Hoitajat hylkäsivät sovintoehdotuksen
Pitäisi varmaan saada miljoonia että riittäisi noille.
Kommentit (2351)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaiset sairaanhoitajat vaatimassa palkankorotuksia on pelottava ja kiusallinen näky. Mistä sellaiset rahat oikein revitään, ja horjuuko tässä koko yhteiskuntarauha? Hyvinvointivaltiomme on tainnut pysyä kasassa juuri siksi, että julkisten alojen työntekijät ovat hoitaneet työnsä halvalla.
– On totta, että hoitajien työolojen ja palkkatason korjaaminen tulisi valtavan kalliiksi. Mutta tutkijana ajattelen, että hoiva on jo nyt kallista. Sen oikeat kustannukset, taloudelliset ja inhimilliset, maksaa vain tällä hetkellä joku muu, Hanna Ylöstalo sanoo.
Kuka muu? No, hoitajat, jotka maksavat hintaa huonoina työoloina ja uupumuksena. Hoivan tarpeessa olevat, jotka maksavat sitä riittämättömänä hoivana. Kaikki ne, jotka tekevät palkatonta hoivatyötä omaistensa parissa.
Minäkin hoidan opettajan ja lapsieni ohella dementoitunutta isääni . Oli hoivakodissa, mutta ei siellä viitsitty edes kunnolla pestä. Tehtiin sitten niin, että sisko istui aamukuudesta isän huoneessa ja mä soitin isän omahoitajalle toiselta puolelta maata, kysyin, miten isä on tänään voinut. Vastattiin, että oikein hyvin, on jutellut ja on ulkona ollut jne. Kerroin, että älä sontaa jauha, siellä on ollut aamusta alkaen sisko paikalla eikä kukaan ole käynyt. Käräytettiin, kiukutti niin. Sai se hoitaja potkut.
sivusta.. mitä sä hoidat? opettajasi ja lapsesi ja isäsi vai? miksi sä opettajaasi hoidat?
No saivartelua tuokin. Hoidan siis sekä opettajan työni että nuo muut.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos arveluttaa, että onko meillä varaa maksaa hoivasta enää enempää, niin ajatuksen voi kääntää myös toisin päin: onko meillä varaa olla maksamatta?
Kyllä meillä julkisella sektorilla on varaa tehostaa toimintaa. Monesti julkisella sektorilla eniten työoloissa mättää se että työ on tehotonta, tuloksetonta ja turhauttavaa. Suuri osa asikkaista kiertää ja käyttää palveluja toistuvasti. Työ jossa samaa asiaa hoidetaan vaikka 30 kertaa vuodessa, turhauttaa kenet tahansa. Asiakas esim. tulee toistuvasti katkolle terveyskeskukseen, hän lepäilee hetken ja palaa taisin viikon parin sisällä samassa kunnossa. Tai mielenterveysongelmista kärsivä asiakas ei saa apua psyke puoleensa ja palaa taikisin yhä uudellee ja uudelleen, välillä vaivat voivat olla fyysisiäkin koska psyykkisen puolen ongelmat tutkitusti alyistaa myös fyysisen puolen ongelmille. Sen paremmin päihdeongelmia kuin mielenterveysongelmiakaan ei kuitenkaan osata hoitaa perusterveydenhuollossa, eikä niitä pystytä hoitamaan nykyisellään myöskään erikoissairaanhoidon puolella. Syy on pitkälti myös se että näissä pula tekijöistä niin lääkäri kuin hoitaja puolella on ollut jo pitkään. Ketään ei oikein kiinnosta näitä asiakkaita hoitaa. Jo näiden ongelmien ratkaiseminen yhteiskunnassa lisäisi työhyvinvointia huomattavasti. Ratkaisu ei kuitenkaan ole helppo. Se vaatii niin asiakkaan kuin koko yhteiskunnankin aktiivisempaa roolia. Yksin näitä ongelmia ei terveydenhuolto pysty eikä voi ratkaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostatko oikeasti? Et, sanoo sosiologian lehtori Hanna Ylöstalo Turun yliopistosta. Hoitoalaa leimaa kulttuurissamme näkymättömyys ja aliarvostus, vaikka puheet ovat hurskaita. Sen huomaa vaikka siitä, että moni ajattelee palkkakuopan ja huonojen työolojen olevan oma ammatinvalintamoka.
– Hoivaa tarjoavat eri ihmiset kuin ne, jotka tekevät päätökset: matalapalkkaiset naiset ja maahan-
muuttajat. Hoiva on asia, jonka joku muu hoitaa, ja siksi sitä ei tarvitse nähdä, Ylöstalo sanoo.
Hoiva on vähän samalla tavalla näkymätöntä kuin siivous. Yhteiskunnan ilmastoiduissa konttoreissa istujat havahtuvat koko toimialan olemassaoloon vasta, jos konttoria ei ole hetkeen siivottu. Hoivakin alkaa hitaasti kiinnostaa nyt, kun siitä on pulaa. Hoitajien huonosta tilanteesta ovat jo pitkään kärsineet iäkkäät ja sairaat ihmiset, mutta he eivät ole siinä asemassa, että heidän hätähuutojaan kuultaisiin.
Se pieni ero, että hoitajia kyllä arvostetaan yhteiskunnallisesti paljonkin. Hoitajan status on jo merkittävä ja ihmiset kyllä pitävät heitä arvossaan.
Siivoojia/laitoshuoltajia ei noteerata millään tavoin. He ovat oikeasti näkymättömiä. Kuitenkaan yksikään terveydenhuollon yksikkö ei toimisi ilman heitä potilasturvallisuutta vaarantamatta.
se arvostus suorastaan loistaa näissä ketjuissa..
Eikö hoitajat ymmärrä että muut julkisen sektorin työntekijät pelkää omien töidensä puolesta. Ei ole varaa, eli työntekijöitä tullaan vähentämään ja jäljelle jääneet (jotka kaikki tekee jo nyt 2-3 ihmisen työt) ajautuvat entistä ahtaammalle.
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole nykyisissö hoitsuissa, hehän tekevät jo työtään ja tolla palkalla.
Mistä saadaan uusia hoitajia? Miksei ne muut suostu samaan? Työttömiäkin on nyt kymmeniä tuhansia, miksei heitä kouluteta hoitajiksi?
Työ on ja toisaalta se pitää olla vapaaehtoista. Orjatyö ei oikein hyvinvointiyhteiskunnassa ole tuottavaa. Siksi enemmin pitäisikin kysyä miten siitä työstä saadaan niin kiinnostavaa että yhä useampi työtönkin voisi miettiä hoitoalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaiset sairaanhoitajat vaatimassa palkankorotuksia on pelottava ja kiusallinen näky. Mistä sellaiset rahat oikein revitään, ja horjuuko tässä koko yhteiskuntarauha? Hyvinvointivaltiomme on tainnut pysyä kasassa juuri siksi, että julkisten alojen työntekijät ovat hoitaneet työnsä halvalla.
– On totta, että hoitajien työolojen ja palkkatason korjaaminen tulisi valtavan kalliiksi. Mutta tutkijana ajattelen, että hoiva on jo nyt kallista. Sen oikeat kustannukset, taloudelliset ja inhimilliset, maksaa vain tällä hetkellä joku muu, Hanna Ylöstalo sanoo.
Kuka muu? No, hoitajat, jotka maksavat hintaa huonoina työoloina ja uupumuksena. Hoivan tarpeessa olevat, jotka maksavat sitä riittämättömänä hoivana. Kaikki ne, jotka tekevät palkatonta hoivatyötä omaistensa parissa.
Minäkin hoidan opettajan ja lapsieni ohella dementoitunutta isääni . Oli hoivakodissa, mutta ei siellä viitsitty edes kunnolla pestä. Tehtiin sitten niin, että sisko istui aamukuudesta isän huoneessa ja mä soitin isän omahoitajalle toiselta puolelta maata, kysyin, miten isä on tänään voinut. Vastattiin, että oikein hyvin, on jutellut ja on ulkona ollut jne. Kerroin, että älä sontaa jauha, siellä on ollut aamusta alkaen sisko paikalla eikä kukaan ole käynyt. Käräytettiin, kiukutti niin. Sai se hoitaja potkut.
sivusta.. mitä sä hoidat? opettajasi ja lapsesi ja isäsi vai? miksi sä opettajaasi hoidat?
No saivartelua tuokin. Hoidan siis sekä opettajan työni että nuo muut.
No mutta eikö sustakin olisi hienoa, jos sun isällä olisi pätevä hoitaja?
Jos tämä meno jatkuu, ei kukaan tule saamaan hoitoa ilman isoa rahatukkua.
Palkkaus on keino houkutella alalle työntekijöitä. Parempaakaan ei ole esitetty.

Hoitajien palkka on kuitenkin iso verrattuna työkkäristä saataviin rahoihin. Luulisi sen kiinnostavan. Miksei työkkäri tue uudelleenkouluttautumista alalle, josta saa varmasti työpaikan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostatko oikeasti? Et, sanoo sosiologian lehtori Hanna Ylöstalo Turun yliopistosta. Hoitoalaa leimaa kulttuurissamme näkymättömyys ja aliarvostus, vaikka puheet ovat hurskaita. Sen huomaa vaikka siitä, että moni ajattelee palkkakuopan ja huonojen työolojen olevan oma ammatinvalintamoka.
– Hoivaa tarjoavat eri ihmiset kuin ne, jotka tekevät päätökset: matalapalkkaiset naiset ja maahan-
muuttajat. Hoiva on asia, jonka joku muu hoitaa, ja siksi sitä ei tarvitse nähdä, Ylöstalo sanoo.
Hoiva on vähän samalla tavalla näkymätöntä kuin siivous. Yhteiskunnan ilmastoiduissa konttoreissa istujat havahtuvat koko toimialan olemassaoloon vasta, jos konttoria ei ole hetkeen siivottu. Hoivakin alkaa hitaasti kiinnostaa nyt, kun siitä on pulaa. Hoitajien huonosta tilanteesta ovat jo pitkään kärsineet iäkkäät ja sairaat ihmiset, mutta he eivät ole siinä asemassa, että heidän hätähuutojaan kuultaisiin.
Se pieni ero, että hoitajia kyllä arvostetaan yhteiskunnallisesti paljonkin. Hoitajan status on jo merkittävä ja ihmiset kyllä pitävät heitä arvossaan.
Siivoojia/laitoshuoltajia ei noteerata millään tavoin. He ovat oikeasti näkymättömiä. Kuitenkaan yksikään terveydenhuollon yksikkö ei toimisi ilman heitä potilasturvallisuutta vaarantamatta.
Ilman siivoojia ei toimi mikään yhteiskunnassa. Siivoojat ovat erittäin tärkeä ammattiryhmä. Hoitajille ovat ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa kuinka tärkeinä ja korvaamattomina hoitajat pitävät itseään. Yhteiskunnassa on kuulkaas paljon muitakin ihan yhtä tärkeitä ammatteja, enkä tarkoita nyt niitä insinöörejä joihin aina itseänne vertaatte. No, kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia :)
Ei yksittäinen hoitaja olekaan korvaamaton.
Mutta nyt on niin paha hoitajapula, että jokainen hoitaja on tärkeä.
Terveydenhoito on tärkeää.
Ehkä ei sinusta, jos et ikinä sairasta, mutta on se silti normaalijärjellä varustettujen ihmisten mielestä.
Aika moni ammatti on tärkeä, jopa tuo minun mieheni vaikka se onkin tuollainen säälittävä insinööri. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että puolesta Suomesta loppuu sähköt jos hän kollegoineen ottaa loparit. Varmaan siinä joku sairaalakin pimenisi ja jonkun hoitsun Tesla jäisi lataamatta.
SOu? Jeejee, hyvä että on insinööri ja hyvä että tekee kallisarvoista työtä.
Heitä kuiten on JO tarpeeksi.
Hoitajia ei ole, ja niitä tarvitsee siksi saada lisää.
Ei sunkaan mies haluisi tehdä kahden ihmisen työtä, eikä ehtisi, samalla palkalla. Ja jos tollanen tilanne tulisi eteen, protestoisi hänkin.
Hän tuntuu olevan naimisissa työnsä eikä minun kanssa. Usein pitkiä päiviä, viikonloppuja, yösoittoja - jopa lomalla... kaikki kuuluu johonkin 'toimihenkilösopimukseen'. Luulisi, että on satumainen palkka, mutta näkyy olevan samaa tasoa kuin tuo hoitsujen keskipalkka. Tuntuu kuitenkin tykkäävän työstään koska tietää olevansa hyvä työssään ja tärkeä vastuunkantaja. Onneksi kävin itse vähän enemmän kouluja.
en hoitsu kirjoitti:

Olen perheeni kanssa käyttänyt vuosien varrella terveydenhuoltoa ihan liikaakin. Olen aina arvostanut hoitajia. Itselleni ei vaan mene jakeluun se, että lakolla vaarannetaan potilasturvallisuutta (olkoonkin että työnantajat ovat tehneet sitä jo pitkään) ja vaaditaan ylimitoitettua palkkaa. En voi arvostaa sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Eikö hoitajat ymmärrä että muut julkisen sektorin työntekijät pelkää omien töidensä puolesta. Ei ole varaa, eli työntekijöitä tullaan vähentämään ja jäljelle jääneet (jotka kaikki tekee jo nyt 2-3 ihmisen työt) ajautuvat entistä ahtaammalle.
Miksi kuvittelet, että he eivät ymmärrä tai ettei heitä kiinnosta?
He ajattelevat nyt suurempaa kuvaa, että tämän hyvinvointivaltion terveydenhoito pysyy ylhäällä, siis teitäkin ja lapsianne, vanhuksia, kaikkia kansalaisia.
Ei yksittäisellä hoitajalla ole ratkaisua rahoitusongelmaan, eikä kuulukaan. Sitä varten on omat alansa ammattilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaiset sairaanhoitajat vaatimassa palkankorotuksia on pelottava ja kiusallinen näky. Mistä sellaiset rahat oikein revitään, ja horjuuko tässä koko yhteiskuntarauha? Hyvinvointivaltiomme on tainnut pysyä kasassa juuri siksi, että julkisten alojen työntekijät ovat hoitaneet työnsä halvalla.
– On totta, että hoitajien työolojen ja palkkatason korjaaminen tulisi valtavan kalliiksi. Mutta tutkijana ajattelen, että hoiva on jo nyt kallista. Sen oikeat kustannukset, taloudelliset ja inhimilliset, maksaa vain tällä hetkellä joku muu, Hanna Ylöstalo sanoo.
Kuka muu? No, hoitajat, jotka maksavat hintaa huonoina työoloina ja uupumuksena. Hoivan tarpeessa olevat, jotka maksavat sitä riittämättömänä hoivana. Kaikki ne, jotka tekevät palkatonta hoivatyötä omaistensa parissa.
Minäkin hoidan opettajan ja lapsieni ohella dementoitunutta isääni . Oli hoivakodissa, mutta ei siellä viitsitty edes kunnolla pestä. Tehtiin sitten niin, että sisko istui aamukuudesta isän huoneessa ja mä soitin isän omahoitajalle toiselta puolelta maata, kysyin, miten isä on tänään voinut. Vastattiin, että oikein hyvin, on jutellut ja on ulkona ollut jne. Kerroin, että älä sontaa jauha, siellä on ollut aamusta alkaen sisko paikalla eikä kukaan ole käynyt. Käräytettiin, kiukutti niin. Sai se hoitaja potkut.
sivusta.. mitä sä hoidat? opettajasi ja lapsesi ja isäsi vai? miksi sä opettajaasi hoidat?
No saivartelua tuokin. Hoidan siis sekä opettajan työni että nuo muut.
No mutta eikö sustakin olisi hienoa, jos sun isällä olisi pätevä hoitaja?
Jos tämä meno jatkuu, ei kukaan tule saamaan hoitoa ilman isoa rahatukkua.
Palkkaus on keino houkutella alalle työntekijöitä. Parempaakaan ei ole esitetty.
Varmaankin isäni omahoitaja oli pätevä, mutta pirun laiska valehtelija ja vetelehtijä. Tällaisia hoitajia on todistetusti ympäri maan hoivakoteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostatko oikeasti? Et, sanoo sosiologian lehtori Hanna Ylöstalo Turun yliopistosta. Hoitoalaa leimaa kulttuurissamme näkymättömyys ja aliarvostus, vaikka puheet ovat hurskaita. Sen huomaa vaikka siitä, että moni ajattelee palkkakuopan ja huonojen työolojen olevan oma ammatinvalintamoka.
– Hoivaa tarjoavat eri ihmiset kuin ne, jotka tekevät päätökset: matalapalkkaiset naiset ja maahan-
muuttajat. Hoiva on asia, jonka joku muu hoitaa, ja siksi sitä ei tarvitse nähdä, Ylöstalo sanoo.
Hoiva on vähän samalla tavalla näkymätöntä kuin siivous. Yhteiskunnan ilmastoiduissa konttoreissa istujat havahtuvat koko toimialan olemassaoloon vasta, jos konttoria ei ole hetkeen siivottu. Hoivakin alkaa hitaasti kiinnostaa nyt, kun siitä on pulaa. Hoitajien huonosta tilanteesta ovat jo pitkään kärsineet iäkkäät ja sairaat ihmiset, mutta he eivät ole siinä asemassa, että heidän hätähuutojaan kuultaisiin.
Se pieni ero, että hoitajia kyllä arvostetaan yhteiskunnallisesti paljonkin. Hoitajan status on jo merkittävä ja ihmiset kyllä pitävät heitä arvossaan.
Siivoojia/laitoshuoltajia ei noteerata millään tavoin. He ovat oikeasti näkymättömiä. Kuitenkaan yksikään terveydenhuollon yksikkö ei toimisi ilman heitä potilasturvallisuutta vaarantamatta.
Ilman siivoojia ei toimi mikään yhteiskunnassa. Siivoojat ovat erittäin tärkeä ammattiryhmä. Hoitajille ovat ilmaa.
Hoitajat ei ole mikään poikkeus tuossa. Siivoojat tuntuu olevan kaikille ilmaa.
T: siivooja

Arvostus pitää ansaita. Liitot sahaavat nyt hoitajien oksaa, samoin kuin nämä, jotka näissä ketjuissa huutelevat että millään muulla kuin palkalla ei ole väliä. Mitä muuta odotatte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa kuinka tärkeinä ja korvaamattomina hoitajat pitävät itseään. Yhteiskunnassa on kuulkaas paljon muitakin ihan yhtä tärkeitä ammatteja, enkä tarkoita nyt niitä insinöörejä joihin aina itseänne vertaatte. No, kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia :)
Ei yksittäinen hoitaja olekaan korvaamaton.
Mutta nyt on niin paha hoitajapula, että jokainen hoitaja on tärkeä.
Terveydenhoito on tärkeää.
Ehkä ei sinusta, jos et ikinä sairasta, mutta on se silti normaalijärjellä varustettujen ihmisten mielestä.
Aika moni ammatti on tärkeä, jopa tuo minun mieheni vaikka se onkin tuollainen säälittävä insinööri. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että puolesta Suomesta loppuu sähköt jos hän kollegoineen ottaa loparit. Varmaan siinä joku sairaalakin pimenisi ja jonkun hoitsun Tesla jäisi lataamatta.
SOu? Jeejee, hyvä että on insinööri ja hyvä että tekee kallisarvoista työtä.
Heitä kuiten on JO tarpeeksi.
Hoitajia ei ole, ja niitä tarvitsee siksi saada lisää.
Ei sunkaan mies haluisi tehdä kahden ihmisen työtä, eikä ehtisi, samalla palkalla. Ja jos tollanen tilanne tulisi eteen, protestoisi hänkin.
Hän tuntuu olevan naimisissa työnsä eikä minun kanssa. Usein pitkiä päiviä, viikonloppuja, yösoittoja - jopa lomalla... kaikki kuuluu johonkin 'toimihenkilösopimukseen'. Luulisi, että on satumainen palkka, mutta näkyy olevan samaa tasoa kuin tuo hoitsujen keskipalkka. Tuntuu kuitenkin tykkäävän työstään koska tietää olevansa hyvä työssään ja tärkeä vastuunkantaja. Onneksi kävin itse vähän enemmän kouluja.
Hän ja kollegansa voivat toki itse halutessaan ajaa parannuksia työoloilleen.
Ei koko suomen kansa oikein voi mennä yhdessäkään tai edes osana lakkoon. Mitä siitä tulisi? Ja kuka se vastustaja olisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö hoitajat ymmärrä että muut julkisen sektorin työntekijät pelkää omien töidensä puolesta. Ei ole varaa, eli työntekijöitä tullaan vähentämään ja jäljelle jääneet (jotka kaikki tekee jo nyt 2-3 ihmisen työt) ajautuvat entistä ahtaammalle.
Miksi kuvittelet, että he eivät ymmärrä tai ettei heitä kiinnosta?
He ajattelevat nyt suurempaa kuvaa, että tämän hyvinvointivaltion terveydenhoito pysyy ylhäällä, siis teitäkin ja lapsianne, vanhuksia, kaikkia kansalaisia.
Ei yksittäisellä hoitajalla ole ratkaisua rahoitusongelmaan, eikä kuulukaan. Sitä varten on omat alansa ammattilaiset.
Hoitajien rahoitusongelmaa hoitaa päättäjiin päin eräs suustaan ja habitukseltaan törkyinen täti. Siinä teillä arvostettu ay-pomo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö hoitajat ymmärrä että muut julkisen sektorin työntekijät pelkää omien töidensä puolesta. Ei ole varaa, eli työntekijöitä tullaan vähentämään ja jäljelle jääneet (jotka kaikki tekee jo nyt 2-3 ihmisen työt) ajautuvat entistä ahtaammalle.
Miksi kuvittelet, että he eivät ymmärrä tai ettei heitä kiinnosta?
He ajattelevat nyt suurempaa kuvaa, että tämän hyvinvointivaltion terveydenhoito pysyy ylhäällä, siis teitäkin ja lapsianne, vanhuksia, kaikkia kansalaisia.
Ei yksittäisellä hoitajalla ole ratkaisua rahoitusongelmaan, eikä kuulukaan. Sitä varten on omat alansa ammattilaiset.
Eli ymmärretään että korotukset tulee vaikuttamaan muiden elämään negatiivisesti, mutta silti ihmetellään kun muut ei ole tyytyväisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostatko oikeasti? Et, sanoo sosiologian lehtori Hanna Ylöstalo Turun yliopistosta. Hoitoalaa leimaa kulttuurissamme näkymättömyys ja aliarvostus, vaikka puheet ovat hurskaita. Sen huomaa vaikka siitä, että moni ajattelee palkkakuopan ja huonojen työolojen olevan oma ammatinvalintamoka.
– Hoivaa tarjoavat eri ihmiset kuin ne, jotka tekevät päätökset: matalapalkkaiset naiset ja maahan-
muuttajat. Hoiva on asia, jonka joku muu hoitaa, ja siksi sitä ei tarvitse nähdä, Ylöstalo sanoo.
Hoiva on vähän samalla tavalla näkymätöntä kuin siivous. Yhteiskunnan ilmastoiduissa konttoreissa istujat havahtuvat koko toimialan olemassaoloon vasta, jos konttoria ei ole hetkeen siivottu. Hoivakin alkaa hitaasti kiinnostaa nyt, kun siitä on pulaa. Hoitajien huonosta tilanteesta ovat jo pitkään kärsineet iäkkäät ja sairaat ihmiset, mutta he eivät ole siinä asemassa, että heidän hätähuutojaan kuultaisiin.
Se pieni ero, että hoitajia kyllä arvostetaan yhteiskunnallisesti paljonkin. Hoitajan status on jo merkittävä ja ihmiset kyllä pitävät heitä arvossaan.
Siivoojia/laitoshuoltajia ei noteerata millään tavoin. He ovat oikeasti näkymättömiä. Kuitenkaan yksikään terveydenhuollon yksikkö ei toimisi ilman heitä potilasturvallisuutta vaarantamatta.
Ilman siivoojia ei toimi mikään yhteiskunnassa. Siivoojat ovat erittäin tärkeä ammattiryhmä. Hoitajille ovat ilmaa.
Hoitajat ei ole mikään poikkeus tuossa. Siivoojat tuntuu olevan kaikille ilmaa.
T: siivooja
Hyvä siivooja on kultaakin kalliimpi. Meillä on käynyt kohta 20v samat siivoojat.

Me opettajat arvostamme todella paljon siivoojia/siistijöitä.