TAYS varoittaa kevään 2022 influenssasta: Vie terveetkin aikuiset 2 viikon vuodelepoon, lapset, pitkäaikaissairaat ja vanhukset voivat jopa kuolla.
Todella raju tauti on lähtenyt nyt leviämään Suomessa, kun tuollainen varoitus on julkaistu.
Kommentit (23)
Tällaista influenssa on. Joka vuosi. Siitä ei ole ennen koronaa panikoitu. Nyt varmaan koronan jälkeen osa alkaa pelätä influenssaakin. Vanhukset ja ylipainoiset ovat molemmissa ns riskiryhmää. Toiseen voi vaikuttaa.
Kasvomaskeja ei käytetä vaikka suomessa tämän vuoden puolella kuollut koronaan jo lähes 800. Sairaalat täynnä. Ilmeisesti nyt säästetään.
Mulla oli influenssa tuossa viikko sitten. Ei ollut sekään normaalia flunssaa kummempi. Kuten ei koronakaan. Korona ei tosin ollut kuin muutaman päivän nuha. Rokotteita en ole hakenut.
Muistakaa pelätä ja piiloutua sekä hakea kaikkia rokotteita jatkuvasti
Influessa on ihan joka vuosi ollut vaarallinen riskiryhmäläisille, siksi käydään ottamassa influessarokote joka vuosi. Ei siis mitään uutta auringon alla. Mutta kova tauti rokottamattomille ihan varmasti. Toivottavasti rokotteessa on vielä puhtia, kun nyt influessakausi on poikkeavaan aikaan. Toki voin kuvitella, että ihmiset jättävät ottamatta noita influessarokotteita, joten "yllättyvät" tällaisestakin.
Kumma kun koronan ajaksi ei ollutkaan enää influenssaa. Ne tulevat kuolemat johtuvat koronapiikin aiheuttamasta immunivajeesta.
Käytän itse maskia, koska olen riskiryhmäläinen.
Tänä aamuna isossa kauppakeskuksessa oli eka kerta, kun huomasin, että ihmiset eivät käyttäneet maskeja. Varsinkin iäkkäät pulskanpuoleiset olivat ilman.
Keski-ikäisillä,oli enemmin.
Huolestuttava ilmiö.
Muistakaa , että influenssa on ihan eri tauti kuin tavallinen flunssa. Itse olen flunssaisena juuri ja kyllä tämä kevytversiokin on ihan tarpeeksi kurja.
Itselläni oli liki 20v sitten oikein kunnon influenssa. Kolmena päivänä kuume kipusi 41 asteeseen. Muistan kun istuin sohvalla ja yritin imettää meidän sen hetkistä 8kk ikäistä kuopusta, jolla oli 40 asteen kuume. Miehen mielestä meidän korvakuumemittari näytti omiaan, sanoi ettei kukaan ole ylhäällä noin kovassa kuumeessa. No minkäs teet, pakkohan vauva oli hoitaa. Vähän vanhemmat lapset olivat samassa taudissa myös, kova kuume niilläkin ja parilla vuoti nenästä vähän väliä verta.
Itselläni kesti kuume kaikin kaikkiaan 11 päivää, ei onneksi yli 40 kuin kolme päivää. Loppu mentiin 38-39. Se lihassärky oli aivan järkky ja se, kun kuume nousi, niin alkoi valtava tärinä ja hampaat löi loukkua. Vauvan imetys loppui tuohon tautiin.
Minä ja kaksi pienintä jouduttiin lopuksi lääkäriin, korva-ja poskiontelotulehdusta. Vasta kuuri lopetti sairastamisen.
Turha kai sanoakaan, että tuon jälkeen on tullut otettua joka vuosi rokote.
En laittanut maskia kauppan, kun ajattelin, että eipä varmaan muillakaan, mutta yllättävän monella oli. Ei minua yhtään haittaa käyttää maskia, vaikka ei mitään velvollisuutta olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa , että influenssa on ihan eri tauti kuin tavallinen flunssa. Itse olen flunssaisena juuri ja kyllä tämä kevytversiokin on ihan tarpeeksi kurja.
Mulla todettiin influenssa ja täysin tavallinen flunssa oli. Nyt vain jostain syystä ei saisi enää sairastaa ollenkaan. Ja jatkuvaa pelottelua kaikella, joka ennen oli ihan tavallista.
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun ei Taysin sivuille lue yhtään mitään.
taysin infektiotiedote. siellä on.
Lapsen kaverin perheessä on influenssa. Kuumeet 40....41 astetta ja isä sairaalassa. Onneksi ei meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa , että influenssa on ihan eri tauti kuin tavallinen flunssa. Itse olen flunssaisena juuri ja kyllä tämä kevytversiokin on ihan tarpeeksi kurja.
Mulla todettiin influenssa ja täysin tavallinen flunssa oli. Nyt vain jostain syystä ei saisi enää sairastaa ollenkaan. Ja jatkuvaa pelottelua kaikella, joka ennen oli ihan tavallista.
Pelkostressi ja nykykäsityksen mukaan myös k-piikit laskevat immuniteettia. Kohta on heinänuhakin vaarallinen kaikille hölmöläisille.
Työkaverilla puhkes välittömästi influenssarokotuksen jälkeen pahimman asteinen tomaattiallergia.
Tekee normielämän aika vaikeaksi
Joojoo