Luuleeko teidän läheiset että pyydätte heiltä lupia tehdä erinäisiä asioita?
Mietin että onko tämä yleinen ongelma. Pyrin elämään normaalia elämää johon kuuluu olennaisesti se, että kerron ystävälle, puolisolle ja äidilleni mielenliikkeistäni eli suunnitelmistani mitä aion lähitulevaisuudessa tehdä. Tiedättehän, normaalia kuulumisten ja ajatusten vaihtoa.
Joudun noin joka viikko lähestulkoon suutahtamaan jollekulle näistä läheisistäni kun he eivät osaa kunnioittaa itsemääräämisoikeuttani. Eli he eivät ymmärrä että jos kerron jonkun aikomukseni, niin sen jakamisen pointti ei ole kysyä lupaa toiselta saanko niin tehdä. Itse siis 35v ja nämä mainitsemani ihmiset 40, 38 ja 66v.
Miten ihmisillä on niin voimakas tarve pyrkiä hallitsemaan toista?
Kommentit (12)
En ole kokenut vastaavaa. Mutta äidilläni on ihan kaikesta mielipide ja varsinkin lapseeni liittyvissä jutuissa suuttuu ja alkaa haukkumaan, jos on eri mieltä. Pari kertaa tullut kunnon riita, kun on yrittänyt saada jotain päätäntävaltaa lapsen asioihin. Äitini on sellainen vähän rajaton tapaus varsinkin ainoan lapsenlapsen suhteen. Se on raskasta.
Minun äitini on tuollainen ja hänen äitinsä samanlainen. Oletus on että kaikki asiat raportoidaan äidille ja äiti sitten jakaa niistä omat versionsa höystettynä analyysilla, missä kohdin olen tehnyt väärin ja virheen. Kontrollin tarve on ääretön.
Enää en kerro hänelle oikeastaan mitään, koska hän ei hahmota rajaa minun ja itsensä välillä. Siitä on seurannut että hän keksii asioita minusta ja perheestäni, ja kertoo toinen toistaan uskomattomampia tarinoita ympäriinsä.
Parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja, ei siinä voi elää vaan määräten itse omista asioistaan, sellainen ei tule toimimaan.
Olin yhdessä vaiheessa pois työelämästä ihan omasta tahdostani ja kyläillessänne mieheni mummon luona, mummo kysyi että eikö se (mieheni siis)anna sinun mennä töihin? Että no anna nyt Maijan mennä töihin! Toki tässä on ikä- ja sukupolvien ero ja ties mitä, mutta herrane aika, että mieheltä pitäis kysyä lupa, saanko mennä töihin.
en enää kommunikoi suvun kanssa. joten homma on mennyt siihen että heistä löytyy aina joku joka kertoo mitä mieltä olen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko sanonut, että en ole missään vaiheessa etsimässä sinun hyväksyntääsi toiminnallesi? He saattaa luulla että kerrot siksi, koska haet hyväksyntää. Ihmiset yleensä kommunikoi niin kuin he haluaisi heidän itsensä kanssa kommunikoitavan.
Kerron sen heille nykyään erittäin napakasti ja jopa vihaisestikin. En ymmärrä miksi he eivät itse oivalla tekevänsä väärin kun toimivat näin. Ap
Jospa jättäisit ainakin osan suunnitelmistasi kertomatta,ei niiden kaikkea tarvitse tietää.
Oletko varma, että kyse on nimenomaan "luvan antamisesta" eikä heidän mielipiteestään suunnitelmaasi?
Vierailija kirjoitti:
Jospa jättäisit ainakin osan suunnitelmistasi kertomatta,ei niiden kaikkea tarvitse tietää.
Kyllä tässä on pakostakin joutunut alkaa tekemään asioita ja päätöksiä muille niistä kertomatta. Mutta ankeaa on sellainen elämä jossa läheisten kanssa ei jaeta asioita. Kun en muutenkaan ole sellainen joka koko ajan puhuu asioistaan tai laittelee viestiä kaikesta mitä mielessä pyörii. Ap
Minulla on sukulainen, joka kertoo asioita ja/tai kysyy ihan suoraan mielipiteitä. Vuosia myöhemmin syyttää itse tekemistään vikapäätöksistä muita ihmisiä. Vahvatahtoisena ihmisenä on aina itse tehnyt omat päätöksensä, mutta jälkikäteen aina joku muu on pakottanut hänet tekemään kaikki katumusta aiheuttaneet päätökset, vaikka syylliseksi jälkikäteen nimetty olisi nimenomaan ollut eri kannalla tehdystä päätöksestä.
Toisilla on jokin ihme tarve syyttää muita ihmisiä tekemistään virheellisiksi osoittautuneista päätöksistä. Vaikka tämän asian tietää, niin on vaikeaa olla sanomatta mitään - huomattavasti helpompaa pitää etäisyyttä tällaiseen ihmiseen.
Eli yleensä normaalissa kanssakäymisessä keskustellaan toisen esittämästä asiasta. Outoa olisi vain olla sanomatta mitään, koska yleensä odotetaan kuitenkin jonkin asteista kuittausta kuullun ymmärtämisestä, joka taas voidaan ymmärtää ilman sanoja myönteisenä kannustuksena.
Vaikea mieltää, että yksikään aikuinen ymmärtäisi asioista kertomisen luvan pyytämiseksi, koska harva haluaa kantaa vastuuta toisen ihmisen elämänkuvioista. Toki asioista voidaan esittää voimakkaitakin mielipiteitä, mutta aina henkilö itse tekee omat päätöksensä ja kantaa seuraukset.
Ei koskaan. En nyt ymmärrä ongelmaasi. Tulkitseeko teistä jompi kumpi osapuoli keskustelua väärin?
Oletko sanonut, että en ole missään vaiheessa etsimässä sinun hyväksyntääsi toiminnallesi? He saattaa luulla että kerrot siksi, koska haet hyväksyntää. Ihmiset yleensä kommunikoi niin kuin he haluaisi heidän itsensä kanssa kommunikoitavan.