Koiran sisäsiisteys
Tarvitsisin apua joltain vähän kokeneemmalta. Minulla on 12viikkoinen kääpiökoira. Tiedän, että pentu on vielä nuori. Tosiaan pentu on ollut minulla jo 5vkoa, eikä se ole kertaakaan tehnyt tarpeita ulos. Ei minkäänlaista. Sisällä ollessaan kyllä tekee tarkasti tarpeensa omalle alustalle. Jos näen, että on tekemässä jotain paperille niin lähden heti kiikuttamaan sitä ulos. Jostain kumman syystä sen pidätyskyky on aivan uskomaton, vaikka sillä olisi millainen hätä. Olin siellä ulkona joko tunnin tai kolme niin mitään ei tule. Ei mitään! Samantien kun päästään sisälle niin menee juosten hihna perässä omalle alustalle. Joskus ennen kun ehtii tarpeensa tehdä sisälle tullessa, vien sen takaisin ulos. Mutta ei, sama pidätys jatkuu. Olen koittanut ottaa alustan pois, silloin tekee lattialle. Olen ottanut alustan myös ulos, ei vaikutusta. Olen jopa torunut..Mulla alkaa keinot olemaan loppu ja tekisi mieli viedä koko koira takaisin kasvattajalle. Mitä tässä enää voi tehdä?
En ole ap, mutta meidän koirasta tuli sisäsiistivasta 1v2kk ikäisenä. Vieraassa paikassa voi yhä pissata lattialle.