Pyysin apua kavereilta muuttoon ja tällaisia sain vastaukseksi
Esitietona sanottakoon, että perheessä meillä on vauva, taapero ja kouluikäinen lapsi eli ei mikään ihan helppo elämäntilanne, ruuhkavuodet kirjaimellisesti. Iso muutto tulossa (6h+k) ja laitoin kaveriporukan Whatsapp ryhmään hyvissä ajoin päivämäärän ja pyynnön viikonlopulle muuttoavusta. Suurimmalla osalla kavereista pieniä lapsia, osa myös raskaana.
Jopa raskaana oleva uusperheen äiti ystäväni vastasi, että voi tulla avuksi kevyeen siivoushommaan. Yhdeltä lapsettomalta kaverilta sen sijaan vastaus oli pelkät linkki pari muuttofirman sivuille ja sen jälkeen viesti, ettei pääse tulemaan, vaikka muuttoon on 1.5 kk aikaa. Vastasin, että mitä sulla on silloin kalenterissa tiedossa, matkaa tms ja hän vastasi, että ei mitään, ihan vain ulkoilua ja lepoa työviikon jälkeen!!
Kommentit (529)
Jokainen tietää jaksamisensa parhaiten, tärkeintä että ilmoittaa ajoissa estyneisyydestä kuin että tekee oharit h-hetkellä.
Onhan tää trolli? Ei kukaan täysjärkinen pyydä kavereita muuttoavuksi 6 h+ k.
Minä sain aikoinaan paljon apua muuttoon: kaverit olivat apuna pakkaamisessa etukäteen ja tavaroiden vahtimisessa auton vieressä kun muuttofirma siirsi tavarat. Lisäksi auttoivat loppusiivouksessa. Ei tullut mieleenkään että enää perheellisen ( yh ja lapsi) kodin tavaroita kannettaisiin talkoilla. Opiskelijana oli eri kun oli sänky, pöytä ja yksi billyhyllykkö tavaroiden lisäksi.
Ymmärrän, että köyhinä opiskelijoina muutot voidaan hoitaa kaveriporukan kanssa ja näin omien kavereiden kanssa toimittiin. Silloin oli tosin kyse siitä, että muutettiin soluhuoneesta pieneen yksiöön. Tavaraa oli vähän ja saatiin kulkemaan tyyliin jonkun kaverin vanhempien autolla + toisen kaverin vanhempien peräkärryllä. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että valmistumisen jälkeen aikuisina oltaisiin vaivattu toisiamme muutoilla, ei missään nimessä!!
Minä olen päättänyt niin, että tulevaisuudessa hankin muuttofirman kuljettamaan tavarat paikasta a paikkaan b. Pakkaamisen, purkamisen ja siivoamisen hoidan kuitenkin itse. Olen pienituloinen mutta näin on melkeinpä tehtävä. Nykyään muuttoihin ei saa enää avuksi kuin pari ihmistä vaikka kyllähän ne tavarat muutamakin ihminen saa siirrettyä, mutta se on hidasta ja raskasta eikä kukaan tykkää olla muuttoapuna vaikka yksikään ei sitä ääneen myönnä. Toista oli ennen jolloin muutoissa oli mukana suurin piirtein koko "vanha" kaveriporukka ja silloin ne olivat nopeasti ohi. Siitä kaveriporukasta muutama asuu nykyään 50-70 kilometrin päässä, loput selvästi kauempana.
Yhdeltä lapsettomalta kaverilta sen sijaan vastaus oli pelkät linkki pari muuttofirman sivuille ja sen jälkeen viesti, ettei pääse tulemaan, vaikka muuttoon on 1.5 kk aikaa. Vastasin, että mitä sulla on silloin kalenterissa tiedossa, matkaa tms ja hän vastasi, että ei mitään, ihan vain ulkoilua ja lepoa työviikon jälkeen!!
Tämä oli paras. Oikea tapa vastata ruikutusviesteihin.
Ymmärrän että nuoret opiskelijat voivat hoitaa pienten yksiöiden muutot talkoovoimin, mutta että aikuiset perheelliset ihmiset. Kyllä silloin hankitaan muuttofirma omilla rahoilla. En kehtaisi ikinä pyytää ystäviäni (lapsellisia tai ei) viikonloppuna muuttamaan mitään 6h+k asuntoa. Tiedän itsekin kuinka arvokasta vapaa-aika on, eli en todellakaan olettaisi että joku kuluttaisi vapaapäiväänsä minun muuttooni, enkä menisi minäkään kenellekään muuttoavuksi. Kutsukaa itsekkääksi, mutta näin minä ajattelen.
Tässä vähän tositarinaa muuttoapuna olemisesta:
Kauheinta on omistaa pakettiauto.
Lupaat lähteä kuskiksi kaverin muuttoon. Menee siihen yksi lauantai mutta mitäpä tuosta. Ajattelet että heitetään muutama keikka siihen tapaan, että vahdit alaovella autoa ja tavaroita kun muuttoporukka lastaa valmiiksi pakatut kamat autoon, sitten pärtsätään kohteeseen ja tehdään sama käänteisesti, ja toistetaan homma tarpeeksi monesti. Välillä syödään luvatut safkat jossain huoltsikalla muuttajan piikkiin. Ja paskat.
Todellisuudessa peruuttelet pakun sinne alaovelle ja soitat kaverille, että saa alkaa kantamaan. Tämä käskee tulla ylös odottelemaan kun puoliso on vielä jossain kaupoilla hakemassa laatikoita ja teippiä. Kaveri on siemaillut jo muutaman muuttokaljan ja katsoo mäkihyppyä tai jotain painia telkkarista puoliksi pakattujen laatikoiden keskellä. Yrität jouduttaa pakkaamalla avuksi, mutta ei voi tuota vielä laittaa ja tämä vasta sitten, katsotaan odotellessa tää kisa loppuun.
Kohta tulee joku naapurikyylä valittamaan pelastustielle pysäköinnistä.
Ajat pakun kauas kadunvarteen, koska vieraspaikat täynnä jotain mopoja.
Joudut pakkaamaan pitkän odottelun jälkeen ja kantamaan melkein kaiken kun puoliso samalla lajittelee koriste-esineitä ja hopeita perimysjärjestyksessä laatikoihin käörien ne yksilöllisesti kuplamuoviin = h I d a s t a. Kaljaveikkokaveri katselee nyt formula-aika-ajoja. Klo 14 mennessä olet ihan yksin lastannut autokuormallisen. Kotiväki ei ehtinyt sua auttaa eikä muuta talkooporukkaa ollutkaan. Ihme ettei mitään kai pöllitty, kun kaikki oli auki ilman vartijaa alhaalla.
Koska kotiväki vielä pakkaa, ajat ekan kuorman yksin kohteeseen. Lupaavat tulla perässä. Saat osoitteen paperilapulla sekä avaimen, voit halutessasi jo aloittaa kantamisen odotellessa. Eksyt koska osoite on väärä. On nälkä jano ja hiki. Vituttaa. Muuttajat soittelevat vihaisena uudelta asunnolta. Viimein löydät perille. Muuttajat tukkivat ovenedustan sedan-autollaan, koska viherkasvit piti saada nopeasti paleltumatta lämpimään. Niillä on kuulemma kylmä ja ovat vihaisia kun sulla oli ainut avain. Mies on tuhannen jurrissa nyt jo. Säätää enemmän kuin tekee. Kannat siis melkein kaiken taas yksin ylös. Helppoa sinänsä mutta suututtaa. Seuraavassa kuormassa vasta on huonekaluja ja hankalia tavaroita. Juot vettä hanasta, koska astiat on pakattu johonkin tai vanhalla kämpällä. Ruokaa tai muuta juomaa ei ole, paitsi isännän kaljat, mutta sinähän olet kuski.
Kun sitten pitäisi raahata joku saatanan käärmeterraario asukkaineen kolmannen kerroksen kierreportaikosta alas jo lähes jalattomaksi juopuneen kaverin kanssa, kellon ollessa yli kahdeksan, koko päivänä mitään syömättä paitsi kioskilta itse ostamasi pari suklaapatukkaa, loppuu huumori. Auto olisi helpompi myydä kuin hävittää ruumis, mutta et ole vielä päättänyt.
Olen tallettanut tämän ihan siksi, että välillä haluan nautaa hyvin kuvaillulle tarinalle. Niin totta!
Ei voi uskoa todeksi koko aloitusta. Ihan tyhmää perheellisen kinuta jotain kavereita avuksi.
Mä olen aina ihmetellyt näitä ihmisiä, kenen mielestä on ihan ok pyytää kavereita muuttotalkoisiin. Miksi juuri muutto? Miksi ei röyhkeys riitä pyytää kavereita mukaan vaikka suursiivoukseen, ikkunanpesuun jne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse auttanut näitä kavereita koskaan muutossa? Ja siis auttanut kunnolla etkä vaan palloillut? Onko sun omat muutot aiemmin olleet ihan kaaosta? Esim ei ole kunnolla pakattu, ei varattu eväitä muuttoporukalle.
Noilla syillä itse skippaan nykyään parin kaverin muutot. Toinen vielä muuttaa joka vuosi ja järjestelmällisyys puuttuu aina ja muut saa hoitaa kaiken. Ja kun hän on ollut mun muutossa niin on ollut lähinnä tiellä ja yleensä ei edes voi kantaa mitään kun on milloin mikäkin paikka kipeä.
Olen ollut auttamassa muutossa ja remontissa mm tätä raskaana olevaa kaveria, joka ihanasti tarjoutui jo auttamaan. Minä ja mieheni emme ole mitään avuttomia muuttajia, päinvastoin kaikki muutot ollaan aina itse hoidettu talkoovoimin ihan onnistuneesti.
ApNiiiiiiin? Eli olet ollut auttamassa sitä kaveria joka tarjoutui auttamaan? Entäs niitä jotka eivät tarjoutuneet?
Kaikki muut tarjoutuivat auttamaan ainakin jossain määrin. Tämä unohtui alkuperäisestä viestistä.
Ap
Miksi ihmeessä sinun sitten pitää väkisin jankata juuri sitä yhtä kaveria avuksi kun hän jo teki selväksi että ei halua tulla?
Yli puolet noista lupautuneista peruu tulonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse auttanut näitä kavereita koskaan muutossa? Ja siis auttanut kunnolla etkä vaan palloillut? Onko sun omat muutot aiemmin olleet ihan kaaosta? Esim ei ole kunnolla pakattu, ei varattu eväitä muuttoporukalle.
Noilla syillä itse skippaan nykyään parin kaverin muutot. Toinen vielä muuttaa joka vuosi ja järjestelmällisyys puuttuu aina ja muut saa hoitaa kaiken. Ja kun hän on ollut mun muutossa niin on ollut lähinnä tiellä ja yleensä ei edes voi kantaa mitään kun on milloin mikäkin paikka kipeä.
Olen ollut auttamassa muutossa ja remontissa mm tätä raskaana olevaa kaveria, joka ihanasti tarjoutui jo auttamaan. Minä ja mieheni emme ole mitään avuttomia muuttajia, päinvastoin kaikki muutot ollaan aina itse hoidettu talkoovoimin ihan onnistuneesti.
Ap
No ettehän te ole itse muuttojanne hoitaneet vaan kuten mainitsit: talkoovoimin. Ihan turha syyllistää ketään, jos joku itse haluaa osallistua ja tarjoaa apua niin ok. Lähtökohtaisesti jo tympeää vinkua apua wa'ssa. Teillä niin iso perhe ja tavaraa paljon että muuttoapu paikalle. Mutta sehän maksaa, eikö niin? Kun kavereiden selkänahoista saisi palvelun ilmaiseksi. Tuskin olet meinannut mitään ruokailua tai vastaavaa heille avusta järjestää?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että nuoret opiskelijat voivat hoitaa pienten yksiöiden muutot talkoovoimin, mutta että aikuiset perheelliset ihmiset. Kyllä silloin hankitaan muuttofirma omilla rahoilla. En kehtaisi ikinä pyytää ystäviäni (lapsellisia tai ei) viikonloppuna muuttamaan mitään 6h+k asuntoa. Tiedän itsekin kuinka arvokasta vapaa-aika on, eli en todellakaan olettaisi että joku kuluttaisi vapaapäiväänsä minun muuttooni, enkä menisi minäkään kenellekään muuttoavuksi. Kutsukaa itsekkääksi, mutta näin minä ajattelen.
Kyllä teillä nirppanokilla on isot murheet. Voi voi voi...
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aina ihmetellyt näitä ihmisiä, kenen mielestä on ihan ok pyytää kavereita muuttotalkoisiin. Miksi juuri muutto? Miksi ei röyhkeys riitä pyytää kavereita mukaan vaikka suursiivoukseen, ikkunanpesuun jne?
Se on ihan ok ja täysin normaalia, paitsi itseään täynnä oleville kermap*rseille.
MInulla vähän sama juttu eli kun ihan lapsettomana tilasin muuttofirman mitään talkooapuaja pyytelemättä ja veivät tavarani kaksiosta kolmioon, niin eikös jälkeenpäin tullut perheellisiltä viestejä, että oltaishan me tultu avuksi, Kalle olisi kantanut tavaroita, katsonut pihalla lasten perään ja minä olisin keitellyt porukalle kahvia, olisit selvinnyt paljon halvemmalla ja joutanut ensi keväänä meille avuksi, kun talo valmistuu.
Muuttofirmat on ihan sitä varten, että ne hoitavat kaiken ammattitaitoisesti eikä tarvitse erikseen kahvia keitellä, pizzaa tilata ja miettiä, mitä on pakattu mihinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse auttanut näitä kavereita koskaan muutossa? Ja siis auttanut kunnolla etkä vaan palloillut? Onko sun omat muutot aiemmin olleet ihan kaaosta? Esim ei ole kunnolla pakattu, ei varattu eväitä muuttoporukalle.
Noilla syillä itse skippaan nykyään parin kaverin muutot. Toinen vielä muuttaa joka vuosi ja järjestelmällisyys puuttuu aina ja muut saa hoitaa kaiken. Ja kun hän on ollut mun muutossa niin on ollut lähinnä tiellä ja yleensä ei edes voi kantaa mitään kun on milloin mikäkin paikka kipeä.
Olen ollut auttamassa muutossa ja remontissa mm tätä raskaana olevaa kaveria, joka ihanasti tarjoutui jo auttamaan. Minä ja mieheni emme ole mitään avuttomia muuttajia, päinvastoin kaikki muutot ollaan aina itse hoidettu talkoovoimin ihan onnistuneesti.
ApNiiiiiiin? Eli olet ollut auttamassa sitä kaveria joka tarjoutui auttamaan? Entäs niitä jotka eivät tarjoutuneet?
Kaikki muut tarjoutuivat auttamaan ainakin jossain määrin. Tämä unohtui alkuperäisestä viestistä.
Ap
Niin ja kerro nyt kuinka montaa kaveria olette itse auttaneet muutossa? Tuskin ainakaan sitä kieltäytynyttä

ApMiksi ihmeessä sinun sitten pitää väkisin jankata juuri sitä yhtä kaveria avuksi kun hän jo teki selväksi että ei halua tulla?
En jankannut ja tässä menee monelta pointti ohi. Pointti oli, että pyydän apua, vastaus on avoimen "ei kiinnosta". Melkein olisi helpompi käsittää, jos kaveri olisi vaikka sepittänyt jonkun tekosyyn, vaikka jonkun matkan minkä vuoksi ei pääse muka tulemaan. Yleensä kaverit antaa apua kun pyydetään, ei vastaa noin avoimen kielteisesti.
Ja mitä tulee tämän keskustelun alapeukkuihin ja muuttofirmojen tuputtamiseen, niin toistan vielä että kaikki muutot ollaan itse hoidettu, enkä näe tarvetta maksaa muuttofirmoille sellaisesta satoja tai jopa tuhansia euroja, joka voidaan hoitaa itsekin.
Ap
Vai että talkoovoimin hoidettu aiemmin.
Se nyt on vaan niin last season. Mikä juntti ap. oikein olet ?
Niin mikä sinä olet kyselemään mitä sitte aioit tehdä. Sulle riittää jos sanoo ettei pääse silloin.