Esiintyikö Ylellä tänään presidentinvaalien tuleva yllätysnimi? Suurlähettiläs Mikko Hautalan nimi nousee esille yhä useammin
Ilta-Sanomien politiikan toimittajan Timo Haapalan mukaan Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala voisi olla tulevien presidentinvaalien musta hevonen. Hautala esiintyi tänään Ylen Ykkösaamussa. Hän on kokenut ja kielitaitoinen diplomaatti ja työskennellyt paitsi Washingtonissa, myös Ukrainassa ja Venäjällä sekä presidentti Niinistön neuvonantajana.
Kommentit (38)
Marin on tuleva pressa.
Ei ennen halunnut, mutta maailman tilanteen muututtua presidentin rooli korostuu ja edustaa myös Nato-pöydissä.
Pm Orpo jää nuilemaan näppejään.
Get over it, boomers.
Déjà-vu.
Ahtisaari tuli diplomaattina suurella suosiolla presidentiksi ja osoittautui pettymykseksi lähinnä pikkumaisen persoonansa takia.
Sitä persoonaahan ei tunnettu ennen kuin ryhtyi presidentiksi.
En usko, että Marin haluaa presidentin hommaan. Se on sellainen uran loppupuolen homma vanhemmille henkilöille. Marin on seuraava valtiovarainministeri tai sitten menee Brysseliin.
Äänestäisin päivän politiikan ulkopuolelta tulevista nimistä varmaankin vain Mika Aaltolaa. Tällä hetkellä ajateltuna voisin äänestää presidentiksi myös Pekka Haavistoa tai Jutta Urpilaista. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että ensi vuoden eduskuntavaalien tulos ei miellytä sittenkään Sanna Marinia ja haluaa sittenkin ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Sanna Marinia en usko haluavani äänestää.
Ei presidentiksi ainakaan Olli Rehniä. Liian väritön, hajuton ja mauton.
Vierailija kirjoitti:
Kannatan! En tykkää näistä muista, päivänpolitiikassa ryvettyneistä ehdokkaista.
Ajattelin aivan samaa!
Vaikkei pressalla ole valtaa mutta joku muu kuin joojoo-mies.
Vierailija kirjoitti:
Äänestäisin päivän politiikan ulkopuolelta tulevista nimistä varmaankin vain Mika Aaltolaa. Tällä hetkellä ajateltuna voisin äänestää presidentiksi myös Pekka Haavistoa tai Jutta Urpilaista. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että ensi vuoden eduskuntavaalien tulos ei miellytä sittenkään Sanna Marinia ja haluaa sittenkin ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Sanna Marinia en usko haluavani äänestää.
Uskon myös, että joku joukosta Harry Harkimo, Jetro R ja Timo Soini on myös ehdokkaana. Harry Harkimo ja Jetro R. valitaan molemmat seuraavaan eduskuntaan. Uskon, että julkkiksista myös ainakin Janne Ahonen, Kalle Palander, Mika Salo tai Kimi Räikkönen ja Salattujen elämien Kalle Laitelan näyttelijä ovat ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Kannatan, jos puolue on kokkarit. Kunpa kepun ehdokas vaihtuis Kaikkoseen. Rehn on niin has been. Uutta verta kaivataan nyt pressakisaan. Tuskin Hautalaa parempaa experttiä löytyy mistään. Aaltola vois toki olla myös. Marin on liian nuori ja laiha.
Vierailija kirjoitti:
Déjà-vu.
Ahtisaari tuli diplomaattina suurella suosiolla presidentiksi ja osoittautui pettymykseksi lähinnä pikkumaisen persoonansa takia.Sitä persoonaahan ei tunnettu ennen kuin ryhtyi presidentiksi.
Ja halonen oli mielestäsi varmaan joviaali muumimamma?
Joo ei, demarien vasemmistokaarti vihasi ahtisaarta kun tuo onnistuttiin saamaan ohi noiden valtapelien ehdokkaaksi. Nuohan kosti vaatimalla että ahtisaaren olisi pitänyt osallistua ekan kautensa jälkeen demarien esivaaleihin josta ahtisaari tietty kieltäytyi, ja vasemmistopiirit (lähinnä sorsa kannattajineen) junttasi halosen ehdokkaaksi. Sitä enemmän nuo ja halonen vihasi ahtisaarta kun tuo sai kaiken lisäksi nobelin rauhanpalkinnon kesken halosen presidenttikauden.
Muuten tuo oli aika eurooppahenkinen presidentti. Kokemusta tuolla oli lähinnä yk:sta ja diplomaattipiireistä eikä kotimaan lehmänkaupoista saati sitten neuvostoliiton mielistelystä.
Tässä voi käydä Ahtisaaret.
Kokoomuksella on monia, mutta pahasti ryvettyneitä potentiaalisia. Vapaavuori EI, Urpo EI, Käteinen EI, Stubb EI
Kokkarit on gallup #1
Vierailija kirjoitti:
En usko, että Marin haluaa presidentin hommaan. Se on sellainen uran loppupuolen homma vanhemmille henkilöille. Marin on seuraava valtiovarainministeri tai sitten menee Brysseliin.
Ei ennen mutta nyt tilanne on muuttunut.
Katsotaan - pm.nä ei kuitenkaan jatkane eikä oppositioon suistu. Kaikki paikat Suomessa ovat vähemmän kuin pm paitsi presidentin virka (puhemieksi ei varmasti halua).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestäisin päivän politiikan ulkopuolelta tulevista nimistä varmaankin vain Mika Aaltolaa. Tällä hetkellä ajateltuna voisin äänestää presidentiksi myös Pekka Haavistoa tai Jutta Urpilaista. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että ensi vuoden eduskuntavaalien tulos ei miellytä sittenkään Sanna Marinia ja haluaa sittenkin ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Sanna Marinia en usko haluavani äänestää.
Uskon myös, että joku joukosta Harry Harkimo, Jetro R ja Timo Soini on myös ehdokkaana. Harry Harkimo ja Jetro R. valitaan molemmat seuraavaan eduskuntaan. Uskon, että julkkiksista myös ainakin Janne Ahonen, Kalle Palander, Mika Salo tai Kimi Räikkönen ja Salattujen elämien Kalle Laitelan näyttelijä ovat ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Noista muista en sano mitään mutta syön vanhan ylioppilaslakkini jos kimi räikkönen on ehdokkaana seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ainakin noi kangasosat. Muovit voin jättää syömättä ja kokardin joka taitaa olla metallia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Déjà-vu.
Ahtisaari tuli diplomaattina suurella suosiolla presidentiksi ja osoittautui pettymykseksi lähinnä pikkumaisen persoonansa takia.Sitä persoonaahan ei tunnettu ennen kuin ryhtyi presidentiksi.
Ja halonen oli mielestäsi varmaan joviaali muumimamma?
Joo ei, demarien vasemmistokaarti vihasi ahtisaarta kun tuo onnistuttiin saamaan ohi noiden valtapelien ehdokkaaksi. Nuohan kosti vaatimalla että ahtisaaren olisi pitänyt osallistua ekan kautensa jälkeen demarien esivaaleihin josta ahtisaari tietty kieltäytyi, ja vasemmistopiirit (lähinnä sorsa kannattajineen) junttasi halosen ehdokkaaksi. Sitä enemmän nuo ja halonen vihasi ahtisaarta kun tuo sai kaiken lisäksi nobelin rauhanpalkinnon kesken halosen presidenttikauden.
Muuten tuo oli aika eurooppahenkinen presidentti. Kokemusta tuolla oli lähinnä yk:sta ja diplomaattipiireistä eikä kotimaan lehmänkaupoista saati sitten neuvostoliiton mielistelystä.
Älä lue kommenttiin mitään, mitä siinä ei lukenut, siinä ei sanottu Halosesta sanaakaan.
Pointti on se, että emme tunne näitä diplomaatteja lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tässä voi käydä Ahtisaaret.
Kokoomuksella on monia, mutta pahasti ryvettyneitä potentiaalisia. Vapaavuori EI, Urpo EI, Käteinen EI, Stubb EIKokkarit on gallup #1
Stubb olisi ok, samoin vapaavuorikin. Se, että vasemmisto koittaa pelata noita ulos kisasta jo ennen kisan alkua kertoo siitä että noi koetaan hankaliksi vastustajiksi.
Orpo on liian broileri. Katainen? Ei todellakaan. Äänestän mieluummin vaikka li anderssonia kuin kataista ja en todellakaan usko li anderssonin kykyihin presidenttinä.

Presidentinvaalit eivät ole puoluevaalit, vaikka puolueilla on ehdokkaansa. Kyse on henkilövaaleista.
Vierailija kirjoitti:
Äänestäisin päivän politiikan ulkopuolelta tulevista nimistä varmaankin vain Mika Aaltolaa. Tällä hetkellä ajateltuna voisin äänestää presidentiksi myös Pekka Haavistoa tai Jutta Urpilaista. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että ensi vuoden eduskuntavaalien tulos ei miellytä sittenkään Sanna Marinia ja haluaa sittenkin ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Sanna Marinia en usko haluavani äänestää.
Taatusti Sanna Marin ei lähde presidenttivaali kilpaan ja tuskin häntä edes pyydetäkään.
Marinilla ei myöskään ole rahaa moiseen, sillä vaalikampanja on tosi kallis sekä myös työläs toteuttaa.
Ei kuka vaan voi lähteä ehdokkaaksi, ehdokaan pitää täyttää tietyt kriteerit, ennenkuin hänet ehdokkaaksi hyväksytään.
Jaahas, nyt se alkoi, "mustan hevosen" nimen toistelu, ja mummot ja mammathan raapustaa kyllä numeron lappuun kun tarpeeksi toistellaan. Vielä kun voidaan mainita Ukraina joka käänteessä. Ahtisaari all over again kuten joku jo mainitsikin.
Nyt eivät mitkään yllätysnimet kelpaa. Noita nimiä tuodaan nyt esille siksi että ovat olleet vaikuttajina kulisseissa mikä on erittäin paskamainen homma. Kansa saa katsastella että mitä porukkaa nämä ovat. Jos tulee joku musta hevonen niin se on sitten sellainen pakkaus että kysytään, että miksi 'nämä ihmiset' = ihminen ja hänen verkostonsa, eivät ole olleet hoitamassa Suomen asioita 100 vuotta. Kun siellä Tiitisen listalla on ihmisiä, joilla ei ole mitään poliittista asemaa tms niin sepä voi olla niin että koko lista on täynnä yllätysnimiä, joista kaikki voitaisiin laittaa Suomen presidentiksi vaikka huomenna ilman että edes mitään mielipidettä kysyttäisiin kansalta. Jos tällä n k Tiitisen listalla ei ole tarkoittamiani nimiä niin tarttee varmaan pikaisesti väsätä uusi Tiitisen lista nro 2. jossa niitä nimiä sitten on... vai ovatko kaikki jo jättäneet maallisen majansa aikoja sitten... ???????????????????????????????????????????????????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä voi käydä Ahtisaaret.
Kokoomuksella on monia, mutta pahasti ryvettyneitä potentiaalisia. Vapaavuori EI, Urpo EI, Käteinen EI, Stubb EIKokkarit on gallup #1
Stubb olisi ok, samoin vapaavuorikin. Se, että vasemmisto koittaa pelata noita ulos kisasta jo ennen kisan alkua kertoo siitä että noi koetaan hankaliksi vastustajiksi.
Orpo on liian broileri. Katainen? Ei todellakaan. Äänestän mieluummin vaikka li anderssonia kuin kataista ja en todellakaan usko li anderssonin kykyihin presidenttinä.
Puolue voi asettaa vain yhden ehdokkaan. Katainen ei ole edes lähdössä prssakarkeloihin.