Kun luin nuorena Deborah Spurgenin kirjan "Nancy" en olisi ikinä uskonut, että joskus minulla on oma Nancy kotona :(

Vierailija kirjoitti:

Tyttö, kutsutaan nyt vaikka Roosaksi on siis meidän esikoinen. Oli toivottu ja odotettu vauva eikä tosiaan oltu mitään teinivanhempia enää, olin 29 kun aloin odottaa ja kovasti jännättiin ehdinkö täyttää 30 ennen synnytystä. Vietin sitten kolmekymppiseni  tosi tukevasti viimeisilläni ja meillä syntymäpäivissä vain viikon ero :D

Roosa oli tosi itkuinen, levoton ja sylinkipeä vauva  enkä saanut tehtyä oikein mitään kun mies oli töissä. Pissallakin opin käymään vauva sylissä. Yksi  ystävä antoi kantorepun että saisin kädet vapaaksi, mutta tuntui että vauva valui siinä eikä saanut henkeä.  Vaunuissa ei myöskään viihtynyt yhtään, vanulenkit olivat hirveää huutoa jotka päättyivät siihen että työnsin tyhjiä vaunuja tyttö olkapäällä.  

Uhmaiästä tuli ihan hirveä ja loputon, tuntuu että sen jälkeen kun täytti 3 vuotta on ollut jatkuvassa uhmaiässä.  Muistan sanoneeni neuvolassa, ettei tämä ole normaalia mutta eihän minua kuunneltu. 

Ap

En oikein ymmärrä miten nuo syntymäpäivien viikon erot liittyvät asiaan.

Ihan normaalia on, että vauva huutaa, on "itkuinen, levoton ja sylinkipeä" jopa äidin käydessä vessassa. Ja että myös vaunulenkit ovat yhtä huutoa ja kantorepussa vienti ei onnistu. Näin meilläkin oli, poika nukkui vartin pätkissä ja nekin vain tissillä. Tämä  kaikki on vauva-aikana täysin normaalia. Nancyn äidin kauhistelu kirjassaan on vauva-ajan "kamaluudesta" on yksinkertaisesti typerää. 

Ihana, rakas, lahjakas, sosiaalisesti taitava poika meillä kasvoi vauva-ajan "kamaluudesta" huolimatta. 

Luin kirjan 13 vuotiaana ja tunnistin osittain itseni, vaikka en oireillut lähellekään yhtä pahasti. Ymmärsin Nancya enemmän kuin äitiään. Aikuisena minulla todettiin adhd. Veikkaan, että Nancylla oli mahdollisesti sama ja/tai asperger/autismia. Tulee mieleen myös JFK:n sisar, joka kieltäytyi elämästä tarpeeksi sovinnaisesti ja suljettiin mielisairaalaan ja jälkikäteen todettu papereiden perusteella adhd.

Raivokas käytös viittaisi mutun pohjalta asperger/autismipiirteisiin. Kaikki eivät oireile samalla tavalla ja tasot vaihtelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttö, kutsutaan nyt vaikka Roosaksi on siis meidän esikoinen. Oli toivottu ja odotettu vauva eikä tosiaan oltu mitään teinivanhempia enää, olin 29 kun aloin odottaa ja kovasti jännättiin ehdinkö täyttää 30 ennen synnytystä.

Hyvä kun mainitsit, itse nimittäin sain esikosieni 19-vuotiaana, eikä meillä ole ollut tuollaisia ongelmia. Vaikka tosiaan olin sinua 10v nuorempi.

Ja tämä liittyy asiaan, miten?

Eiköhän tässä irvailtu ap:n omalle kommentille, joka liittyy asiaan ihan yhtä vähän. MIksi ihmeessä hän noita ikä ja syntymäpäivätietoja noin tarkasti selittelee? Liittyvät asiaan miten? Minusta outoa aloittaa ongelman kuvailu pitkälti selitellen noista syntymäpäivistä. Kertoo jo ainakin minulle jotain aloittajasta.

Olisiko kannattanut tehdä aikanaan abortti ? Miksi menit lisääntymään kun et itsekään ihan selväjärkinen ole.

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan 13 vuotiaana ja tunnistin osittain itseni, vaikka en oireillut lähellekään yhtä pahasti. Ymmärsin Nancya enemmän kuin äitiään. Aikuisena minulla todettiin adhd. Veikkaan, että Nancylla oli mahdollisesti sama ja/tai asperger/autismia. Tulee mieleen myös JFK:n sisar, joka kieltäytyi elämästä tarpeeksi sovinnaisesti ja suljettiin mielisairaalaan ja jälkikäteen todettu papereiden perusteella adhd.

Raivokas käytös viittaisi mutun pohjalta asperger/autismipiirteisiin. Kaikki eivät oireile samalla tavalla ja tasot vaihtelee.

Deborah Spungen suorastaan demonisoi vauvaansa ja lastaan kirjassaan. En ihmettele, miksi tytär kapinoi voimakkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas aloin pelätä samaa kohtaloa, kun luin kirjan esiteininä. Opin Nancysta nimenomaan sen, että lapsi voi olla jo syntymästä asti vaikea, vaikka vanhemmat tekisivät kaiken oikein. Siksi en tuomitse vanhempia lapsen käytöksen perusteella.

Ap:lle ja lapsellensa toivon paljon voimia.

Ehkä kannattaisi lukea se kirja nyt uudelleen aikuisen silmin. Nimenomaan kriittisesti suhtautuen siihen äidin tekstiin, hänen sovinnaiseen ja keskiluokkaiseen maailmankuvaansa, jota kaikki siitä poikkeava järkyttää.

Ihan normaalia on, että vauva huutaa, on "itkuinen, levoton ja sylinkipeä" jopa äidin käydessä vessassa. Ja että myös vaunulenkit ovat yhtä huutoa ja kantorepussa vienti ei onnistu. Näin meilläkin oli, poika nukkui vartin pätkissä ja nekin vain tissillä. Tämä  kaikki on vauva-aikana täysin normaalia. Nancyn äidin kauhistelu kirjassaan on vauva-ajan "kamaluudesta" on yksinkertaisesti typerää. 

Ei kyllä välttämättä ole ihan normaalia että vauva on jatkuvasti itkuinen tms. Mun lapsi oli juuri tuollainen vauvana, ei viihtynyt missään, ei nukkunut varttia enempää edes tissillä, ei viihtynyt vaunuissa ei kantorepussa. Neuvolassa sanottiin aina, että "se on tämä vaihe". 3 vuotta oli koko ajan jokin vaihe kunnes pääsimme vihdoin tutkimuksiin ja löytyikin aisti yli-ja alihäiriöitä (sensorisen intergaation häiriö) ja ADHD. AP:lle paljon voimia, vika ei ole kasvatuksessa. Osattaisiinko sairaalakoulusta auttaa eteenpäin tutkimuksiin?

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia on, että vauva huutaa, on "itkuinen, levoton ja sylinkipeä" jopa äidin käydessä vessassa. Ja että myös vaunulenkit ovat yhtä huutoa ja kantorepussa vienti ei onnistu. Näin meilläkin oli, poika nukkui vartin pätkissä ja nekin vain tissillä. Tämä  kaikki on vauva-aikana täysin normaalia. Nancyn äidin kauhistelu kirjassaan on vauva-ajan "kamaluudesta" on yksinkertaisesti typerää. 

Ei kyllä välttämättä ole ihan normaalia että vauva on jatkuvasti itkuinen tms. Mun lapsi oli juuri tuollainen vauvana, ei viihtynyt missään, ei nukkunut varttia enempää edes tissillä, ei viihtynyt vaunuissa ei kantorepussa. Neuvolassa sanottiin aina, että "se on tämä vaihe". 3 vuotta oli koko ajan jokin vaihe kunnes pääsimme vihdoin tutkimuksiin ja löytyikin aisti yli-ja alihäiriöitä (sensorisen intergaation häiriö) ja ADHD. AP:lle paljon voimia, vika ei ole kasvatuksessa. Osattaisiinko sairaalakoulusta auttaa eteenpäin tutkimuksiin?

Toki voi olla vaikka aivokasvain, mutta tarkoitus oli sanoa, että ei rankka vauva-aika automaattisesti tarkoita neurologista poikkeavuutta tai jotain "hirviölasta". Huom! mitään muita taustatietoja ap ei ole antanut, tai muuta selitystä tarjonnut, paitsi nuo oudot puheet syntymäpäivien viikon eroista. Ja tietenkin viittaukset Nancy-kirjaan. Ei vaan vaikuta kovin kypsältä analyysilta. Turha demonisoida tai syyttää 12-vuotiaan aggressiivisesta käytöksestä esim. sitä, että lapsi vauvana itki, kun äiti kävi vessassa. Monet vauvat itkevät, kun äiti menee toiseen huoneeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan 13 vuotiaana ja tunnistin osittain itseni, vaikka en oireillut lähellekään yhtä pahasti. Ymmärsin Nancya enemmän kuin äitiään. Aikuisena minulla todettiin adhd. Veikkaan, että Nancylla oli mahdollisesti sama ja/tai asperger/autismia. Tulee mieleen myös JFK:n sisar, joka kieltäytyi elämästä tarpeeksi sovinnaisesti ja suljettiin mielisairaalaan ja jälkikäteen todettu papereiden perusteella adhd.

Raivokas käytös viittaisi mutun pohjalta asperger/autismipiirteisiin. Kaikki eivät oireile samalla tavalla ja tasot vaihtelee.

Deborah Spungen suorastaan demonisoi vauvaansa ja lastaan kirjassaan. En ihmettele, miksi tytär kapinoi voimakkaasti.

Mielestäni ei. Itsellänikin on epäneurotyypillinen tytär ja tuttua huttua on.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia on, että vauva huutaa, on "itkuinen, levoton ja sylinkipeä" jopa äidin käydessä vessassa. Ja että myös vaunulenkit ovat yhtä huutoa ja kantorepussa vienti ei onnistu. Näin meilläkin oli, poika nukkui vartin pätkissä ja nekin vain tissillä. Tämä  kaikki on vauva-aikana täysin normaalia. Nancyn äidin kauhistelu kirjassaan on vauva-ajan "kamaluudesta" on yksinkertaisesti typerää. 

Ei kyllä välttämättä ole ihan normaalia että vauva on jatkuvasti itkuinen tms. Mun lapsi oli juuri tuollainen vauvana, ei viihtynyt missään, ei nukkunut varttia enempää edes tissillä, ei viihtynyt vaunuissa ei kantorepussa. Neuvolassa sanottiin aina, että "se on tämä vaihe". 3 vuotta oli koko ajan jokin vaihe kunnes pääsimme vihdoin tutkimuksiin ja löytyikin aisti yli-ja alihäiriöitä (sensorisen intergaation häiriö) ja ADHD. AP:lle paljon voimia, vika ei ole kasvatuksessa. Osattaisiinko sairaalakoulusta auttaa eteenpäin tutkimuksiin?

Sama. Paitsi että oma lapseni sai dg:t vasta aikuisena, joten hänellä ei esim. ole ammattia, ja häntä on hyväksikäytetty vanhempien "kevereiden" toimesta jo alaikäisenä.

Enpä ollut koskaan tiedostanut, että osittain tuon kirjan lukemisen takia en halunnut lapsia.

T. Vela

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani. Teillä varmaan on joku virallinen diagnoosi?

Kiitos. No surullisenkuuluisa ADHD mutta minusta tuntuu  että  diagnoosi on väärä, tyttö on pikemminkin agressiivinen eikä vilkas ja Conserta (ADHD)  lääke on mielestäni täysin hyödytön. 

Ap

Miten adhd diagnoosiin päädyttiin? Kartoitettiinko oireet kunnolla? Pyydettiinkö teitä vanhempia ja tytön opettajaa täyttämään kyselyitä oireisiin liittyen? Käytiinkö varhaisvaiheet tarkastti läpi teidän vanhempien kanssa? Onko suvussanne muilla adhd tai muita neuropsykiatrisia diagnooseja? Jos oireena on pelkkä aggressiivisuus (ei impulsiivisuutta, ei keskittymisvaikeutta, ei motorista levottomuutta, ei vaikeuksia toiminnanohjauksessa, ei tarkkavuuden ylläpitämisen vaikeuksia, ei aloitekyvyttömyyttä tai vaikeutta omassa varassaan saattaa tehtäviä loppuun) on hyvin todennäköistä että kyseessä ei todellakaan ole adhd. Jos kuitenkin myös näitä löytyy tietty määrä (sitten että diagnostiset kriteerit täyttyvät), ja oireita on eri ympäristöissä ja ne ovat alkaneet ennen kouluikää, voi olla että tytöllä kaikesta huolimatta todellakin on adhd. Concerta ei vaan syystä tai toisesta sovi hänelle, tai sitten annostus on väärä. On muitakin lääkkeitä, joten ota puheeksi hoitavan lääkärin kanssa. Toisaalta onko todella niin ettei concerta auta ollenkaan? Vai auttaako se itse adhd oireisiin, mutta ei aggressiivisuuteen? Vai olisiko aggressiivisuus liitännäisoire adhd:n aiheuttamasta kuormittumisesta? Tarkemmat tutkimukset lienevät tarpeen. Kuntoutusmuodon valinta riippuu syistä mikä aggressiivisuutta aiheuttaa. Hallitsemattomia raivareita voidaan myös hoitaa lääkkeellä (neurolepti), mutta sen tulisi olla väliaikainen tilanne kunnes käytösongelmat saadaan hallintaan muilla keinoin.

Ei se vauva-aika välttämättä enteile mitään. Minulla on kolme ad/hd lasta ja kaikki oli vauvana tyytyväisiä ja helppoja. Ongelmat alkoi vasta kouluiässä kun tuli kuormitusta koulussa.

Katsokaahan tuohon päälle vielä Poikani Kevin.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö, kutsutaan nyt vaikka Roosaksi on siis meidän esikoinen. Oli toivottu ja odotettu vauva eikä tosiaan oltu mitään teinivanhempia enää, olin 29 kun aloin odottaa ja kovasti jännättiin ehdinkö täyttää 30 ennen synnytystä. Vietin sitten kolmekymppiseni  tosi tukevasti viimeisilläni ja meillä syntymäpäivissä vain viikon ero :D

Roosa oli tosi itkuinen, levoton ja sylinkipeä vauva  enkä saanut tehtyä oikein mitään kun mies oli töissä. Pissallakin opin käymään vauva sylissä. Yksi  ystävä antoi kantorepun että saisin kädet vapaaksi, mutta tuntui että vauva valui siinä eikä saanut henkeä.  Vaunuissa ei myöskään viihtynyt yhtään, vanulenkit olivat hirveää huutoa jotka päättyivät siihen että työnsin tyhjiä vaunuja tyttö olkapäällä.  

Uhmaiästä tuli ihan hirveä ja loputon, tuntuu että sen jälkeen kun täytti 3 vuotta on ollut jatkuvassa uhmaiässä.  Muistan sanoneeni neuvolassa, ettei tämä ole normaalia mutta eihän minua kuunneltu. 

Ap

Onko siskon kirjoittama. Isabel Rose ? Tyttö nyt 28 vuotta ja hyvin hoitanut elämänsä ,vaikka vaikeaa löytää vakituista kumppania. Toivon sydämestäni että rauhoittuu ja löytää oman kullan. Töissä menee hyvin ja on koko ajan se johon satsataan.