äitini suhtautuminen
Hei olen sairastellut ja olen työtön eli kovan stressin alla. Äitini syyllistää että "hänen ei kuulukaan enää välittää minust mutta minun kuuluu hänestä" ...onko näin että kun lapsi on aikuinen ei siitä enää tartte välittää...
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulu syyllistäminen kenellekään. Sinulla on ymmärrettävästi nyt omia huolia ja pidät ensisijaisesti huolta itsestäsi. Kuten happinaamari ensin itselle sitten voi auttaa toisia. Kaikkea hyvää Sinulle!
Kiitos. Niin se on , en jaksa itse antaa muille kun ei ole mitään annettavaa. En jaksa olla tekopirteä enkä hauskuuttaja, En ole sitä luonnostanikaan. Äiti voi ok ikään nähden. Huolissani olen hieman hänen valtavasta kiintymyksestä taksikuskiinsa, ukkomies mutta auttaa häntä sse hyvä , äitini mielestä vaan meidän muidenkin pitäisi "rakastaa" häntä...... .. Omilleni asioille en saa mitään tukea.... ja sitä tarvitsen itsekin , tukea ja ymmärrystä byrokratian viidakossa uuden mallinkin alkaessa.
Tässä nyt vaan tuo ihana kommentti mulle " Hänen ei kuulu minusta enää välittääkään mutta minun kuuluu hänestä" Mitä ihmettä eikö lapsestaan tartte välittää koko ikää? Loppuuko välittäminen johonkin tiettyyn ikään tai pisteeseen?
Normi ihmiset völittää, narskuäidit ei.
Niin hän rakastaa kun joku palvoo häntä. itse sanonut- luulen että avioliittonsa oli niin hankala että haluaa vanhoilla pv ottaa ilon irti elämästä. Mutta lapsestaan luulisi jotenkin välittävän .... Tuntuu että rakkaus on sokaissut hänet... kyseinen mies on naimisissa ja yhteinen yritys vaimon kanssa... äiti kuvittelee että kun se vaimo ei olis siinä , mies tulisi hänen kanssaan... Joka puhelussa tai tapaamisessa tämä mies on jutun aihe numero yksi. Samat asiat aina. ja " Eikö ole kiva kun häntä joku hoitaa" pitäisi hehkuttaa joka kerta....... Mies ajaa taksia ja rahaa saadakseen tietäen että äidillä sitä on, hän toki ajelee mielellään lisäksi tämä herrasmies on jo 73 eli pelkään mitä sitten kun lopettaa. Miten äidin sitten käy. meitä muita ei huoli. Sen lisäksi en itsekään saa mitään empatiaa omaan elämääni...... Siitä miehestä on tullut taisteluase. Meidänkään ei kuulemma tartte olla välilöissä jollemme hyväksy hänen kaveriaan... Äiti kuvittelee enemmän miehestä kuin tarttis..hänelle se jo "kuin aviomies" oli jo isäni aikana..... t. alkuperäinen
Ei kuulu syyllistäminen kenellekään. Sinulla on ymmärrettävästi nyt omia huolia ja pidät ensisijaisesti huolta itsestäsi. Kuten happinaamari ensin itselle sitten voi auttaa toisia. Kaikkea hyvää Sinulle!