Synnyttäminen, kun on ujo ja estoinen.

Mun synnytys ainakin kesti puoli päivää. Siinä oli enemmän kuin tarpeeksi aikaa.

Vierailija:

Synnyttäessä ei kyllä ehdi miettimään sitä, että iik nyt joku näkee alapääni.

Kyse on nyt miehestäni, ja mitä hän näkee ja kokee.



Meillä on kyllä aika romanttinen suhde, myönnettäköön. Mut miksi kaikkien parisuhteiden pitäisi olla niin totaalisen estottomia, että kaikki eritteetkin ovat yhteisiä kokemuksia, jotka vain rikastuttavat suhdetta??

Jotkut kätilötkään ei anna miehen käydä kattomas vaikka mies haluaisikin. Mun herkkä mies oli ponnistusvaiheen takavasemmalla kans. Pääasia ettei mun tarvinnu olla salissa yksin avautumis vaiheessa, kun kätilöt oli ties missä. Tai olivat hoitamassa muita synnyttäjiä.

Mulla esim. oli vaikeuksia imetyksen suhteen ja miehen kanssa yhdessä työnnettiin sitä tissiä oikeessa kulmassa lapsen suuhun. Siinä ei ollut mitään muuta kaunista kuin meidän parisuhde, joka kestää ja kestää vaan synnytykset ja vessassa käynnit.

Minusta on outoa, että niin moni pitää sun ajatuksia " väärinä" ... Tottahan se on, että toisten synnytyskuvia/videoita katsoessa homma näyttää ihan kaamealta!!! Ei todellakaan kauniilta. Esikoista odottaessa päätinkin, etten katso YHTÄÄN kuvaa synnytyksestä, en todellakaan halunnut tietää... Olin siis ennen raskaaksi tuloa ja alkuraskaudesta noita kuvia nähnyt, mutta sitten tuli stoppi.



Halusin ehdottomasti miehen synnytykseen, mutta sovimme miehen kanssa etukäteen, että mun alapäähän hänen ei tarvi katsoa. En halunnut että hän näkee vauvan pään tulevan mun värkistä läpi, oli se sitten miten luonnollista tahansa! En vaan halunnut. Ponnistin kyljelläni ja pidin miehestä tukea, hän oli itse asiassa koko ponnistusvaiheen selin muhun päin (puolivehingossa), eli ei nähnyt yhtään mitään :) Pääsi katsomaan vasta siinä vaiheessa kun vauva nostettiin ylös näytille.



Minulla oli synnytyksen ajan yöpaita päällä, pikkuhousuja ei tietenkään. Mutta siis yöpaita peitti näkyvyyden aina kun tehtiin sisätutkimusta. Noiden tutkimusten ajan mies istui pääpäässä.



Jotenkin itse koin miehen läsnäolon (etenkin ponnistusvaiheessa) ihan olennaisen tärkeänä ja halusin että hän pääsee todistamaan vauvan ekaa itkua ja sitä kun vauva nostetaan mun rinnalle ekaa kertaa :) Ja jälkikäteen mies on sanonut, ettei mistään hinnasta olisi jäänyt pois. Eikä ole jäänyt mitään traumoja, päin vastoin, arvostaa mua naisena ja vaimonaan ihan eri tavalla!

Mies keskittyi vain kädestäpitämiseen ja kasvoihin eikä katsonut.

minusta parisuhde ei ole siinä tilassa, että kestää lasten hankkimisen, jos tällaisia asioita tarvitsee vielä miettiä. Ei se elämä ole ruusuilla tanssimista sen lapsen syntymän jälkeenkään, parisuhde joutuu koville, vaikka totta kai yhteinen lapsi myös lähentää suhdetta. Mutta jos pitää miettiä, mitä mies ajattelee, jos näkee lapsensa äidin synnyttämässä ja vähän vähemmän edustavassa kunnossa, ei toden totta kyllä ole kovin vahva perusta perheellä.

Tämä ei nyt tietysti helpota sitä kuukauden päästä synnyttämään menevän olotilaa, mutta suosittelisin, että keskustelisitte asiasta vakavasti ja kertoisit huolistasi, jotta mahdollisesti pääsisit niistä myös eroon jo ennen synnytystä. Ehkä asia ei ole miehellesi mitenkään ongelmallinen. Tai ei ainakaan pitäisi olla.

ja en viimeiseen 13h saanut nousta sängystä. Mies oli vieressä kun jouduin koittamaan pissaamista siihen " purkkiin" ja kun ei onnistunut, minut jouduttiin katetroimaan ainakin 4 kertaa:) Hoitaja vaan miehen kanssa naureli, että onpas pissaa...



Ponnistusvaiheen alkaessa oli muissakin huoneissa täysmeno ja kätilö KÄSKI miehen tulla pitämään toista jalkaa koska ketään muutakaan siihen hätään ei ollut. Siinä kun ponnisteli, taisi tulla muutakin eritettä ja muutama ruma sana, mies oli siis koko ajan katsomassa. Totesi, että pää jo näkyy jne..



Loppujen lopuksi mies oli synnytyksestä sitä mieltä, että se oli maailman mahtavin kokemus ja että on todella ylpeä minusta:)



Eli siis, ei se aina ole itsestään selvää, että mies saa olla siellä yläpäässä tai että hänelle jäisi kauheat traumat siitä...

Siis että nainen miettii valuuko ripsari. Paljon syvemmistä jutuista kyse tietysti.

Synnyttäminen kipuineen vie huomiosi niin, ettet muista estojasi. Mitä tulee miehen läsnäoloon, kyllä kätilökin pitää siitä huolen, ettei alapäähän tule amatöörit kurkkimaan. Mieheni näki vahingossa vaginani levällään, kun mua tikattiin synnytyksen jälkeen. Oli kuulemma järkyttävä näky ;), mutta onneksi siitä ei kuitenkaan jäänyt mitään traumoja meidän avioelämään.

Monet haluavat ymmärtää väärin, eivät lue viestejä kunnolla. Esim. tuon imettämisen kanssa mulla ei ongelmaa. Tiedän, että se voi olla alussa tosi hankalaa, vauva ei saa imuotetta, rinnanpäät menee verille jne.



Täällä on kyllä muutenkin monilla vaikeuksia ymmärtää erilaisuutta. Täällä on joku palstan kumma konsensus, jonka mukaan pitää ajatella, olla ja toimia. Ymmärtämystä ei suurimmalta osalta tule!



Enpä halua kuulua tähän joukkoon, joten heippa!

ei voi luottaa siihen, että toinen kestää rinnalla mitä tahansa, vähintään nyt synnytyksen? No, ehkä eri ihmisille erilaiset asiat merkitsevät vahvaa liittoa, mutta itselleni kyllä on erittäin tärkeää se, ettei tarvi toiselle olla mitään muuta kuin sitä mitä on.

Lisäksi sanoisin, että eihän se tarkoita sitä, että liitto olisi rakoilemassa, jos on ongelmia, mutta ei sekään mitään hyödytä, jos kieltää, että ongelmaa ei ole, kun nyt ihan selvästi sellainen on, jos kerran puolison osallistuminen yhteisen lapsen syntymään tuottaa päänvaivaa. Minusta tämä ei ole hyvä tilanne ja vaatii ehdottomasti asian nostamista esiin parisuhteessa. Ei ole hyvä, jos äiti joutuu jännittämään synnytyksessä, kuten joku kertoi kokeneensa. Miksei asiaa siis voisi korjata etukäteen?

tuossa jamassa miehen kanssa, mutta muuten kyllä elättelin ruusuisia kuvitelmia elämästä pienen lapsen kanssa. Lapseton ei voi tietää, miten parisuhde muuttuu lapsen tultua - joka tapauksessa se joutuu tavallaan testiin, vaikka lapsi olisi ns. helppokin. Siksi olisi hyvä, niinkuin joku muukin jo ehdotti, että keskustelisitte miehesi kanssa näistä asioista jo etukäteen. Jo äidiksi tulleiden on hyvin vaikea eläytyä sinun ongelmiisi, sillä lapsen maailmaantulo on vain alku sille vuoristoradalle, johon olette astumassa. Ihanaahan se loppujen lopuksi on, mutta kyllä se vaatii kanttia molemmilta.

Asia jota ap miettii ei Todellakaan ennusta mitään avioeroa. Mistä ihmeestä revitte tällaisia mielipiteitä??? Tilanne on ap:lle uusi, ja uudet tilanteet askarruttavat ja pelottavat monia ihmisiä. Se on luonnollista.



Itselläni ei ole synnytyksissäni ollut muita estoja kuin se että harjoittelijoita eikä ylimääräisiä pällistelijöitä tule huoneeseen. Jo senkin takia että olen hoitaja, enkä halua vahingossakaan puolituttuja siihen tilanteeseen.

Mutta ymmärrän silti ap:n huolen. Ei hätää, voit pyytää miestäsi pysymään pääpuolessa ja sinulla on pitkä avopaita (takaa avonainen) päälläsi. Uskoisin myös että miehesi ei ole siinä tilanteessa kamalan kiinnostunut miltä näytät, vaan jännittää vauvan tapaamista. Hyvin se sujuu!



Terv. kolmen lapsen äiti ja neljäs tulossa rv7

ollaan jotenkin niin alkeellisella tasolla, että kaikki pitäisi olla toisen nähtävillä. Voisin heittää tähän, että romantiikka välillämme ei ole kuollut juuri salaperäisyyden takia. Olen miehelleni edelleen ensisijaisesti rakastajatar enkä mikään riipputissilehmä.

Itse halusin välttämättä olla yksin koko synnytyksen ajan ja tulen olemaan heti kun tämä toinen päättää syntyä :).

Oletko sinä jutellut miehesi kanssa, ja tietääkö miehesi myös, että synnytys on veristä ja rajua hommaa?



Minusta myös tuntui epämukavalta ajatella, että mies olisi paikalla kun saattaisin laskea alleni, tai jos paikkani repeäisivät tms.

Jopa ultrakäynneillä joissa mies oli mukana, pyysin häntä pois " aitiopaikalta" kun lääkäri kokeili kohdunsuuta jne.



Ei minuakaan laisinkaan haitanneet lääkärit/kätilöt tai edes harjoittelijat, mutta ajatus siitä, että mies pitäisi inhottavan näköisenä minun paikkojani oli hassulla tavalla kurja, vaikka mitään seksuaalista ei siinä missään vaiheessa ollutkaan.

(synnytyksessä kesken kaikkia tuskia rampatessani vessassa löysän vatsan vuoksi, ajattelin, että toivottavasti mies ei ole kuuntelemassa oven takana, ja vielä ponnistaessa toivoin ettei mitään ylimääräsitä kauheasti tulisi ulos :D)



Kuitenkin se, mikä minua auttoi paljon oli se kun sanoin miehelle ennen synnytystä, että " kai sinä sitten tiedät, että se voi olla todella karua" ja sanoin, että minua vähän pelottaa se, että mitä vain inhottavaa voisi tapahtua. Niin, että tiesin, että mies osasi jotain odottaa.



Noh mies oli mukana ja todisti kaikenmaailman inhottavuuksia lähituntumalta, mutta se on ollut vain hyväksi!

Olemme yhdessä muistelleet synnytyshetkiä, mikä on korvaamatonta! Hän ei pidä minua laisinkaan epäeroottisena tms sen vuoksi, että oli mukana synnytyksessä, vaan minustakin tuntuu, että tuo vain lähensi meitä ja jotenkin saimme sellaisen " yhteisen oman jutun" , joka on vain meidän!



Mutta siinä mielessä kaikki on pysynyt ennallaan, että yhä elämme yhtä " siveellisesti" kuin ennen synnytystäkin, eli se että mies näki minut siinä tilassa ei tarkoita sitä, että nyt ei enää olisi väliä ollenkaan miten mies minut näkee.

No en tiedä onko sekavaa, mutta kuitenkin.



Onnea! On varmasti hyyyyyvin harvinaista, että miehen läsnäolo synnytyksessä olisi jotenkin huono asia tulevaisuutta ajatellen, vaikka siellä olisikin jotain inhottavaa sattunut näkemään!

Vierailija:

ollaan jotenkin niin alkeellisella tasolla, että kaikki pitäisi olla toisen nähtävillä. Voisin heittää tähän, että romantiikka välillämme ei ole kuollut juuri salaperäisyyden takia. Olen miehelleni edelleen ensisijaisesti rakastajatar enkä mikään riipputissilehmä.

Vahvoilla defenssumekanismeilla mistä tahansa keksii jotain hyvää - saa jopa estoisesta, alastomuutta häpeävästä naisesta Suuren Romanttisen Rakastajattaren.

Ja kun ei omaa omituisuutta enää muulla keksi puolustaa, niin voila - väitetään sitä normaaliudeksi muualla maailmassa.

ja ponnistin vielä peitto päällä! Minä olen samanlainen kuin ap, en jaa intiimiasioita mieheni kanssa ja synnytyksessä mies pysyi tiukasti yläpäässä. Homma hoitui " siististi" ja kätilötkin olivat huomaavaisia ja asiallisia (ulostursuavat kakat hoidettiin pois hyvin huomaamatta jne). Tsemppiä ap, kyllä monet ovat ihan samanlaisa kuin sinäkin, häveliäitä ja ujojakin, en minäkään haluaisi miestän ikatselemaan alapäätäni, varsinkaan synnytyksessä. Ja meidän liittoomme oon oikein hyvä, niin on varmasti ap:kin. Ihmiset ovat erilaisia, toiset harrastavat suuseksiä esssuntaas kirkkaassa päivänvalossa ja käyvät vessassa ovet auki, toiset eivät. se joka ei tätä ymmärrä on itse kovin estoinen.



Hyvää synnytystä sinulle ap (toivottavasti käyt vielä lukemassa näitä viestejä). Miehesi tuntee sinut kyllä eikä tuppaa alapäähän väkisin kurkkimaan (ja voihan isä mennä jossain tilanteessa hetkeksi jopa oven ulkopuolelle odottamaan), kätilöt osaavat hoitaa hommansa asiallisesti ja pitkän paidan saat pitää peittonasi. Joten näiden asioiden takia sinun ei tarvitse stressata, keskity vain rauhassa ponnistamaan lapsesi maailmaan. Kaikki sujuu varmasti hyvin!

jos kakka tulee, ponnisti väärin.