Minua pidetään tyhmänä työyhteisössäni, kokemuksia?
Olen vastikään kuullut minusta puhuttavan pahaa selkäni takana, ja yhtenä puheenaiheena oli älykkyyteni ja sen kyseenalaistaminen. Yksi kollegoistani on myös suoraan, melko räikeästikin ilkeillyt minulle. Tämä vahvistaa huomaamiani ikäviä sanattoman viestinnän keinoja, jotka ovat jo pitkään kohdistuneet minuun.
Osa kollegoistani ei moikkaa minua, vaikka tervehdin heitä aina omasta aloitteestani. He kuulevat minua kyllä, koska he luovat välittömän katsekontaktin minuun tervehtiessäni heitä. Muita moikkaavat.
Kun minulla on sanottavaa, niin useimmiten minua tuijotetaan epätavallisen pitkään ja hölmistyneen näköisenä. Usein myös muut työkaverit vilkuilevat toisiaan puheenvuoroni aikana ja jälkeen, ja puheenvuoroni loputtua ilmoille jää hetkeksi syvä hiljaisuus. Muiden kohdalla näin ei toimita.
Olen myös huomannut joidenkin työkavereideni tuijottavan minua halveksuen, kyllästyneenä tehdessäni jotakin, kun kuvittelevat ilmeisesti, etten huomaa.
Viime aikoina jotkut ovat myös alkaneet kyseenalaistaa kykyäni hoitaa yksinkertaisiakin asioita. Kun olen tehnyt työtehtävän x, niin tulos tai laatu tarkistetaan edessäni, vaikka en työtehtävissä ole mokannut.
Minulle on myös ivalliseen sävyyn sanottu, että: "Sä oot niin fiksu." Vastaavanlaisia tilanteita on ollut lukemattomia, vaikka olen kaikille mukava. Kai ikävää viestintää tapahtuu, jotta kustannuksellani voi lisätä yhteisöllisyyden tuntua, jota tyhmyydellä loistava läsnäoloni vaikuttaa rikkoneen?
Kommentit (10)
Varmaan tehokkaimpia tapoja kiusata on väittää, että joku ei ole pätevä. Menettää mahdollisuuksia.
Klassista työpaikkakiusaamista. Kuulostaa todella ikävältä.
Voidaan sua pitää epämiellyttävänäkin. Tai ärsyttävänä, Besserwisserinä, ruskea kielisenä jne. Mitä väliä, tuskin voisit heitä miellyttää millään tavoin. Varmasti jo katselet työpaikkailmoituksia?
Se on fifti fifti, ehkä huomaamasi asian puheeksi ottaminen auttaisi, tai sitten olet kohdannut ihmisiä, joita et voi mitenkään miellyttää vaikka miten vääntäisit itseäsi. Todennäköisesti kaikki eivät aktiivisesti vihaa sinua, vaan siellä on joku päätekijä.
Been there, heitin jotain vitsiä takaisin, mutta jälkikäteen kyllä tosta olisi pitänyt ihan keskustella. Tunnistan myös, että kyseinen tyyppi projisoi omia heikkouksiaan minuun. Näki minussa ehkä itsensä muutaman vuoden takaa. En myöskään ollut hänen naistyyppiään ollenkaan. Jotkut ei pysty tulla toimeen siinä tapauksessa.
Entä jos oletkin fiksu sekä viehättävä ja mukava jne? Tällöin joku on sinulle kateellinen :D
Todennäkisesti olet paljo fiksumpi ja älykkäämpi kuin työkaverisi. Hankkiudu paremmalle alle ja kouluttaudu.
Ensiksi haluan sanoa, että ikävä ja aliarvostava puhetapa ei kuulu työpaikalle ja hyvin toimeentulevaan työyhteisöön.
En siis sano, että seuraavat tilanteet kuvaavat ap:tä, koska kokonaistilannetta on vaikea tietää. Oman kokemukseni mukaan vain on työelämässä ollut muutamia henkilöitä, joiden osalta on pitänyt järjestellä työtehtäviä uudestaan.
1. Pääsi uusiin työtehtäviin ja opetteli sen alusta saakka. Hän pärjää nykyisin jopa paremmin kuin samaa työtä hänen kanssaan tekevät henkilöt ja hänet on otettu osaksi tiimiä. Häntä nykyisin lisäkoukutetaan vaativampiin tehtäviin.
2. On vähän hukassa ja tarvitsee paljon opastusta, eikä osaa soveltaa saamaan tietoa. Tarvitsee paljon edelleen työssään opastusta, mutta vaatii itselleen asiantuntijatehtäviä, jotka vaativat kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
3. Samoin kuin edellinen, eli ei kykene soveltamaan tietoa. Hänen kanssaan on vaikeaa poissaolojen vuoksi antaa tarvitsemaansa tukea. Esimies on ajan tasalla ja tekee tarvittavat päätökset.
Onhan näitä..
tarkoitan, että keskeustele avoimesti esimiehesi kanssa tilanteesta. Pyydä häntä arvioimaan tilannetta ja tekemään tarvittavat muutokset. Se on hänen tehtävänsä, ei työkavereiden.
4: Voidaan totta kai ja pidetäänkin epämiellyttävänä. En ole besserwisser, hoidan työni asianmukaisesti ja pidän yllä kohteliaisuutta. Jos minusta ei syystä tai toisesta pidetä, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että minua tulisi kohdella ala-arvoisesti. Minulla on jo uusi työpaikka tiedossa.
5: Ikävä kuulla, että sinullakin on ollut kielteinen kokemus. Vaikuttaa siltä, ettet ole (enää) harmistunut tapahtuneesta, mikä on äärimmäisen hyvä juttu. Syitä toisen inhoamiseen (inhottavan vahva sana) voi olla moninaisia, mutta työpaikalla pitäisi osata käyttäytyä aikuisten mukaisesti. Modus operandi "en tykkää susta, ni en leiki sun kanssa" kuuluu päiväkotiin, jos sinnekään.
Keskuudessa voi hyvinkin olla päätekijä, todennäköisesti hän onkin toiminut ponnahduslautana prosessille. Yhteisö on myös ns. yhtä perhettä, pääosin kaikki ovat työskennelleet tiiviisti toistensa kanssa vuosikymmenien ajan, joten uuden voi olla vaikeaa sopeutua ja löytää paikkaansa. En myöskään tuo yksityiselämääni työpaikalle, mikä taas on heidän keskuudessaan tavanomaista, joten en integroidu yhteisöön samalla tavalla. Juoruilu muista tai organisaatiosta ei myöskään kuulu tapoihini tai arvoihini, joten hyväksytyn asemaa voi olla vaikea saavuttaa näistäkin syistä. Paljon tässä kyllä saakin reflektoida, kun tilanne on niin absurdi.
Kiitos kaikista empaattisista vastauksista ja toki muistakin. Otan asian puheeksi esihenkilöni kanssa vielä ennen työsuhteeni päättymistä.
Olet selvästi luulotautinen ja tarkkailet sairaalloisesti omia ja työkavereiden reaktioita. Yritä rentoutua. Tuolla tavalla saat vain hullun maineen.
Kuulostaa ikävältä.
Ota asia joko suoraan työkavereiden kanssa puheeksi tai sitten esimiehen kanssa.