Lue keskustelun säännöt.
Muistisairas 89-vuotias nainen kaipaa kovasti reilut 50 vuotta sitten vauvana kuollutta poikaansa ja luulee että siitä on ihan hetki kun se kuoli.
16.05.2022 |
Ja me omaiset mietimme että pitäisikö hänelle hankkia vauvanukke jota hän voisi hoitaa ja pitää sen kuolleen vauvan korvikkeena?
Kommentit (43)
Minun poikani kuoli hiljattain. Olen nukkunut räsynukke kainalossa, koska saan paremmin unta kun tunnen jonkun vierellä. Nolottaa ja tuntuu lapselliselta, mutta tässä vaiheessa surua ihan sama kunhan pystyn nukkumaan.
Kokeilkaa hankkia nukke mutta katsokaa päättääkö hän itse, että se on menetetty poika vai ei. En tunne muistisairautta niin että osaisin neuvoa, mutta oman kokemukseni perusteella voi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että hankitte hänelle nuken muistuttamaan siitä kuolleesta lapsesta?
Muistisairas ihminen palaa aikaa nuoruus ymm.Tehän olette muistisaraan litossa ja vanhus siellä päivätoiminassa?Tai vanhus sosialiviraston kautta ainakin kerran viikossa päivätoiminta keskus?Molemmista saatte kaiken tiedon ja oikean vastauksen kysyykseen.Kuin sen jos hän on jo pallatiivinen hoito sairaala tai palvelutalo ? Sieltä hoitoyksikön henkilökunnalta ihan kaiken tiedon kysymykset asialle kuin paljon muutakin .
Vierailija kirjoitti:
Ai että hankitte hänelle nuken muistuttamaan siitä kuolleesta lapsesta?
Mikä sinun vaihtoehto on?
Olin nuorena tyttönä harjoittelijana vanhainkodissa 90-luvun alussa. Siellä monella dementikkomummolla oli nukke, jota hoitivat. Ihan ok se mielestäni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tädilläni ei ollut kuollut lasta, mutta hän tykkäsi hoivata pientä mollamaijaa viimeisinä vuosinaan. Siinä vaiheessa ehän itse ei enää tunnistanut puolisoa eikä lapsiaan.
En nyt ehkä vauvanukkea olisi ensimmäisenä ostamassa, mutta olisiko sitten joku aidon oloinen pehmolelu, jota voisi silitellä ja hoivata ja halailla, kun on allapäin. Ai että, kun noissa dementiakodeissa voisi olla joku terapiakissa tai -koira vanhuksilla siliteltävänä ja kuuntelijana. Oma dementoitunut, vielä kotihoidossa oleva isäni nauttii, kun kissamme ovat toisinaan heillä (eli äidilläni nyt lähinnä) hoidossa. Silittelee niitä onnellisena ja nauttii siitä, että kissat nukkuvat päiväunia vieressä ja niille voi höpötellä ilman, että huomauttelevat mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo siis kaikessa on näkymätön hengellinen puoli kyllä hän jos kristitty on tapaa lapsensa siellä toisessa maailmassa. Onkohan lapsi kuollut tavallisesti. Esimerkiksi abortoidut lapset naiset vaistoaa sukupuolen ja muidenkin jo ennen syntymää myös kuoleman j lapset vaistoaa oman kuolemansa että nyt menee. Raiskaajat tekee rikoksen muistakaa se. Muut on syyttömiä.Siunausta vaan hänelle pitää kädestä kiinni ja soittaa vaikka jonkun joululaulun.Evankeliumin.Pitää muistuttaa myös että synnit on sovitettu ja rauha sielulle.Ehkä lapsi ehdittiin kastaa ennen kuolemaa niin taivaassa on.Sielu.Ihana vanhus.
Vierailija kirjoitti:
89vuotiaalle vauvanukke hoidettavaksi? Mitäs sitten kun oivaltaa, ettei "vauva" olekaan elossa ? Muistinkätköistä nouseva hätä käsissä. Lastaan hän kaipaa, ei korviketta. Puhukaa asiasta, menehtyneestä lapsesta. Uudelleen ja uudelleen, jos kyse on muistisairaasta.
Malliesimerkki siitä miten EI pidä muistisairaan kanssa toimia. Ei niille aleta jankuttamaan sitä, että lapsi on kuollut, lapsi on kuollut, lapsi on kuollut.
Ja tuo nukke voi toimia oikein hyvin. Itse olen tehnyt työtä vanhusten parissa ja kyllä niillä oli pehmokissoja/koiria ja niitä pidettiin elävinä. Hyvin varovasti piti "kissa" siirtää patterin päältä sohvalle.
Ei olisi tullut mieleenkään alkaa vääntämään vanhuksen kanssa, että tämähän on vain pehmokissa, mitä valiä missä koisii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa toimia. Mummillani oli pehmokoira kaverina sitten, kun hän ei enää pystynyt huolehtimaan oikeista koirista.
Vierailija kirjoitti:
89vuotiaalle vauvanukke hoidettavaksi? Mitäs sitten kun oivaltaa, ettei "vauva" olekaan elossa ? Muistinkätköistä nouseva hätä käsissä. Lastaan hän kaipaa, ei korviketta. Puhukaa asiasta, menehtyneestä lapsesta. Uudelleen ja uudelleen, jos kyse on muistisairaasta.
Ennen vanhaan neuvottiin "muistuttamaan todellisuudesta". Nykyään siitä on luovuttu. Nykyään ssanotaan, että jos muistisairas saa lohtua nähdessään pojassaan puolisonsa tai lapsenlapsessaan oman lapsensa tai kuvitellessaan asuvansa lapsuudenkodissa, se on hyvä homma eikä sitä pidä tuhota kerta toisensa jälkeen selittämällä, ettei se ole totta.
En tosin usko, että vauvanukke korvaisi kuollutta vauvaa. Mutta esim lastenlasten tiheät vierailut voisivat auttaa. SIinäkin tapauksessa, että mummolle on epäselvää, keitä lapset ovat. ja että lapsille täytyy ikätasoisesti selittää tilanne mummon muistisairaudesta ja tukea heitä sen käsittelyssä. Se ei kuitenkaan vahingoita lapsia, päinvastoin: on turvallisuutta luovaa nähdä, että mummosta pidetään huolta ja välitetään, vaikka hän on jo henkisestikin huonossa kunnossa. Sitä niinku alkaa uskoa, että samoin pidettäisiin huolta minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulkaa kun te itse tulette vanhoiksi teitä haukutaan muisti SAIRAAKSI SAIRAAKSI vaikka te muistatte ihan kaiken menneistä vain uuden oppiminen hidastuu ja uusi asunto tai paikka sekä hormonit saa sekaiseksi. Oudossa paikassa kun herää ei tiedä missä on. Missä ollaan mikä päivä missä tutut asiat kukkaset kirjat.Näyttäkää sille sen valokuvia vanhoilta ajoilta kun vauva on ollut hän muistelee vanhoja asioitaan.Niinhån nuoretkin tekee katselee valokuvia matkoilta koulusta työstä lapsista vanhukset samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
89vuotiaalle vauvanukke hoidettavaksi? Mitäs sitten kun oivaltaa, ettei "vauva" olekaan elossa ? Muistinkätköistä nouseva hätä käsissä. Lastaan hän kaipaa, ei korviketta. Puhukaa asiasta, menehtyneestä lapsesta. Uudelleen ja uudelleen, jos kyse on muistisairaasta.
Ennen vanhaan neuvottiin "muistuttamaan todellisuudesta". Nykyään siitä on luovuttu. Nykyään ssanotaan, että jos muistisairas saa lohtua nähdessään pojassaan puolisonsa tai lapsenlapsessaan oman lapsensa tai kuvitellessaan asuvansa lapsuudenkodissa, se on hyvä homma eikä sitä pidä tuhota kerta toisensa jälkeen selittämällä, ettei se ole totta.
En tosin usko, että vauvanukke korvaisi kuollutta vauvaa. Mutta esim lastenlasten tiheät vierailut voisivat auttaa. SIinäkin tapauksessa, että mummolle on epäselvää, keitä lapset ovat. ja että lapsille täytyy ikätasoisesti selittää tilanne mummon muistisairaudesta ja tukea heitä sen käsittelyssä. Se ei kuitenkaan vahingoita lapsia, päinvastoin: on turvallisuutta luovaa nähdä, että mummosta pidetään huolta ja välitetään, vaikka hän on jo henkisestikin huonossa kunnossa. Sitä niinku alkaa uskoa, että samoin pidettäisiin huolta minusta.
Vanhus elää muistoissa sitä arkea minkä on elänyt omien lastensa kanssa lapsenlapset ei ole niin läheisiä kuin omat lapset on ollut tietysti. Heinola vanhuksia hoitaneet lapsiaan.Kyllä varmasti ymmärtää että sukupolvet jatkuu eteenpäin siinä teissä näytätte valokuvia sen puolisosta ja lapsista jotka on hänen ollut hän muistaa heidän koulut ja muun.Myös voi näyttää hänen omien vanhempien kuvia hänen isän äidin ja selittää rauhallisesti heidän muistoja mihin heidät on haudattu onko hautapaikka hoidettu voi vaikka käyttää hautausmaalla. Valokuvat pelastaa niin me nuoretkin katsomme kuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko hän pyytänyt teiltä vauvanukkea? Antakaa mummon puhua hänelle tärkeästä asiasta itse ahdistumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
89vuotiaalle vauvanukke hoidettavaksi? Mitäs sitten kun oivaltaa, ettei "vauva" olekaan elossa ? Muistinkätköistä nouseva hätä käsissä. Lastaan hän kaipaa, ei korviketta. Puhukaa asiasta, menehtyneestä lapsesta. Uudelleen ja uudelleen, jos kyse on muistisairaasta.
Malliesimerkki siitä miten EI pidä muistisairaan kanssa toimia. Ei niille aleta jankuttamaan sitä, että lapsi on kuollut, lapsi on kuollut, lapsi on kuollut.
Ja tuo nukke voi toimia oikein hyvin. Itse olen tehnyt työtä vanhusten parissa ja kyllä niillä oli pehmokissoja/koiria ja niitä pidettiin elävinä. Hyvin varovasti piti "kissa" siirtää patterin päältä sohvalle.
Ei olisi tullut mieleenkään alkaa vääntämään vanhuksen kanssa, että tämähän on vain pehmokissa, mitä valiä missä koisii.
No ei ainakaan pidä olettaa, että nukke olisi kuolleen lapsen korvike. Sen verran mä tiedän myös muistisairaista, ettei realiteetti terapiaa kannalta yrittää, mutta jos muistisairas puhuu menneistä, täytyy hänelle puhua totta, kaikesta huolimatta. Lempeä puhe on hyväksi aina.
Näytä kuvaa puolisosta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
89vuotiaalle vauvanukke hoidettavaksi? Mitäs sitten kun oivaltaa, ettei "vauva" olekaan elossa ? Muistinkätköistä nouseva hätä käsissä. Lastaan hän kaipaa, ei korviketta. Puhukaa asiasta, menehtyneestä lapsesta. Uudelleen ja uudelleen, jos kyse on muistisairaasta.
Ennen vanhaan neuvottiin "muistuttamaan todellisuudesta". Nykyään siitä on luovuttu. Nykyään ssanotaan, että jos muistisairas saa lohtua nähdessään pojassaan puolisonsa tai lapsenlapsessaan oman lapsensa tai kuvitellessaan asuvansa lapsuudenkodissa, se on hyvä homma eikä sitä pidä tuhota kerta toisensa jälkeen selittämällä, ettei se ole totta.
En tosin usko, että vauvanukke korvaisi kuollutta vauvaa. Mutta esim lastenlasten tiheät vierailut voisivat auttaa. SIinäkin tapauksessa, että mummolle on epäselvää, keitä lapset ovat. ja että lapsille täytyy ikätasoisesti selittää tilanne mummon muistisairaudesta ja tukea heitä sen käsittelyssä. Se ei kuitenkaan vahingoita lapsia, päinvastoin: on turvallisuutta luovaa nähdä, että mummosta pidetään huolta ja välitetään, vaikka hän on jo henkisestikin huonossa kunnossa. Sitä niinku alkaa uskoa, että samoin pidettäisiin huolta minusta.
Vanhus elää muistoissa sitä arkea minkä on elänyt omien lastensa kanssa lapsenlapset ei ole niin läheisiä kuin omat lapset on ollut tietysti. Heinola vanhuksia hoitaneet lapsiaan.Kyllä varmasti ymmärtää että sukupolvet jatkuu eteenpäin siinä teissä näytätte valokuvia sen puolisosta ja lapsista jotka on hänen ollut hän muistaa heidän koulut ja muun.Myös voi näyttää hänen omien vanhempien kuvia hänen isän äidin ja selittää rauhallisesti heidän muistoja mihin heidät on haudattu onko hautapaikka hoidettu voi vaikka käyttää hautausmaalla. Valokuvat pelastaa niin me nuoretkin katsomme kuvia.
Dementoitunut ei tunnista niistä kuvista yhtään ketään, kun sairaus on mennyt tarpeeksi pahaksi. Sinä puhut nyt niistä vanhuksista, jotka eivät ole muistisairaita.
Ihan hyvin voi muistisairaalle antaa nuken, ei se ole mitenkään ainutkertaista. Ei siitä tarvitse selittää, että kyseessä on tuo kuollut vauva, antaa vaan sen nuken, saattaa alkaa hoivata sitä tai sitten ei ole moisesta kiinnostunut laisinkaan.
Aloituksessa oli, että muistisairas kokee, että lapsensa on ihan vast'ikää kuollut. Hänen tuskansa ja ikävävänsä on vain otettava vastaan, kerta toisensa jälkeen, kuunneltava, ei siinä mitkään oikotiet auta.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ehkä vauvanukkea olisi ensimmäisenä ostamassa, mutta olisiko sitten joku aidon oloinen pehmolelu, jota voisi silitellä ja hoivata ja halailla, kun on allapäin. Ai että, kun noissa dementiakodeissa voisi olla joku terapiakissa tai -koira vanhuksilla siliteltävänä ja kuuntelijana. Oma dementoitunut, vielä kotihoidossa oleva isäni nauttii, kun kissamme ovat toisinaan heillä (eli äidilläni nyt lähinnä) hoidossa. Silittelee niitä onnellisena ja nauttii siitä, että kissat nukkuvat päiväunia vieressä ja niille voi höpötellä ilman, että huomauttelevat mistään.
Dementikoissa ja pienissä lapsissa on se huono puoli, että heitä ei voi jättää hetkeksikään sen eläimen kanssa valvomatta, tai eläimelle voi käydä huonosti. Dementikon, aikuisen voimilla varustetun kanssa varsinkin se valvonta on todella tärkeää. Ja valvonnasta huolimatta voi käydä huonosti.
Jokaisessa ryhmäkodissa tms. on yleensä aina useampi sellainen henkilö, joka ei niistä eläimistä pidä, ja se eläinrakaskin saattaa purkaa turhautumisensa siihen eläimeen täysin yllättäen, kuin ei tule ymmärretyksi, sanat on hukassa, ahdistaa ym. Valtaosan sairastuneista dementia muuttaa ainakin jossain vaiheessa kärttyiseksi, sairaudentunnottomaksi, usein väkivaltaiseksi. Ikinä ei voi luottaa siihen, että vaikka ihminen olisikin ollut "eläinrakas", hän kykenisi kohtelemaan eläintä sairastuttuaan oikein. Muutos käytöksessä voi tapahtua silmänräpäyksessä. Eläin on siis tälläisen ihmisten seurassa todella turvaton.
Satunnaiset koira- kissa- ja muut eläinvierailijat tuovat toki iloa, mutta missään nimessä laitoksessa asuva "terapiaeläin" ei ole hyvä juttu. Ei sille eläimelle itselleen (jatkuva vahingoittumisen vaara), eikä myöskään niille asukkaille. Käytännössä aina eläin lisää aggressiivista ja levotonta käyttäytymistä, kun sen seurasta aletaan käydä ns. kissanhännänvetoa; eläintä etsitään toisten huoneista, yöllä ei nukuta kun ei tiedetä missä eläin on, jatkuvaa kärhämää siitä "pirkko pitää kissaa koko ajan sylissä" (kun ei muisteta, että just se kissa oli tunnin omassa huoneessa).
Ajatuksen tasolla toki ihana juttu; rauhallinen mummeli tai papparainen silittelemässä kisua keinutuolissa hiljaa keinutellen, kisulle hiljaa jutellen, hymy huulillaan. Todellisuus vaan ikävä kyllä on se, että se kissa on niskavilloista tai hännästä kantaen lykätty johonkin kaappiin tai vastaavaan, ja skarpeimmat mummot itkee sen perään ja syyttelee toisiaan että kuka on sen kissan ominut, pari tyyppiä kollaa muiden huoneita läpi kissaa etsiessään "varmasti olen täällä nähnyt kissan, kyllä täällä joskin on kissa ollut, missä se kisse nyt on, voi onko se jossain hukassa...) Lopulta kisse löytyy Martin huoneesta, siinä rytäkässä Martti tuuppaa Martan, joka on tullut omin lupinensa kissaa etsimään, nurin. Ja sitten soitetaan martalle ambulanssia, paikataan pirkkoa, joka sai naamaansa kynnenjäljet yrittäessään ottaa Martin kaapista kauhuissaan löytynyttä kissaa väkisin syliin, ja rauhoitellaan hälinästä ja häiriköinnistä ahdistunutta, raivoavaa marttia. Ja kissakin pitäisi lähteä viemään eläinlääkäriin, kun se loukkasi takajalkansa rytäkässä. Kyllä onkin eläimen tuomaa ihanaa tunnelmaa ja hyvää mieltä, juu'u.
Pehmolelut ja nuket on hyvä juttu, vaikka niistäkin käydään välillä kiistaa, ne eivät herätä niin suuria tunteita kuin elävät eläimet. Niitä voi turvallisesti hoivata ja niille jutella. Mutta oikeille terapiaeläimille siis ehdoton ei, ja niistä onneksi viimeisetkin paikat, joissa niitä on vielä ollut, ovat jo luopumassa.
89vuotiaalle vauvanukke hoidettavaksi? Mitäs sitten kun oivaltaa, ettei "vauva" olekaan elossa ? Muistinkätköistä nouseva hätä käsissä. Lastaan hän kaipaa, ei korviketta. Puhukaa asiasta, menehtyneestä lapsesta. Uudelleen ja uudelleen, jos kyse on muistisairaasta.