Lue keskustelun säännöt.
Mies muuttunut kummaliseksi isänsä kuoleman jälkeen
11.05.2022 |
Suuttuu helpommin (kuin tyhjästä), mököttää useammin ja haluaa olla yksin omissa oloissaan. Ja kun vetäytyy omiin oloihin niin ei puhu minulle mitään moneen tuntiin. Paljonko tälläistä käytöstä tarvitsee sietää? Onko teidän kumppani muuttuneet omituiseksi, jos esimerkiksi vanhempi on kuollut? Lapsia meillä ei onneksi ole, mutta asutaan yhdessä
Kommentit (49)
Ymmärrän sinua, ap. Mieheni on surrut puolitoista vuotta ja hänellä on saman tyyppistä.
On luonnollista, että surevan henkilön kumppani voi tuntea siinä olonsa torjutuksi ja yksinäiseksi. Parisuhteessa kuitenkin odottaisi olevansa se tärkein toiselle, vaikka täällä haukutaankin itsekkääksi. Mutta kumppanillakin on tarpeita tunnetasolla eikä hän voi olla mikään pelkkä surun tukihenkilö.
Itsellä on välillä vaikeaa parisuhteen yksinäisyyden takia, mutta se auttaa minua vähän että löytää jotain, missä kokee mukavia hetkiä ilman miestä. Itsellä esim. luonto ja maalaaminen auttaa. Juttelin myös terapeutin kanssa, kun voimat ei riittäneet. Hän sai tajuamaan, että tarpeita saa olla.
Ehkä ajan kanssa mieskin alkaa avata maailmaansa sinulle ja osallistuu juttuihin, joita olet löytänyt itseäsi varten.
Tsemppiä, ja älä välitä kommenteista joissa sinua haukutaan itsekkääksi. Ei parisuhteeseen mennä hyväntekeväisyydestä vaan vastavuoroisuutta saa odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoista kun 19v puhuu "Nuorista miehistä" vähän vähättelevään sävyyn, että nuoret miehet eivät pysty käsittelemään surua. Onko siis hänen mielestä miehisyys jotain sellaista, että kun kasvetaan mieheksi, niin samalla jätetään itkut ja sureminen jonnekin lapsuuteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin suuttuisin tyhjästä, kun toinen jankkaa ja jankkaa, että miksi muka suret sitä isääsi, sehän kuoli aikaa sitten eikä sillä ole mitään väliä.
En jankkaa siitä todellakaan. Pyydän vain seuraa mieheltä, että viettäisi minun kanssa. Huomautan myös ihan asiallisesti, etä on viettäynt koko päivän omissa oloissaan. Mies on vasta 20v (minä 19), ehkä nuorten miesten on vaikea käsitellä noin isoa surua.
Ap
No niin, arvasin että olet nuori etkä ole käynyt lukiota. Poikaystäväsi on keskellä hirveää elämänkriisiä, on todella järkyttävää menettää oma vanhempansa noin nuorena. Erityisesti, jos he olivat läheisiä. Sinuna yrittäisin kaikin tavoin tukea surevaa: haluaako kertoa muistoja isästään, katsoa valokuvia tai käydä haudalla tms. Älä millään lailla painosta miestä mihinkään vaan anna hänen olla rauhassa.
Muuten asiallinen teksti mutta mitä vattua tuo lukion käyminen tähän liittyy? Lukio voi olla hyödyllinen mutta myötätuntoa ja lämpöä se ei opeta.
Jos joku josta oikeasti välittää kuolee, niin tulee kamala tyhjyyden tunne ja olo on onneton eikä mikään tunnu auttavan. Oikeasti suurimpaan suruun pientä helpotusta tuo lähellä olo, mutta yksinkin pitää saada olla, puhe ei välttämättä aluksi auta, vasta kun pahin kuoleman tuoma tuska on ohi puhekin voi auttaa ja kyyneleetkin yllättävissä paikoissa tulla esiin.
exäni suri läheisen kuolemaa alkamalla peliaddiktiksi ja käyttäytymään agressiivisesti, hommaa kerkesi jatkua yli 3v ja sitten sain minäkin tarpeeksi lopullisesti. Sureminen on ok ja sille pitää olla tilaa, mutta ei voida olettaa että koko muu maailma pysähtyy siinä vuosiksi ja sureva voi käydä kaikkien päälle kuin yleinen syyttäjä... ap voisi varoen ehdottaa vaikka keskusteluapua taikka jotakin sururyhmää( seurakunnat tms) poikaystävälle, missä pääsisi neutraalin tahon kanssa purkamaan tuntojaan. t. itsekin suruja kokenut mutta en rähjännyt koko maailmalle siinä sivussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se nyt aika outoa jos on tuollainen koko ajan. Eikä huonoa käytöstä tarvitse keltään sietää, oli tällä sitten sukulainen kuollut tai ei. Jos mies haluaa edelleen lähes vuoden jälkeen koko ajan vetäytyä omiin oloihinsa vaikka aiemmin ei ollut sellainen niin ei se ole enää normaalia suruun kuuluvaa prosessointia.
Sanon tämän nimenomaan ihmisenä joka on menettänyt monia läheisiä. Minusta ei ole hyvä antaa kenenkään loputtomasti märehtiä ja vetäytyä, se ei selvästikään auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin suuttuisin tyhjästä, kun toinen jankkaa ja jankkaa, että miksi muka suret sitä isääsi, sehän kuoli aikaa sitten eikä sillä ole mitään väliä.
En jankkaa siitä todellakaan. Pyydän vain seuraa mieheltä, että viettäisi minun kanssa. Huomautan myös ihan asiallisesti, etä on viettäynt koko päivän omissa oloissaan. Mies on vasta 20v (minä 19), ehkä nuorten miesten on vaikea käsitellä noin isoa surua.
Ap
No niin, arvasin että olet nuori etkä ole käynyt lukiota. Poikaystäväsi on keskellä hirveää elämänkriisiä, on todella järkyttävää menettää oma vanhempansa noin nuorena. Erityisesti, jos he olivat läheisiä. Sinuna yrittäisin kaikin tavoin tukea surevaa: haluaako kertoa muistoja isästään, katsoa valokuvia tai käydä haudalla tms. Älä millään lailla painosta miestä mihinkään vaan anna hänen olla rauhassa.
Muuten asiallinen teksti mutta mitä vattua tuo lukion käyminen tähän liittyy? Lukio voi olla hyödyllinen mutta myötätuntoa ja lämpöä se ei opeta.
Lukiossa opiskellaan psykologiaa ja opitaan, miten sureva ihminen käyttäytyy. Ei kukaan lukion käynyt kirjoittaisi tuollaista settiä kuin ap. "Mies mököttää, mistähän johtuu, ai niin sen isä on kuollut, mutta kyllä silti pitäisi palvoa mun tarpeita"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin suuttuisin tyhjästä, kun toinen jankkaa ja jankkaa, että miksi muka suret sitä isääsi, sehän kuoli aikaa sitten eikä sillä ole mitään väliä.
En jankkaa siitä todellakaan. Pyydän vain seuraa mieheltä, että viettäisi minun kanssa. Huomautan myös ihan asiallisesti, etä on viettäynt koko päivän omissa oloissaan. Mies on vasta 20v (minä 19), ehkä nuorten miesten on vaikea käsitellä noin isoa surua.
Ap
No niin, arvasin että olet nuori etkä ole käynyt lukiota. Poikaystäväsi on keskellä hirveää elämänkriisiä, on todella järkyttävää menettää oma vanhempansa noin nuorena. Erityisesti, jos he olivat läheisiä. Sinuna yrittäisin kaikin tavoin tukea surevaa: haluaako kertoa muistoja isästään, katsoa valokuvia tai käydä haudalla tms. Älä millään lailla painosta miestä mihinkään vaan anna hänen olla rauhassa.
Ei voida olettaa että suhteessa oleva ihminen loputtomiin siirtää omat tarpeensa sivuun ja keskittyy vain surevan kumppanin tarpeisiin ja toiveisiin. Kyllä pikkuhiljaa sen surevankin on tehtävä jotain muuta kuin eristäydyttävä ja tiuskittava jos kumppanikin kaipaisi seuraa.
Tässä tapauksessa myös vaikuttaa siltä että mies ei itse halua puhua asiasta, mutta samalla ei myöskään itse osaa käsitellä suruaan koska se purkautuu muille suuttumalla. Teinien vanhemmat joutuvat sietämään tuollaista, kumppanien ei kuitenkaan tarvitse jos ihminen ei yritä itse parantaa toimintapojaan.
Minun mieheni järkyttyi isänsä kuolemasta niin paljon, että oli vuoden työkyvytön.
Siitä sitten tokeni.
Löysi järkeä kaikkeen liityttyään kristittyihin miestenpiireihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun faija kuoli pari kk sitten ja mul on samanlaiset setit. Onneks en oo parisuhteessa niin ei tartte selitellä tätä kellekään.
Tän voi ymmärtää vain sellainen joka on kokenut saman
Olen kokenut saman enkä todellakaan ymmärrä että vielä noin vuoden päästä mökötetään, eristäydytään ja suututaan kumppanille. Syy isän kuolemaan ei ole kumppanissa, mutta suhteen toinen osapuoli voi toimia tukena suruprosessissa jos surija ei päätä eristäytyä kaikista ja olla jatkuvasti vihainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin suuttuisin tyhjästä, kun toinen jankkaa ja jankkaa, että miksi muka suret sitä isääsi, sehän kuoli aikaa sitten eikä sillä ole mitään väliä.
En jankkaa siitä todellakaan. Pyydän vain seuraa mieheltä, että viettäisi minun kanssa. Huomautan myös ihan asiallisesti, etä on viettäynt koko päivän omissa oloissaan. Mies on vasta 20v (minä 19), ehkä nuorten miesten on vaikea käsitellä noin isoa surua.
Ap
Mies on menettänyt isänsä todella nuorena. Surua varmasti korostaa se seikka, että hän ei luultavasti ollut henkisesti varautunut isänsä menetykseen noin nuorena. En siis yhtään ihmettele, että mies kipuilee asian kanssa, varmasti toipumisessa menee vielä jonkin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se on iso järkytys kun oma vanhempi kuolee. Se voi olla ensimmäinen suuri menetys ja kuolema lähipiirissä. Sen jälkeen tulee kyllä mietittyä kaikennäköistä. Sitä ei ole enää itse kuolematon. Menetin äitini kun olin noin 25v. Sen jälkeen menin vauhdilla naimisiin, erosin vielä nopeammin, irtisanoin itseni, tein lapsen, otin koiran, aloin opiskelemaan. Ja siis vaikka mitä. Pelkäsin, että myös oma elämäni päättyy ennen kuin koen kaiken. Kyllä se elämä siitä sitten taas tasoittui.
Eihän miehillä ole tunteita joten ei se mies sure isäänsä.
Jahas, PRINSESSA ei saa tarpeeksi huomiota. Kasva aikuiseksi, ja anna toisen työstää suruaan rauhassa. Mitä enemmän hoet kuinka SINÄ haluat, että poikaystäväsi viettää SINUN kanssasi aikaa, sitä enemmän hän haluaa olla omissa oloissa ja eristäytyä. Vaikuttaa siltä, että olet vähätellyt toisen surua.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap joku 19v. tynnyrissä kasvanut, jolla ei ole mitään elämänkokemusta?
Kun ihminen menettää rakkaansa, suruaika voi kestää jopa vuosia ja siihen usein kuuluu vaihe, jossa ihminen on vihainen. Erityisesti ne miehet, jotka eivät osaa surra itkemällä ja keskustelemalla tunteistaan, voivat vetäytyä yksinäisyyteen ja suuttua "pikkuasioista".
No, jos ap on 19 v., niin aika isojen asioiden eteen hänet on tuossa iässä laitettu. Mä olin kyllä 19 v. aika huoleton huppa, eikä ollut tuota (ilmeisesti itselläsi jo ollutta?) elämänkokemusta yhtään.
Sun kommentti oli mun mielestä turhaa ilkeyttä!
Onko miehellä äiti elossa? Sisaruksia? Heidän kanssaan mies voi käydä isän poismenoa läpi, jos hän ei halua hakea keskusteluapua terveydenhuollosta.
No niin, arvasin että olet nuori etkä ole käynyt lukiota. Poikaystäväsi on keskellä hirveää elämänkriisiä, on todella järkyttävää menettää oma vanhempansa noin nuorena. Erityisesti, jos he olivat läheisiä. Sinuna yrittäisin kaikin tavoin tukea surevaa: haluaako kertoa muistoja isästään, katsoa valokuvia tai käydä haudalla tms. Älä millään lailla painosta miestä mihinkään vaan anna hänen olla rauhassa.