Hoidon Tarpeessa' 05 ~vko 41-42~

Että en taida plussata vieläkään! Tänään ollu tosi menkkamaista kipua ja siitä sitte paha mieli. :(

Päätin kyllä, että en testaa ollenkaan, meen vaan sitte torstaina veritestiin jos menkat ei oo vielä alkanu.

Voi että, Tuittu. Toivottavasti saisitte maanantaina luvan jatkaa, pidän kovasti peukkuja. Olet ollut ajatuksissa. :)



Ja Joalinille hurjasti peukutuksia, että aarre pysyisi matkassa. :) Muillekin piinailijoille kovasti peukkuja, että siirtyisitte tuonne alakertaan.



Syys- tai hoitomasennuksen riivaamille voimia.



Erityisesti Lupukselle jaksamista jatkoon, toivon kovasti ettei vielä tarvitsisi heittää kirvestä kaivoon.



Joku edellisessä pinossa kyseli vointiani. Aamuisin saattaa olla joskus hetken aikaa kuvottava olo, muuten olen nyt säästynyt suuremmilta heittelyiltä (=oireettomuus sitten tietysti huolestuttaa...). Viikon päästä tulee 12 viikkoa täyteen ja päästään np-ultraan. :) Tulen viimeistään silloin kertomaan kuulumisia.



Sanokaa vaan jos rasittaa/ahdistaa, kun käyn täällä pinoutumassa, en halua lisätä kenenkään taakkaa. Tiedän millaista siellä epätoivon syövereissä on.



-v-

Punktio on nyt takana ja ihan hyvä fiilis siitä jäi, siis siltä kantilta, että en kokenut kamalia kipuja ja nyt olen jo ihan ok. Suoraan suoneen laitettu lääke vei kyllä hetkeksi ajantajun ja kivut! Voin ihan hyvin kuvitella ryhtyväni samaan rumbaan vaikka jo seuraavassa kierrossa, jos on tarve. Tämän päivän aion kyllä viettää sohvalla maaten ja telkkaria tuijottaen, sillä välillä vatsaa vähän vihlaisee.



Meidän saalis oli 8 kypsää munasolua ja niille kaikille tehtiin ICSI. Aamulla Avalta soitettiin ja kerrottin, että kahdeksasta solusta 5 hedelmöittyi, niistä 3 on hyviä ja 2 vähän huonompaa. Maanantaiaamuun asti joudun jännittämään mitä niille on viikonlopun aikana tapahtunut. Kaikki eivät välttämättä jatka jakaantumista, mutta kun edes 1 olisi maanantaina siirtokunnossa...kliseisesti sanottuna me ei tarvita kuin yksi alkio, sillä yritän tsempata omaa päätäni.



Nyt pitää ruveta taas jännittämään ja mentävä sohvalle lepailemään. Onnea kaikille piinailijoilla, palataan myöhemmin asiaan.



Miliko

Naksu: Marraskuuhun on onneksi enää parisen viikkoa! Hoitojen aloittaminen on kyllä jännittävää hommaa, toivotaan että teillä hoidot eivät venyisi pitkiksi.



EmmaE:lle suurensuuret halit ja pahoittelut :( toivottavasti siellä on pahimman pettymyksen ohi jo päästy...?



Joalinille onnittelut hyvin menneestä hoidosta ja pikku aarteesta! Pidän peukkuja että aarre pysyy matkassa!!



Tirppa: Hieno juttu tuo tutkimus! Harmi kun täällä ei järjestetä mitään tuollaisia, tai no en tiedä olisiko tuolla julkisella puolella mitään. Mielenkiintoista olisi kyllä olla mukana tuollaisessa. Luulisi että noista matkakuluistakin korvattaisiin jotain, tuleehan tuosta aika paljon ylimääräistä ajamista.



Tuupis: Et kyllä vielä masennu, nuo menkkatuntemukset eivät välttämättä tarkoita vielä yhtään mitään. Menkkoja ennen ei vielä luovuta toivosta! Pidän peukkuja!!!



Tuittu: Hui todellakin, teillä on jännä lääkärikäynti edessä. Toivottavasti saatte luvan jatkaa hoitoja!! Muista tulla sitten heti raportoimaan että miten kävi!



Miliko: Onnittelut kun selvisit noin hienosti punktiosta :) tuo vaihe on kyllä yksi pahimpia koko hoidossa, kun odottaa tietoa että miten solut ovat jakautuneet. Mutta uskon että te pääsette siirtoon asti!



Ja vielä Varjokkaalle heilutukset, sinun kuulumisiasi on aina kiva kuulla!



Oma napa: Päätettiin sitten tehdä se kolmas icsi tähän seuraavaan kiertoon minkä pitäisi alkaa ihan lähipäivinä. Kp 4 aloitan Puregonin pistelyt tällä kertaa annoksella 83 iu :) tämän kierroksen jälkeen kyllä saa hoidot riittää, nytkin joudun jo motivoimaan itseäni että jaksan käydä tämän taas läpi.



Hyvät viikonloput koko porukalle!!!



-Lupus

Ensin teidän kuulumisiin..

Toivottavasti TUITTU saatte luvan hoitojen jatkamiseen. Jospa se plussakin teille nyt suotaisiin, kun kilppari ongelmat on hoidettu kuntoon.



TUUPALAISELLE voimia! Jospa ne kivut oliskin jotain kiinnittymiseen liittyvää.



MILIKOLLA on jännät päivät menossa. Kuinka kalliiksi tuli tuo IVF yksityisellä? Toivottavasti mekin nyt päästäs keväällä tuohon IVF:ään, jos ei sitä ennen tärppää. Tietääkö sun esimies muuten teidän hoidoista? Jos tietää, niin miten on suhtautunut? Meidän rehtori on kyllä oikeesti kultaakin kalliimpi. Oon nyt kahdella peräkkäisellä viikolla ollut töistä poissa yht. 4 tuntia enkä ole tarvinnut ottaa palkatonta virkavapaata.



Mitenkäs JOALIN kestää housuissaan? Varmaan ihan älyttömän jännä tilanne kun tietää, että kohdussa voi oikeesti olla jotain elävää. Tsemppiä piinailuun!



Olikos NAKSU hoidossa julkisella? Onnea ensikäynnille, muistaakseni se oli teillä seuraava etappi.



Tuo TIRPAN tutkimus kyllä kuulostaa oikeen mielenkiintoiselta. Jospa sieltä vaikka löytyisi selitys lapsettomuuteen. Tosin tuohon poissaolomäärään vois jo miunkin esimiehellä olla jotain sanomista! Mutta tuollaiseen tutkimukseen olisi kyllä todella mielenkiintoista osallistua.



LUPUKSELLE tsemppiä hoitoihin. Jospa nyt olis sitten teidän vuoro, viimeinen kerta toden sanoisi. Eikös Varjokas ollut ihan luovutus fiiliksissä ja sitten tulikin plussa?!



Sitten ).( Perjantaina tehtiin siis kolmas inssi. Taas meni melkein kaikki hommat ihan pieleen! Ainoa positiivinen asia oli, että siittiöt oli parempia kuin koskaan, 100% a- liikkuvia! Ja sitten ne ongelmat¿ Meidän inssi meinattiin perua, koska päivä oli jo buukattu täyteen. No onneksi meidät lopulta suostuttiin ottamaan ylimääräisenä. Näyte pyydettiin sitten tuomaan jo puoli tuntia ennen varsinaista aukeamista, koska labrassa oli kauheen kiire päivä. No siellä ei ollut ketään paikalla ja siinäpä sitä sitten odoteltiin ihan turhaan. Pikkasenko suututti turhan aikainen herätys!



Seuraava etappi olikin sitten ultra. Munarakkula oli jo puhjennut, kun ultrassa ei näkynyt enää yhtään mitään, ei edes nestettä. Tuntemuksista päätellen ovulaatio tapahtui varmaan torstai iltana noin klo 20 eli inssi oli todennäköisesti liian myöhään. Eikös munasolu ole hedelmöityskykyinen vaan 12h?? Viisaammat korjatkaa! No sitten se vielä suurempi murhe. Se edellisen lääkärin diagnosoima verikysta oli tämän lääkärin mukaan endoa ja jos se ei ole hävinnyt kolmessa viikossa hoidot lopetetaan. Jatkoa on luvassa vasta kun laparoskopia on tehty eli käytännössä ensi syksynä!! Tää ei enää oikeesti ole todellista!! Mie inhoon sairaaloita ja täällä kaikki toitottaa vaan laparoskopian hyviä puolia eikä suostu tunnustamaan, että siinäkin on riskinsä kuten kaikissa leikkauksissa. Mutta eihän siinä muukaan auta! Nyt mie vaan oikeesti toivon, että se löydös häviää kolmessa viikossa! Ens kierrossa on siis vielä clomit ja inssi. Sitten ne hoidot onkin siinä jos se möllykkä siellä ultrassa vielä näkyy.



Mukavaa sunnuntaita kaikille! Me suunnataan miehen kanssa Helsinkiin lomalle ja pyörähdetään muutama päivä Tallinnassa. Jos vaikka hetkeksi unohtuisi nämä vauva-asiat!



-Mette-

Joopa joo, ei tullut lupaa jatkaa hoitoja. Arvot olivat itseasiassa huonontuneet lääkityksestä huolimatta, joten sopivaa annosta haetaan edelleen testinostoilla. Viime viikko olikin minulla aika huono verrattuna neljään edelliseen ja siihen siis oli todella syynä huonontuneet arvot. Diagnoosi on nyt sitten virallisesti syvenevä subkliininen tyreoidiitti eli syvenevä kilpirauhasen vajaatoiminta. Puolen vuoden päästä saan b-lausunnon ja sen jälkeen olen virallisesti kroonikkopotilas.



Sopivaa annosta haetaan siis edelleen kahden viikon välein nostoin ja sitten kun olossa ei tule enää viime viikon kaltaisia notkahduksia, niin siitä neljän-kuuden viikon päästä uusiin verikokeisiin ja uudelleen lääkäriin.



Edelleen siis ollaan X-janalla hoitojen jatkumisen suhteen. Voin nyt toistaiseksi kuitenkin päivitellä pinoa ja jos alkaa ahdistaa niin sitten varmaan joku muu voi ottaa homman hoitaakseen, jooko?



Kiitos kaikille tsempityksestä ja etenkin Varjokkaalle suuret kiitokset! Kyllä lämmitti mieltä kun olit minua ajatellut!! :)



-Tuittu-

Itku tuli kun luin kuulumisiasi. Ei sua kyllä helpolla päästetä, vaikeimman kautta on mentävä. :( Toivottavasti saat nyt lääkityksen kuntoon ja elämän rullaamaan, vaikka varmasti on totuttelemista ja aika paljon käytävä läpi ennenkuin tasaantuu. Jaksamista teille.



-v-

Tulipa huonoja uutisia Tuitulle :( harmittaa puolestasi! Pahuksen vajaatoiminta!!! Haleja, yritä jaksaa...

Voi itku Tuittu. Kovasti toivon, että sun lääkitys saataisiin pian toimimaan ja pääsisitte jatkamaan hoitoja *haleja*.



Varjokas kiva kuulla, että voi hyvin. Käyhän täällä välillä meitä moikkaamassa.



).( ei mitään erikoista nyt mennää pp5 ja odottavan aika on piiiiiitkä. Minkäänlaisia oireita ei kyllä tunnu. Rinnat vähän hellät (johtuvat lugeista, koska tulivat heti kun aloitin ne). Yritän pitää positiivista mieltä yllä, mutta eilen oli taas jotenkin kamalan ahdistava päivä, kun oli eka työpäivä saikun jälkeen.



Mitenkäs muut piinailijat?



Hauskaa päivän jatkoa kaikille.



t. joalin ja aarre



ps. mäkin ihmettelen missä Pingu luuraa, kun ei ole aikoihin mitään kuulunut?

Miten elämä voi heitellä meitä näin ankalla kädellä? Harmittaa TUITUN puolesta noi kilpauhasuutiset. Jos yhtään pysyt löytämään jotain vähemmän harmittavaa tästä, niin ainakin diagnoosi kuulostaa hienolta. Onhan hoitojen jatkaminen mahdollista, kun lääkitys saadaan kohdalleen?



Hitto, kun elämä ja ajatukset pään sisällä heittelevät ihan kuin olisin vuoristoradassa. Eilen Avalta soitettiin, että kaikki 5 alkiota olivat jakaantuneet viikonlopun aikana, mutta jakaantuminen oli ollut hidasta. Siirtoon kuitenkin päästiin ja paras mahdollinen alkio siirrettiin¿loput jäivät yön yli tarkkailtavaksi ja tänään selviää voiko/kannattaako niitä pakastaa lainkaan. Jos ne yön yli ¿haudotut¿ eivät ole jakaantuneet, niin taitaa olla onnen kauppaa, että tämä siirretty alkio olisi jotenkin erilainen. Onnistumisen mahdollisuuksia ei ole vielä kokonaan menetetty, mutta heikentyneet ne ovat. Jossakin taitaa olla jotain vikaa, vaikka munasolut näyttivät kaiketi olevan ihan ok, hedelmöitys tapahtui hyvin ja jakaantuminen, tosin todella hitaasti. Eilen olin kyllä tosi maassa ja aloin jo miettiä, oikeastaan ekaa kertaa koko lapsettomuuden aikana, että ei me välttämättä onnistuta tässä koskaan. Ja kun alkaa ajattelemaan kurjia asioita, niin siitä ei tahdo päästä eroon¿ Onkohan kukaan onnistunut hoidoissa, vaikka alkiot olisivatkin olleet hitaita jakautumaan?



METTE, toivotaan, että se löydös ei ole endoa. Pitäiskö teidän siis päästä vielä yhteen inssiin, vaikka löydös olisikin endoa ja sen jälkeen hoidot lopetetaan, vai miten se meni? Sormet ja varpaat on ristissä sun puolesta ja toivon, että löydös häviäisi kolmessa viikossa. Sitten siihen esimieheen, mulla on myös ymmärtäväinen rehtori. Oikeastaan vasta nyt ICSIn aikaan on ollut ekat sairaslomapäivät ja ne on ainakin onnistuneet hienosti ja eihän muuta voisikaan. Kahdesti olen joutunut käymään lääkärissä, tunnin kerrallaan, ja nekin on ollut helppo järjestää. Kun kerroin esimiehelle, että edessä on rankat hoidot/poissaoloja, hän ei miehiseen tyylin oikein osannut sanoa mitään, mutta on kyllä suhtautunut ystävällisesti, kun olen poissaolojen ajankohdasta ilmoittanut. Toivottavasti hänen kärsivällisyytensä jatkuu edelleen. Tosin jos tämä hoito ei onnistu ja alkioista ei ole pakastettavaksi, niin seuraava hoitorumba on vasta tammikuussa.



¿Ja nyt se selvisi, Avasta soitettiin just ja kerrottiin, että ei alkioista taida olla pakastettavaksi. Jakaantumisen olis jo pitänyt olla pidemmällä kuin onkaan, mutta seuraavat vielä huomiseen. Hitto



Onnea JOALINILLE, toivottavasti piinailu päättyy hienoon tulokseen. Sulla on pakko olla enemmän uskoa onnistumiseen kuin mulla¿



Miliko

Onpa kyllä taas huonoja uutisia monilla :(



Miliko, älä vielä vaivu epätoivoon. Toivotaan nyt että se yksi taistelija riittäisi ja jatkaisi kehittymistään. Surulliset ajatukset on mullekin tulleet liian tutuiksi ja niistä on tosiaankin hankala päästä eroon, joten ei kannata antaa niille valtaa. Pidetään peukkuja, että tässä kävisi lopulta parhain päin.



Metelle myös isot peukutukset inssin onnistumisen puolesta! Toivottavasti se ikävä löydös on tosiaankin hävinnyt kolmessa viikossa ja toivottavasti enempiä inssejä ei enää tarvittaisikaan. Mulle lääkäri sanoi muistaakseni, että munasolu elää n. 12-24 h ja että munarakkulan puhkeamisen jälkeen se neste häviää todella äkkiä, joten ehkäpä ette myöhästyneet liikaa ja tämä ¿epäonninen¿ inssi kääntyisikin lopulta erityisen onnekkaaksi.



Varjokkaalle huiskutukset ja hyviä vointeja edelleen!



Joalinille ja Aarteelle on isosti peukut pystyssä, sovitaan että te nyt tuotte niitä iloisia uutisia piristämään tätäkin pinoa pitkästä aikaa! bdbdbdbdbdbd



Entäpä mitä Tuupalle kuuluu piinailuihin?? Toivottavasti täti on pysynyt loitolla ja tän kuun eka plussa paukahtaisi sinne suuntaan! Tulehan kertomaan kuulumisia, täällä jännätään sun puolesta!



Myös Lupukselle tsemppiä tähän uuteen kiertoon ja icsiin. Toivon sydämestäni että tämä viimeinen hoitokerta toisi saman lopputuloksen kuin Varjokkaalla ja teilläkin vihdoin kävisi onni myötä.



Tuitun puolesta olen minäkin tosi pahoillani, ikävää että tilanne oli huonontunut ja vauvahaaveet lykkääntyy. Toisaalta, jos tuo tilanne nyt saataisiin kuntoon (vaikka sitten pitemmän kaavan kautta) niin eikö sulla sitten kuitenkin pitäisi olla paljon paremmat ja realistisemmat mahdollisuudet onnistua raskautumaan kuin ennen diagnoosia? Vai ymmärsinkö ihan väärin?



Itse olen nyt pohtinut näitä asioita pitemmällä tähtäimellä ja todennut, että ilmeisesti tässä pitäisi itse alkaa pikkuhiljaa sulattelemaan sitäkin vaihtoehtoa, että mahdollisesti elellään ukkokullan kanssa tämä elämä kaksistaan. Lahjasiittiöiden käyttö kun vaikeutuu huomattavasti uuden lain myötä, inssit ei tunnu onnistuvan ja rankempiin hoitoihin meillä ei yksinkertaisesti ole varaa ainakaan yksityisellä puolella. Kävin kurkistelemassa tuolla adoptiopuolellakin ja vaikuttaa vähän siltä, että siinäkin vaatimukset on niin korkeat ja onnistuminen epävarmaa (ja lisäksi vähintäänkin todella paljon aikaa vievää) että en tiedä onnistuisiko meillä lapsensaanti sitäkään kautta. Olen siinäkin mielessä teitä kaikkia huonommassa asemassa, että meillä ei ole edes sitä pienen pientä toivonkipinää ihmeestä ja luomuplussasta, vaan tasan kaikki riippuu hoidoista ja niiden onnistumisesta. Ja jos ei hoitoja pysty/kannata enää tehdä niin se on todellakin sitten loppu haaveelle omasta perheestä. Se on tosi synkkä ja epätoivonmakuinen tosiasia :( No, ei kai auta muu kuin katsella nyt nämä hoidot ensin loppuun ja toivoa parasta vaikka pelkääkin pahinta.



Parempaa viikon jatkoa itse kullekin!

Harmitukset ja halit Tuitulle! :( Toivotaan että oikea lääkitys löytyis pian!



Täällä menossa pp13, huomenna verikoe aamulla ja tuloksen voi soittaa sitte kahdelta. Ei jännitä, lähinnä veeeetuttaa! Oon ihan varma ettei oo taaskaan tärpänny, ja se ärsyttää ja kiukuttaa, että mikä hemmetti tässä oikeen mättää, ku limis täydellinen(pe jo 11mm, punktio ti ja siirto to) Mää en vaan voi käsittää enää yhtään mitään!



Hirvee nuha on iskeny ja nenästä tuli verta aamulla ämpärillinen, nyt sitte tietysti vielä hemppa läskenu liian alas. Aivan pee päivä! Ja mahakaan ei toimi!! Koko päivän vaan pyöriny mielessä, että ei tuu lasta eikä paskaa... kaikkia kiinnostaa varmaan ihan kympillä. :D



Toivottavasti muilla on parempi mieli!

Tuupalle halusin tulla peukuttaa +++++++ säteitä. Huomenna se sitten selviää ja mä ainakin pidän peukut pystyssä, että saat sieltä hyviä uutisia. Aikamoinen sissi kyllä olet, jos et ole testannut etukäteen.



t. joalin ja aarre pp6

En oo tosiaan testannu, ku kokoajan on ollu semmonen olo, että ei oo tärpänny... Mutta nyt on alkanu jänskättään aivan kauheesti! Saakohan sitä yöllä nukuttua ollenkaan?

Voi Varjokas, sää oot ihana!

Onpa täällä taas harvinaisen huonoja uutisia ollut viime aikoina... saisi kyllä tuuri jo kääntyä pikkuhiljaa!!! Ehkäpä Tuupis tuo plussatuulet takaisin tähän pinoon...? ;)



Miliko: Pidän ihan täysillä kyllä peukkuja, että alkio jaksaisi kiinnittyä!!! Älä menetä vielä toivoasi kuitenkaan, ihan hyvinhän se siirretty yksilö voi olla reippaampi jakautumaan ja parin viikon päästä olet testannut plussan... näin ainakin toivotaan!!!



Metelle halit, saa kyllä luvan kadota se löydös sieltä!!! Ja EmmaEmilialle myös halit ja kiitokset kauniista sanoista.



Pistin tänään ensimmäisen Puregon-piikin, tästä se taas lähtee!



Huomiselle odotellaan sitten Tuupiksen loistavia uutisia, eikös vaan? :)



-Lupus

Kummia noi suomalaiset miesötökät. Silloin kun pitäis puhua niin ei puhuta eikä pussata, mutta sitten kun pitäis olla hiljaa, esimerkiksi yöllä, kun rakas aviopuoliso yrittää nukkua niin sitten kyllä juttua tulee vaikka millä mitalla...ja jalat ja kädet viuhtoo...



Väsyttää ihan penteleesti. Menin nukkumaan 23 maissa ja heräsin jo viideltä ukkokullan tsembaloihin. Jätin tuon nyt nukkumaan ja tulin tähän koneen ääreen. Vielä tunnin verran aikaa lähtöön ja tällä on jo vaatteet päällä...ei siis kummempia kiireitä.



Aika masentavia uutisia täällä ollut viime aikoina. Tuntuu, et aletaan olla aika samassa pisteessä kaikki, eli et on aika harkita joko kaksin puolison kanssa jäämistä, rankempia ja samalla kalliimpia hoitoja tai sitten adoptiota.



Nostin adoptio-kissan pöydälle reilu vuosi sitten. Silloin mies oli sitä mieltä että katseltuaan kaveripiirissä olevien yksinhuoltajien elämää, oli vakuuttunut siitä, ettei toisen lasta voi rakastaa kuin omaansa. Aika mustavalkoista sanoin minä. Päätin jättää asian sikseen, kun ajattelin, ettei se ainakaan painostamalla muuksi muutu. Nyt mies on parin kuukauden ajan jauhanut kaikkea mahdollista adoptiosta...ja huomaan yllätyksekseni, että se olen minä, joka jarruttelee.



Mietin lähinnä sitä, että nyt mentäisiin tää hoitoreitti ensin loppuun ja vasta sitten, jos tulee joku lopullinen niitti, alettais miettiä tota toista reittiä. Ja varmaan vaikka saataiskin biologisia lapsia, adotoitais silti esim. kolmas lapsi jostain muualta. Jotenkin pelkään sitä, et jos nyt aloitetaan se prosessi, mä olenkin raskaana kun tieto adoptiolapsen tulosta tulee ja jotenkin alitajuisesti pidänkin biologista lasta enemmän omanani. Kai se johtuu mun opettajan ammatistani...vaikka työssä näkee koko ajan ihania pieniä lapsia, sitä välttää kiintymästä liikaa, kun niitä ei kuitenkaan saa viedä kotiin.



Miehellä alkaa kolmekymppiä uhkaavasti lähestyä ja kun meidän elämä on nyt aika paikoilleen asettunutta (oma kämppä, vakituinen työ, samat harrastukset) alkaa hän selvästi kaivata jotakin muuta. Tähän asti hän on pitänyt vauvaprojektia lähinnä mun heininäni, mutta nyt musta tuntuu, että hän painostaa mua tekemään asioille " jotain" . Yhtenä iltana, kun me katseltiin telkkaria, hän jopa sanoi yhtäkkiä " kyllä mä haluaisin jo perheen sun kanssasi" Ajatus oli sinänsä ihana, mutta itku siinä pääsi, kun oli vastattava, et " mä en vaan valitettavasti pysty lupaamaan sitä sulle" .



Tuitulle tsemppihali! Hyvä, että kuitenkin syy lapsettomuuteen löytyi ja vieläpä sellainen, joka on hoidettavissa. Voimia jaksaa viivytysten yli. Tiedän, ettei ole helppoa jättää vauvahaaveita taka-alalle. Mut meilläkin mies aina painottaa, että " sun terveytesi on etusijalla." Hän ei ainakaan halua riskeerata mitään niin, että menettäis mut.



Tuupalaiselle onnea tähän päivään. Musta on ihanaa kuulla aina kun tapahtuu jotain konkreettista...



(.) lisää konkretiaa: Nimittäin eilen se sitten tapahtui. 5. clomikierto menossa ja ovistestiin tuli vahvat viivat eilen illalla. Toissailtana kun testasin, ei ollut vielä mitään, mut eilen illalla tosi vahvat viivat. Kipuja olikin jo päivällä, joten osasin odottaa. Toivottavasti sitten heti testauksen jälkeen lähetetyt simpat ehtis ajoissa perille.Tänään on sitten kp 11/28 eli varsin aikainen ovis on.Mut pääasia mulle, et on ylipäätänsä. Jos tää nyt pikkuhiljaa tästä. Ekassa clomikierrossahan ultrattiin ja silloin munasoluja oli kaksi irtoamaisillaan ja sen jälkeen vaikka olen tikutellut, en ole kunnon vahvoja viivoja saanut. Yksi kemiallinenhan oli välissä, mutta jotenkin osasin sitä jo odottaa, kun kummassakaan testissä ei ollut vahvoja viivoja.



Mut näillä eväillä mennään eteenpäin taas kohti piinapäiviä. Tänään taitaa olla pp0 nyt sitten.



Nyt töihin.



Nonna

Tuupalle vielä paljon onnea tälle päivälle. Todella toivon, että aloittaisit plussa-aallon täällä ja mä pääsisin siihen nyt mukaan. Omaa piinaa jäljellä vielä viikko argh :)

Tuupalle on peukut ja varpaat pystyssä täällä!! Toivon niin paljon muiden tavoin, että teille tulisi nyt vihdoin Se Hyvä Uutinen jota kaikki me täällä niin paljon toivotaan.



Ja ihan samat sanat myös Joalinille! Äkkiä se aika lopulta kuitenkin kuluu ja toisaalta voi koittaa myös nauttia siitä, että ihan vielä ei tarvi alkaa jänskäämään/stressaamaan testausta tms. vaan voi vaan keskittyä pitämään toiveet korkealla.



Musta kyllä tuntuu, että varmasti joku pian plussaa ja toivottavasti siihen onnelliseen joukkoon kuuluisi koko piinaporukka eli ainakin Miliko, Mette ja Joalin Aarteensa kanssa (syvät pahoittelut jos unohdin jonkun)!



Nonnalle myös onnittelut oviksen bongaamisesta :) Mun on pakko vielä ottaa kantaa noihin ovistesteihin, kun mullahan ne näyttää oviksen väärin. Kahden ultratun kierron perusteella siis mulla kaksi _melko_vahvaa viivaa tarkoittaa ovista ja sitten kun molemmat viivat on yhtä vahvat niin ovis on jo hyvinkin takanapäin. Toivotaan nyt, että sulla näytti testit juuri niin kuin pitikin ja oikea ajoitus takais sen toivotun lopputuloksen. Kyllä niitä plussia tänne saakin jo alkaa pitkän tauon jälkeen alkaa tipahtelemaan oikein urakalla!



Nonnan syvälliset pohdiskelut sai mutkin vähän mietteliäälle tuulelle näin aamutuimaan. Oon keskustellut tästä meidän lapsettomuudesta yhden hyvän ystäväni kanssa, jolla on kolme lasta ja hän sanoi, että rehellisesti sanottuna heidän avioliitto ei olisi kestänyt lapsettomuutta. Mies oli jo heti suhteen alkuvaiheessa tehnyt selväksi, että jos ei lapsia ei ala kuulua niin yhteinen elämä ei tule onnistumaan. Mä suoraan sanottuna järkytyin aika pahasti, koska itsestä tuntuu ihan päinvastaiselta eli miehen kanssa ollaan lähennytty tosi paljon kaikkien näiden vastoinkäymisten aikana. Ja tuntuu, että arvostan ja rakastan miestäni entistäkin enemmän kun hän jaksaa tukea ja ymmärtää ja lohduttaa mua vaikka itsellään on yhtä vaikeaa, eikä mulla oo ikinä käynyt mielessäkään, että tää lapsettomuus vois erottaa meidät. Tässä meidän tilanteessa kun ainut lohtu ja turva on nimenomaan siitä, että meillä kahdella on toisemme ja millään muulla ei loppujen lopuksi oo mitaan väliä.



Vielä noihin Nonnan ajatuksiin liittyen, niin meillä on hyvin pitkälle samanlainen tilanne, eli kolmekymppiä alkaa uhkaavasti lähestyä ja elämä on aika paikoilleen asettunutta, mikä aiheuttaa sen, että tähän kaipaisi niin kovin jo sitä perhe-elämää uusine sisältöineen ja haasteineen. Monesti mietin, kun esim. ruokakaupassa katselen väsyneen ja stressaantuneen näköisiä äitejä kiukuttelevine lapsineen, että voi kun tietäisivät kuinka mielellään vaihtaisin tän ¿helpon¿ elämän siihen tilanteeseen :) Helppohan se nyt on tietenkin sanoa, mutta ainakin haluan uskoa, että jos meillä joskus olisi oma perhe niin en ainakaan kovin helpolla alkaisi siitä arjen kurjuudesta valittamaan. No joo, pitäisi varmaan alkaa taas töihin eikä miettiä liikoja. Täällä tosiaan mennään kp 7 ja pitäisi varata aika seurantaultraan ensi viikolle. Ei vaan yhtään huvittaisi taas toistaa samoja tuttuja kuvioita, mutta pakko kai se on kun ei muutakaan voi. Joka tapauksessa toivotaan, että tämä päivä toisi pinoon hyviä uutisia ja muutenkin mukavaa loppuviikkoa kaikille!



EE

Kärsiikö TUUPAlta kysyä miten kävi? Me täällä kovasti jännitetään teidän puolesta. Voi kun saatais vähän iloa tänkin pinon elämään.



Peukut on pystyssä myös MILIKOlle ja JOALINille. Ja METTE, toivotaan, että toi teidän inssikokemus on niitä juttuja, joista luulee, että kaikki menee pieleen, mutta sitten vaan ihmeen kaupalla onnistutaankin.



TUITTU-kulta, oon kovin pahoillani teidän puolesta. Odottelu on tosi rasittavaa, etenkin kun lopputuloksesta ei oo varmuutta. Toivotaan kuitenkin, että teidän kohdalla asiat alkaa sujuun ihan rasvattuna, kunhan vaan lääkitys saadaan kuntoon. Jaksuja!



EE, NONNA ja muut, täälläkin on pohdittu adoptiota. Kotimainen adoptio vaan on niin hidas ja ulkomainen niin kallis, ettei oikein houkuta. Tai siis jälkimmäiseen meillä ei ainakaan nyt oo missään nimessä varaa. Mies on myös sitä mieltä, että se on vaihtoehtona vasta kun joku sanoo meille, että te ette voi saada biologista lasta. Ja mä oon yrittänyt sanoa, ettei sellaista kukaan meille välttämättä sano. Musta kun ei edes tiedetä onko munatorvet auki vai ei, kun sitä tutkimusta ei pystytty mulle tekeen. Keväällä myoomaleikkauksen yhteydessä asia piti tutkia, mutta jostain syystä (ilmeisesti leikkaus oli muutenkin isompi kuin odotettiin), sitä ei tehty. Tiedetään vaan, ettei ne ihan priimakunnossa oo. Mutta kyllä mieskin sanoi, että kesällä ehkä voitais mennä adoptiojonoon. Ehkä.



Kaikille oikein paljon positiivista mieltä! Tää lähtee nyt töihin.