Lapsen biologisen isän sukulaiset vastustaa adoptiota
Minulla on siis aiemmasta suhteesta lapsi nyt päiväkoti-ikäinen lapsi, jonka biologinen isä on kuollut lapsen ollessa 1v. Hän ei varsinaisesti ollut mikään vuoden isä, ja suhteet ja yhteydenpito muuhunkin sukuun oli jo ennen lasta ja syntymänsä jälkeen hyvin niukkaa. Tällä hetkellä synttäri- ja joulukortit on tulleet satunnaisesti, isovanhempiaan on nähnyt viimeksi pari vuotta sitten. Silloinkin kyläilyt oli kerran tai kaksi vuodessa.
Nykyään olen naimisissa miehen kanssa, jota lapsi on kutsunut jo vuosia isäksi. Meillä on myös yksi yhteinen lapsi. Olemme nyt siis hakemassa perheensisäistä adoptiota, että mies olisi myös juridisesti vanhemmankin lapsen isä. Lapsen kanssa on puhuttu tästä aiheesta ikätasoisesti ja hän suhtautuu myönteisesti. Nyt kuitenkin jotain kautta asia on mennyt myös näiden lapsen biologisten sukulaisten tietoon ja ovat ottaneet yhteyttä ihan vaan ilmoittakseen, että he eivät hyväksy adoptiota. Sävy tosin oli aika syyttävä, olen kuulemma viemässä lapselta oikeuksia. Tietenkään heillä ei mitään juridista oikeutta olekaan vastustaa, mutta silti jäi jotenkin ikävä olo.
Minun puolestani kaikki olisi kyllä saanut lapsen ja näiden sukulaisten osalta jatkua kuten tähänkin asti. Tosin, onko sekään nyt lapsen etu, että ehkä kerran vuodessa pompsahtaa joku synttäri- tai joulukortti ihmiseltä tai ihmisiltä, joita lapsi ei oikeastaan tunne. Lapsi kyllä tietää, kuka hänen biologinen isänsä on ja on nähnyt sukulaisia kuvissa, mutta eihän se käytännössä lapselle tällä hetkellä juuri mitään merkitse, koska ne ihmiset ei ole osa lapsen arkea.
Onko muilla kokemuksia samanlaisesta?
tietty vastustaa
ne on sen oikeaa perhettä