Mistä tajusit että äidistäsi on tullut vanhus?

Äiti oli 73 kun hän alkoi uudelleen kertoa asioita, jotka oli jo kertonut. Siitä kai se alkoi. Sitten hän alkoi unohtaa, että kalenterissa oli kaikki tärkeä tiedot (lääkärin ajat, syntymäpäivät, sovitut tapaamiset) Myöhemmin alkoi myös haukkua seniorkeskuksensa työntekijöitä ja nuorimmille kolmelle lapselleen alkoi haukkua vanhinta - täysin turhaa ja valehdellen.

Dementia todettiin hänen ollessa 77. Sitä ennen ei saatu tutkimuksiin. Voi voi voi meidän ennen niin positiivista optimistista erittäin fiksua äitinä, joka tuli viidellä kielellä toimeen ja jolla oli kansakoulunopettajan suunnaton yleistieto. Lopulta hän ulkoisesti muistutti äitiämme, mutta sisällä ei ollut enää mitään tuttua.

Äiti sanoi, että ensimmäisen kerran hän tunsi itsensä vanhaksi 74-vuotiaana (on nyt jo lähes 90v).

Muistan sen hetken, kun näin ensimmäistä kertaa äidin ennen niin vaaleissa ja siloisissa kämmenselissä maksaläikkiä...

<3

Sairastu muistisairauteen. Todellisuus iski vasten kasvoja. Parisen vuotta elettiin taudin kanssa kotona kunnes toinen sairaus vei nopeasti.

En ole vielä tajunnut, ikää hänellä 77. Käy kuntosalilla kahdesti viikossa, hoitaa puutarhaa, matkustelee, golfaa, tekee käsitöitä jne.

Huomasin, että jääkaappiin oli ilmestynyt valmisruokia ja ihmettelin miksei enää tee itse ruuat. Sitten huomasin, että yhtäkkiä kulkee ulkona rollaattorilla.

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä tajunnut, ikää hänellä 77. Käy kuntosalilla kahdesti viikossa, hoitaa puutarhaa, matkustelee, golfaa, tekee käsitöitä jne.

Olette onnellisessa asemassa, sinä ja äitisi.

Vanhuudessa kaikkien pirullisin asia on se, jos sairastuu ja joutuu jäämään vain ns, neljän seinän sisään koko loppu vanhuutensa ajaksi.

Mutta kun ihminen ei itse voi valita sairauksiaan, eikä sitäkään, mihin sairastuu.

Vanhetessa keho rapistuu koko ajan sisältä päin ja senkin vielä kestää, ellei vakavia sairauksia ilmene.

Näinä aikoina 70 vuotias ihminen on vielä täysin  "nuori" vanhus, mikäli on suht.koht. terve.

Rupesi olemaan sellaista mieltä, mitä ei olisi koskaan ennen ollut. Sanoo niitä älyttömyyksiään ääneen julkisesti. Mutta se olotila vaihtelee ja mieliala. Ei hän koko ajan ole "sekaisin", välillä vaan.

Kun kävellessä alkoi heilumaan ja huojumaan, eikä saanut enää kaikkia purkkeja auki. Oli tuolloin 80-81 v.

Up

Anteeksi nyt vaan, mutta tuo AP:n teoria vanhaksi tulemisesta oli kyllä melko absurdi.

"Minulla varmaan se, että hän ei enää muista kysellä mitä haluan ruuaksi kun olen tulossa käymään."

-> ehkä häntä ei enää vaan kiinnostanut passata jälkikasvuaan.

Itse lopetin penskojeni paapomisen ja heidän toiveidensa (lue vaatimusten ) toteuttamisen n 50 vuotiaana kun lapset lähti pois kotoa omiin huusholleihinsa.

Sitten aloitin oman elämän. Ihanaa.

Silloin kun hän kaatui kotona ja loukkasi kätensä.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt vaan, mutta tuo AP:n teoria vanhaksi tulemisesta oli kyllä melko absurdi.

"Minulla varmaan se, että hän ei enää muista kysellä mitä haluan ruuaksi kun olen tulossa käymään."

-> ehkä häntä ei enää vaan kiinnostanut passata jälkikasvuaan.

Itse lopetin penskojeni paapomisen ja heidän toiveidensa (lue vaatimusten ) toteuttamisen n 50 vuotiaana kun lapset lähti pois kotoa omiin huusholleihinsa.

Sitten aloitin oman elämän. Ihanaa.

Oho, mä en sitten ollutkaan ihan kypsä :D Oma ainokainen lähti kun olin 40, ja ihan parasta on lällyttää vähäsen silloin kun nähdään.

Vastauksena alkuperäiseen kyssäriin, kun äiti alkoi hidastua huomattavasti. On nyt 74.

Kun äitini sanoi ettei uusi enää ajokorttiaan. Oli tuolloin 80 vuotias.

Kun äitini ajatus keskeytyi ja lause katkesi, tuli pysähtyneisyyden tila ja katse harhaili, eikä hän saanut enää ajatuksesta kiinni. Hän oli n. 80v. Avittamalla ja käymällä keskustelua läpi hän pystyi kyllä jatkamaan. Hän on ollut aina pirteä, touhukas ja energinen. Tuo tilanne pelästytti minut ja aloin huomata muutoksia äidin kognitiivisessa tilassa.

Kun alkoi asennoitua niin, että on vanha. Enhän minä sitä ja tätä ja tota nyt enää, kun olen niin vanha. Tällöin ei ollut mitään sellaisia uusia tai pahentuneita sairauksia, jotka olisivat estäneet asioiden tekemistä, hän vain jotenkin luovutti. Kun ei tapaa ihmisiä, ei kiinnostu mistään jne. niin kyllä siitä vaan se alamäki alkaa. Tiedän vanhuksia, joilla on ihan tukku sairauksia heilläkin, mutta silti seuraavat maailmanmenoa ym. 

Siinä vaiheessa kun alkoi sairastella 78-vuotiaana. Siihen asti hän oli ollut sisukas ja nuorekas eläkeläinen mutta sairaudet alkoivat kuin yhdessä yössä. Sairaskohtauksen jälkeen hän tarvitsikin palveluasumisen paikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt vaan, mutta tuo AP:n teoria vanhaksi tulemisesta oli kyllä melko absurdi.

"Minulla varmaan se, että hän ei enää muista kysellä mitä haluan ruuaksi kun olen tulossa käymään."

-> ehkä häntä ei enää vaan kiinnostanut passata jälkikasvuaan.

Itse lopetin penskojeni paapomisen ja heidän toiveidensa (lue vaatimusten ) toteuttamisen n 50 vuotiaana kun lapset lähti pois kotoa omiin huusholleihinsa.

Sitten aloitin oman elämän. Ihanaa.

Eihän se ole mikään teoria, vaan oma subjektiivinen kokemus oman äidin vanhenemisesta.

Jotkut äidit pitävät siitä että saavat laittaa lasten lempiruokaa ja muutenkin passata lapsiaan, varsinkin jos lapset käyvät harvoin kylässä ja välit ovat hyvät.

Sen jälkeen, kun sai aivoinfarktin 68-vuotiaana. Oli siihen asti tosi nuorekas, mutta siirtyi yhdessä yössä vanhuuteen. Puheen tuottaminen takkuaa eikä pysty hoitamaan esim. omia pankkiasioita. Isäni on käytännössä äitini omaishoitaja. Ikää äidillä on nyt 85 vuotta, ihme että on näinkin pitkälle päässyt.

Äite unohtelee ja sekoottelee asioita. Puhutaan jotain että muistatko kun mentiin junalla sinne Eerolle kylään? Niin vähän ajan päästä hän sanoo että kuule autollahan me käytiin siellä Liisalla, eli ei muista enää mistä reissusta vähän aikaa sitten puhuttiin. Paljon tällaisia pieniä juttuja. Isukki katselee päivät pitkät jotain ostos TV:tä ja naureskellen kertoilee mitä mainosjuttuja niissä oli, entinen kovan luokan ammattimies :( ei voi mitään.

Vanhempani olivat n 58-63 kun huomasin että heidän jutut alkaa pyörimään kehää, samoja tarinoita ja kertomuksia toisteltiin monta vuotta, samat maneerit, sutkautukset, sanonnat ja vitsit. Vaikka he tiesivät että olen kuullut jo jonkun jutun, he kertoivat sen aina vain uudelleen koska se oli heille hyvin merkityksellinen ja mieleen painunut tapahtuma.

Tapasin heitä vain 1 - max 2x vuodessa koska asun toisella puolella Suomea. Noidenkin välillä äitini kertoi puhelimessa tärkeimmät uudet jutut ja kaikki samat sitten uudelleen seikkaperäisesti kun menin käymään.

Nyt epidemia-ajan sulkutilan 2v aikana eteenkin äitini persoonallisuus muuttuu havaittavasti joka kerta kun tapaan heidät. Diagnoosia / lääkitystä ei siis ole.

Ihan käsittämätön minä keskeisyys pukkaa päälle, hän ei kuuntele juuri yhtään mitä minä puhun, hän ei reagoi puheeseeni jos en kysy mitään. Mutta jos esitän kysymyksen, kyllä hän siihen vastaa. Puheenaihe kääntyy salamana häneen itseensä tai jollain tapaa hänen kokemuksiinsa. Hän ei esitä toisille juurikaan kysymyksiä vaan puhuu aina adiaa vain omalta kantiltaan.

Hän puhuu tauotta, jos joku yrittää sanoa jotain väliin hän korottaa ääntään ja vaan huutaa juttunsa loppuun. Ja juttuhan ei lopu, hän puhuu loputtomasti ainakin 2 ensimmäisyä päivää kun olen siellä.

Hän määrää raivokkaasti kaiken ja kaikesta. Jos joku muu ehdottaa jotain se todennäköisesti ei käy, hän pitää itsepintaisesti kiinni siitä että hän päättää mitä tässä huushollissa tehdään.

Neuvoo minua kuin jotain tet-harjoittelijaa esim pyykkiä koneeseen laittaessa (olen siis itse 50v koko aikuisikäni itsestäni ja lapsistani huolehtinut), ihan kun olisin sitä ensi kertaa tekemässä. Samoin ruoan laitto. Neuvoo vieressä seisten miten perunat pilkotan keittoon.

Tämä on ihan huirmusen rasittavaa ja koen tällaisen käytöksen itseeni kohdistuvaksi vähättelyksi, luuleeko hän oikeasti etten osaa. No ei ehkä, hänellä on varmaan vain joku raivokas tarve kontrolloida mitä muut tekee ja määräämistarve sille että kaikki tehdään presiis kuten hän käskee.

Ajatukset ovat myös kääntyneet pessimistisiksi, valittaa ja tuskailee kokoajan jotain. Paheksuu ja kummastelee muiden ihan tuiki tavallisia tapoja ja tekemisiä. Ei yhtään ymmärrä että ihmiset elää hyvin eri tavalla ja että nykyään ihmisillä on erilaisia arvoja kuin 50v sitten.

Pelkään sitä mitä vielä edessä.