Oletteko huomanneet että perheenne tai lähipiirinne eivät luota teihin asioissa, joissa olette vaikka työn puolesta asiantuntijoita?

Joo. Välillä vielä puhutaan muista perheenjäsenistä oikein alojensa ekspertteinä, jos tulee mitään heidän ammattejaan liippaavaa asiaa keskustelussa sivuttua niin heti sanotaan että kysypä veljeltäsi kun hänhän on oikein (ammatti), ei me kukaan muu noista ymmärretä. Mutta jostain syystä juuri minun alani ja koulutukseni onkin sellainen, että kaikki muut tietävät niistä jutuista vähintään yhtä paljon kuin minä, eikä minulta koskaan keskustelussa samalla tavalla kuin muilta kysytä tyyliin, mitäs sinä ajattelet tästä kun ihan alalla olet. Joskus tuo oikeasti tuntui loukkaavalta, nykyään en enää jaksa välittää.

Jotkut ihmiset on tuollaisia. Ääliömäistähän se on. Jonkinlaista konttollin ja halitsemisentarvetta, just tuota että jos ihminen on putkimies/sähkömies/teollisuushitsaaja, niin siellä on aina se 1 ihminen heilunassa kännykän ha goooglen voimalla kertomassa uusia totuuksia tyypin työhön liittyen, ja ohjeistamassa.

Mulle sitä tekee kaikki. Ovat tehneet niin kauan kuin olen ollut olemassa. Että minusta ei ole mihinkään ja näin pois päin.

Jep. Pyytävät aina apua, kun tulee mun alan ongelmia, ja kun teen, niin seisovat vieressä neuvomassa. :D

Meillä se ei ole mitään vähättelyä vaan jonkinlainen hahmotushäiriö siitä, että mun pitää joo ihan oikeasti tietää jotain asioita ilman että kysyn niitä mistään isommalta kiholta tai luen hesarista. Oletan että isoin mindfuck vanhemmilleni tulee sitten kun olen se joka hesarissa jotain sanoo koska sekin päivä tulee ottaen huomioon toimenkuvani.

ap

Mun ex-appi on tuollainen. Aina piti kuunnella hänen mukaviisasta näennäistietoa politiikasta ja etenkin työllistämistoimista eikä hän ikinä kuunnellut mitään mitä me muut pöydässä istuvat sanottiin.

Olin itse silloin työmarkkina-asiantuntijana Valtiovarainministeriössä.

Onneksi on ex-appi. 

Toisinkin päin voi olla. Olen fyysikko mikä tekee minusta kaikkien alojen erikoisasiantuntijan.

Joo on, en keksi muuta syytä kuin että olen liian läheinen ja tuttu ihminen, jotta kaikkea otettaisiin "ammattilaisen" suusta tulleena ohjeena. Monesti olen kertonut mitä pitää tehdä, ei ole tehty vaan on menty toisen ammattilaisen, eli kollegani, luokse ja saatu sieltä samat ohjeet. Sitten mutistaan ja puhistaan, että ihan samaa se ammattilainen siellä toisessa paikassakin sanoit kuin sinä. Olen jo lakannut neuvomasta ja jos apua pyydetään, niin sanon suoraan että kysy joltain jolle maksat saamastasi tiedosta, kun et kerta minua usko.

Vierailija kirjoitti:

Toisinkin päin voi olla. Olen fyysikko mikä tekee minusta kaikkien alojen erikoisasiantuntijan.

Jännä. Nähdäkseni aika niche-näpräystä :D

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-appi on tuollainen. Aina piti kuunnella hänen mukaviisasta näennäistietoa politiikasta ja etenkin työllistämistoimista eikä hän ikinä kuunnellut mitään mitä me muut pöydässä istuvat sanottiin.

Olin itse silloin työmarkkina-asiantuntijana Valtiovarainministeriössä.

Onneksi on ex-appi. 

Minusteriöt kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.

Minusta taas kuvitellaan, että tiedän kaiken tietokoneisiin liittyen ja minua kiinnostaisi neuvoa millainen tietokone kannattaa ostaa. Ota budjettisi ylärajoilta, mieluummin vähän sen yli. Ei, en tiedä millaisen tietokoneen sillä rahalla saa.

Olen tietotekniikan DI ja teen työkseni ohjelmistosuunnittelua.

Juu kyllä, aika monet tulee neuvomaan että miten minun pitäisi milloinkin olla ja mitä tehdä.

Olen pitkäaikaistyötön joten olen aika hyvä keksimään tekemistä.

Kiva kuulla etten ole ainoa, jolle tuota tapahtuu. Mutta välillä kyllä myös sanovat, että mä olin oikeassa.

Olen aina ollut se vähäpätöisempi lapsi, kun veljeni on erikoislääkäri. Toisaalta vanhemmat ovat alkaneet tajuta, että lääkäri ei välttämättä tajua mitään kompostoinnista tai huussin tyhjentämisestä tai rakentamisesta, mutta minäpä se väsäsin talon pystyyn muutamassa kuukaudessa sukupuolestani huolimatta.

Sen olen huomannut itsestänikin, että vanhemman on älyttömän vaikea tajuta, että oma lapsi on aikuinen. Siihen suhtautuu helposti ylisuojelevasti, jää jumiin omaan vanhemmuuteensa. Parempi olisi yrittää oppia, että se lapsi on nyt aikuinen ja tasavertainen ja häntä tulee sellaisena kohdella ja kunnioittaa.

Kyllä, viimeksi tänään.

Ihminen soittaa ja kysyy minulta neuvoa asiasta ja kun sen sanon, hän vänkää päälle, miten se on.

Oli huvittava ja naurettava tilanne. Ehkä seuraavan kerran laitan laskun perään. Ja kysymys on n.35v.

Olen ammatiltani kampaaja joka on äityislomalla tällä hetkellä ja lupasin värjätä ja leikata 15 vuotiaan serkkuni hiukset. Tädilleni tämä oli ihan hirveä ongelma, koska ei luota hiustenkäsittely taitoihini. Tädilläni ja heidän perheellään on tosi huono rahatilanne, mikä oli alkuperäinen syy miksi lupasin tehdä sen, johen ihmettelen miksi hän kieltäytyi siitä.

Kyllä. Ennen lasten saamista olin töissä monta vuotta lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Anoppini ilmaisi kuitenkin samantien syvää epäluottamusta lastenhoitotaitojani kohtaan, kun esikoinen syntyi. En osannut pukea enkä ruokkia vauvaa, harrastukset olivat vääränlaisia, emme noudata joka aterialla lautasmallia, syömme liian vähän ruisleipää, lapsella on mummolassa trikoohousut vaikka pitää olla legginsit... Lista on uskomattoman pitkä.

Pahin oli, kun ihmettelin anopin kaukaisen sukulaisen yllättävää kyläilyä. Anoppi oli kutsunut hänet meille kylään vauvaa katsomaan ja ajattelin, että vähän outoa, mutta tulkoon nyt. Sukulainen on sairaanhoitaja ja alkoi vähän empien puhua vauvan ruokinnasta. Vauvaa ei kuulemma saa pitää nälässä ja 4h on liian pitkä imetysväli. Vauvamme oli tuolloin lapsentahtisesti ruokittu ja kasvoi hyvin. Kautta rantain selvisi, että anoppi lähetti tämän sairaanhoitajan neuvomaan meille tyhmille vauvanhoitoa.

Välit anoppiin ovat viilenneet. Hän ei luota minuun edelleenkään, vaikka minä olen työni puolesta virkavastuussa kymmenien lasten elämästä ja tulevaisuudesta. Olen edelleen anopin silmissä osaamaton heitukka. Viime kesänä anoppi tuli vahtimaan, kun vein teini-ikäiset mökillä uimaan. Katsokaas kun minä en osaa vahtia edes uimataitoisia lapsia, niin huono äiti olen ja he hukkuvat ilman mummia.

Muutaman kerran on pitänyt vuosien varrella pysähtyä ja ravistella itseään että hei, minä osaan tämän homman. Osaan se töissä ja osaan kyllä omienkin lasten kanssa, vaikka mitä väitettäisiin. Pahaltahan se silti tuntuu ja alussa nakersi kyllä itsetuntoa, että anopin täytyy vahtia minua kun en osaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ennen lasten saamista olin töissä monta vuotta lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Anoppini ilmaisi kuitenkin samantien syvää epäluottamusta lastenhoitotaitojani kohtaan, kun esikoinen syntyi. En osannut pukea enkä ruokkia vauvaa, harrastukset olivat vääränlaisia, emme noudata joka aterialla lautasmallia, syömme liian vähän ruisleipää, lapsella on mummolassa trikoohousut vaikka pitää olla legginsit... Lista on uskomattoman pitkä.

Pahin oli, kun ihmettelin anopin kaukaisen sukulaisen yllättävää kyläilyä. Anoppi oli kutsunut hänet meille kylään vauvaa katsomaan ja ajattelin, että vähän outoa, mutta tulkoon nyt. Sukulainen on sairaanhoitaja ja alkoi vähän empien puhua vauvan ruokinnasta. Vauvaa ei kuulemma saa pitää nälässä ja 4h on liian pitkä imetysväli. Vauvamme oli tuolloin lapsentahtisesti ruokittu ja kasvoi hyvin. Kautta rantain selvisi, että anoppi lähetti tämän sairaanhoitajan neuvomaan meille tyhmille vauvanhoitoa.

Välit anoppiin ovat viilenneet. Hän ei luota minuun edelleenkään, vaikka minä olen työni puolesta virkavastuussa kymmenien lasten elämästä ja tulevaisuudesta. Olen edelleen anopin silmissä osaamaton heitukka. Viime kesänä anoppi tuli vahtimaan, kun vein teini-ikäiset mökillä uimaan. Katsokaas kun minä en osaa vahtia edes uimataitoisia lapsia, niin huono äiti olen ja he hukkuvat ilman mummia.

Muutaman kerran on pitänyt vuosien varrella pysähtyä ja ravistella itseään että hei, minä osaan tämän homman. Osaan se töissä ja osaan kyllä omienkin lasten kanssa, vaikka mitä väitettäisiin. Pahaltahan se silti tuntuu ja alussa nakersi kyllä itsetuntoa, että anopin täytyy vahtia minua kun en osaa mitään.

Luota vain itseesi ja siihen että osaat kyllä, aivan varmasti. Vika on vain ja ainoastaan anopissa, ei sinussa.

Tuttua on ihan joka elämän osa-alueelta. Sekä perhe että kaverit tietää kaiken kaikesta mua paremmin ja avoimesti nauraa jos kerron oman mielipiteeni. Olen siis lähinnä vitsi ympäristölle.

Mun mielestä äärettömän loukkaavaa käytöstä. Veljeni joskus on kysynytkin esim äidiltä, miksi äiti luulee tietävänsä paremmin, ottaen huomioon että mä olen asiantuntija alalla x ja töissä paikassa y.

Olenkin ottanut tavaksi vain seurata vierestä miten kaikki menee pipariksi ja nauran partaani.

Minä olen kielten opettaja.

Lapsuudenperheeni on sekaantunut kaikkiin lasteni kouluratkaisuihin, varsinkin kielten opiskeluun.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ennen lasten saamista olin töissä monta vuotta lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Anoppini ilmaisi kuitenkin samantien syvää epäluottamusta lastenhoitotaitojani kohtaan, kun esikoinen syntyi. En osannut pukea enkä ruokkia vauvaa, harrastukset olivat vääränlaisia, emme noudata joka aterialla lautasmallia, syömme liian vähän ruisleipää, lapsella on mummolassa trikoohousut vaikka pitää olla legginsit... Lista on uskomattoman pitkä.

Pahin oli, kun ihmettelin anopin kaukaisen sukulaisen yllättävää kyläilyä. Anoppi oli kutsunut hänet meille kylään vauvaa katsomaan ja ajattelin, että vähän outoa, mutta tulkoon nyt. Sukulainen on sairaanhoitaja ja alkoi vähän empien puhua vauvan ruokinnasta. Vauvaa ei kuulemma saa pitää nälässä ja 4h on liian pitkä imetysväli. Vauvamme oli tuolloin lapsentahtisesti ruokittu ja kasvoi hyvin. Kautta rantain selvisi, että anoppi lähetti tämän sairaanhoitajan neuvomaan meille tyhmille vauvanhoitoa.

Välit anoppiin ovat viilenneet. Hän ei luota minuun edelleenkään, vaikka minä olen työni puolesta virkavastuussa kymmenien lasten elämästä ja tulevaisuudesta. Olen edelleen anopin silmissä osaamaton heitukka. Viime kesänä anoppi tuli vahtimaan, kun vein teini-ikäiset mökillä uimaan. Katsokaas kun minä en osaa vahtia edes uimataitoisia lapsia, niin huono äiti olen ja he hukkuvat ilman mummia.

Muutaman kerran on pitänyt vuosien varrella pysähtyä ja ravistella itseään että hei, minä osaan tämän homman. Osaan se töissä ja osaan kyllä omienkin lasten kanssa, vaikka mitä väitettäisiin. Pahaltahan se silti tuntuu ja alussa nakersi kyllä itsetuntoa, että anopin täytyy vahtia minua kun en osaa mitään.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijähän ei hoida lapsia, eikä ole opiskellut lastenhoitoa. Joten en ymmärrä, miten sinä olisit lastenhoidon asiantuntija.