Lue keskustelun säännöt.
Lapsen biologisen isän sukulaiset vastustaa adoptiota
19.05.2022 |
Minulla on siis aiemmasta suhteesta lapsi nyt päiväkoti-ikäinen lapsi, jonka biologinen isä on kuollut lapsen ollessa 1v. Hän ei varsinaisesti ollut mikään vuoden isä, ja suhteet ja yhteydenpito muuhunkin sukuun oli jo ennen lasta ja syntymänsä jälkeen hyvin niukkaa. Tällä hetkellä synttäri- ja joulukortit on tulleet satunnaisesti, isovanhempiaan on nähnyt viimeksi pari vuotta sitten. Silloinkin kyläilyt oli kerran tai kaksi vuodessa.
Nykyään olen naimisissa miehen kanssa, jota lapsi on kutsunut jo vuosia isäksi. Meillä on myös yksi yhteinen lapsi. Olemme nyt siis hakemassa perheensisäistä adoptiota, että mies olisi myös juridisesti vanhemmankin lapsen isä. Lapsen kanssa on puhuttu tästä aiheesta ikätasoisesti ja hän suhtautuu myönteisesti. Nyt kuitenkin jotain kautta asia on mennyt myös näiden lapsen biologisten sukulaisten tietoon ja ovat ottaneet yhteyttä ihan vaan ilmoittakseen, että he eivät hyväksy adoptiota. Sävy tosin oli aika syyttävä, olen kuulemma viemässä lapselta oikeuksia. Tietenkään heillä ei mitään juridista oikeutta olekaan vastustaa, mutta silti jäi jotenkin ikävä olo.
Minun puolestani kaikki olisi kyllä saanut lapsen ja näiden sukulaisten osalta jatkua kuten tähänkin asti. Tosin, onko sekään nyt lapsen etu, että ehkä kerran vuodessa pompsahtaa joku synttäri- tai joulukortti ihmiseltä tai ihmisiltä, joita lapsi ei oikeastaan tunne. Lapsi kyllä tietää, kuka hänen biologinen isänsä on ja on nähnyt sukulaisia kuvissa, mutta eihän se käytännössä lapselle tällä hetkellä juuri mitään merkitse, koska ne ihmiset ei ole osa lapsen arkea.
Onko muilla kokemuksia samanlaisesta?
Kommentit (21)
Asiahan ei kuulu heille mitenkään.
Toki jos ovat asiallisia ihmisiä, lapsen etu on että tuntee biologista sukuaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsesi tulee kuitenkin perimään biologiset isovanhempansa, vaikka kuinka miehesi adoptosi hänet. Kannattaa varmaan ihan asiallisesti ja rauhallisesti keskustella näiden isovanhempien kanssa ja ymmärtävästi. Vaikka ei sinun silmissään ollutkaan vuoden isä, oli kuollut eksäsi näiden ihmisten rakas lapsi. Koita suhtautua itse mysö vähän kypsemmin. Vaikka sinulle ei olisi surua tuottanutkaan liiemmälti, niin se, että oma lapsi menehtyy on aika iso taakka henkisesti.
isovanhemmat kuitenkin yrittävät olla lapsenlapsensa elämässä, ja sinustahan se on kiinni myös kuinka paljon.
Oikeastaan en kunnolla edes tunne heitä, en isovanhempia enkä sisaruksia, koska ollaan oltu niin vähän tekemisissä. Minun puolestani oltaisiin voitu olla tekemisissä paljon enemmänkin ja olisi todella ollut hienoa, jos lapsella olisi heihin läheisemmät välit. Mutta minun on myös yksin aika vaikeaa pitää yksipuolisesti yllä niitä välejä. Tosin lapsen isäkään ei käsittääkseni pitänyt sen enempää yhteyttä perheeseensä, samanlaista tämä oli silloinkin kun lapsi oli vauva.
Minun vanhempiin ja sisaruksiini lapsella taas on aina ollut hyvin läheiset välit. On nähty parin tai kolmen viikon välein, soiteltu tai viestitse pidetty yhteyttä useamman kerran viikossa ja lomia ollaan vietetty paljon yhdessä.
Mitä perimiseen tulee, niin isovanhempien perimisestä en oikeastaan tiedäkään. Mutta sekin tuntuu aika erikoiselta, koska eihän adoptiossa lapsi voi enää periä sitä biologista vanhempaansakaan, siis sitten jos ja kun adoptio on vahvistettu, eikä tämä biologinen vanhempi enää juridisesti ole vanhempi. Miten siis isovanhempiakaan?
Jos lapsi olisi isovanhemmille tärkeä, he olisivat halunneet olla mukana lapsen elämässä. Satunnainen synttärikortti ei ole riittävä panostus.
Mietityttää, miksi juuri tämän takia ottivat yhteyttä, koska yhteydenpito tosiaan on ollut melko vähäistä. Joulukortin lähettivät toissa jouluna ja viime vuonna lapsi sai synttärikortin. Tänä vuonna kukaan siltä puolelta ei muistanut lapsen synttäreitä mitenkään, ne siis oli nyt toukokuussa. Whatsappia selatessa viimeiset viestit lapsen kuulumisista on joulutervehdykset joululta, sitä aiemmat viime kesältä, sitä edelliset kevättalvesta 2021 ja joululta 2020, sekä kesältä 2020. Nämä kaikki on siis minun lähettämiä. Viimeisimmät viestit sukulaisilta on sieltä kesältä 2020, missä kiittelivät kuvista. Nyt selatessa nuo viestiketjut tuntuu minun yksinpuhelultani, siellä täällä satunnaisesti kiitokset, mutta eipä oikeastaan muuta.
Teette niinkuin teidän perheelle ja lapselle on parasta. Adoptio ei millään tavalla estä pitämästä yhteyttä isovanhempiin ja muihin bio-isän sukulaisiin. Perintöoikeuden se tosin taitaa viedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptiolapsi ei peri biologisia isovanhempiaan. Tämä koskee kaikkia vuoden 1980 jälkeen adoptoituja.
Vierailija kirjoitti:
Vainajista ei pahaa puhuta. vainajat eivät voi enää itseään puolustaa.Jotain kunnioitusta.Viet lapseltasi identeetin. Mitä sitten kun tolaisella ajatus mailmalla haukut vainajaa,miten muita ihmisiä? Entä jos aviolitosi tulee päivä jolloin mies haluaa eron? Mikään kule ei elämässä ole varmaa kuin syntyämä ja kuolema.Oikein isovanhemat vastusta asiaa. Rakkaus on ikuista,kohde oikeasti voi mutua milloin vain.Oletko sen huomioinnut?
Kuolema ei tee ihmisestä mitään pyhimystä, kyllä kuolleiden huonoistakin puolista saa puhua. Itse en aloitusviestissä mitään varsinaista haukkumista nähnyt. Mitä sitten jos joskus tulee avioero? Voihan lapsen biologisille vanhemmillekin tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsesi tulee kuitenkin perimään biologiset isovanhempansa, vaikka kuinka miehesi adoptosi hänet. Kannattaa varmaan ihan asiallisesti ja rauhallisesti keskustella näiden isovanhempien kanssa ja ymmärtävästi. Vaikka ei sinun silmissään ollutkaan vuoden isä, oli kuollut eksäsi näiden ihmisten rakas lapsi. Koita suhtautua itse mysö vähän kypsemmin. Vaikka sinulle ei olisi surua tuottanutkaan liiemmälti, niin se, että oma lapsi menehtyy on aika iso taakka henkisesti.
isovanhemmat kuitenkin yrittävät olla lapsenlapsensa elämässä, ja sinustahan se on kiinni myös kuinka paljon.
Mitä se kypsemmin suhtautuminen käytännössä olisi?
Nuo ihmiset ovat siis biologisesti sukua mutta eivät oikeasti ole millään tavalla yhteydessä teihin. MIkäli sinulla ja miehelläsi on jo yhteisiäkin lapsia on vain esikoisenkin etu että miehesi adoptoisi hänet. Tällöin jos sinulla jotain sattuu ei esikoisesi joudu pahimmassa tapauksessa näiden vieraiden ihmisten luo vaan saa olla sisaruksiensa ja isänsä kanssa. En reagoisi mitenkään heidän vastusteluihinsa vaan ajattelisin oman lapseni elämää. Nuo ihmiset eivät ole mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuo ihmiset ovat siis biologisesti sukua mutta eivät oikeasti ole millään tavalla yhteydessä teihin. MIkäli sinulla ja miehelläsi on jo yhteisiäkin lapsia on vain esikoisenkin etu että miehesi adoptoisi hänet. Tällöin jos sinulla jotain sattuu ei esikoisesi joudu pahimmassa tapauksessa näiden vieraiden ihmisten luo vaan saa olla sisaruksiensa ja isänsä kanssa. En reagoisi mitenkään heidän vastusteluihinsa vaan ajattelisin oman lapseni elämää. Nuo ihmiset eivät ole mitään.
Niin no, kai sen noinkin voisi sanoa.
Meillä on yksi yhteinen lapsi. En oikeastaan osaa edes kuvitella tilannetta, missä ja miten lapsi joutuisi biologisen isänsä sukulaisten luokse. Jos johonkin, niin sitten omille vanhemmilleni tai vaikka sisaruksilleni. Mutta myös siksi tämä adoptio onkin ajankohtainen, kaikki tuntuu paljon varmemmalta, ja oikesti myös helpottaa asioita, kun toinenkin on virallisesti vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsesi tulee kuitenkin perimään biologiset isovanhempansa, vaikka kuinka miehesi adoptosi hänet. Kannattaa varmaan ihan asiallisesti ja rauhallisesti keskustella näiden isovanhempien kanssa ja ymmärtävästi. Vaikka ei sinun silmissään ollutkaan vuoden isä, oli kuollut eksäsi näiden ihmisten rakas lapsi. Koita suhtautua itse mysö vähän kypsemmin. Vaikka sinulle ei olisi surua tuottanutkaan liiemmälti, niin se, että oma lapsi menehtyy on aika iso taakka henkisesti.
isovanhemmat kuitenkin yrittävät olla lapsenlapsensa elämässä, ja sinustahan se on kiinni myös kuinka paljon.
Miten ne isovanhemmat yrittää? Yrittää muistaa lähettää lapsenlapselle jonkun kortin joka toinen vuosi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsesi tulee kuitenkin perimään biologiset isovanhempansa, vaikka kuinka miehesi adoptosi hänet. Kannattaa varmaan ihan asiallisesti ja rauhallisesti keskustella näiden isovanhempien kanssa ja ymmärtävästi. Vaikka ei sinun silmissään ollutkaan vuoden isä, oli kuollut eksäsi näiden ihmisten rakas lapsi. Koita suhtautua itse mysö vähän kypsemmin. Vaikka sinulle ei olisi surua tuottanutkaan liiemmälti, niin se, että oma lapsi menehtyy on aika iso taakka henkisesti.
isovanhemmat kuitenkin yrittävät olla lapsenlapsensa elämässä, ja sinustahan se on kiinni myös kuinka paljon.
Adoption jälkeen lapsella ei ole mitään oikeudellista suhdetta biologiseen isäänsä, eikä siten myöskään isänsä sukuun. Näin ollen lapsi ei myöskään peri ketään siltä puolelta perintökaaren mukaan.
Mitähän mahdat tarkoittaa tuolla kypsemmällä suhtautumisella? Pitäisi toimia sukulaisten mukaan vai? Minusta aloittaja on jopa hyvinkin pitkäpinnainen. Itse en olisi jaksanut tuollaisiin sukulaisiin pitää mitään yhteyttä, jotka ei itse yhtään osallistu.
Sinua vaivaa ap ylikiltteus. Ei ole tarpeen tuntea huonoa omatuntoa tai saada pahaa mieltä. Tottakai adoptio tässä tapauksessa. Se lujittaa perhettäsi. Lapsen bioisä on kuollut, joten kenenkään oikeuksia ei poljeta. Välit kannattaa omalta kohdalta yrittää pitää kunnossa bioisän sukuun. Tietenkin rajansa kaikella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsesi tulee kuitenkin perimään biologiset isovanhempansa, vaikka kuinka miehesi adoptosi hänet. Kannattaa varmaan ihan asiallisesti ja rauhallisesti keskustella näiden isovanhempien kanssa ja ymmärtävästi. Vaikka ei sinun silmissään ollutkaan vuoden isä, oli kuollut eksäsi näiden ihmisten rakas lapsi. Koita suhtautua itse mysö vähän kypsemmin. Vaikka sinulle ei olisi surua tuottanutkaan liiemmälti, niin se, että oma lapsi menehtyy on aika iso taakka henkisesti.
isovanhemmat kuitenkin yrittävät olla lapsenlapsensa elämässä, ja sinustahan se on kiinni myös kuinka paljon.
Ei ollut eikä ole nämä sukukaisaetkaan vuoden sukulsisia.
Ap, jätä omaan arvoonsa TUOLLAISET ETÄISET, VIERAAT HUUTELIJASUKULAISET.
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsesi tulee kuitenkin perimään biologiset isovanhempansa, vaikka kuinka miehesi adoptosi hänet. Kannattaa varmaan ihan asiallisesti ja rauhallisesti keskustella näiden isovanhempien kanssa ja ymmärtävästi. Vaikka ei sinun silmissään ollutkaan vuoden isä, oli kuollut eksäsi näiden ihmisten rakas lapsi. Koita suhtautua itse mysö vähän kypsemmin. Vaikka sinulle ei olisi surua tuottanutkaan liiemmälti, niin se, että oma lapsi menehtyy on aika iso taakka henkisesti.
isovanhemmat kuitenkin yrittävät olla lapsenlapsensa elämässä, ja sinustahan se on kiinni myös kuinka paljon.
mitä yrittämistä siinä on, joko ollaan tai ei olla, ei yritetä vaan ollaan
Vierailija kirjoitti:
Mietityttää, miksi juuri tämän takia ottivat yhteyttä, koska yhteydenpito tosiaan on ollut melko vähäistä. Joulukortin lähettivät toissa jouluna ja viime vuonna lapsi sai synttärikortin. Tänä vuonna kukaan siltä puolelta ei muistanut lapsen synttäreitä mitenkään, ne siis oli nyt toukokuussa. Whatsappia selatessa viimeiset viestit lapsen kuulumisista on joulutervehdykset joululta, sitä aiemmat viime kesältä, sitä edelliset kevättalvesta 2021 ja joululta 2020, sekä kesältä 2020. Nämä kaikki on siis minun lähettämiä. Viimeisimmät viestit sukulaisilta on sieltä kesältä 2020, missä kiittelivät kuvista. Nyt selatessa nuo viestiketjut tuntuu minun yksinpuhelultani, siellä täällä satunnaisesti kiitokset, mutta eipä oikeastaan muuta.
hullua huiomioida tuollaisia vastuuttomia isovanhempia mitenkään
Ymmärrän sen, että ap haluaa lapsen juridisestikin osaksi perhettä ja se varmaan olisi tässä tapauksessa viisaintakin. Mutta vaikka isän vanhemmat olisivat miten etäisiä ja passiivisia, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että he ovat osa lapsen biologista perimää. Se, miten lapsi itse sen asian joku päivä ottaa tai käsittelee, on hänen oma asiansa. Perimä on ihmisille tärkeä asia. Jotkut näkevät paljonkin vaivaa aikuisina selvittäessään sitä.
Sitä paitsi, milloin kiltteydestä on tullut joku luonnevika? Jos ap on ollut kiltti ja pitkämielinen isän sukulaisia kohtaan, niin miksi se on huono asia?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sen, että ap haluaa lapsen juridisestikin osaksi perhettä ja se varmaan olisi tässä tapauksessa viisaintakin. Mutta vaikka isän vanhemmat olisivat miten etäisiä ja passiivisia, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että he ovat osa lapsen biologista perimää. Se, miten lapsi itse sen asian joku päivä ottaa tai käsittelee, on hänen oma asiansa. Perimä on ihmisille tärkeä asia. Jotkut näkevät paljonkin vaivaa aikuisina selvittäessään sitä.
Sitä paitsi, milloin kiltteydestä on tullut joku luonnevika? Jos ap on ollut kiltti ja pitkämielinen isän sukulaisia kohtaan, niin miksi se on huono asia?
Millä lailla perimä on tärkeä? Tarkoitatko, että perimä on joku absoluuttisen tärkeä asia? Miksi?
Kuten itsekin sanoit, jotkut näkee vaivaa selvittääkseen perimänsä. Yleensä nämä ovat kai ihmisiä, ketkä eivät siitä alunperin tiedä. Mutta miten muka voisi sanoa, että perimä olisi kaikille tärkeä? Ei ole. Esimerkiksi minulle perimä ei ole tärkeä. En ole koskaan pitänyt biologista isää isänäni, hän ei ole ollut minulle isä sosiaalisesti eikä juridisesti. Minulle hän on vain ventovieras, kenen kanssa osa geeniperimästä samoja, mutta muuta yhteistä meillä ei ole. Biologia itsessään ei tee kenestäkään läheistä, eikä varsinkaan vanhempaa, tai edes isovanhempaa. Vanhemmuus ja isovanhemmuus on ennenkaikkea sosiaalista.
Tämä lapsesi tulee kuitenkin perimään biologiset isovanhempansa, vaikka kuinka miehesi adoptosi hänet. Kannattaa varmaan ihan asiallisesti ja rauhallisesti keskustella näiden isovanhempien kanssa ja ymmärtävästi. Vaikka ei sinun silmissään ollutkaan vuoden isä, oli kuollut eksäsi näiden ihmisten rakas lapsi. Koita suhtautua itse mysö vähän kypsemmin. Vaikka sinulle ei olisi surua tuottanutkaan liiemmälti, niin se, että oma lapsi menehtyy on aika iso taakka henkisesti.
isovanhemmat kuitenkin yrittävät olla lapsenlapsensa elämässä, ja sinustahan se on kiinni myös kuinka paljon.