Onko musta vielä elämään?

Olisikohan mahdollista olla joskus onnellinen? Tietenkin voi olla onnellinen kevätauringosta, perhosesta ja ystävistä. Kyllä olenkin! Eikä ihmisen ole pakko olla koko ajan ihquonnellinen, selvä se. Mietin kuitenkin onko musta enää oikeasti mihinkään. Jos vanhat murheet pilaa tulevat mahdollisuudet, mitä niitä nyt on. Mulla on aika kovia kokemuksia, mutta niinhän monilla on. Oon mielestäni selviytyjä, kyllä löytyy resilienssiä ja yritystä, positiivista ajattelua ja kärsivällisyyttä! Kuitenkin nyt tuntuu että oon vaan liian vanha ja kolhiintunut ja liikaa vailla kaikkea. Tyytynyt ikäni liian vähään, se on ollut onnen avain ja toisaalta päinvastoin. Mulla oli miessuhde, joka satutti ja hajotti. Siitäkin ajattelin pitkään, että on hyvä, että on edes joku, nautin siitä enkä vaadi liikoja. Satutti tosi paljon. Nyt oon yksin enkä tiedä kumpi on pahempaa. Se ei olekaan kysymys, vaan se, miten vois olla parempaa. Että olo olis joskus hyvä, tasapainoinen, tyytyväinen. Mulla on kyllä voimavaroja itsessäni, muuten ei juuri. Ei juuri omaisuutta (ei velkaakaan), pienet tulot, ei turvaverkkoja, paljon yksinäisyyttä. Nyt olen jotenkin väsyneempi ja yksinäisempi kuin koskaan, siksi usko häviää. Jo aiemmin olen vuosia etsinyt miestä, töitä ja ystäviä netistä ja muuten. Olen löytänyt joitain ystäviä, mistä olen erittäin iloinen. Mutta heilläkin on omat menonsa, perheensä, vanhempia huollettavana ym. Pääsen itse toisaalta helpolla, mutta ei mulla juuri mitään ole. Miten voi päästä eteenpäin?