Lue keskustelun säännöt.
Kumman mies teillä olisi tässä tapauksessa valinnut, vaimon&lapset vai äitinsä?
13.05.2022 |
Miehen äiti sairastaa syöpää, ei ole kuitenkaan akuutisti kuolemassa eikä sairaalahoidossa. Vaimo sairastaa pahaa ahdistuneisuutta, hänkään ei ole sairaalahoidossa, perheessä 2 alaikäistä lasta.
Meillä oli aikoinaan tällainen tilanne, että mies heti perjantaina heti työpäivän jälkeen lähti 200 km päähän vanhempiensa luokse viikonlopuksi ja tuli myöhään sunnuntaina kotiin. Itse kärsin silloin niin pahasta ahdistuneisuudesta etten huimaukselta ja puutuneisuudelta edes kunnolla pystynyt kävelemään, kävelin huonekaluja pitkin. Mies ei missään vaiheessa edes harkinnut jäävänsä viikonlopuksi kotiin, vaikka olin todella surkeassa kunnossa. Myöskään lapsia ei missään tapauksessa halunnut ottaa mukaan. MItään tukiverkkoa meillä ei omalla paikkakunnalla ollut. Jotenkuten näistä viikonlopuista kuitenkin selvittiin. Aikanaan paranin ahdistuksesta, mutta olin niin katkera miehelle kaikesta hänen itsekkyydestään että erosimme ja eron jälkeen voin paremmin kuin koskaan.
Eli, kumman teillä olisi mies valinnut kyseisessä tapauksessa, perheen vai vanhempana. Toki vanhemmatkin ovat hänen perheensä, sitä en nyt tässä tarkoita. Kaiken ahdisuneisuuden ja lamaantumisen keskellä jouduin hoitamaan lähes kaikki kotiin ja lapsiin liittyvät asiat, mies meni ja harrasti ja nautti elämästään. MInä nautin nyt eron jälkeen.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on nykyaikana aina joku tekosyy valmiina että voi ahdistua niin itse olisin sanonut naiselle että kerää ittes äläkä valita ja olisin lähtenyt äitini luokse. Olisi nainen saanut uhriutua ja valittaa vauvapalstalle ihan rauhassa
Eikö sinua omat lapset olisi kiinnostanut yhtään? Lapset tarvitsevat isäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies valitsi vanhempiensa pillin mukaan tanssimisen silloinkin, kun olin 40 asteen kuumeessa yksin hoitamassa kipeää vauvaa ja taaperoa. Ero tuli, mutta en unohda ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti joskus tilanne kääntyy toisinpäin ja ehkäpä aikuiseksi kasvanut lapsesi sairastuu syöpään mutta ei ole juuri kuolemassa. Uudella miehelläsi on ahdistus. Sinä tietenkin jäät hoivaamaan miehesi ahdistusta.
Tai ehkäpä itse sairastit syöpään ihan yksinäsi. Sinun lapsesi ei kuitenkaan tule käymään koska he hoitavat ahdistuneita puolisoitaan. Silloin sinä kyynelehdit onnesta kuinka ihanat lapset sinulla on.
Kukas ne lapsenlapset sitten hoitaa? Se ahdistunut puolisoko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä ahdistuneisuusjutut on nuoremman sukupolven asioita. Meidän vanhempien sukupolvien ei tarvinnut sellaisia harrastaa, ja siksi on vaikea suhtautua vakavasti vertailuun: syöpä vs. mua hiukka niinku ahistaa.
Lastenhoitoasia tietysti vanhemmallakin sukupolvella on molempien vanhempien yhteisprojekti, jota ei voi, ei vain voi dumpata yksin toisen hoidettavaksi.
Lopusta samaa mieltä, mutta tuosta boldatusta en. Mikä teillä vanhemmilla sukupolvilla aiheuttaa tarpeen päteä tuolla ahdistumattomuudellanne (ja kaikella muullakin "paremmuudella). Ennen lapsia pieksettiin kun vanhempia ahdisti ja sitten he aiheuttivat toimillaan omille lapsille ahdistuneisuutta jo lapsina ja etenkin myöhemmällä aikuisiällä.
Kun me vanhempi sukupolvi ahdistuimme, niin menimme mielisairaalaan ja olimme siellä pari kuukautta. Lapset otti yhteiskunta huostaansa, niistä kasvoi sijaisperheessä kelpo kansalaisia ja me saimme keskittyä pahaan oloomme vaikka koko loppuiän, sijoitusta ei noin vain purettu. Eli me olimme oikeasti sairaita, emme vain sen verran, että ei tarvinnut tehdä töitä.
Mies pitää sinua piikana ja itse kulkee pitkin kyliä kuin poikamies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi se mies oli viikonloput vanhempansa luona ja kuinka kauan tuota kesti?
Itse vähän samantyyppisessä tilanteessa kiirehdin viikonloppuna sairaan isäni luo. Kävin hänelle kaupassa, laitoin viikon ruoat valmiiksi, pesin pyykkt, siivosin kodin ja lohdutin häntä Sitten kiirehdin takaisin kotiin. Eli n. päivä meni aina siellä isällä viikonlopusta. Isä inhoaa lapsia, joten missään imessä en voinut ottaa lapsia mukaan (ja lasten kanssa kaikkeen olisi mennyt kauhean kauan).
Ap:kuvaamassa tilanteessa minusta on kuitenkin selvää, että kyllä "kunnon mies" ja poika huolehtii siitä vanhemmastaan. En arvostaisi miestä, joka ei ollenkaan kävisi äitinsä luona. Ei siellä nyt koko viikonloppua kuitenkaan tarvitse mielestäni viettää. Eli jonkinlainen kompromissi äidin ja vaimon välillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä mies olisi varmasti pyytänyt minut ja lapset mukaansa. Ymmärrän kyllä ex-miehesi hädän, koska syöpä ei katoa koskaan ja on aina tavallaan läsnä hyvinäkin aikoina.
Ahdistuneisuushäiriö ei ole varmasti helppoa, mutta siihen ei kait kuole. Joten vertailu tässä tapauksessa on vähän kyseenalaista.
Ihmettelen tosin tuota ettei miehesi halunnut ottaa lapsiaan vkl-reissulle mukaan, koska luulisi että lapsenlapset jos mikä on voima isovanhemmille. Ehkä miehesi eli jo omaa elämäänsä, johon sinä et enää mahtunut? Johtuiko ahdistuneisuutesi osittain siitä että aavistit?Kyllä ahdistuneisuushäiriöön voi kuolla. Pahimpina hetkinäni halusin kuolla. Ex-mieheni tiesi tämän. Mitä tarkoitat viimeisellä virkkeellä? Se olin minä joka halusin erota, mies harasi eroa vastaan viimeiseen saakka. Uuden miehen tapasin vasta hyvä tovi eron jälkeen. Ap[
Halusit, mutta et kuollut kuitenkaan? En aliarvioi ahdistuneisuutta kuten pahaa masennustakaan, olen itse kärsinyt masennuksesta, mutta elämän päättäminen on oma päätös kuitenkin. Syövässä ei, sen mukana ajelehditaan.Viimeinen virke oli ajatusrakennelma siitä, miksi perhettä ei otettu mukaan. Tuli mieleen, suppeasta aloitustekstistä ja kontekstista.
Hienoa että olet nyt onnellinen ja tasapainossa, ei mun kommentissa mitään henkilökohtaista ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies pitää sinua piikana ja itse kulkee pitkin kyliä kuin poikamies.
U l i näköjään löytänyt tämänkin ketjun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on nykyaikana aina joku tekosyy valmiina että voi ahdistua niin itse olisin sanonut naiselle että kerää ittes äläkä valita ja olisin lähtenyt äitini luokse. Olisi nainen saanut uhriutua ja valittaa vauvapalstalle ihan rauhassa
Niin no sun tapauksessa tällaista ei tapahdu syystä että olet katkera naiseton mies.
En ole naiseton ja onneksi kumppanini ei ole nykyaikainen nainen joka ei kestä mitään ilman ahdistusta ja terapiaa vaan sietää asioita eikä tarvitse vahvaa mielialalääkitystä joka kerta kun asiat ei mene niin kuin hän haluaa. Tuon takia häneen rakastuinkin ja halusin vakiintua eikä tee mieli edes lähteä vieraisiin. Ensimmäinen nainen joka riittää minulle ilman haaveita toisista naisista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä ahdistuneisuusjutut on nuoremman sukupolven asioita. Meidän vanhempien sukupolvien ei tarvinnut sellaisia harrastaa, ja siksi on vaikea suhtautua vakavasti vertailuun: syöpä vs. mua hiukka niinku ahistaa.
Lastenhoitoasia tietysti vanhemmallakin sukupolvella on molempien vanhempien yhteisprojekti, jota ei voi, ei vain voi dumpata yksin toisen hoidettavaksi.
Lopusta samaa mieltä, mutta tuosta boldatusta en. Mikä teillä vanhemmilla sukupolvilla aiheuttaa tarpeen päteä tuolla ahdistumattomuudellanne (ja kaikella muullakin "paremmuudella). Ennen lapsia pieksettiin kun vanhempia ahdisti ja sitten he aiheuttivat toimillaan omille lapsille ahdistuneisuutta jo lapsina ja etenkin myöhemmällä aikuisiällä.
Kun me vanhempi sukupolvi ahdistuimme, niin menimme mielisairaalaan ja olimme siellä pari kuukautta. Lapset otti yhteiskunta huostaansa, niistä kasvoi sijaisperheessä kelpo kansalaisia ja me saimme keskittyä pahaan oloomme vaikka koko loppuiän, sijoitusta ei noin vain purettu. Eli me olimme oikeasti sairaita, emme vain sen verran, että ei tarvinnut tehdä töitä.
Niin, silloin oli vielä muelisairaaloita, nykyään "avohoito". Lapset sijoitettiin sukulaisille, jos niitä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on nykyaikana aina joku tekosyy valmiina että voi ahdistua niin itse olisin sanonut naiselle että kerää ittes äläkä valita ja olisin lähtenyt äitini luokse. Olisi nainen saanut uhriutua ja valittaa vauvapalstalle ihan rauhassa
Niin no sun tapauksessa tällaista ei tapahdu syystä että olet katkera naiseton mies.
En ole naiseton ja onneksi kumppanini ei ole nykyaikainen nainen joka ei kestä mitään ilman ahdistusta ja terapiaa vaan sietää asioita eikä tarvitse vahvaa mielialalääkitystä joka kerta kun asiat ei mene niin kuin hän haluaa. Tuon takia häneen rakastuinkin ja halusin vakiintua eikä tee mieli edes lähteä vieraisiin. Ensimmäinen nainen joka riittää minulle ilman haaveita toisista naisista
Joo uskomme toki. Vai mites se nyt meni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin että oikein ahdistuin ja kun mies halusi lähteä tukemaan syöpää sairastavaa äitiä ja ahdistun lisää kun en saa vaatimaani huomiota niin päätän uhriutua keskustelupalstalla kerjäämässä vertaistukea ja hakemassa lisää huomiota
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti joskus tilanne kääntyy toisinpäin ja ehkäpä aikuiseksi kasvanut lapsesi sairastuu syöpään mutta ei ole juuri kuolemassa. Uudella miehelläsi on ahdistus. Sinä tietenkin jäät hoivaamaan miehesi ahdistusta.
Taas joku u l i si ja. Jos olisit mitenkään perillä normaalielämästä tietäisit että oma vanhempi ja oma lapsi ovat täysin eri asioita. Toivottavasti itse sairastut syöpään ja pahaan ahdistukseen. Oppisit vähän edes elämässä tarvittavaa nöyryyttä. Toivottavasti katkaisisit vielä koipesikin.
Miten voit olla noin ilkeä? Itse en toivo koskaan pahaa toiselle ihmiselle. En, vaikka hän olisi sanonut mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin että oikein ahdistuin ja kun mies halusi lähteä tukemaan syöpää sairastavaa äitiä ja ahdistun lisää kun en saa vaatimaani huomiota niin päätän uhriutua keskustelupalstalla kerjäämässä vertaistukea ja hakemassa lisää huomiota
Sinä varmaan osaat kertoa, miksi mies ei halunnut ottaa lapsiaan mukaan äitinsä luo?
Minä luulen, että mies meni äitinsä luo täysihoitoon. Syöpää sairastava äiti sai passata poikaansa aina viikonloput.
Minut ja lapset. Mutta tämä siksi koska miehelläni ei ole hyvät välit äitinsä kanssa. Olen nähnyt "anoppiani" 9 vuoden suhteen aikana kolme kertaa... Mutta jos heillä olisi hyvät välit, veikkaan että mieheni olisi raahannut minut mukanaan, saarnan, tsemppaamisen ja pakon sanelemana. Minkäs sille voi. Syöpä on syöpä, ahdistus on, noh vaan ahdistus. Vaikka olisikin paha. Syöpään voit kuolla, ahdistukseen et (ellet mene oman käden kautta). Lapset olisi otettu mukaan tai viety jonnekin hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti joskus tilanne kääntyy toisinpäin ja ehkäpä aikuiseksi kasvanut lapsesi sairastuu syöpään mutta ei ole juuri kuolemassa. Uudella miehelläsi on ahdistus. Sinä tietenkin jäät hoivaamaan miehesi ahdistusta.
Taas joku u l i si ja. Jos olisit mitenkään perillä normaalielämästä tietäisit että oma vanhempi ja oma lapsi ovat täysin eri asioita. Toivottavasti itse sairastut syöpään ja pahaan ahdistukseen. Oppisit vähän edes elämässä tarvittavaa nöyryyttä. Toivottavasti katkaisisit vielä koipesikin.
Miten voit olla noin ilkeä? Itse en toivo koskaan pahaa toiselle ihmiselle. En, vaikka hän olisi sanonut mitä tahansa.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ei pidä aina kääntää toista poskea.
Kuvailet ihan klassista suhdetta narsistin kanssa. Heillä on yleensä (miehet) aina äitiongelma.
Puoliso alkaa sairastella suhteessa ja paranee henkisistä.oireistaan ja yleensä fyysisistäkin suhteen päätyttyä.
Hienoa, että mies on eksä ja elät parempaa elämää nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on nykyaikana aina joku tekosyy valmiina että voi ahdistua niin itse olisin sanonut naiselle että kerää ittes äläkä valita ja olisin lähtenyt äitini luokse. Olisi nainen saanut uhriutua ja valittaa vauvapalstalle ihan rauhassa
Niin no sun tapauksessa tällaista ei tapahdu syystä että olet katkera naiseton mies.
En ole naiseton ja onneksi kumppanini ei ole nykyaikainen nainen joka ei kestä mitään ilman ahdistusta ja terapiaa vaan sietää asioita eikä tarvitse vahvaa mielialalääkitystä joka kerta kun asiat ei mene niin kuin hän haluaa. Tuon takia häneen rakastuinkin ja halusin vakiintua eikä tee mieli edes lähteä vieraisiin. Ensimmäinen nainen joka riittää minulle ilman haaveita toisista naisista
Joo uskomme toki. Vai mites se nyt meni...
Et tietysti voi uskoa. Ilkeytesi estää sen.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti joskus tilanne kääntyy toisinpäin ja ehkäpä aikuiseksi kasvanut lapsesi sairastuu syöpään mutta ei ole juuri kuolemassa. Uudella miehelläsi on ahdistus. Sinä tietenkin jäät hoivaamaan miehesi ahdistusta.
Taas joku u l i si ja. Jos olisit mitenkään perillä normaalielämästä tietäisit että oma vanhempi ja oma lapsi ovat täysin eri asioita. Toivottavasti itse sairastut syöpään ja pahaan ahdistukseen. Oppisit vähän edes elämässä tarvittavaa nöyryyttä. Toivottavasti katkaisisit vielä koipesikin.
Miten voit olla noin ilkeä? Itse en toivo koskaan pahaa toiselle ihmiselle. En, vaikka hän olisi sanonut mitä tahansa.
Itsehän tuo aloitti toivomalla aloittajalle ja hänen lapselleen kaikkea pahaa. Mikset sanonut hänelle? Eri
Niin no sun tapauksessa tällaista ei tapahdu syystä että olet katkera naiseton mies.