Lue keskustelun säännöt.
Häpeä on suuri kun en saa lasta kouluun, tekemään läksyjä, tai mitään ylipäätään.
20.05.2022 |
13-vuotias istuu päivät pitkät kuulokkeet päässä ja selaa puhelinta. Ainoa mistä innostuu on musiikin tekeminen tietokoneella ja pianon soitto. Kouluun ei mene, koska olen lakannut yrittämästä enää. Olen nyt vuoden ajan saanut lyöntejä, haistattelua ja huutamista joka ilta kun olen pakottanut lapsen nukkumaan, ja joka aamu kun olen pakottanut lapsen kouluun. En jaksa enää käsirysyjä. Lapsi heräilee öisin ja puhuu/kävelee unissaan eikä nuku sikeästi koskaan. En pysty enää käymään kokoaikaisesti töissä valtavan uupumuksen takia. Lapsi syö valikoidusti, ja jos (yleensä ei ole) herkkuruokaa eli hampurilaisia ja nugetteja ei ole tarjolla niin huuto ja kiljuminen ja haistattelu alkaa. Ei pukeudu itse, ei hae vettä janoon itse yöllä, vessaan mennessä laittaa valot koko asuntoon, pakottaa pikkusisarukset palvelemaan häntä lyömisen uhalla. Ei mene suihkuun, ei pese hampaita ilman haistattelua ja raivokohtausta. Kavereista ei ole kiinnostunut yhtään. Innostuminen on äänekästä mölinää ja huutoa ja riehumista. Haluaa kaiken mutta ei anna mitään. Ei huomioi muiden tunteita pätkääkään ja vaati muita pyytämään itseltään anteeksi vaikka olisi itse syyllinen. Esim. läikytti itse juomaa pöydälle, mutta löi sisarusta joka tuli huoneeseen, ja "häirinnällä sai juoman kaatumaan".
Psykologin testit osoittivat lapsen olevan älykäs. Silloin kun menee kouluun niin pärjää hyvin, kokeista saa hyviä numeroita vaikka ei ole tehnyt läksyjä koko vuonna. Psykologi sanoi että tunteet loistavat poissaolollaan. Lapsi ei puhu harkitsemattomasti, vaan miettii pitkään ja antaa siten vastauksen. Psy. testien teko kylmän rauhallista ja korostetun asiallista. Saatiin jatkolähete nuorisopsykiatrialle. En vain tiedä miten pärjätä enää myöhemmin kun lapsi saa kasvaessaan yhä enemmän voimia.
Kommentit (27)
Osastojakso tekisi varmaan hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen todella miten ihmiset antavat lasten väkivaltaisuuden jatkua ja jatkua. Tarkoitus ei ole syyllistää ap:ta ja olen itsekin paininut saman ongelman kanssa yhden lapseni kanssa. Yli kouluikäiseltä ei mielestäni enää vain pidä hyväksyä väkivaltaa ja sitäkin nuoremmilla siihen pitää puuttua joka ikinen kerta todella vakavasti. Omat lapseni tiesivät jo ennen eskaria, että tönäisystä seuraa väistämättä kivan asian menetys. Selitin, että sen sijaan että katsotaan pikkukakkosta niin harjoitellaankin miten ollaan kilttejä toisille.
Mielestäni ei ole ollenkaan väärin laittaa kaikkia pelikoneita ja kännyköitä vastikkeelliseksi. Jollain toisella lapsella se voi olla jotain muuta mitä hän arvostaa. Ihmettelen muutenkin miten monen aikuisen on vaikea saada teineihin mitään otetta. Omilla teineillä oli vaikka mitä menoja ja hankintoja jatkuvasti. Selvitin aina mahdollisimman selkeästi mitä odotan, että nämä toiveet on mahdollista toteutua ja yleensä niiden eteen oltiin valmiita ponnistelemaan.
Häpeä ei auta. Hae ja ota vastaan apua.
Kuulostaa karulta eikä sinulla selvästi ole ruusunpunaisia laseja päässä lapsesi suhteen. Onhan tuossa hyvääkin. Lapsi on älykäs ja sillä voi pelata pitkälle. Onko tunteettomuus ollut aina vai korostunut murrosiän myötä? Asiassa voi tapahtua edistystä jos on jotain jonka päälle rakentaa.
Minun mielestä sä voisit istuttaa lapsen alas kun hän on rauhallinen ja kertoa, että tilanne on päässyt liian pitkälle ja tähän tulee nyt loppu.
Vaihtoehtoja on, miten se loppu tulee ja hän voi itse olla vaikuttamassa siihen omalla toiminnallaan.
Sanot, että tästä eteenpäin meidän perheessä:
1. Koulua käydään jossain muodossa (ja sen suunnitteluun koulun ammattilaiset mukaan)
2. Kotona ei käytetä väkivaltaa, kiusata, pakoteta palvelemaan, eikä tehdä mitään muuta laitonta
3. Huonosta olosta ja pahasta mielestä saa kertoa, siitä ei kukaan suutu
4. Tukea ja apua ja kannustusta ja rakkautta saa, ja tämä ei ole mikään rangaistus vaan tähtää pelkästään lapsen oman olon parantamiseen
Tai näitä voit toki soveltaa teille sopiviksi.
Sitten kysyt onnistuuko nämä omin avuin vai pyydämmekö lastensuojelun apuun. Teette etenemisestä tavoitteet ja sopimuksen, samalla sovitte miten onnistumisesta palkitaan. Tarvittaessa viet päivystykseen, jos saa raivarin ja siellä arvioivat onko tarve osastolle, jos on ihan hillitön.
Sitten olet valmis oikeasti pitämään kiinni näistä.
Ole hyvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykopatia on synnynnäistä, se ei ole sinun vikasi. Yritä jaksaa muistaa se. Ensisijaisesti sinun pitäisi suojella muita lapsia ja itseäsi, jotta pystyt pitämään heistä huolta. Voit joutua hyväksymään, ettet voi pitää teiniä kotona.
Psykopaatit reagoivat heikosti rangaistuksiin. Sen sijaan palkinnot voivat toimia paremmin.
Suurin osa psykopaateista elää päällisin puolin normaalia elämää, käy töissä, ei tee rikoksia jne. Älä menetä toivoasi. Vaikka hänen tunne-elämänsä ei tule koskaan olemaan normaalia, pahimmat skenaariot eivät välttämättä toteudu. Eikä hän itse kärsi tilastaan.
Höpö, höpöä koko aloitus.