Pitääkö lapsella olla hyvin tiukat rajat?
Mitä mieltä olette? Etenkin pojista nyt kyse. Vai onko parempi sellainen, että saa aika vapaasti olla ja asioista neuvotellaan? Vai riippuuko tämä lapsesta?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu lapsesta, "helppo lapsi" ei tarvitse mitään erityisen tiukkaa kuria, mutta jos on vaativa on esim. ADHD niin tarvitsee tietysti paljon enemmän rajoja.
Auttaako adhd-lapseen tiukat rajat?
Tietysti. Heille on hyvin tärkeää että on rytmit ja rutiinit, sellainen helpottaa muistamista, auttaa pitämään vireystasoa yllä, heillä on tapana käyttääntyä impulsiivisesti, jolloin pitää olla selkeästi tiedossa mitä saa tehdä ja mitä ei, agressivinen käytös on myös yleistä näille lapsille. Energiaa pitää saada purkaa sellaiseen mikä on hyväksi esim. runsaasti liikuntaa. Nämä lapset ovat aktiivisia.
Sitten on tietysti ADD, joka on yleensä taas kiltti ja rauhallinen, nämäkin nykyään luokitellaan ADHD ksi, mikä on tavallaan tosi sekavaa, koska oireet ovat hyvin erilaisia.
vilkkaiden lasten on päästävä toteuttamaan itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Asiat pitää olla neuvoteltavissa. Ehdottomuus on pahasta. Rajojen ei myöskään pidä olla mitään järjettömiä, joista ei ole hyötyä. Rajoilla pitää olla perusteet. Jossain vaiheessa lapsi kyseenalaistaa esim miksi saa pelata vain tunnin päivässä.
Jotkut lapset oppii hyvin nopeasti käyttämään tätä hyväksi ja pyörittämään vanhempiaan sillä että yrittävät sitten neuvotella kaikesta koko ajan, uuvuttavat vanhemmat tarkoituksella sillä loputtomalla neuvotteluvänkäämisellä.
Se on sitten aikuisen tehtävä neuvotella lapsen kanssa. Aina ei tarvitse neuvottelun lopputuloksen olla sama.
Jokainen lapsi on erilainen. Jonkun kanssa saa vääntää kättä kaikessa, kun toinen ymmärtää yskän heti.
Pitää myös kestää lapsen pettymyksiä ja kiukkuja. Sitä se vanhemmuus on.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsilla ole mitään tiukkoja rajoja. Rakkaudella kasvatetaan ja annetaan samalla materiaa ja kokemuksia. Paljon elämyksiä, myös matkustelua ja harrastuksia. Opetetaan sosiaaliseksi.
Tuolla tavalla teet näitä nykypäivän häirikkökakaroita. Kiitos sinulle siitä. Lepsuilusi tulee vielä kostautumaan sinullekin.
Meillä on ollut helpot lapset, melkein olemattomat rajat ja mainio lopputulos eli kolme menestyvää, sosiaalista, aika lailla onnellista nuorta aikuista, jotka osaavat tulla muiden kanssa toimeen ja toisaalta edellyttävät muilta omien rajojensa kunnioittamista, eivät ole mitään kynnysmattoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Asiat pitää olla neuvoteltavissa. Ehdottomuus on pahasta. Rajojen ei myöskään pidä olla mitään järjettömiä, joista ei ole hyötyä. Rajoilla pitää olla perusteet. Jossain vaiheessa lapsi kyseenalaistaa esim miksi saa pelata vain tunnin päivässä.
Jotkut lapset oppii hyvin nopeasti käyttämään tätä hyväksi ja pyörittämään vanhempiaan sillä että yrittävät sitten neuvotella kaikesta koko ajan, uuvuttavat vanhemmat tarkoituksella sillä loputtomalla neuvotteluvänkäämisellä.
Se on sitten aikuisen tehtävä neuvotella lapsen kanssa. Aina ei tarvitse neuvottelun lopputuloksen olla sama.
Jokainen lapsi on erilainen. Jonkun kanssa saa vääntää kättä kaikessa, kun toinen ymmärtää yskän heti.
Pitää myös kestää lapsen pettymyksiä ja kiukkuja. Sitä se vanhemmuus on.
Lapsi täytyisi opettaa kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ja myös vanhempiaan. Silloin se lapsi ei ehkä ole jatkuvasti työntämässä kapuloita rattaisiin joka asiassa ja vanhemman sanakin tehoaisi paremmin. Myös perustelut esim sääntöjen suhteen, sikäli kun vanhempi osaa ja jaksaa perustella, mikä olisi toki tärkeää. Vanhempi ei mielestäni saisi menettää kasvojaan lasten edessä esim menettämällä malttiaan, koska voi kunnioitus kokea kolauksen.
Riippuu lapsesta. Kympin tytölle tuskin tarvii olla, mutta vitosen pojalle pitää löytyä kuri ja järjestysäännöt.
mies54v
Ei ehkä hyvin tiukat rajat mutta tiukat kuitenkin. Jos lapselle antaa liian paljon periksi niin hän oppii, että loppujen lopuksi hän on aina se joka asioista päättää, ja se ei todellakaan ole hyvä asia. Lapselle pitää opettaa asiallisia käytöstapoja sekä hänelle pitää kertoa myös mitä laki sallii ja mitä ei. Laki-asialla tarkoitan sitä, että lapselle pitää kertoa, että esimerkiksi liikenteessä ei pelleillä vaikka kuinka tekisi mieli. Tänäänkin joku kakara ajoi sähköpotkulaudalla vastaantulijoiden kaistaa eikä edes yrittänyt mennä oikealle ajoradalle (tässä tapauksessa kevyenliikenteenväylälle) vaikka autoilijat tööttäilivät. Sitten kakara yhtäkkiä kääntyi jonnekin sivutielle. Näin Jyväskylässä Vaajakoskella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Asiat pitää olla neuvoteltavissa. Ehdottomuus on pahasta. Rajojen ei myöskään pidä olla mitään järjettömiä, joista ei ole hyötyä. Rajoilla pitää olla perusteet. Jossain vaiheessa lapsi kyseenalaistaa esim miksi saa pelata vain tunnin päivässä.
Jotkut lapset oppii hyvin nopeasti käyttämään tätä hyväksi ja pyörittämään vanhempiaan sillä että yrittävät sitten neuvotella kaikesta koko ajan, uuvuttavat vanhemmat tarkoituksella sillä loputtomalla neuvotteluvänkäämisellä.
Se on sitten aikuisen tehtävä neuvotella lapsen kanssa. Aina ei tarvitse neuvottelun lopputuloksen olla sama.
Jokainen lapsi on erilainen. Jonkun kanssa saa vääntää kättä kaikessa, kun toinen ymmärtää yskän heti.
Pitää myös kestää lapsen pettymyksiä ja kiukkuja. Sitä se vanhemmuus on.
Lapsi täytyisi opettaa kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ja myös vanhempiaan. Silloin se lapsi ei ehkä ole jatkuvasti työntämässä kapuloita rattaisiin joka asiassa ja vanhemman sanakin tehoaisi paremmin. Myös perustelut esim sääntöjen suhteen, sikäli kun vanhempi osaa ja jaksaa perustella, mikä olisi toki tärkeää. Vanhempi ei mielestäni saisi menettää kasvojaan lasten edessä esim menettämällä malttiaan, koska voi kunnioitus kokea kolauksen.
en kiistä mitään mitä sanot mutta olen huomannut että monella vanhemmalla on vaikeaa ymmärtää että lapsi hakee joskus käytöksellään huomiota. tämä korjaantuu tekemällä lapsen kanssa jotakin yhteistä niin että lapsi kokee itsensä tärkeäksi. olen huomannut että laimilyödään lasta -> lapsi hölmöilee-> lasta rangaistaan-> lapsi ei koe saavan haluamaansa huomiota eli rakkautta->lapsi hölmöilee jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Asiat pitää olla neuvoteltavissa. Ehdottomuus on pahasta. Rajojen ei myöskään pidä olla mitään järjettömiä, joista ei ole hyötyä. Rajoilla pitää olla perusteet. Jossain vaiheessa lapsi kyseenalaistaa esim miksi saa pelata vain tunnin päivässä.
Jotkut lapset oppii hyvin nopeasti käyttämään tätä hyväksi ja pyörittämään vanhempiaan sillä että yrittävät sitten neuvotella kaikesta koko ajan, uuvuttavat vanhemmat tarkoituksella sillä loputtomalla neuvotteluvänkäämisellä.
Se on sitten aikuisen tehtävä neuvotella lapsen kanssa. Aina ei tarvitse neuvottelun lopputuloksen olla sama.
Jokainen lapsi on erilainen. Jonkun kanssa saa vääntää kättä kaikessa, kun toinen ymmärtää yskän heti.
Pitää myös kestää lapsen pettymyksiä ja kiukkuja. Sitä se vanhemmuus on.
Lapsi täytyisi opettaa kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ja myös vanhempiaan. Silloin se lapsi ei ehkä ole jatkuvasti työntämässä kapuloita rattaisiin joka asiassa ja vanhemman sanakin tehoaisi paremmin. Myös perustelut esim sääntöjen suhteen, sikäli kun vanhempi osaa ja jaksaa perustella, mikä olisi toki tärkeää. Vanhempi ei mielestäni saisi menettää kasvojaan lasten edessä esim menettämällä malttiaan, koska voi kunnioitus kokea kolauksen.
en kiistä mitään mitä sanot mutta olen huomannut että monella vanhemmalla on vaikeaa ymmärtää että lapsi hakee joskus käytöksellään huomiota. tämä korjaantuu tekemällä lapsen kanssa jotakin yhteistä niin että lapsi kokee itsensä tärkeäksi. olen huomannut että laimilyödään lasta -> lapsi hölmöilee-> lasta rangaistaan-> lapsi ei koe saavan haluamaansa huomiota eli rakkautta->lapsi hölmöilee jne.
Olen kanssasi samaa mieltä. Jos kaikki on kotona lapsella hyvin, niin silloin tuskin on tarvetta vängätä. Lapsen hakiessa huomiota, positiivisella tai negatiivisella lähestymistavalla, vanhemman tulisi huomata lapsen tarve, ja olla läsnä.
Ei hyvin tiukat vaan sopivan tiukat. Eli ei kannata olla natsivanhempi muttei myöskään täysin löperö.
Minun lapsuudessa meillä oli tiukka kuri ja asiat sanottiin määräyksinä. Mitään ei perusteltu eikä mistään keskusteltu. Minulla kävi tuuri, että teininä tai aikuisena en törmännyt ihmiseen, joka olisi saamalla tyylillä onnistunut käyttämään minua hyväkseen. Tuolla kasvatustavalla opetetaan lapsi vain tottelemaan, ei ajattelemaan itse. Täällä välillä miehet ihmettelevät, miten kaikilla rikollisilla on naiset, mutta tuostahan se johtuu. Kun on koko ikä käskytetty tottelemaan, niin eihän sitä osaa muuta kuin totella.
Mun lapsille on riittänyt, että pienenä rajat on olleet varsin selvät. Myöhemmin niitä on voinut höllätä ja ovat itse saaneet oman harkinnan kautta lisää vapauksia. Koulun ovat aina hoitaneet hyvin ja olleet kotona sovittuna aikana. Vanhin on ollut todella luotettava ja saanut aika vapaasti kulkea, keskimmäinen taas tarvinnut enemmän rajoitusta teini-iässä, mutta toiminut sovitusti. Nuorimman kohdalla en vielä tiedä miten tulen toimimaan. Sanoisin siis, että lapsen mukaan. Joku voi tarvita ne tiukatkin rajat, joku taas kasvaa vähän löyhemmilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsuudessa meillä oli tiukka kuri ja asiat sanottiin määräyksinä. Mitään ei perusteltu eikä mistään keskusteltu. Minulla kävi tuuri, että teininä tai aikuisena en törmännyt ihmiseen, joka olisi saamalla tyylillä onnistunut käyttämään minua hyväkseen. Tuolla kasvatustavalla opetetaan lapsi vain tottelemaan, ei ajattelemaan itse. Täällä välillä miehet ihmettelevät, miten kaikilla rikollisilla on naiset, mutta tuostahan se johtuu. Kun on koko ikä käskytetty tottelemaan, niin eihän sitä osaa muuta kuin totella.[/quote
voihan se aiheuttaa taas vastareaktion. eli tulee auktoriteetti ongelma, eikä lapsi aikuisena kykene toimimaan missään kenenkään alaisena ja jopa yrittäjänä asiakas palvelu on todella vaikeaa.
ei se aina niin suoraviivaista ole.
Jos kaikista asioista neuvotellaan, tulee kyllä raskaana yllätyksenä ettei koulussa enää ole aikaa neuvotella 20-30 oppilaan kanssa, että tehtäisiinkö näin, tee ny... Ei tarvitse olla sotilaskuri, mutta rajoja sopivasti, ettei kasva ihmiseksi joka syyttää yhteiskuntaa ihan kaikesta 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu lapsesta, "helppo lapsi" ei tarvitse mitään erityisenä tiukkaa kuria, mutta jos on vaativa on esim. ADHD niin tarvitsee tietysti paljon enemmän rajoja.
Auttaako adhd-lapseen tiukat rajat?
ADHD on osittain seurausta liian löysästä kasvatuksesta. Tämä on tutkittu fakta. Siitä vain ei ole poliittisesti korrektia puhua kun vanhemmille tulee paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut helpot lapset, melkein olemattomat rajat ja mainio lopputulos eli kolme menestyvää, sosiaalista, aika lailla onnellista nuorta aikuista, jotka osaavat tulla muiden kanssa toimeen ja toisaalta edellyttävät muilta omien rajojensa kunnioittamista, eivät ole mitään kynnysmattoja.
Meillä myös. Lapset saavat käyttää hyvin laajalti omaa harkintaa, mutta kaikki tietävät, ymmärtävät ja hyväksyvät, että vanhemman sana on laki, eli silloin (harvoin) kun käsketään niin tottelevat heti.
Vierailija kirjoitti:
Jos se on fiksu, niin löysemmät rajat. Jos taas ihan pölö, niin tiukat rajat.
Vanhemmat on pölöjä, jos haukkuvat lapsiaan pölöiksi.
Vierailija kirjoitti:
Jämäkät, johdonmukaiset rajat. Ei tiukat vain tiukkuuden vuoksi.
T. Vakaope
Niin
Itselläni oli lapsuudessa hyvin tiukat rajat. Rajoista ei neuvoteltu, eikä niitä perusteltu. Päätin jo ruolloin, että lapsilleni en samanlaista kiusaa tekisi.
Rajat hankaloittivat kaverisuhteita, joskus jopa koulutehtävien tekemistä ja eritysiesti oman mielipiteen ilmaisua ja perusteluja.
Omilla lapsilla oli aika joustavat rajat, koska olivat niin fiksusti toimivia. Monet asiat olivat itsestäänselvyyksiä, eikä niistä puhuttu rajoina rai sääntöinä. Jos lapset olisivat olleet villinpiä tms. olisi näihin varmaan pitänyt asettaa tiukka sääntö.
mulla oli erittäin tiukat rajat lapsena ja rangaistus oli yleensä nurkkaan seisomaan tai fyysinen kuritus. en pelkää nyt aikuisena ketään ihmistä mutta minulle on todettu perfektionismi ja äärimoraali. toisin sanoen en ole vieläkään tavannut ihmistä joka toimisi edes vähän moraalin mukaan. ja tämä tuo todella isoja ongelmia arjessa.