Joudutaan kohta kodittomaksi
Nyt on stressitaso hyvin korkealla. Asutaan vaimon kanssa omakotitalossa, josta löydettiin sädesientä. Muuttaa täytyy pois kuun loppuun mennessä. Kaikki irtaimisto menee roskiin. Vaatteita myöten. Löydettiin toinen omakotitalo, josta jätettiin ostotarjous ehdollisena ja tämä hyväksyttiin. Nyt kun talossa on tehty kuntotarkastus, homekoirat kävi ja tehtiin vielä kuntotutkimus. Selvisi, että siellä on myös kaksi eri ulkoseinää märkänä. Eri puolilla taloa. Kylppärissä kosteutta. Kylppäri rakennettu niin ettei siinä ole vesieristystä eikä lattialämmitystä. Sen aikaisen rakennusmääräykset eivät niitä vaatineet. Nyt on tilanne tietenkin se ettei meillä ole mitään velvoitetta pitäytyä ostotarjouksessa, mutta mihin ihmeeseen me muutetaan? Meillä on ulkorakennuksessa kaneja ja kanoja. Lisäksi sisällä kolme koiraa ja kissa. Kaneista ja kansoista voidaan luopua mutta ei koirista ja kissasta. Kerrostaloon tai rivitaloon ne ei sovellu. Alueella ei ole vuokrattavissa olevia omakotitaloja, joissa olisi inhimillinen vuokra. Telttaan kai tässä pitää mennä
Kommentit (85)
Laitatte lisää rahaa tiskiin ja alkaa löytymään asuntoa. Niin ne muutkin tekevät ja eivät edes harkitse jotain kurjia rötisköjä. Raha ratkaisee.
Asuntovaunu tai asuntoauto, kanat ja kanit pataan ja muit elukat mukaan. Ostatte tontin ja rakennatte oman.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestanne. Kuulostaa kauhealta. Ettekö saa kunnalta mitään apua?
Jo oli joku inhokki alapeukuttanu!
Entäs jalasmökki siihen tontille? Siks aikaa kun saatte talon alulle.
Pakko se on mennä vuokralle. Jos koirat ja kissat eivät sovellu kaupunkiasuntoon, ehkä joku voi ottaa ne hoitoon väliaikaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestanne. Kuulostaa kauhealta. Ettekö saa kunnalta mitään apua?
Oppinut aina siihen että yksin täällä on pärjättävä ja hoidettava asiat, niin tullu kyllä mieleenkään 😅 mutta pakkohan tässä alkaa kyselee. Mahtaako kunnalla olla muuta kuin kerrostaloasuntoja tarjolla? Mietittiin tuossa jo että ostetaan asuntovaunu ja muutetaan siihen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestanne. Kuulostaa kauhealta. Ettekö saa kunnalta mitään apua?
Jo oli joku inhokki alapeukuttanu!
Entäs jalasmökki siihen tontille? Siks aikaa kun saatte talon alulle.
Sädesieni onbtakuulla haissut talossa ihan joka paikassa ja on täydellistä typeryyttä yrittäävhajua muuksi selitellä. Ymmärrystä ei siis löydy.
Vierailija kirjoitti:
Asuntovaunu tai asuntoauto, kanat ja kanit pataan ja muit elukat mukaan. Ostatte tontin ja rakennatte oman.
Tätä sitä on mietitty, mutta varallisuus ei riitä oman rakentamiseen.
Ap
Onko lähialueella myynnissä omakotitaloja? Saattaisin kysyä myynnissä olevien talojen omistajilta kiinnostaako vuokraus, varsinkin jos kohde ei ole mennyt kaupan. Toinen vaihtoehto on kysyä kunnalta apua kuten edellinen ehdotti.
Omistatteko sen nykyisen sädesienitalon? Yksi vaihtoehto on tosiaan asuntovaunu, talovaunu tai työmaaparakki.
Ja ehkä siellä sienitalossa voi käydä vessassa/suihkussa, vaikka muuten ei asuisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestanne. Kuulostaa kauhealta. Ettekö saa kunnalta mitään apua?
Oppinut aina siihen että yksin täällä on pärjättävä ja hoidettava asiat, niin tullu kyllä mieleenkään 😅 mutta pakkohan tässä alkaa kyselee. Mahtaako kunnalla olla muuta kuin kerrostaloasuntoja tarjolla? Mietittiin tuossa jo että ostetaan asuntovaunu ja muutetaan siihen.
Ap
Veikkaan, että teillä ei muutenkaan ole tullut paljon asioita mieleen, kun olette asuneet tähän saakka sädesienitalossa. Maakellari haju on sen verran selkeä lemu.
Ihan hyvin voi hometalossa asua. Ihme höpötystä jos vähän sientä löytyy. Meidänkin talo homeessa mutta niin vaan asutaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestanne. Kuulostaa kauhealta. Ettekö saa kunnalta mitään apua?
Jo oli joku inhokki alapeukuttanu!
Entäs jalasmökki siihen tontille? Siks aikaa kun saatte talon alulle.
Sädesieni onbtakuulla haissut talossa ihan joka paikassa ja on täydellistä typeryyttä yrittäävhajua muuksi selitellä. Ymmärrystä ei siis löydy.
Ei haissut meidän nenään. Ensiasunnon ostajia ollaan ja ihan maallikkoja vielä. Nyt sitten yritetään oppia virheistä mahdollisimman paljon ja olla tarkkana. Ymmärrystä ei löydy, mutta entä rakentavia neuvoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuntovaunu tai asuntoauto, kanat ja kanit pataan ja muit elukat mukaan. Ostatte tontin ja rakennatte oman.
Tätä sitä on mietitty, mutta varallisuus ei riitä oman rakentamiseen.
Ap
Saisitte lainaa taloon, mutta ette rakentamiseen? Hevonkuusessa on halpoja tontteja ja jonkun pikkuisen talopaketin saa halvalla.
Vierailija kirjoitti:
Omistatteko sen nykyisen sädesienitalon? Yksi vaihtoehto on tosiaan asuntovaunu, talovaunu tai työmaaparakki.
Ja ehkä siellä sienitalossa voi käydä vessassa/suihkussa, vaikka muuten ei asuisikaan.
Ei onneksi omisteta. Asutaan tässä vuokralla ja oli tarkoitus ostaa tämä. Peräännyttiin kaupoista ja tehtiin toisesta talosta ostotarjous ehdollisena. Nyt tuossa uudessakin talossa tosiaan seinät märkänä ja lattiassa kosteutta. Kolme viikkoa aikaa löytää uusi koti. Toki selvitetään vielä olisiko meillä rahkeita remontoida tuota. Todennäköisesti ei.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestanne. Kuulostaa kauhealta. Ettekö saa kunnalta mitään apua?
Jo oli joku inhokki alapeukuttanu!
Entäs jalasmökki siihen tontille? Siks aikaa kun saatte talon alulle.
Sädesieni onbtakuulla haissut talossa ihan joka paikassa ja on täydellistä typeryyttä yrittäävhajua muuksi selitellä. Ymmärrystä ei siis löydy.
Ei haissut meidän nenään. Ensiasunnon ostajia ollaan ja ihan maallikkoja vielä. Nyt sitten yritetään oppia virheistä mahdollisimman paljon ja olla tarkkana. Ymmärrystä ei löydy, mutta entä rakentavia neuvoja?
Paljon teillä on laittaa rahaa uuteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistatteko sen nykyisen sädesienitalon? Yksi vaihtoehto on tosiaan asuntovaunu, talovaunu tai työmaaparakki.
Ja ehkä siellä sienitalossa voi käydä vessassa/suihkussa, vaikka muuten ei asuisikaan.
Ei onneksi omisteta. Asutaan tässä vuokralla ja oli tarkoitus ostaa tämä. Peräännyttiin kaupoista ja tehtiin toisesta talosta ostotarjous ehdollisena. Nyt tuossa uudessakin talossa tosiaan seinät märkänä ja lattiassa kosteutta. Kolme viikkoa aikaa löytää uusi koti. Toki selvitetään vielä olisiko meillä rahkeita remontoida tuota. Todennäköisesti ei.
Ap
Entä vakuutukset?
Tsemppiä! Varmaan täytyy edes väliaikaisesti tyytyä kerrostaloon tai rivariin. Kissat ja koirat pidätte, muut eläimet täytyy laittaa pois. Nyt on stressi ja ahdistus päällä, mutta asiat selviävät ajan kanssa.
Miten rahan kanssa, korvaako vakuutus mitään?