä tai komistuksia. Kaunis täysijärkinen nainen saa kyllä tavallisen insinöörin aivan saman tien itselleen, vaikka sinulla olisikin lapsi.
Persoona on kriteerinä hyvä, mutta jos se joukko, mistä treffikumppanisi koostuu on pelkkiä pelimiehiä täynnä, niin pelaat etukäteen hävittyä kamppailua.
Edelleenkin, mistä nämä komistukset keksit. En ole hakemassa komistuksia.
No et sä mitään tavallisen näköisiä miehiä ole tapaillut, koska sellainen ei todellakaan päästäisi sinusta irti. Aloituspostauksesi ongelmat ilmenee vain komistuksien ja pelimiesten kanssa deittailessa.
Selkeästi et nyt ymmärrä tai et halua itsellesi myöntää, että tapailet vain pelimiehiä tai komeita miehiä. Moni nainen väittää noin, koska kukapa haluaisi julistaa olevansa pinnallinen. Mutta tossa on se syy ongelmaasi, niin ikävää kuin se onkin kuulla.
Sinä vaan luulet että se on ikävä kuulla, ei sinun sanomasi ole mitenkään erityinen. Sanoin vain että en tapaile komistuksia, se on fakta. En mene ulkonäkö edellä. Parempi nyt vai uskoa.
No sitten jutuissasi jokin muu ei täsmää. Kukaan ei usko että ihan tavallinen mies toisensa jälkeen hylkäisi kaltaisesi naisen joka on sekä kaunis että mukava ja älykäs.
Elämä on paljon ihmeellisempää kuin luuletkaan. Kauniita naisia on jätetty ja petetty vaikka kuinka paljon, kun mies on niin halunnut. Kaikki on kiinni miehestä, ei naisesta. On turha ottaa esimerkiksi pahnan pohjimmaiset luuserimiehet, eivät he ole mitään tavallisia, vaan hyvin erikoisia, erityismiehiä huonoudessaan.

Miehet käyttäytyvät kuin olisin raahaamassa heidät alttarille ja heillä ei olisi ollenkaan omaa tahtoa :D
Vaikka valinta on tietysti heidän.
Eräskin mies sanoi juuri että hän ei halua rikkoa sydäntäni, oletin hänen ajattelevan että olen jotenkin todella herkkä, tai että olin hänestä mukava enkä ansaitse sellaista.

Tietenkin kauniita naisia on petetty mutta se pettäjä ei ole ollut mikään "Pertti Perusinsinööri" vaan joku sellainen mies jolla on vientiä laajemminkin naisten keskuudessa.
En siis edelleenkään suostu uskomaan että jos tavallinen perusmies saa kauniin, mukavan ja älykkään naisen kiinnostumaan itsestään niin se keskimääräinen reaktio mieheltä olisi tuon naisen jättäminen välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet kaunis, niin vedät puoleesi pelimiehiä tai komistuksia. Pelimiesten into katoaa, kun saavat seksiä. Komistuksien into katoaa, kun vastaan Tinderissä tulee kaunis nainen, jolla ei ole lasta.
Rehellisesti sanoen tasosi ei riitä komistuksille siihen, että he olisivat valmiita sitoutunaan sinuun. Mutta jonkun tavallisen näköisen insinöörin saisit sormia napsauttamalla.
En ole mitään komistuksia hakemassakaan, vaan persoona on kaikista tärkein! Ehdottomasti.
Selkeästi olet kuitenkin treffeille onnistunut valitsemaan pelkkiä pelimiehiä tai komistuksia. Kaunis täysijärkinen nainen saa kyllä tavallisen insinöörin aivan saman tien itselleen, vaikka sinulla olisikin lapsi.
Persoona on kriteerinä hyvä, mutta jos se joukko, mistä treffikumppanisi koostuu on pelkkiä pelimiehiä täynnä, niin pelaat etukäteen hävittyä kamppailua.
Edelleenkin, mistä nämä komistukset keksit. En ole hakemassa komistuksia.
No et sä mitään tavallisen näköisiä miehiä ole tapaillut, koska sellainen ei todellakaan päästäisi sinusta irti. Aloituspostauksesi ongelmat ilmenee vain komistuksien ja pelimiesten kanssa deittailessa.
Selkeästi et nyt ymmärrä tai et halua itsellesi myöntää, että tapailet vain pelimiehiä tai komeita miehiä. Moni nainen väittää noin, koska kukapa haluaisi julistaa olevansa pinnallinen. Mutta tossa on se syy ongelmaasi, niin ikävää kuin se onkin kuulla.
Sinä vaan luulet että se on ikävä kuulla, ei sinun sanomasi ole mitenkään erityinen. Sanoin vain että en tapaile komistuksia, se on fakta. En mene ulkonäkö edellä. Parempi nyt vai uskoa.
No sitten jutuissasi jokin muu ei täsmää. Kukaan ei usko että ihan tavallinen mies toisensa jälkeen hylkäisi kaltaisesi naisen joka on sekä kaunis että mukava ja älykäs.
Miehet käyttäytyvät kuin olisin raahaamassa heidät alttarille ja heillä ei olisi ollenkaan omaa tahtoa :D
Vaikka valinta on tietysti heidän.
Eräskin mies sanoi juuri että hän ei halua rikkoa sydäntäni, oletin hänen ajattelevan että olen jotenkin todella herkkä, tai että olin hänestä mukava enkä ansaitse sellaista.
No ilmeisesti sitten annat jotenkin sen vaikutelman koska ei tuo mikään yleinen vaikutelma toisista ihmisistä treffeillä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin että oletko seurustelussa kokematon? Serkkuni erosi teininä aloitetusta seurustelusuhteestaan yli 30-vuotiaana, ja hän on kohta 40v, eikä natsaa, ei millään. Hän on hyvin herttainen, menestynyt, jalat maassaoleva, älyttömän mukava ja häikäisevän kaunis. Hän on seurustellut vakavasti vain tuon nuoruudenrakkautensa kanssa, ja veikkaan että tämä näkyy päälle, tai miehet jotenkin haistavat sen. Kaunis ulkonäkö silti houkuttaa kokeilemaan että irtoaisiko s-juttuja kuitenkin. No ei irtoa ei. Ne muutamat joiden kanssa on päässyt vähän pitemmälle, ovat heivanneet serkkuni muutaman kuukauden jälkeen. JA hän on siis todella kaunis, kaikki sanovat aina että miten voi olla noin kaunis nainen.
Todennäköisesti tapaa niin tasokkaita miehiä, että heillä on varaa valita lopun ikää. Todella kauniilla naisilla on suuri vaara jäädä yksin juuri tämän takia, että he joutuvat pelimiesten uhreiksi.
On tuokin kyllä ongelma. Eli melkeinpä ainoa mahdollisuus pariutua on ottaa joku mies, joka ei sovi ulkonäkönsä puolesta ollenkaan. Kaupungilla kävellessäkin kukaan ei ikipäivänä uskoisi että kyseessä on pariskunta, kun ovat niin eri leveleiltä. Lähemmä kaverisuhde tuollainen järjestely olisikin, sillä todella hyvännäköinen tuskin tuntee vetoa paljon vaatimattomampaan.
Paljon mieluummin sitä onkin yksin, jos toinen vaihtoehto on tuo.

En, en ole mustasukkaista tai muutenkaan kateellista tyyppiä ollenkaan.
Luulen että annan vaikutelman että haluan ehdottomasti jotain vakavaa, vaikka ei sellaisesta olisi ollut puhe. Monikaan ei nykyään etsi vakavaa, sellaista saatetaan lupailla toki, mutta deittiapeilla pelailu on ilmeisesti niin kivaa. Ehkä olen jotenkin pelottava.

Kuolet yksin katkerana.
Niinhän me kaikki.

No ei kai sitä sentään kaupungin ruminta miestä tarvitse ottaa.

Ei vaan et nyt jostain syystä löydä niitä miehiä jotka haluaisivat vakavaa suhdetta. Sellaisiakin kun on varsin paljon. Ehkäpä seikkailet väärissä apeissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin että oletko seurustelussa kokematon? Serkkuni erosi teininä aloitetusta seurustelusuhteestaan yli 30-vuotiaana, ja hän on kohta 40v, eikä natsaa, ei millään. Hän on hyvin herttainen, menestynyt, jalat maassaoleva, älyttömän mukava ja häikäisevän kaunis. Hän on seurustellut vakavasti vain tuon nuoruudenrakkautensa kanssa, ja veikkaan että tämä näkyy päälle, tai miehet jotenkin haistavat sen. Kaunis ulkonäkö silti houkuttaa kokeilemaan että irtoaisiko s-juttuja kuitenkin. No ei irtoa ei. Ne muutamat joiden kanssa on päässyt vähän pitemmälle, ovat heivanneet serkkuni muutaman kuukauden jälkeen. JA hän on siis todella kaunis, kaikki sanovat aina että miten voi olla noin kaunis nainen.
Todennäköisesti tapaa niin tasokkaita miehiä, että heillä on varaa valita lopun ikää. Todella kauniilla naisilla on suuri vaara jäädä yksin juuri tämän takia, että he joutuvat pelimiesten uhreiksi.
Ihan miehiä joilla on samanlaiset elämänarvot ja tulevaisuudensuunnitelmat. En tiedä mitä tasokas mielestäsi tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin että oletko seurustelussa kokematon? Serkkuni erosi teininä aloitetusta seurustelusuhteestaan yli 30-vuotiaana, ja hän on kohta 40v, eikä natsaa, ei millään. Hän on hyvin herttainen, menestynyt, jalat maassaoleva, älyttömän mukava ja häikäisevän kaunis. Hän on seurustellut vakavasti vain tuon nuoruudenrakkautensa kanssa, ja veikkaan että tämä näkyy päälle, tai miehet jotenkin haistavat sen. Kaunis ulkonäkö silti houkuttaa kokeilemaan että irtoaisiko s-juttuja kuitenkin. No ei irtoa ei. Ne muutamat joiden kanssa on päässyt vähän pitemmälle, ovat heivanneet serkkuni muutaman kuukauden jälkeen. JA hän on siis todella kaunis, kaikki sanovat aina että miten voi olla noin kaunis nainen.
Todennäköisesti tapaa niin tasokkaita miehiä, että heillä on varaa valita lopun ikää. Todella kauniilla naisilla on suuri vaara jäädä yksin juuri tämän takia, että he joutuvat pelimiesten uhreiksi.
On tuokin kyllä ongelma. Eli melkeinpä ainoa mahdollisuus pariutua on ottaa joku mies, joka ei sovi ulkonäkönsä puolesta ollenkaan. Kaupungilla kävellessäkin kukaan ei ikipäivänä uskoisi että kyseessä on pariskunta, kun ovat niin eri leveleiltä. Lähemmä kaverisuhde tuollainen järjestely olisikin, sillä todella hyvännäköinen tuskin tuntee vetoa paljon vaatimattomampaan.
Paljon mieluummin sitä onkin yksin, jos toinen vaihtoehto on tuo.
No ei kai sitä sentään kaupungin ruminta miestä tarvitse ottaa.
Käytännössä sama ottaa se kuin kuka tahansa muukin joka ei kiinnosta. Ihan yhtä vähän hyvännäköistä ihmistä kiinnostaa se hintelä maantienharmaa insinöörityyppi eli "hyvä tavismies", joita on kolmetoista tusinassa.
Hyvännäköiselle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toinen hyvännäköinen, ja jos ei sellaista ole tarjolla, sitten ollaan ilman.

Ihmisetkö siis mielestäsi kiinnostuvat toisistaan vain ulonäön takia? Mitenkäs vaikkapa Hjallis on ne kaikki kauniit naisensa saanut?
Miehesi kuulostavat hardcore-tason ripustautuvilta betoilta. Ei kukaan fiksu nykyajan mies ole yhteydessä naiseen, kuin lähinnä silloin, kun nainen itse kirjoittaa jotain ensin.

Olen eri, mutta kirjoitan sulle heti vastauksen: Hjallis on miljonääri. Ulkonäkö määrittää tavisten kohdalla, minkänäköisen kumppanin voit löytää/saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin että oletko seurustelussa kokematon? Serkkuni erosi teininä aloitetusta seurustelusuhteestaan yli 30-vuotiaana, ja hän on kohta 40v, eikä natsaa, ei millään. Hän on hyvin herttainen, menestynyt, jalat maassaoleva, älyttömän mukava ja häikäisevän kaunis. Hän on seurustellut vakavasti vain tuon nuoruudenrakkautensa kanssa, ja veikkaan että tämä näkyy päälle, tai miehet jotenkin haistavat sen. Kaunis ulkonäkö silti houkuttaa kokeilemaan että irtoaisiko s-juttuja kuitenkin. No ei irtoa ei. Ne muutamat joiden kanssa on päässyt vähän pitemmälle, ovat heivanneet serkkuni muutaman kuukauden jälkeen. JA hän on siis todella kaunis, kaikki sanovat aina että miten voi olla noin kaunis nainen.
Todennäköisesti tapaa niin tasokkaita miehiä, että heillä on varaa valita lopun ikää. Todella kauniilla naisilla on suuri vaara jäädä yksin juuri tämän takia, että he joutuvat pelimiesten uhreiksi.
Ihan miehiä joilla on samanlaiset elämänarvot ja tulevaisuudensuunnitelmat. En tiedä mitä tasokas mielestäsi tarkoittaa.
Ehkäpä ongelman ydin onkin juuri siinä että et tunnu ymmärtävän juuri mitään tähän seurusteluun liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin että oletko seurustelussa kokematon? Serkkuni erosi teininä aloitetusta seurustelusuhteestaan yli 30-vuotiaana, ja hän on kohta 40v, eikä natsaa, ei millään. Hän on hyvin herttainen, menestynyt, jalat maassaoleva, älyttömän mukava ja häikäisevän kaunis. Hän on seurustellut vakavasti vain tuon nuoruudenrakkautensa kanssa, ja veikkaan että tämä näkyy päälle, tai miehet jotenkin haistavat sen. Kaunis ulkonäkö silti houkuttaa kokeilemaan että irtoaisiko s-juttuja kuitenkin. No ei irtoa ei. Ne muutamat joiden kanssa on päässyt vähän pitemmälle, ovat heivanneet serkkuni muutaman kuukauden jälkeen. JA hän on siis todella kaunis, kaikki sanovat aina että miten voi olla noin kaunis nainen.
Todennäköisesti tapaa niin tasokkaita miehiä, että heillä on varaa valita lopun ikää. Todella kauniilla naisilla on suuri vaara jäädä yksin juuri tämän takia, että he joutuvat pelimiesten uhreiksi.
On tuokin kyllä ongelma. Eli melkeinpä ainoa mahdollisuus pariutua on ottaa joku mies, joka ei sovi ulkonäkönsä puolesta ollenkaan. Kaupungilla kävellessäkin kukaan ei ikipäivänä uskoisi että kyseessä on pariskunta, kun ovat niin eri leveleiltä. Lähemmä kaverisuhde tuollainen järjestely olisikin, sillä todella hyvännäköinen tuskin tuntee vetoa paljon vaatimattomampaan.
Paljon mieluummin sitä onkin yksin, jos toinen vaihtoehto on tuo.
No ei kai sitä sentään kaupungin ruminta miestä tarvitse ottaa.
Käytännössä sama ottaa se kuin kuka tahansa muukin joka ei kiinnosta. Ihan yhtä vähän hyvännäköistä ihmistä kiinnostaa se hintelä maantienharmaa insinöörityyppi eli "hyvä tavismies", joita on kolmetoista tusinassa.
Hyvännäköiselle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toinen hyvännäköinen, ja jos ei sellaista ole tarjolla, sitten ollaan ilman.
Ihmisetkö siis mielestäsi kiinnostuvat toisistaan vain ulonäön takia? Mitenkäs vaikkapa Hjallis on ne kaikki kauniit naisensa saanut?
Olen eri, mutta kirjoitan sulle heti vastauksen: Hjallis on miljonääri. Ulkonäkö määrittää tavisten kohdalla, minkänäköisen kumppanin voit löytää/saada.
Ihmisillä on monenlaisia asioita joilla ulkonäön puutteet voi kiertää, ei vain varakkuus.
Puhut liikaa. Paljastat juttuja, joista miehet päättelevät, että levittelisit heidänkin asiansa eteenpäin jos vakavaksi menisi.
Ja se tärkein, en tiedä pitääkö paikkansa, mutta mahdollinen: roikut yhä omissa vanhemmissasi ja se kuuluu jutuista.