Väsyttääkö teitä koskaan iäkkäistä vanhemmista huolehtiminen?

-

Tuttu tunne. Onko ketään jonka kanssa voisit jakaa vastuuta? Jatkossa hoivaa ja apua todennäköisesti tarvitaan yhä enemmän niin työnjakoa olisi hyvä miettiä jo nyt.

Huolehtikaa äitisi kanssa kaikki paperit kuntoon niin että pystyt hoitamaan asioita jos/ kun ei itse pysty.

Keskustelkaa jo nyt yhdessä miten siivous, mahdolliset puutarhatyöt yms hoidetaan, onko mahdollista ostaa apua?

Onko äidilläsi sosiaalista verkostoa? Olisiko halukas ottamaan vastaan seuraa esim ystäväpalvelusta tai käymään eläkeläisten kerhoissa tai tapahtumissa?

Toki, mutta pitää vaan jaksaa. Kuitenkin tulee se päivä kun häntä ei enää ole. Veljeni on todella tyly äidillemme, hänellä menee esimerkiksi hermot kun äiti kertoo samat asiat moneen kertaan uudelleen. Mutta eihän hän sitä tahallaan tee. Hän ei oikeasti muista sanoneensa ne asiat jo moneen kertaan. Itse esitän sujuvasti kiinnostunutta 😄.

En halua että hän ei uskalla höpöttää, antaa tulla vaan kaikki tarinat moneen kertaan. Ei mua haittaa.

Väsytti kunnes lakkasin huolehtimasta. Koskaan ei tullut kiitosta tai mitään positiivista palautetta pelkästään paskaa niskaan joten pärjätköön keskenään ja kuolkoon yksinään. 

On raskasta, varsinkin kun tilanne kestää vuosikausia.

Vanhempani elävät vielä kahden. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani elävät vielä kahden. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kyllä me kaikki tiedämme.

Vierailija kirjoitti:

Toki, mutta pitää vaan jaksaa. Kuitenkin tulee se päivä kun häntä ei enää ole. Veljeni on todella tyly äidillemme, hänellä menee esimerkiksi hermot kun äiti kertoo samat asiat moneen kertaan uudelleen. Mutta eihän hän sitä tahallaan tee. Hän ei oikeasti muista sanoneensa ne asiat jo moneen kertaan. Itse esitän sujuvasti kiinnostunutta 😄.

En halua että hän ei uskalla höpöttää, antaa tulla vaan kaikki tarinat moneen kertaan. Ei mua haittaa.

Mulla menee kans hermo ja saatan raivostua , kun höpöttää turhia asioita ja mulla on valtavasti hommaa hänestä huolehtiessa. Ilmeisesti mua ahdistaa samalla, että taantunut. Ennen oli hyvin älykäs ja tarkka.

Olisinpa rento, kuten sinä. Mulla on aina huono omatunto.

Vierailija kirjoitti:

Toki, mutta pitää vaan jaksaa. Kuitenkin tulee se päivä kun häntä ei enää ole. Veljeni on todella tyly äidillemme, hänellä menee esimerkiksi hermot kun äiti kertoo samat asiat moneen kertaan uudelleen. Mutta eihän hän sitä tahallaan tee. Hän ei oikeasti muista sanoneensa ne asiat jo moneen kertaan. Itse esitän sujuvasti kiinnostunutta 😄.

En halua että hän ei uskalla höpöttää, antaa tulla vaan kaikki tarinat moneen kertaan. Ei mua haittaa.

Voi, kuulostaa niin tutulta! Ja itsekin ajattelen, että ei tiedä, kuinka monta yhteistä vuotta on enää jäljellä niin yritän juuri, etten ainakaan hermostu tai ole tyly, kun äiti myös puhuu aika paljon samoja asioita ja joskus sekoilee muutenkin jotain pienesti niin ajattelen, että nämä voi olla hänellä viimeisiä aikoja ja tulee vielä aika, jolloin häntä ei ole ja kaipaan hänen höpinöitään ja sitten katuisin jos olisin ollut tyly. Täytyy vain yrittää jaksaa ja olla kiinnostunut ja myötätuntoinen, sekä haluan, että hänellä on turvallinen olo ja tuntee, ettei ole yksin (olen ainoa omainen) tai hylätty.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Onko ketään jonka kanssa voisit jakaa vastuuta? Jatkossa hoivaa ja apua todennäköisesti tarvitaan yhä enemmän niin työnjakoa olisi hyvä miettiä jo nyt.

Huolehtikaa äitisi kanssa kaikki paperit kuntoon niin että pystyt hoitamaan asioita jos/ kun ei itse pysty.

Keskustelkaa jo nyt yhdessä miten siivous, mahdolliset puutarhatyöt yms hoidetaan, onko mahdollista ostaa apua?

Onko äidilläsi sosiaalista verkostoa? Olisiko halukas ottamaan vastaan seuraa esim ystäväpalvelusta tai käymään eläkeläisten kerhoissa tai tapahtumissa?

Olen ainoa lapsi ja omainen. Varmasti nämä kaikki kirjoittamasi asiat ovat edessä, että ne täytyy miettiä ja hoitaa.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Väsytti kunnes lakkasin huolehtimasta. Koskaan ei tullut kiitosta tai mitään positiivista palautetta pelkästään paskaa niskaan joten pärjätköön keskenään ja kuolkoon yksinään. 

Ymmärrän tämänkin. En varmasti jaksaisi jos vielä saisi kaskaa niskaan ja epäkiitollisuutta. Äitini on onneksi tosi kiltti ja mukava, positiivinen ja aina kiitollinen avusta ja kiittää koko ajan joskus vähän liikaakin ja pyytää anteeksi aiheuttamaansa vaivaa ym. Se auttaa jaksamaan että tiedän hänen pitävän apuani tärkeänä.

-Ap

Vähän sama täällä. Lisäksi kun on nuo teinit ei aina tiedä mihin suuntaan repeäisi. Toisaalta katson ystävääni jonka iäkkäät vanhemmat kuolivat hiljattain ja ajattelen että kestän tämän kyllä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki, mutta pitää vaan jaksaa. Kuitenkin tulee se päivä kun häntä ei enää ole. Veljeni on todella tyly äidillemme, hänellä menee esimerkiksi hermot kun äiti kertoo samat asiat moneen kertaan uudelleen. Mutta eihän hän sitä tahallaan tee. Hän ei oikeasti muista sanoneensa ne asiat jo moneen kertaan. Itse esitän sujuvasti kiinnostunutta 😄.

En halua että hän ei uskalla höpöttää, antaa tulla vaan kaikki tarinat moneen kertaan. Ei mua haittaa.

Voi, kuulostaa niin tutulta! Ja itsekin ajattelen, että ei tiedä, kuinka monta yhteistä vuotta on enää jäljellä niin yritän juuri, etten ainakaan hermostu tai ole tyly, kun äiti myös puhuu aika paljon samoja asioita ja joskus sekoilee muutenkin jotain pienesti niin ajattelen, että nämä voi olla hänellä viimeisiä aikoja ja tulee vielä aika, jolloin häntä ei ole ja kaipaan hänen höpinöitään ja sitten katuisin jos olisin ollut tyly. Täytyy vain yrittää jaksaa ja olla kiinnostunut ja myötätuntoinen, sekä haluan, että hänellä on turvallinen olo ja tuntee, ettei ole yksin (olen ainoa omainen) tai hylätty.

Tämä oli siis minun ap:n vastaus. Unohdin laittaa sen tuohon.

-Ap

No voi niin. Olen kohta äitisi ikäinen, ja minä hoidan 99-vuotiasta äitiäni ja huolehdi hänen kaikista tarpeistaan ja asioistaan ja minun on vaan jaksettava.

Äiti asuu yksin ja hänellä käy kotisairaanhoito päivittäin, mutta minä hoidan kaiken muun, siis paitsi tämän verenpaineen mittauksen, minkä sairaanhoitaja yleensä pelkästään tekee.

Mitä vaan ikinä tarvitaan, minulle soitetaan ja minun on lähdettävä hakemaan, tuomaan, tekemään ja hoitamaan.

Äiti ei ole muistisairas ja pystyy asumaan itsekseen eikä missään nimessä halua muuttaa minnekään.

Joten minä hoidan kaiken

Koskahan sitä minä voisin alkaa elää tätä vanhuuttani ja passauttaa kaiken muilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki, mutta pitää vaan jaksaa. Kuitenkin tulee se päivä kun häntä ei enää ole. Veljeni on todella tyly äidillemme, hänellä menee esimerkiksi hermot kun äiti kertoo samat asiat moneen kertaan uudelleen. Mutta eihän hän sitä tahallaan tee. Hän ei oikeasti muista sanoneensa ne asiat jo moneen kertaan. Itse esitän sujuvasti kiinnostunutta 😄.

En halua että hän ei uskalla höpöttää, antaa tulla vaan kaikki tarinat moneen kertaan. Ei mua haittaa.

Mulla menee kans hermo ja saatan raivostua , kun höpöttää turhia asioita ja mulla on valtavasti hommaa hänestä huolehtiessa. Ilmeisesti mua ahdistaa samalla, että taantunut. Ennen oli hyvin älykäs ja tarkka.

Olisinpa rento, kuten sinä. Mulla on aina huono omatunto.

Minulla on välillä erityisesti tosi kiireisenä ja väsyneenä, jolloin äiti on sitten vielä siihen jotain höpsinyt tai aiheuttanut extra-huolehtimista tai huolestumista niin meinannut käämit palaa, mutta olen saanut pidettyä ne sisälläni. Mutta ymmärrän tuonkin tunteen erittäin hyvin. Kait se on aika inhimillistä, kun on muukin elämä, perhe ja työ, sekä sitten pitää vielä venyä huolehtimaan vanhemmasta, vaikka aina siihen ei niin olisi voimia tai aikaa.. Silloin yritän hyvin nopeasti ja päättäväisesti, mutta lämpimästi hoitaa asiat ja sanon kyllä äidille, että olen vähän kiireinen juuri nyt ym. Minua myös joskus väsyneenä tai kun henkiset voimavarat vähissä niin helposti ahdistaa se, kuinka äitini ei enää ole niin terävä tai hyvin pärjäävä, mutta sehän on vain ihan inhimillistä ja ikääntymistä, sekä alan tottumaan ajatukseen. Ensin se oli suurempi shokki havahtua, että äiti on taantunut, kun ei ole tottunut sellaiseen.

-Ap

Ap, voin vain lohduttaa sinua siten, että me hoitajat kuuntelemme monelta vanhukselta ne samat asiat moneen kertaan, eikä minua se haittaa. Tunnen oikeasti lämpöä näitä ihmisiä kohtaan, koska ei vanhemiselle mitään voi. Toki ymmärrän sen, jos on äiti/isä, niin todella raskasta. Itsellä myös samanlainen äiti aikoinaan, joka soittaa koko ajan, ja vähemmän, jos lainkaan, kun oli järjissään. Vanhusten palveluja tulisi kehittää enemmän. Ja voit viedä äitisi palvelutaloon vähäksi aikaa, jos saa paikan, ryhmät ym. Toki näitä palveluja löytyy ja vanhus viihtyy näissä. Mutta vähän ajan kuluttua ei ehkä enää muista siellä olleensa ja taas soittaa lapsilleen. Ymmärrän ja en voi muuta sanoa, kuin voimia, mikä kuulostaa toki kliseeltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki, mutta pitää vaan jaksaa. Kuitenkin tulee se päivä kun häntä ei enää ole. Veljeni on todella tyly äidillemme, hänellä menee esimerkiksi hermot kun äiti kertoo samat asiat moneen kertaan uudelleen. Mutta eihän hän sitä tahallaan tee. Hän ei oikeasti muista sanoneensa ne asiat jo moneen kertaan. Itse esitän sujuvasti kiinnostunutta 😄.

En halua että hän ei uskalla höpöttää, antaa tulla vaan kaikki tarinat moneen kertaan. Ei mua haittaa.

Mulla menee kans hermo ja saatan raivostua , kun höpöttää turhia asioita ja mulla on valtavasti hommaa hänestä huolehtiessa. Ilmeisesti mua ahdistaa samalla, että taantunut. Ennen oli hyvin älykäs ja tarkka.

Olisinpa rento, kuten sinä. Mulla on aina huono omatunto.

Minulla on välillä erityisesti tosi kiireisenä ja väsyneenä, jolloin äiti on sitten vielä siihen jotain höpsinyt tai aiheuttanut extra-huolehtimista tai huolestumista niin meinannut käämit palaa, mutta olen saanut pidettyä ne sisälläni. Mutta ymmärrän tuonkin tunteen erittäin hyvin. Kait se on aika inhimillistä, kun on muukin elämä, perhe ja työ, sekä sitten pitää vielä venyä huolehtimaan vanhemmasta, vaikka aina siihen ei niin olisi voimia tai aikaa.. Silloin yritän hyvin nopeasti ja päättäväisesti, mutta lämpimästi hoitaa asiat ja sanon kyllä äidille, että olen vähän kiireinen juuri nyt ym. Minua myös joskus väsyneenä tai kun henkiset voimavarat vähissä niin helposti ahdistaa se, kuinka äitini ei enää ole niin terävä tai hyvin pärjäävä, mutta sehän on vain ihan inhimillistä ja ikääntymistä, sekä alan tottumaan ajatukseen. Ensin se oli suurempi shokki havahtua, että äiti on taantunut, kun ei ole tottunut sellaiseen.

-Ap

Saat kyllä kiittää itseäsi, kun pystyt olemaan asiallinen ja rauhallinen, vaikka hermostuttaa.

Äitini alkaa esim kauheasti tohottaa jostain hänelle kuulumattomasta asiasta. Kyselee ja keksii ratkaisuja jne. Ja jankuttaa. Esim mieheni loukkasi polvensa. Nyt Äitini tohottaa kaikkea, mitä mieheni pitäisi tehdä. Yhä uudelleen, miten pitäisi mennä magneettikuvaan jne. Yritän sanoa, että mieheni päättää ja miettii itse. Mutta ei auta.

Sama juttu tyttäreni opiskeluvalinnoista. Äidilläni on niistäkin mielipiteet.

Ja tyttären entinen poikaystävä sitten oli niin ihana. Eikö sen voisi ottaa takaisin. Ensirakkaus sentään. Tyttärelle inhottavaa kuunneltavaa. (Poika alkoi juopotella vanhempiensa mallin mukaan, myös huu.meita. Pakko siitä oli eroon päästä.)

Kaiken huippu, että Äitini kyselee minun ekasta poikaystävästä että mitä sille mahtaa kuulua jne. Vaikka kiellän kysymästä. Siitä on yli 30 vuotta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, voin vain lohduttaa sinua siten, että me hoitajat kuuntelemme monelta vanhukselta ne samat asiat moneen kertaan, eikä minua se haittaa. Tunnen oikeasti lämpöä näitä ihmisiä kohtaan, koska ei vanhemiselle mitään voi. Toki ymmärrän sen, jos on äiti/isä, niin todella raskasta. Itsellä myös samanlainen äiti aikoinaan, joka soittaa koko ajan, ja vähemmän, jos lainkaan, kun oli järjissään. Vanhusten palveluja tulisi kehittää enemmän. Ja voit viedä äitisi palvelutaloon vähäksi aikaa, jos saa paikan, ryhmät ym. Toki näitä palveluja löytyy ja vanhus viihtyy näissä. Mutta vähän ajan kuluttua ei ehkä enää muista siellä olleensa ja taas soittaa lapsilleen. Ymmärrän ja en voi muuta sanoa, kuin voimia, mikä kuulostaa toki kliseeltä. 

Kiitos paljon ja ihanasti kirjoitettu, josta sain voimia Onneksi äiti on ainakin tällä hetkellä vielä aika hyvässä kunnossa. Ymmärrän kuitenkin, että muutosta voi tulla nopeastikin. Minulle tämä on vähän uutta ja totuttelemista, koska taantumista ja avuntarvetta on alkanut tulla vasta viimeisen vuoden/puolen vuoden sisällä. Tähän saakka äiti on ollut täysin itsenäinen ja hyvin pärjäävä. Nyt siis 77v ja vielä kaikki suht hyvin, mutta tietysti mietin, että kuinka kauan? No, näitähän varmasti kaikki joutuu joskus miettimään. Ja myös tuota ulkopuolisen avun tarvetta ym. Täytyy vain yrittää jaksaa päivä kerrallaan, kunnes saa kaiken järjestettyä kuntoon. Kiitos sinulle myötätunnosta ja olet varmasti hyvä hoitaja ja paikallaan työssäsi Voimia sinullekin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki, mutta pitää vaan jaksaa. Kuitenkin tulee se päivä kun häntä ei enää ole. Veljeni on todella tyly äidillemme, hänellä menee esimerkiksi hermot kun äiti kertoo samat asiat moneen kertaan uudelleen. Mutta eihän hän sitä tahallaan tee. Hän ei oikeasti muista sanoneensa ne asiat jo moneen kertaan. Itse esitän sujuvasti kiinnostunutta 😄.

En halua että hän ei uskalla höpöttää, antaa tulla vaan kaikki tarinat moneen kertaan. Ei mua haittaa.

Mulla menee kans hermo ja saatan raivostua , kun höpöttää turhia asioita ja mulla on valtavasti hommaa hänestä huolehtiessa. Ilmeisesti mua ahdistaa samalla, että taantunut. Ennen oli hyvin älykäs ja tarkka.

Olisinpa rento, kuten sinä. Mulla on aina huono omatunto.

Minulla on välillä erityisesti tosi kiireisenä ja väsyneenä, jolloin äiti on sitten vielä siihen jotain höpsinyt tai aiheuttanut extra-huolehtimista tai huolestumista niin meinannut käämit palaa, mutta olen saanut pidettyä ne sisälläni. Mutta ymmärrän tuonkin tunteen erittäin hyvin. Kait se on aika inhimillistä, kun on muukin elämä, perhe ja työ, sekä sitten pitää vielä venyä huolehtimaan vanhemmasta, vaikka aina siihen ei niin olisi voimia tai aikaa.. Silloin yritän hyvin nopeasti ja päättäväisesti, mutta lämpimästi hoitaa asiat ja sanon kyllä äidille, että olen vähän kiireinen juuri nyt ym. Minua myös joskus väsyneenä tai kun henkiset voimavarat vähissä niin helposti ahdistaa se, kuinka äitini ei enää ole niin terävä tai hyvin pärjäävä, mutta sehän on vain ihan inhimillistä ja ikääntymistä, sekä alan tottumaan ajatukseen. Ensin se oli suurempi shokki havahtua, että äiti on taantunut, kun ei ole tottunut sellaiseen.

-Ap

Saat kyllä kiittää itseäsi, kun pystyt olemaan asiallinen ja rauhallinen, vaikka hermostuttaa.

Äitini alkaa esim kauheasti tohottaa jostain hänelle kuulumattomasta asiasta. Kyselee ja keksii ratkaisuja jne. Ja jankuttaa. Esim mieheni loukkasi polvensa. Nyt Äitini tohottaa kaikkea, mitä mieheni pitäisi tehdä. Yhä uudelleen, miten pitäisi mennä magneettikuvaan jne. Yritän sanoa, että mieheni päättää ja miettii itse. Mutta ei auta.

Sama juttu tyttäreni opiskeluvalinnoista. Äidilläni on niistäkin mielipiteet.

Ja tyttären entinen poikaystävä sitten oli niin ihana. Eikö sen voisi ottaa takaisin. Ensirakkaus sentään. Tyttärelle inhottavaa kuunneltavaa. (Poika alkoi juopotella vanhempiensa mallin mukaan, myös huu.meita. Pakko siitä oli eroon päästä.)

Kaiken huippu, että Äitini kyselee minun ekasta poikaystävästä että mitä sille mahtaa kuulua jne. Vaikka kiellän kysymästä. Siitä on yli 30 vuotta aikaa.

Täysin ymmärrettävää, että sinulla hermot palaa. Tuollainenhan on todella rasittavaa käytöstä! Minullahan äiti on helppo tuohon verrattuna. Täytyy sanoa, että varmasti menettäisin hermoni sinun sijassa. Eikä se vika ole sinussa vaan kyllä äitisi käytöksessä, vaikka ei olisikaan häneltä mitenkään tahallista. Mutta, olen toki varautunut, ettei minunkaan äidin helppous luonteen suhteen kestä ikuisuuksia, koska mistä sitä vielä tietää miten voi muuttua vielä ja millaiseksi. Ei minusta ole väärin joskus menettää hermojaan jos käytös on kovin rasittavaa. Voihan sitä sanoa jotenkin ystävällisen päättäväisesti, että nyt ei kyllä jaksa tuollaista ja nyt hoidetaan vain nämä välttämättömät asiat kuntoon ym. vaikka tiedän, että tuostakin tulee ikävä olo jos noin sanoo. On kuitenkin pakko säästää myös itseään ja ainakin yrittää elää omaakin elämää.

-Ap

Kiitos kommentistasi ap. Olet empaattinen ja äitisi on siksi onnekas.

Itsellänikään ei ole sisaruksia. Usein ajattelen, että olisipa, niin he auttaisivat. Tiedän kuitenkin 2 tapausta, joissa vain toinen sisaruksista teki hommat ja toinen ei juuri mitään. Vaikka toisessa tapauksessa se poika oli äidin suosikki, niin tyttö joutui tekemään hommat. Toisessa taas molemmat oli tyttöjä, mutta toinen oli vain täysin saamaton.