** LOKAKUISTEN -06 synnytyskertomuksia! **

Koko lauantai-illan 28.10.2006 supisteli vaihtelevasti ja jatkui yöhön. Luovutin jo monta kertaa, ettei tästä mitään tuu, kun oli niin monta kertaa loppuneet kesken. Soitin kuitenkin Kätilöopistolle varmuuden vuoksi, sanoivat että rauhallista on ja sopii tulla jos tuntuu siltä. Ei tuntunut. Menin sänkyyn siinä yhden jälkeen, ja yllättäen supparit kovenivatkin siinä maatessa. Reilun tunnin kellottelin, mutta rupesin kuitenkin nukkumaan joskus klo 02 jälkeen, ajatellen etten jaksa valvoa turhaan.



Nukuin katkonaisesti, ja kännykän kesäaikaisen kellon mukaan siinä viiden jälkeen heräsin aika tuntuvaan suppariin (tuona yönä sis vaihtui talviaika). Niitä tuli sitten kuuden minsan välein ja nousin ylös, kun en nukkumaan pystynyt. Eivät olleet kovin kamalia, mutta sen verran selvästi aiempia kovempia, että aloin pelätä lapsiveden menoa - esikoisen synnytyksessä kun kivut yltyivät ihan kamaliksi heti veden mentyä. Herätin siis miehen, että pakkaa kassin ja soittaa äitini lapsenvahdiksi. Itse menin suihkuun ja totesin että kyllä ne siellä kipeytyivät ja tihenivät eli sitä itseään taitaisivat olla...



Menin koiran kanssa äitiä vastaan pihalle ja soitin siitä Kätilöopistolle. Siellä olikin ihan täyttä! Tyhjenemässä oli kuitenkin, joten sanoivat että hyvin voi parin tunnin päästä tulla. Eli muutama tunti oltiin sitten kotona, supistuksia tuli 4-7 min välein ja hengitellä sai jo tosissaan, liikkuminenkin oli epämiellyttävää. Aloin pelätä tosissaan sitä vedenmenoa. Toisaalta mietitytti, että kun esikoisesta vesi meni kun olin auki jotain 2-3 cm, niin enkö vielä ollut edes sitä?



Klo 07 maissa lähdettiin ajelemaan. Supistukset tuli autossa 6-7 minuutin väleillä ja keskityin laskemaan kestoja, tuntui että sillä selviäisin... Mies kyseli arviota että kuinka pitkällä synnytys on. Sanoin, ettäsupparit tuntuu voimakkaammilta kuin esikoisesta vedenmenoa ennen, että mielestäni oltiin pidempään kotona kuin silloin. Sovittiin, että mikä tahansa sisätutkimuksen tulos yli 2cm auki olisi hyvä!



Kättärille saavuttiin bensan- ja rahanhaun jälkeen puoli kasin maissa eli vuoronvaihdon aikaan. Kätilö neuvoi isien lepotilaan odottelemaan hetkeksi. Supistusten väli oli yhä 5-7 min, syvähengityksen avulla meni hyvin, mutta nojailla täytyi supparin ajan vaikka pystyasennossa olinkin koko ajan (ja olin ollutkin koko ajan, ilokseni!). Alkoi epäilyttää, että lähettääkö ne meidät kotiin kun ei kätilölläkään tuntunut olevan mikään kiire tulla. Kun sitten kätilömme tuli, niin ihan hymy huulilla juttelin vielä supistusten ajankin ja alkoi jo hävettää että mitä minä nyt tänne tulin kun olin ihan kunnossa. Selittelin, että sitä lapsiveden menoa pelkäsin ja siksi piti tulla.



Kätilö vei meidät kuitenkin huoneeseen, laittoi käyrille ja teki sisätutkimuksen. Kauhuissani odotin jotain, että " kohdunsuu on just ja just sormelle auki, lähtisitkö vielä kotiin kypsyttelemään" . Mutta kätilön äänensävy olikin yllättyneen positiivinen: kohdunsuu seitsemän senttiä auki ja kohdunkaulasta paksu reuna jäljellä! Yllätyin todella! Totesin, että kotiin ei vissiin tarvi lähteä. Kello oli tuolloin noin puoli yhdeksän ja veikkasin, että ennen puoltapäivää olisi vauva maailmassa.



En kuitenkaan vieläkään halunnut kokea vedenmenoa, tai ainakin halusin kerätä voimia siihen. Istuskelin siis hyvällä omallatunnolla keinutuolissa, lämmittelin kaurapussilla mahaa ja lauleskelin Robbie Williamsia cd-levyn mukana. Supparit tuntuivat hyvinkin siedettäviltä ja mieli oli tosi hyvä. Se vähän mietitytti, että epiduraalin aika alkoi olla ohi kun kohdunsuu oli niin paljon auki; olin ajatellut ottaa sen enkä oikein tiennyt muista kivunlievitysvaihtoehdoista.



Klo 10 maissa kätilö teki uuden sisätutkimuksen: 8 cm auki. Käyränotto lopetettiin ja halusin nyt vauhdittaa taas synnytystä olemalla pystyasennossa, kun voimat tuntuivat palanneen. Menin suihkuun, sain vihdoin sairaalan vaatteetkin! Puhuttiin kätilön kanssa kalvojen puhkaisusta mutta en halunnut sitä, kun tuntui että mieluummin kestän helpompaa kipua pidempään kuin sitä kamalaksi muistelemaani vähääkään. Suihkussa supparit taas kovenivat ja tihenivät, mutta toisaalta vesi helpotti. " Trooppisessa" suljetussa suihkuhuoneessa tuli hiukan huono olo, joten tulin välissä pois, mutta hetken päästä taas takaisin. Alkoi jännittää, että pianko se vauva jo tulee. Istuin välissä keinutuolissa ja supistukset alkoivat olla jo tosi kovia, kaipasin kivunlievitystä - mutta tiesin, ettei sitä oikein enää voi saada, ja toisaalta kätilö ja kätilöopiskelijakin olivat poissa huoneesta tosi pitkän aikaa. Alkoi tuntua lievää paineentunnetta.



Kun uusi sisätutkimus tehtiin, se oli pettymys: edelleen 8 cm auki, vauva tosin oli laskeutunut alas ja ilmeisesti kipujen voimistuminen johtui siitä. Kätilö alkoi suositella kalvojen puhkaisemista, ja varmistelin että senkö jälkeen homma sitten etenisi vauhdilla. Supistukset tuntuivat jo sen verran kovina, että mietin kannattaako vedenmenoa enää pelätä. Siirryin eka kertaa makuuasentoon, sillä siinä tuntui että pystyin sikiöasennossa jotenkin " suojelemaan" kohtua kivuilta. Ja sitten tulikin yksi todella kova supistus ja vauva teki oman päätöksensä, eli kops vaan ja lapsivedet meni.



Pian supistuksen jälkeen oksensin (ylpeänä oksennuskammoisena on sanottava, että oksensin ihan tietoisesti, reaktiona kyllä kipuun mutta halusin oksentaa sen pahan olon pois ennen ponnistusvaihetta). Mies piteli kaarimaljaa ja sanoin oksennettuani, että tää taitaa olla tosirakkautta... :) Olin tyytyväinen siihen, että pystyin yhä vitsailemaan, vaikka sattui kovasti. Tuli toinen todella kova supistus, sanoin että sattuu, sattuu. Kätilö sanoi, että nyt varmasti kohdunsuu aukeaa, odotellaan vaan sitten sitä että alkaa ponnistuttaa. Ei tuntunut vielä mitään, varmistin että onhan kätilö tai opiskelija nyt siinä koko ajan, mutta enpäs ehtinyt kuulla vastausta kun tuli uusi supistus ja kova ponnistamisen tarve. Aloin huutaa, että apua, nyt tuntuu että vauva tulee, kun luulin että kätilö ehti jo lähteä huoneesta, pieni paniikki iski!



Kätilö totesi että täysin auki on kohdunsuu ja voin testata ponnistamista seuraavalla supistuksella. Sain vielä käännyttyä kyljeltä puoli-istuvaan asentoon, joka tuntui parhaalta ponnistamista varten.



Vauva syntyi kolmella ponnistuksella, kesto neljä minuuttia. Supistukset ja ponnistuksen tarve olivat todella kovia, ihan eri luokkaa kuin edellisessä synnytyksessä, jossa epiduraali vei sen ponnistuksentarpeen. Tunsin kun pää hitaasti tuli ulos, sitten hartiat ja lopulta koko vauva. Yllätyksekseni pääsin aivan vapautumaan ponnistusten aikana kaikista estoista ja ääntelin juuri sillä lailla kun sillä hetkellä tuntui sopivalta, yhden supparivälin rukoilin Jumalalta voimaa, vaikken ole edes uskonnollinen ihminen! Ja jostain sitä voimaa sain, sillä tosiaan tyttö tuli ulos nopeasti.



Lopputulos oli klo 13:24 syntynyt 3990 grammaa ja 53 senttiä oikein lapsenkinaista, sinertävää tyttövauvaa. Sain tytön nopeasti syliin ja kovasti hän alkoi heti hamuta rinnalle, mutta istukan syntyminen vielä odotettiin ennen kuin pääsi ottamaan maitoa - tai mitä sieltä nyt tulee, pari tippaa. Imeminen sujui heti ammattilaisen ottein (äidiltä vanhalla muistilla, kun edellinen imetys loppui 9kk sitten) ja elämänsä ensimmäisistä parista tunnista valtaosan vauva kuluttikin rinnalla. Nimen hän sai jo synnytyssalissa.



Koko synnytyksestä jäi ERITTÄIN hyvä mielikuva. Kaikki meni siis 100% luomuna, ei mitään ilokaasuja eikä mitään, kivunlievityksinä oli vain kaurapussi ja suihku (ja kaarimalja oksennukseen :). En olisi todellakaan uskonut ekan kamalan kivuliaan 21 h kestäneen synnytyksen jälkeen, että näin käy! Mutta olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Kätilötkin toivottivat pian tervetulleeksi uudelleen kun oli niin " hyvä synnyttäjä" , mutta ehkei nyt pariin vuoteen kuitenkaan... :)

Mulla oli ollut vikan kuukauden ajan tosi paljon supisteluja. Oltiin jo muutamaan kertaan lähössä synnyttämään, mutta aina ne supistelut sitten tyssäsivät jonnekkin.



Rv 40+1 alkoi ihan normaalisti. Ei mitään erityisiä tuntemuksia. Kävin päivällä vielä nuoremman tytön ja kaverini kanssa shoppailu kierroksella. Muutaman napakan supistuksen sain tuntea reissulla.

Kotona supistukset taas laantuivat ja klo 17.00 sanoin miehelle että meen vähäks aikaan huilimaan sänkyyn.



17.35 heräsin todella kovan tuntuiseen supistukseen. Huusin miehen makuuhuoneeseen ja saman tien tuli toinen tosi kipeä aalto. Ja sitten alkoikin lapsivettä tulla. Oltiin molemmat vähän puulla päähän lyötyjä: NYTKÖ? Soitin äidin lapsenvahdiksi ja menin suihkuun. Suihkussa supistukset jatkuivat ja kipu vain yltyi. Havahduin jossain vaiheessa siihen että supistelujen välissä ei enää paljon taukoa ollut. Kun äitini vihdoin saapui, lähdettiin miehen kanssa kiireen vilkkaan kättärille. Autossa kivut kävivät sietämättömiksi!!!!



Kättärin pihalla oltiin 19.00. Hädin tuskin sain käveltyä synnyttäjien vastaanottoon. Siellä oli vastassa ihana kätilöopiskelija joka ohajasi meidät synnytyshuoneeseen. Sitten sänkyyn ja käyrille. Molemmat sekä opiskelija että kätilö totesivat, että supistaapa sua usein. Tässä vaiheessa olin niin kipeä etten enää pystynyt oikeen puhumaan. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olinkin jo 6cm auki. Kysyi samalla kivunlievytys toiveita. Sain pyydettyä epiduraalia. Makasin kokoajan oikealla kyljellä ja mies piti vasenta jalkaani ylhäällä. Jostain syystä se tuntui hyvältä...



19.15 Kätilö ilmoitti että lääkäri on leikkuksessa ja kestää noin 15-30min. enen kuin saan epiduraalin. Olin kivusta aivan tajunnan rajamailla. Supistuksia tuli puolienminuutin välein ja tuska oli kauhea. Onneksi mies oli vieressä kokoajan. 17.40 lääkäri vihdoin saapui. Valmisteluihin meni hetki aikaa ja sitten pitikin olla täysin liikkumatta sikiö asennossa. TUSKAA!!! Kun vihdoin lääkäri sai piikin paikoilleen ja aineen sisään rupesi itselläni olemaan todella outo olo. Kätilö käski kääntään kylkeä että aine vaikuttasi tasaisesti. Sain juuri ja juuri käännettyä itteni ja sitten tuntuikin niin kauhea ponnistamisen tarve että oli pakko ponnistaa. Kätilö huusi ettei saa, et ole vielä täysin auki. Teki kuitenkin samlla sisätutkimuksen ja totesi: jaahas täysin auki, ponnista vaan. Ponnistin oikealla kyljellä ja roikun puoliksi ulkona sängystä. Mies piti vasenta jalkaani ylhäällä.



2 minuutin ponnistamisen jälkeen klo.20.05 syntyi ihana poika. Voi sitä onnen tunnetta. Kaikki kipu hävisi ja tuli ihan pölähtäny olo. Tässäkö tää oli... Synnytys kesti 2,5 tuntia. Erittäin kivulias, mutta nopea synnytys. Palkinto oli aivan mahtava!!!!



Pojan mitat: 3650g, 52cm ja py 36.



Oltiin kaksi yötä osastotlla ja nyt opetellaan vauva-arkea. Molemmat siskot ovat haltioissaan ja hoitavat vauvaa innolla. Äiti ja isä ovat myytyjä pikku tuhisijasta!!!



ikionnellinen Mamseli ja pikkukaveri 3vrk

Kirjoitin tämän jo tonne odotuspuolelle, mutta tulkoon tännekin...



Mä siis en ollu osannu varautua että synnytys lähtis niin pian ja nopsaan käyntiin. Kotikin oli ihan rempallaan... Onneks sentään kaikki oli vauvaa varten kunnossa.



Eli torstaina kun kaupungilla kävelin oli masussa välillä outo tunne. Ei illalla mitään tuntemuksia, ehkä pari harkkarisupparia. Sitte yöllä Heräsin kun kauhea pissahätä (eipä olllu tarttenu sitä ennen öisin käydä) ja sitten joitain kivuttomia suppareita, ehkä tunnin ajan. Maatessa meni ohi ja nukuin aamuun.

Perjantaina aamulla sitten oli pikkareissa ruskeaa valkovuotoa, ei limaa. Olin aikas innoissani miehelle että tästäkö se lähtis... Joitain kivuttomia suppareita tuli ja verensekaista valkovuotoa.

Iltapäivästä ajattelin sitte että lähden lasten kaa porukoille käymään, josko kävely auttais asiaa. Ja auttohan se. Suppareista tuli kipeitä, mutta ne kesti vaan jotain puoli minuuttia kerrallaan. Siis ihan siedettävää kipua. Niitä tuli säännöllisen epäsäännöllisesti siis välillä aikoja ilman. Soittelin välillä miehelle, sanoi kuuden maissa että tunti vielä menee. Jotenkin aika tuskainen olo. Silti sitä ajatteli ettei nää oo oikeita kun ovat niin lyhyitä.

Mies haki meidät sitte kotiin ja iltatoimet tehtiin, suppaili harvakseltaan. Puol kymmenen menin pitkään suihkuun kun ajattelin että siitä loppuvat tai voimistuvat. Telkkaa katsoessa suppareita sitten alkoi tulla ja sanoinkin miehelle että ainaskin näytillä käydään. Kymmenen jälkeen aloin pukemaan ja siskolle ilmoitettiin että käy lapsia kuuntelemassa (asuu samassa rapussa) ennenkuin anoppi ehtii paikalle. Mies sitä mieltä että laittavat meidät kotio takas...

Automatkalla kivut yltyi.. Suppareiden välissä vauvan pää ilmeisesti laskeutu ja painoi häntäluuhun.. Vauva myös mylläsi välit ihan kybällä, tosi häijyä teki. Hyvä että pystyin istumaan. Tuntu tosi pitkältä se matka... Sairaalan parkkikselta oli vaikeuksia päästä sairaalaan, piti odottaa sopivaa väliä. Saapumisaika oli 23.10. Menin käyrille makaamaan, kauheeta tuskaa. Kohdunsuu vasta 3,5 senttiä auki. En pystyny koko aikaa siinä makaamaan ja mies kutsui kätilön paikalle ja päästiin saliin keinutuoliin käyrälle uudestaan kun niin levoton vauvan käyrä kun niin vilkkaalla tuulella pikkuinen. Helpotti kun pääsin istumaan rakkaan ilokaasun kanssa :)

Pyysin sitten kohdunkaulan puudutusta kun en koskaan mitään puudutteita ole ehtinyt saamaan. Kätilö laittoi tipan valmiiksi käteen, kuulemma puudutus voi heikentää suppareita. Uutta minulle tuo tippa. Lääkäri oli kerrankin saatavilla ja tuli klo 00.50 puhkaisemaan kalvot ja laittamaan puudutuksen. Vaan eipä tuo tehonnut :( Eli ilokaasulla ja seisten mieheen tukeutuen meni loppuavautuminen. Kello 1.25 menin pöydälle tilannekatsaukseen ja täysin auki oli paikat. Ei vaan tuntunut tarvetta ponnistaa, vauva vielä aika korkealla. Kätilö laittoi oksitosiini tippumaan josko auttais. Reilu 10 min ooteltiin ja aloin kokeileen ponnistusta. Oli aikasta vaikeeta jotenkin. Siitä se sitte vaan eteni, välillä vauvan pää jo näkyi ja tunnustelinkin sitä :) Sitten kätilö tsemppasi että saadaan nenä näkyviin. Aivan kauheelta se taas tuntui! Huusin kuin hyeena! Vauvalla nyrkit poskilla joten siksi teki niin häijyä. Tuntui että repeän muttei mitään. Sitten vauvan pää ulkona ja lopulta koko vauva. Ihana tunne! Vauva paidan alle köllimään. Pieni, tummatukkainen poika :) Napanuora oli niin lyhyt että piti siirtää vauva jalkojeni väliin että saivat nuoran katkaistua. Sitten takas ja kokeilemaan imemistä. Seuraavaksi olikin istukan vuoro syntyä, ei onneks sattunu enää. Ei repeämiäkään ollu mulla onneks! Sitte vauva pesulle ja mittaukseen. 50,5 senttiä ja 3890 grammaa, pipo 35 senttiä. Kymmenen pisteen poitsu :)

Äiskäkin pääs suihkuun ja sitte vauvaa ihmettelemään iskän kanssa. Siinä saatiin purtavaa ja vauva tissiä. Hyvikään synnäri ääriään myöten täys niin ei päästy vauvan kanssa osastolle ennen kello kymmentä. Salissa onneks oli parisänky jossa lepäilin kun isi lähti kotio.

Huonostihan sitä sairaalassa nukkuu mutta onneks viimeinen yö meni paremmin.

Kiva kun sai kolmen käynnistetyn synnytyksen jälkeen kokea sen että synnytys käynnistyy itestään ja näin vähillä viikoilla (40+4).



Sanna ja poitsu 5 vrk

Tiistaina 31.10 syntyi iltapäivällä ihana esikoistyttäremme mitoin 3680g ja 50cm. Synnytys oli todella pitkä ja kivulias, mutta palkinto sitäkin mahtavampi... Aivan mieletöntä!

Tuolla se nyt tuhisee sängyssä ja pitäisi mennä pian perässä, että jaksaa :)

Tsemppiä vielä omiaan odottaville!



Susuliini ja neiti 3vrk

Sunnuntaina tuli pitkin päivää supistuksia, ei kovin kipeitä mutta tuntuvia silti. Iltaa kohden supistusten väli lyheni, mutta en ollut varma silti onko nämä vielä niitä oikeita. Kymmenen aikaa supistukset kovenivat ja tulivat jo 10 minuutin välein ja puolen yön jälkeen päätimme lähteä synnytyslaitokselle tarkistuttamaan tilanne. Minua kun oli neuvolassa vähän varoiteltu, että pitkään ei kannata odottaa. Tilanne olikin vasta alkutekijöissä, kohdunkaulakanavaa jäljellä 2 cm ja auki kahdelle sormelle. Kuitenkin jäin tarkkailuun ja hyvä niin, sillä parin tunnin päästä olin jo 4 cm auki ja kivut olivat kovat.



Siirryin synnytyssaliin hengittelemään ilokaasua ja odottelemaan spinaalipuudutusta. Sain sen noin 5 aikaan aamulla. Vähäksi aikaa helpotti mutta jo hetken päästä tuli kovat kivut. Ne olivatkin niitä ponnistuksen tarpeen kipuja. Kätilö tarkisti tilanteen ja olinkin jo 10 cm auki ja ponnistamisen tarve kova. Ponnistamisessa oli kova urakka, mutta loppujen lopuksi ei siinä kestänyt kuin 17 minuuttia kun suloinen tummahiuksinen poika 3840 g, 53 cm py 34 cm syntyi klo 5.57 maanantaiaamuna 16.10 raskausviikolla 40+3. Tällä kertaa en revennyt eikä välilihaa leikattu, pientä nirhaumaa tuli, mutta tikkejä ei tarvittu. Se on jännä miten ne synnytyskivut unohtuvat heti, kun sen pienen ihanan käärön saa syliinsä.



Toipuminen oli nopeaa ja kahden vuorokauden kuluttua kotiuduttiin sairaalasta. Poika on kova syömään ja nukkumaan, varsin rauhallinen kaveri.



Iris73 ja poitsu 4 vrk

Perjantaina 27pvä meijän prinsessa päätti tulla maailmaan äitin ja isin iloksi.

Torstaina illalla tuli tunnin ajan kipeitä supistuksia, ja pelottelin jo miestä että lähetäänköhän yöllä synnyttämään. Supistukset kuitenki loppu ja mentiin nukkumaan. 2 aikaan yöllä alkoi supistamaan kipeästi ja aloin heti kellottamaan väliä, joka oliki 10min. No, siinä meni yö valvoessa suppareitten kanssa. Kävin välillä lämmittämässä kaurapussia ja sitä pidin alamahalla aina supistusten tullessa. Helpotti jonku verran vaikkakaan ei kovin paljoa. Aamulla joskus 10 aikaan supistuksia alkoi tulla 5min välein ja valmistelin sairaalakassin valmiiksi. Tein lapsenvahille ja tytölle ruuan valmiiksi kun ajattelin että joudutaan pianki lähtemään. No, siinä sitte kuitenki mieski söi ja lähettiin klo13 kohti sairaalaa. Siellä päästiin heti synnytyssaliin ja käyrille makaamaan. Supistukset tuntu paljon voimakkaammilta käyrässä maatessa ja vajaa tunti käyrällä oliki aika tuskasta. Miestä hermostutti kun hänellä olis ollu englannin uusintakoe klo15 ja näytti siltä että tässä tosiaan ollaan ihan oikeasti synnyttämässä eikä vaan huvikseen käyrillä maata ;)

Kätilö teki sisätutkimuksen klo15 ja paikat oli vasta 4cm auki. Supistuksia tuli edelleen vain sen 5min välein ja oli aika lyhyitä. Kokeilin ensin supistuksiin lämpöpussia joka autto aika vähän.. n.klo 17 kätilö ehdotti että lähtisinkö kokeilemaan ammetta, ja ilomielin suostuin! Amme oliki ihana, se vei supistuksista sen terävimmän kärjen pois ja lämmin vesi rentoutti ihanasti. Ei siellä kuitenkaan jaksanu olla kovin pitkään ja pyysinkin jotain tehokkaampaa lievitystä kipuun. 17.30 sain epiduraalin ja olipa taas ihana olla ilman kipua! Torkahdinkin hetkeksi ja mies kävi syömässä siinä välissä. Supistuksiin päätettiin kuitenki laittaa vähän tipalla tehoja, kun olin edelleen vain reilu 5cm auki.

klo 19 kun paikat oli sen 7cm auki, lääkäri kävi puhkaisemassa kalvot. Sen jälkeen alkoikin vähän ponnistuttamaan ja vähän jälkeen 8 sain luvan alkaa vähän ponnistelemaan.

Mutta vasta 21.oo olin 10cm auki ja sain luvan ponnistaa tosissaan. Kätilö meinas että tämä vauva tehdään hänen työvuoronsa aikaan- kaikki ei vaan menny ihan niinku hän ja MINÄ oisimme halunneet :(

Ponnistin ja tuska alko olla aika karsea, mutta tuntu että vauva ei liiku yhtää mihinkää! Eikä se vauva sieltä oikein lähtenykkää lasekutumaan.



Minulle iski totaalinen paniikki, kun muistui niin elävästi mieleen esikoisen synnytys, jossa vauva ei myöskään laskeutunu ja jouduttiin auttamaan imukupilla ulos. Pelkäsin niin hirveästi sitä imukuppia.

Itkin vaan ihan hysteerisesti. Mies ja kätilö yrittivät rauhottaa minua, mutta turhaa..vedin happea supistusten välillä, mutta oksitosiinin takia supistuksia tuli niin tiuhaan etten ehtiny ollenkaa rentoutua välillä. Samaten tuli lonkkiin niin kova särky (vauva ilmeisesti painoi joihinkin hermoihin) että oli vaikea olla mitenkään päin.

Sitte iskiki kuvotus ja oksetus. Joka ponnistuksen aikaan meinasin oksentaa. En ollu koko päivänä syöny kunnolla ja oli tosi heikko jo paha olla, ja tuntu että voimat on ihan totaalisesti käytetty loppuun. Itkun takia aloin kai lievästi hyperventiloimaan ja sekin pahensi oloa.



joskus siinä 22.30 lääkäri tuli takapäivystäjän kanssa huoneeseen ja he miettivät imukupin käyttöön ottoa. Vauva ei kuitenkaan ollut laskeutunu tarpeeksi alas, eikä imukuppia voitu ottaa. Siinä sitten otettiin vauvan päästä ph:ta ja ne oliki yllättävän heikot! Itellä tuli jotenki helpottunu olo, ku joskus 22.40 lääkäri sanoi että : hätäsektio! En osannu jotenki siinä tilanteessa pelätä että vauvalla ois joku tosi iso hätä, vaikka mies jäiki kyyneleet silmissä huoneeseen kun minua lähdettiin kärräämään leikkuriin. Oli miehen mukaan pitkät 10-15min jotka olin leikkuussa..varmasti!

Vauva synty siis 22.49 ja oli ihan terve ja pirteä tyttö. Ilmeisesti happiarvot oli ollu jotenki virheelliset ja lääkäri toteski jälkeenpäin, että itseasiassa kun minulta oli otettu happiarvot niin ne oli huolestuttavammat mitä vauvan! Eli enempi hätää oli minulla ku tuolla pienellä neidillä. Lisäksi vauvan pää oli ollu virhetarjonnassa, joten tod.näk. sen takia olis jouduttu kuitenkin myöhemmin leikkaamaan, joten hyvä näin...



Synnytyksestä ei jääny taaskaan mitenkää hyvät muistot, mutta ite sektiosta ei oo pahaa sanottavaa. Enhän siitä muista mitään :)

Pääasia kuitenki että tyttö synty terveenä ja iteki selvisin ilman mitään ongelmia.



Lopputarkastuksessa purin lääkärille sydäntä ja sanoin että pelkään tulevia synnytyksiä, koska kumpikaan vauvoista ei oo itestään laskeutunu tarpeeksi alas, että jos minulla onkin lantiossa joku ahdas kohta joka on hidasteena. Lääkäri oli IHANA; otti vakavasti ja laittoi samantien lähetteen magneettikuviin. Kävin kuvissa- tosin tulokset ei oo vielä tullu ja niitä mielenkiinnolla ootan.



Haava on arka ja kipeä, ja tympäsee kun ei ite kykene juuri mihinkään mutta se paranee ajan myötä, joten ei tässä mitään hätää ole :) Jouluna olen toivottavasti jo ihan kunnossa.



Nyt meillä on siis kaksi ihanaa tyttöä, ja maanantaina th tulee kotikäynnille ja ottaa tikit pois samalla kun tarkastaa vauvan.



Jääsydän kera tyttösten

Eli maananataina 16.10 minulla oli äitipolille aika kahdeksan aikaan aamulla verenpaineen takia.No kokoarvio oli jo 4,3 kg ja lääkäri kysyi haluanko jäädä jo sisälle,sanoin että en vielä .Sovittiin että tulen kahden päivän sisällä käynnistykseen.Otin ajan sitten keskiviikolle että saisin vähän armonaikaa,heh turha toivo =)



Tulin kotiin,tais tulla jo yksi kipeä supistus kotimatkalla kun ajoin.

Mies lähti töihin takasi ,kello oli n. 10.30.

Alkoi sitten supistelemaan säännöllisesti ja kipenivät kokoajan.Väliä oli n.2min-10min.Soittelin sitten synnärille että pitäiskö tulla käväsemään kun tunnin oli tullut noita polttoja.En oikein itsekään oikeasti tiennyt oliko tosi kyseessä vai taasko näitä jotka lopahtaa kesken.

No sanoivat että tule vain käväsemään.Soiton miehelle joskus 12:sta aikaan sitten että tulepas kotiin ja hae lapsenvahti kyytiin.



Mies oli kotona äiteensä kanssa puoli yhden aikaan ja lähdettiin sairaalaan päin,vastaanotossa olimme vähän ennen yhtä.

KOhdunsuu oli 4cm auki eli edistystä ei aamuun ollut kauheasti tapahtunut mutta olin jo aika kipeä,laitettiin käyrälle ja samantien poksahti lapsivedes siihen.

Sanoin heti että kivunlievitystä kiitos ,tästä pahenee aika paljon.

No vartissa sain kohdunkaulapuudutteen joka auttoi tosi hyvin,kerkesin ehkä kärsiä 5 kunnon supistusta !!!

Lääkäri oli sama joka oli ollut aamulla äitipolilla,naureskeltiin ettei sitä käynnistysaikaa sitten tarvitakkaan.

Vauva sai enen puudutusta tinnin päähänsä ja seurailin siinä sydänääniä & supsituksia.Olivat molemmat hyviä.

PUheltiin miehen kanssa niitä näitä ja tsoukkailtiin .Oli tosi rento fiilis ja kaverinkin kanssa puhuin vielä puoli kahden jälkeen puhelimessa ja mietittiin kauankohan vielä menee.

Vähän enen kahta tuli taas kipeämpi supistus ,kätilö tulikin just sillon käymään huoneessa.Sanoin että nyt sattuu taas ja samantien tuli toinenkin kunnon " paine takapuolessa " suppari.

Kätilö tutki kohdunsuun ja olin täysin auki.Kello oli jotain 10 vaille 2.

Oltiin miehen kanssa vähän hölmöinä että nytkö pitäis ponnistaa =)

Mietittiin vielä että mitenköhän haluaisin ponnistaa ja ajattelin jäädä ihan siihen sängylle.

Ponnistus alkoi seuraavalla supistuksella ja kesti yhden minuutin.

Kätilö osasi asiansa ja pani kädellä vastaan välilihaa.Hyvin hoiti hommansa vaikka olikin yksin.

Tyttö rääkäisi heti ja oli 10 pisteen vauva :)Painoa 4225g ,pituutta 52cm ja pipo 35cm.Hyvin piti aamun ultra paikkaansa.

Tällä kertaa kuuntelin ohjeita hyvin ja tikkejä ei tarvittu.

Istukka syntyi itsekseen 5 min tytön syntymän jälkeen ja syöttelin siinä ekaa kertaa pientä ihmettä.



Kaikki meni niin hyvin kuin vain voi,jäi todella hyvät mielikuvat ja minua kuunneltiin.

Turhaan pelkäsin !

Kotiin lähdimme jo seuraavana päivänä.



Wades & Natika 5vrk(JO)!! Tuleepa haikea olo..

Eikä kerkeä oikolukea..

Lauantaina 28.10 oli tullut iltapäivästä saakka vaihteleva määrä " rupusuppareita" , jotka iltaa kohden hieman kipeentyivät. Koska täällä ei ollut la-su yöllä kätilöä vuorossa, niin lähdin varalta käymään näytillä iltakätilöllä klo 21. Olin jonkun aikaa käyrällä ja siinä supistuksia tuli 7min välein. Kohdunsuu oli sen 4-5cm auki, mitä se oli ollut jo toista viikkoa ja kätilö oli sitä mieltä, että paras kuitenki lähteä Ouluun.

Niin siinä sitten ambulanssilla mentiin 220km:n päähän. Mukaan lähti kätilö saattamaan ja matka meni hyvin. Supisteli, mutta sitten loppumatkasta ne loppui aivan kuten olin pelännytkin.

Perillä olin käyrässä ja kohdunsuulla tilanne oli muuttumaton. Aloin nukkumaan ja odottamaan aamua.



Esitin jo yökätilölle toiveen, että puhkastas kalvot, mutta sitä ei öisin tehdä. Aamuvuoron kätilö sitten sanoi, että lääkäri vois puhkasta kalvot 9 aikaan ja niinhän sitten kävikin. 9.30 alkoi tulla säännölliset supistukset. 10 aikoihin kysyin jo varalta, että kauanko menee ennenkuin saa epiduraalin, jos tulee tarvis. Kätilö sanoi,että joskus saa heti, joskus voi mennä tunti tai kaksikin. Niinpä 10.30 supistusten tihentyessä 3-4min välein tuleviksi aloin puhua epiduraalista. Kätilö esitteli myös spinaalin ja päädyin siihen, koska oli oletettavaa sekä minun että kätilön mielestä, että synnytys etenisi nopeasti.

Siinä teinkin sitten ison virheen!

No, spinaalin sain klo 10.50 (oli muuten tosi kovakourainen anestesialääkäri ja tuntui menevän ikuisuus ennenkuin puudute oli paikallaan). se auttoi heti, jalat meni ihan pökkelöiksi enkä tuntenut supistuksen aikana mitään. Kätilö laittoi melkein samantien oksitosiinitipan lisäämään supistusten tehoa.

Klo 13 sitten puudutus alkoi lakata ja oli tosi inhottava yllätys, kun kohdunsuu olikin vain 7cm auki. Tajusin siinä vaiheessa, että lopusta voi tulla helvetillisen kipeä.



Kätilö vaihtui taas ja sain aivan tavattoman ihanan, ammattitaitoisen ja mukavan kätilön! Olin jo 13.30 aikaan TODELLA kipeä ja kauheinta oli valtava työntämisen tarve, joka tuli joka supistuksella. Sain sitten PCB-puudutuksen, joka auttoi n. 20min ajan jotenkuten. Klo 14.30 kohdunsuulla oli edelleen reunaa molemmin puolin pikkuisen ja kuulemma ylhäällä oli pehmeä " löpperö" , joka esti vauvan pään lasketutumisen. Jokaisella suoistuksella meinasi taju lähteä ja aattelin, ettei tämä voi enää pahemmaksi mennä.



No, voi se. Klo 15 lääkäri kävi uudelleen katsomassa tilannetta. Yritettiin aloittaa ponnistamista, mutta reunaa ja " löpperöä" oli sen verran, ettei onnistunut. Huusin joka supistuksella täyttä huutoa, kipu tuntui niin kokonaisvaltaisena ettei tosikaan. Tuntui, kun alamaha olisi revennyt, peräreikä revennyt, reisiä tikusteli aivan hirveesti ja hoin vaan, että " minä en jaksa, minä en jaksa" . Suoistukset tuli koko ajan 1-3min välein. 15.20 sain vielä toisen kerran PCB:n ja siinä sain 10min helpotuksen, jonka aikana soitin miehelle. Sanoin, että vauva ei taida syntyä ikinä ja minä kuolen tänne :) Varmaan kiva saada moinen puhelu...

Noh, puudute auttoi sen verran, että reunat hävisi ja sitten kätilö sanoi,että seuraavalla supistuksella työntää " löpperön" siitä ylhäältä vauvan pään taakse. Se sattui aivan törkeän paljon, mutta samalla sain luvan alkaa ponnistamaan. Ja, vaikka sekin sattui niin perkeleesti, niin se oli myös valtava helpotus kaiken sen pidättämisen ja odottamisen jälkeen.

Viiden minuutin ponnistamisella syntyi sitten täydellinen, ihana poika! Vauvalla oli iso pää (36,5cm, kun meidän aiemmilla lapsilla on ollut 33-34cm) ja sen kyllä tunsi. Siksi kai se avautumisen loppuvaihe venyi niin pitkäksi, kun pää ei oikein sopinut laskeutumaan. Kätilö oli kuitenkin mahtava! Sanoi selkeesti ohjeet " ponnista, huokase, ponnista, huokase jne" Jolloin pää pääsi syntymään pikkuhiljaa ja vältyin repeämiseltä. Napanuora oli kaulan ympärillä, mutta kätilö löysäsi sen ja sitten parilla työnnöllä syntyi hartiat ja muu vauva :)



Kyllä oli USKOMATON tunne, kun vauva viimein oli siinä mahan päällä. Pitkän raskauden (poika syntyi rv 41+1) ja tuskallisen synnytyksen jälkeen se tuntui jotenkin niin mahtavalta!



Poika syntyi siis lopulta klo 15.39 ja jo 15.50 soitin miehelle, että nyt on poika maailmassa. Hän oli hieman ihmeissään, että häh, nytkö jo, äskenhän soitit ettei se synny ikinä ;)



Mitat oli komeat 3855g ja 51,5cm ja siis kaikinpuolin tämä pikkumies oli selkeesti isompi kuin aiemmat lapsemme.



Vaikka vauva onkin ihana ja synnytyksen suurin tuska on jo häipynyt, luulen vahvasti, ettei meille enempää lapsia tule. Kyllä oli sen verran kipeä urakka. Nyt kuitenki nautin tästä ihanasta, pitkätukkaisesta peikkopojastamme niin täysillä kuin vain yli-innokkaiden isosiskojen puolesta on mahdollista.

Launtaina 23.9. katselin kahdeksan maissa illalla tv:stä illalla Huumaa, tunsin ensimmäisen kipeän supistuksen. Mietiin, miten tämä nyt näin kipeältä tuntui. Ennemmin murehdiin, tunnenko niitä oikeita supistuksia ja erotanko ne, koska aiemmin vatsan kovettumia tuntunut niin paljon. Mutta tuntui ne heti ihan erilaisilta. Jotenkin en vaan osannut kuvitella, että ne tuntuu niin alhaalla, senkään takia en kuitenkaan uskonut niiden olevan just niitä oikeita supistuksia! Viikkoja oli kasassa lauantaina vasta 36+4, en kuvitellut synnyttäväni vielä.



Supistuksia tuli epäsäännöllisesti, mutta klo 23 aloin kellottamaan, niitä tuli noin 10 minuutin välein. Ne jatkui aina klo 01 asti, kunnes nukahdin. Supistukset siis kaikkosi. Su-aamuna klo 8 heräsin KIPEÄÄN supistukseen. Heti ne alkoi säännöllisesti taas 10 minuutin välein. Lähdimme kuitenkin koirien kanssa lenkille, pystyin hyvin olemaan supistusten välillä. En edelleen uskonut, että lähtisin muka synnyttämään :) Soitin lenkin jälkeen synnärille, kun alkoi itkukin tulla, osaksi kivusta, osaksi pelosta -mitä tämä on. Meillä kun on vaan 5 km synnärille, pyys oleen rauhas kotona, vaikka tullut 10 minuutin välein jo 2 tuntia. Sano, että kun 2 tuntia tullut 5-10 minsan välein, sitten voi tulla.



Melkeen heti soiton jälkeen supistukset tiuheni, pyysin miestä hakemaan mun mummolasta -joka lähes naapurissa, kauratyynyn. Paappa toikin ne kuitenkin, sain ristiselkään ja alavatsaan -ne helppas pikkasen. Supistuksia tuli jo 5 minuutin välein. Kun niitä oli jatkunut tunnin, sanoin miehelle, että syö jotain, lähdetään näyttämään laitokselle, en tohdi soittaa, ne ei kuitenkaan mua ota vielä sisään. En edelleenkään uskonut, että tää oikeesti lähtee vielä. Aattelin, että ne vielä laimenee. Viikkoja VASTA 36 + 5. Kaksi päivää sitten olin ä-polilla katsastamas vauvan kokoa -olikin arvio jo 4kiloisesta vauvasta! Juttelin masuun perjantaina, että olisitko jo valmis syntymään... En haluaisi synnyttää lähes 5 kiloista :) Terkkarin kanssa tuumattiin jälkikäteen, että polikäynti taisi herkistää paikkoja niin, että synnytys lähti etenemään.



Synnärillä oltiin klo 12 aikaan. Sain heti sairaalavaatteet päälle, olin niin kipeä. Kohdunsuu vain löysästi sormelle auki, mutta kanavaa ei enää yhtään. Olin käyrällä reippaan 15 minsaa, sit mentiinkin jo saliin. Tuumattiin siinä miehen kanssa, kun naukkailin ilokaasua, että oikeestiko tämä nyt on tässä -niin kauan odotettu hetki, tuli ihan yllättäen :)



Supistuksia tuli n. 2-3 minuutin välein. Kätilö kävi lääkärin kanssa, tuumasivat, pitäisköhän puhkasta kalvot, kun supistuksista se terävin kärki puuttuu. Laittoivat kuitenkin oksitosiini (?) -tipan suoneen. Ei mennyt montaakaan minuuttia tästä, kun tunsin ja kuulin poksahduksen -vesi lorisi pitkin jalkoja.



Kaikki alkoi jotenkin yhtäkkiä tapahtumaan vesien menon jälkeen. Supistukset oli kipeitä ja ne tuli tiheään. Olin auki n. 4 senttiä, sain epiduraalin. En tiedä mistä johtuu, mutta en tuntenut eroa ennen ja jälkeen epiduraalin, oli NIIN kipeä olo!



Klo 17 aikaan sanoin, että on tarve ponnistaa, tarkastettiin tilanne, oli 9 senttiä auki. Lääkäri kun tuli taas hetken päästä käymään sanoi, että nyt on 10 senttiä auki, saat ponnistaa. Se tuntui jotenkin vaikealta ja tosi kipeältä. Ponnistin aina supistuksen aikana, mutta olin NIIN kipeä! Vähän ennen klo 18 vaivuin epätoivoon, en saa sitä pihalle. Pyysin, että leikkaavat sen, mutta lääkäri sanoi, ettei ole mikään vaihtoehto. Ottavat imukupin, jos ei muuten etene. Klo 18 aikaan kätilö ja lääkäri sanoivat, että päättivät, että laitetaan vielä spinaali. Se oli IHANA! Sain levättyä n. 45 minuuttia, kun odoteltiin ponnistuksen tarvetta.



N. 19 aikaan aloin ponnistamaan, lääkäri painoi mahasta, sillä ei edetty. Lopuksi otettiin imukuppi, se oli tosi helpottavaa! Yhdellä ponnistuksella ja imukupin vedolla vauva lähti tulemaan. Vauvan pää oli jo syntynyt, kun piti lopettaa ponnistus, napanuora oli kaulan ympärillä. Kätilö leikkasi sen, sitten sai ponnistaa lopun pihalla: TYTTÖ OLI SYNTYNYT KLO 19.31.



Vai tyttö? Tuumasimme miehen kanssa, me olimme ihan varmoja, että sielä on poika. Ihana yllätys! Rakas tyttömme -tervetuloa maailmaan!

Lauantai aamuna 21.10. heräsin taas hiukan pettyneenä, että ei tullut sinäkään yönä lähtöä synnyttämään. Siinä sitten aamuässää mies ehdotteli ja sen jälkeen tulikin muutama tuju supistus. Aamupalalla tuli puheeksi, että pitäisiköhän lähteä käymään synnärillä tarkastuttamassa lapsivesi tilanne, kun koko viikon supistellutkin aika paljon ja sitä limaa tosiaan oli valunut jo toista viikkoa, että tiedä vaikka valuisi lapsivettä samalla. Mies ja äitini kovasti patistelivat lähtöön, mutta jotenkin itsestä tuntui että lähtö tulee muutenkin tänään säännöllisistä supistuksista päätellen, niin sanoin että odotellaan nyt vielä.

Lähdimmekin siitä sitten kaupungille asioille vaikka supistuksia tulikin jo kymmenenminuutin välein ja säännöllisesti. Ajattelin, että tunnin kestää ja sitten taas loppuu, niinkuin useana päivänä aikaisemminkin. Lapselle saimme ostettua luistimet ja meinasimme vielä lähteä teroituttamaan niitä, mutta puolessa välissä kävelymatkaa rupesi tulemaan niin tujuja suppareita että lähdimme suoraan kotiin ja sairaalaa kohti. Ajoaikaakin kun sairaalalle meiltä on vielä noin tunti ja lapsi piti vielä kotiin heittää. Supistuksia oli tullut tuossa vaiheessa säännöllisesti sen tunnin, 5-10 minuutin välein.

Kello 11olimme taas kotona ja supistukset alkoivat olla jo todella kipeitä, ei pystynyt liikkumaan eikä puhumaan niiden tullessa. Sisältä kiireesti mies haki sairaalakassin ja mä kipaisin vessassa ja menoksi taan. Kyllä oli tuskaista istua autossa se noin 40 minuuttia minkä mies ylinopeutta ajaen käytti matkaan sairaalalle.

Synnärille saavuttiin puolen päivän aikaan ja supparit hiukan hellitti tärinän loputtua, mutta tuli kuitenkin noin viiden minuutin välein. Sattui niin ihanasti että meitä oli vastassa edelliseltä kerralta tuttu kätilö!! Hän tutki paikat ja noin kolme senttiä auki, ohut reuna ja kalvorakko pullottaa, suoraan saliin. Kaurapussin sain selkään ja sen kanssa selvisinkin yli tunnin mainiosti. Jossain vaiheessa jo ajattelinkin, että tästä tuleekin pisin synnytykseni ja iltaan asti mennään, mutta rakas mieheni lohdutteli ja sanoin, että 14.15 vauva on maailmassa. Ei kyllä naurattanut/lohduttanut silloin!

No, puoli kahden aikaan alkoi olo olla jo aika tuskainen ja ilokaasua vetelin kiitettävästi, kätilö tuli kysymään laitetaanko kipupiikki ja lihaksia rentouttavapiikki, jotka olin saanut edelliselläkin kerralla ja nehän sitten tökättiin reiteen. Kätilö tutki samalla kohdunsuun tilanteen ja 5cm auki, VASTA-muistan ajatelleeni.

Siinäpä taisi sitten mennä seuraavat 15minuuttia yhtenä supistuksena ja 13.45. kätilö tuli sanomaan, että kurkkaa alapään tilanteen ja jos se on kovinkin lupaava hoitaa synnytyksen mielellään loppuun, vaikka vuoro läheni loppuaan ja yllätys 8cm auki ja siinä sormilla pyöritellessään sanoi että avautuu kokonaan ja läpän painoi taakse ja sittenhän sitä jo tulikin sellainen ponnituksen tarve että hui! Kalvorakkula puhkaistiin tässä vaiheessa ja se oli menoa sit!

Ponnistusvaihe alkoi 13.55. Päätä punnatessa joutui hiukan henkäilemään tyhjää, niin kätilö sai avustettua pään siististi pihalle ja sitten yritettiin kääntää vauvan asentoa, kun oli taas käsi hassusti tulossa hartioiden kanssa samaan aikaan, mutta ei saanut pyöräytettyä vauvaa ympäri joten käsi ja hartiat tulivat samalla vauhdilla. Kova huuto alkoi minusta ihan ennen aikojaan ja niinhän se oli, että vauva oli ulkona vasta napaansa myöten, kun hän jo innostui huutelemaan. Siitä vielä yksi työntö ja vauva pihalla. En ensin tajunnut mitä kätilö tarkoitti ,kun tuumasi että hei tältähän puuttuu jotain! Mutta pianhan tuoa asia valkeni, että meidän perheeseen oli kolmen pojan jälkeen saatu tyttölapsi! =)

Kyllä siinä oli niin isällä kuin äidilläkin kyynel silmäkulmassa, kun vauvaa ihasteltiin. Niin ja tuo syntymäaikahan oli sitten 14.00, että ei se isän arvaus nyt niin kovin pieleen sitten mennytkään! Isä katkaisi napanuoran ja sain vauvan rinnanpäälle köllöttelemään. Istukka syntyikin ihan siinä saman tien ja mikä parasta ei tarvittu tikkejä ollenkaan, vain pari pientä nirhaumaa tuli. Saimmekin huilailla rauhassa pitkäntovin, minkä jälkeen isä kylvetti vauvan ja minä kipaisin suihkussa. Parin tunnin huilaamisen jälkeen pääsimmekin osastolle, tutustumaan toisiimme.

Eilen kotiuduimme ja olo on väsynyt, mutta onnellinen! Vauva nimittäin nukkuu päivisin erinomaisesti syöttöjen välit, mutta öisin pitelee vanhempansa hereillä!

Paripäivää on päässä soinut se biisi missä sanotaan, että " on niin helppoo olla onnellinen" . Se lause kuvannee tämänhetkistä olotilaani parhaiten! =)



Niin ja tyttöhän oli täsmällinen ja syntyi tasan rv40+0. Mitat oli 3915g ja 52cm sekä piponmitta 35cm.



Onnistuneita synnytyskokemuksia toivottelen niille joilla homma vielä edessä ja vauva puolella taas tavataan!



Näihin tunnelmiin,

Neljäs rv0 ja tyttö 3vrk

Lauantai-iltana 21.10. saunoimme rauhassa ja pari tuntia sen jälkeen aloin ensi kerran koko raskauden aikana tuntemaan menkkakipumaisia supistuksia alavatsalla. Supistukset alkoivat välittömästi ilmaantua säännöllisesti 2-5 minuutin välein koko ajan voimistuen. Supistukset alkoivat hieman ennen iltakahdeksaa ja klo 21 aloin vuotamaan vereslimaa, jolloin soitin ensikerran Kätilöopistolle. Neuvoiksi annettiin seurailla tilannetta rauhassa ja odotella niin kauan kun siedän oloani kotosalla. Kahden tunnin kuluttua supistukset olivat jo aikalailla tujakampia ja soitin uudelleen sairaalaan. Sain ohjeiksi mennä lämpimään suihkuun ja pistää kaurapussia - siis toteuttaa samoja kivunlievityskonsteja joita olin suunnitellut käyttäväni sairaalassa. Lämmitin kaurapussin ja menin makoilemaan sohvalle pussi alavatsalla ja hetken päästä tunsin lorahduksen housuissani ja juoksin vessaan. Vuosin vihreää lapsivettä. Soitin sairaalaan ja lähdimme matkaan. Sairaalaan saavuimme hieman ennen puoltayötä ja olin siinä vaiheessa 3 cm auki. Vauva laitettiin EKG-seurantaan ja minut supparikäyrälle. Siirryttyämme synnytyssaliin aloin hengittämään ilosaasua, mikä toikin suuren helpotuksen olooni. Siinä sitten kiikkustelin puolihumalassa keinutuolissa ja hihittelin tunnin ajan, kunnes kätilö laittoi selkääni aquarakkuloita. Niistä ei ollut juurikaan apua, mutta tulipahan kokeiltua... Vauvan sydänkäyrä oli hitusen poikkeava ja mikroverinäytteet otettiin hapetuksen tarkistamiseksi - kaikki oli onneksi kunnossa ja ei kun lisää ilokaasua naamaan! Nyt supistuksia tuli jo parin minuutin välein ja olin 6 cm auki. Pyysin epiduraalia, koska halusin säästää voimiani tulevaa ponnistusta varten. Puolen tunnin kuluttua anestesialääkäri saapui ja tunsin outoa paineen tunnetta alapäässä. Kätilö tarkisti tilanteen ja olinkin yllättäen täysin auki! Anestesialääkäri poistui huoneesta tarpeettomana ja aloin ponnistamaan ilokaasun turvin. 20 minuutin kuluttua, sunnuntaiaamuna klo 2.35 synnytin ihanan pienen 9 pisteen poikavauvan. Oi sitä onnen tunnetta kun sain lapsen rinnalleni, kivut poissa ja palkinto sylissä! Imetin vauvaa reilun tunnin ja sen jälkeen jäin seurailemaan tuoreen isän ja pojan ensihetkiä yhdessä...



Mahtava kokemus ja ihanan lyhyt synnytys! En olisi ikinä uskonut pääseväni niin helpolla.





Bluewish ja poika 4 vrk

Lauantaina oli rv 40+5, kun alkoi ilmaantumaan ensimmäinen " oikea" merkki synnytyksen lähestymisestä eli veristä limaa ilmestyi paperiin iltapäivällä. Illan supisteli aika säännöllisesti , mutta limaa ei enään tullut lisää. Kun nukahdin yöllä, niin myös supistukset olivat kadonneet.



Sunnuntai aamuna olo oli pettynyt taas kerran. Ei mitään limoja enään tullut. Kunnes iltäpäivällä bongasin taas veristä limaa. Taas alkoi supistella, mutta välit pysyivät vielä pitkinä. Taas illalla nukahdin ja yöllä heräsin ilman supistuksia.



Maanantai aamuna heräsin klo 6 miehen herätyskelloon. Kyllä pettymys oli taas suuri. Mutta kun nousin ylös sängystä niin supistuksia alkoikin tulemaan pikkuhiljaa. Parin tunnin päästä alkoi taas tulemaan veristä limaa ja nyt sitä olikin jo suurempia määriä. Ilmoitin miehelle, että kyllä se lähtö saattaa sittenkin tänään tulla. Supituksia tuli vain 20 min välein, mutta niissä oli jo potkua ja kestoa. Klo 11 soitin miehelle,että alappa pikkuhiljaa lähtemään töistä kotiin. Eihän se sieltä heti joutanut, tiesi kokemuskesta että mitään kiirettä ei vielä ole. 2 aikaan mies sitten saapui kotiin ja kysyi, että joko lähdetään?



Itse en ollut siinä vaiheessa vielä varma, että onko nämä taas niitä supistuksia jotka lakkaavat vielä. Toisaalta ne olivat kipeitä, mutta välit vaan olivat yhä pitkiä. Sitten 2-3 aikaan alkoikin väli hiukan lyhetä eli n. 10 min oli supistusten välissä. Sanoin miehelle, että käy hetki vielä lepäämässä, niin lähdetään tunnin päästä näytille. Ajattelin etten kolmatta iltaa jaksa, jos taas nukahdan ja supistukset ovat kaikonneet.



Saavuimme 16.30 sairaalaan. Hiukan hävetti mennä, mutta sanoin, että tulimme näytille, että saataisiinko jäädä synnyttämään. Kätilö otti meidät vastaan ja katsoi kohdunsuun tilanteen. 3 cm auki ja kanavaa n. 1 cm jäljellä. Supistukset tulivat nyt käyrän mukaan 10 min välein, joten kätilö toivotti tervetulleeksi synnyttämään. Kyllä oli helpottunut olo, vaikka toisaalta pelkäsin vielä synnytyksen loppuun asti, että supistukset vielä lopahtaa. Niin suuri pelko siitä jäi loppuraskaudeesa, kun niin monta kertaa olin jo ihan varma, että nämä on NIITÄ supituksia, muttei kuitenkaan ollut.



Synnytys eteni verkalleen. Aina, kun olin käyrillä paikoillaan, niin supistusten väli piteni 10-15 min. Ja kun kävelin pitkin sairaalan käytäviä, niin välit tihenivät 2 minuuttiin. Tätä sitten jatkettiin sinne klo 23 saakka, kunnes kivut olivat jo sellaiset, että oli pakko lähteä lähemmäs salia. Olin päättänyt ottaa spinaalipuudutuksen, mutta halusin venyttää sen oton mahdollisimman myöhään, että sen vaikutus kestäisi varmasti sen vaikeimman loppuajan ja mielellään vähän ponnistusvaiheessakin. (Viimeksi sain sen liian aikaisin ja se lopetti supistukset kokonaan ja synnytykseen menikin sitten vielä 3 tuntia ja se oli ihan kamalaa). Kätiö teki sisätutkimuksen ja olin auki 7 cm. Jäin siinä vielä pähkäilemaan, että ottaisinko jo puudutuksen vai yrittäisinkö vielä kestää hetken. Kätilö ehdotti, että puhkastaanko kalvot ja valmistellaan puudutus valmiiksi ja pyydetään sitten lääkäriä paikalle. Samantien kuului rusahdus ja vedet alkoivat liristä sängylle. Vauva päätti asian mun puolesta.



Heti eka supistus vesienmenon jälkeen oli ihan kamala. Huusin, että nyt se puudutus sais tulla heti. Ehdin kärsiä jotain 3 kamalaa supistusta ja olin varma, että en ehdi saada puudutusta. Samantien anestesialääkäri tuli paikalle. Se teki kyllä nopeaa työtä ja pari supistusta myöhemmin puudutus oli paikallaan.



Eka supistus oli jo vähän helpompi puudutuksen jälkeen, mutta tokassa alkoikin tuntua erilaista kipua. Kätilöhän se arvasi, että taitaa olla ponnistusvaihe alkamassa. Kun sain haaroja sen verran aauki, että tilanne pystyttiin katsomaan, niin kätilö sanoikin, että tässähän se pää on jo tuloillaan. Sitten vaan sopivaan ponnistusasentoon.



Puoli-istuvassa asennossa sitten ponnistelin tai lapsi oikestaan itse tuli ulos pikkuhiljaa ja melkein kivuttomasti. Oli ihana,kun pystyi keskittymään itse täysillä syntymän hetkeen, kun ei ollut valtavia kipuja. Kätilö oli kirjannut synnytyskertomukseen, että äiti juttelee ponnistaessaan. :)



Ponnistusvaihe kesti 8 min ja synnytys virallisesti yhteensä 10 h 16 min. rv tasan 41+0. Syntyi siis tiistaina klo 00.24.



Niin sieltä syntyi pieni tyttömme ja parkaisi heti ensiparkaisunsa. Vauva pääsi heti napanuoran leikkamisen jälkeen äidin paidan alle lämpöön ja läheisyyteen, jossa sai rauhassa tutustella maailmaan.



Saattaa olla vähän sekavaa tekstiä, mutta eiköhän tässä asia tullut kerrottua. :)



Pixelina

11.10. heräsin kolmen jälkeen yöllä vessaan ja noustessa lirahti lapsivettä reilusti lattialle. Odottelin siinä reilun tunnin, josko supistuksia alkaisi tulla, ja kun ei, soitin Naistenklinikalle päivystykseen. Sieltä kehottivat pikku hiljaa lähtemään tulemaan. Aloin herätellä miestä ja syötiin vielä aamupalaa.



Naistenklinikalla oltiin sitten kuuden aikaan aamulla ja mentiin synnytysosastolle, kun lieviä supistuksia oli alkanut tuntumaan. Siellä tutkivat ja lähettivät vielä osastolle odottelemaan varsinaista käynnistymistä. Mitään ei oikein tuntunut tapahtuvan, ja mies lähti vielä kotiin puoli yhdeksän maissa. Sen jälkeen noin klo 9 supistukset alkoivatkin sitten voimistua ja muuttua säännöllisiksi. Hälytin yhdentoista aikaan miehen takaisin, ja puolilta päivin siirryttiin synnytyssaliin. Siinä vaiheessa olin jo tosi tuskissani, mutta kävelin vielä omin jaloin.



Synnytyssalissa aloin heti ottaa ilokaasua, josta välillä oli apua ja välillä ei. En pystynyt ollenkaan olemaan sängyllä, vaan oli pakko seistä sängyn vieressä ja halata sängyllä olevaa tyynyä. Olin etukäteen ajatellut että tuskin huudan, kun se ei ole ollenkaan tapaistani, mutta niin vaan huusin suoraa huutoa aina supistuksen tullessa. Kipu oli ihan toista luokkaa kun olin edes osannut kuvitella, enkä muista noista muutamista tunneista juuri mitään. Joskus kolmen maissa (kai), kun olin kolmisen senttiä auki, pyysin epiduraalin. Se auttoi ihan mahtavasti, otettiin miehen kanssa molemmat torkut ja tunsin kuitenkin koko ajan, että kohdunsuulla tapahtuu jotakin. Tässä vaiheessa pyysin myös peräruiskeen. Mitään pahoinvointia tms. ei ollut, eikä epiduraalin laittaminen tuntunut pahalta.



Seuraavan kerran kun kätilö tarkisti tilanteen, olin jo 9 senttiä auki ja kohdunkaulasta vain reunat jäljellä. Epiduraalia lisättiin ihan pieni annos, ja pikku hiljaa siirryin jakkaralle ponnistusasemiin. Varsinaisesti en kokenut ponnistamisen tarvetta, mutta kätilön kehotuksesta aloin vähitellen ponnistella. Ponnistukset tuntuivat tosi tehottomilta, mutta ihan vähän ajan päästä kätilö sanoi, että tukkaa näkyy jo.



Parilla ponnistuksella poika oli maailmassa, ponnistusvaihe kesti kokonaisuudessaan vain 16 minuuttia ja syntymäaika oli 19.16.. Nopeudesta ehkä sitten johtui, että repesin kolmesta paikasta, kaksi syvää repeämää emätimessä ja 2. asteen repeämä välilihassa. Verta menetin vähän yli litran. Ponnistin silmät kiinni, ja muistan kun kätilö, mies ja mukana ollut terkkariopiskelija sanoivat " Katso nyt, siinä se poika on" , ja niinhän se oli. :) Parkaisi heti, mutta lopetti nopeasti itkun.



Pahinta koko synnytyksessä oli, kun sen jälkeen sain vauvan hetkeksi rinnalle - ja sen jälkeen se vietiin tarkkailuun (epäily sydänviasta), mies meni mukana ja minä jäin saliin ommeltavaksi. Ompeleminen sattui ihan helvetisti puudutteesta huolimatta, tuntui kestävän loputtoman kauan ja oli siinä vaiheessa ihan muuta kun mitä olisi halunnut; ymmärrän tietty että se piti tehdä. Ompelun jälkeen tuntui, että sain vanua synnytyssalissa yksin loputtoman kauan ja sisään tuleva ihminen oli aina uusi. Lopulta yökätilö raahasi minut suihkuun, jossa vain istuin ja tärisin. Sitten sainkin vauvan kainaloon ja miehen viereen ja minut kärrättiin osastolle. Ensimmäiseksi yöksi vauva vietiin vauvalaan, koska olisin ollut liian heikko sitä nostelemaan, sen jälkeen se oli vierihoidossa.



Mies oli synnytyksessä (ja on ollut sen jälkeenkin) mahtava apu, avautumisvaiheessa hieroi selkää ja luki supistuskäyrää, niin että osasin ottaa ilokaasua oikeaan aikaan. Ponnistaessa oli takana tukena, jota vasten ponnistin. Leikkasi napanuoran ja oli ollut auttamassa vauvan ensipunnituksessa ja -mittauksessa. Osastolla opetteli kätilöiden kanssa vaipanvaihtoja ja navanputsauksia, kun itse olin niin heikkona etten pystynyt seisomaan enkä toisaalta tikkien takia istumaan.



Kaikkien kontrollien ja tarkkailujen jälkeen vaikuttaa siltä, että meille on annettu ihan terve poika! <3 Naistenklinikkaa pelkäsin etukäteen kun olin kuullut siitä kauhujuttuja, mutta kaikki kymmenet kohtaamani ihmiset olivat asiallisia ja suurin osa todella ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Sain sieltä paljon hyviä neuvoja mukaani. Synnytys ei jäänyt mieleen mukavana tai kauniina kokemuksena, mutta niin vain se nopeasti unohtuu; nyt kunjoku kysyy, tuntuu luontevalta sanoa ettei se niin kamalaa ollut. Vaikka kyllä se aika kamalaa oli. :)



Nyt sitten opetellaan tuntemaan toisiamme ja tulemaan toimeen. Mietin etukäteen, onko vauvaan helppo kiintyä; en ole mikään varsinainen vauvaihminen ja kyseessä näin alkuvaiheessa on kuitenkin otus, joka ei paljon myönteistä palautetta anna. Heti kun sain synnytyssalissa vauvan rinnalle ja se aukaisi silmät se kuitenkin näytti jotenkin tutulta ja omalta, ja sen jälkeen sen rakastaminen on ollut itsestään selvää.



Ketsup & Into

Torstaina 19.10. vauva oli ollut suht hiljainen. Perjantaina sitten jo tosi hiljainen. Söin suklaatakin puoli levyä mutta mikään ei auttanut. Osasin ehkä vähän oottaa että jotain tapahtuisi. Joku hermoheikompi olisi varmaan käynyt sairaalassa tarkistuttamassa asian, mutta aattelin synnytyksen lähestyvän ja vauvan olevan hiljainen sen takia.



Lauantaiaamuna 21.10. heräsin 7.30 siihen että mahassa tuntui ihan menkkakivulta. Saatoin ehkä torkahtaa takas muutamaksi minuutiksi, noin 5-10 min päästä tuntui taas kipua. Ja vielä kolmannenkin kerran. Sit nousinkin jo ylös ihmettelemään. Klo 7.44 aloin kirjaamaan kellonaikoja ruutuvihkoon ja välit oli 2-3 min. Vessassa käydessä jotain valui reisille, päättelin lapsivedeksi kun oli kirkasta.



En tiennyt yhtään oliko tosi kyseessä vai ei. Ihmettelin vaan supistusten lyhyitä välejä enkä ollut siitä lapsivedestäkään lainkaan varma... Olin lukenut lokakuisista niin paljon siitä, että supistukset alkaa ja lopahtaa sitten. Päätin kuitenkin että kai se on lähdettävä tarkistettavaksi. 8.35 lähdettiin sitten. Olin tosi rauhallinen, ei olisi uskonut!



Automatkalla supistusvälit oli 4-7 min ja supistukset voimistui jonkin verran. Kestivät alle 30 s kuitenkin joten olivat tosi lyhyitä. Mitään hätää ei vielä ollut supistusten kanssa. Vietiin koira äidille, äidin luona syötiin vähän voileipää ja sit jatkettiin matkaa. Äitillä ollessa sup.välit oli 1-2 min mutta harvenivat taas autossa. Sairaalan pihassa oltiin kymmenen maissa.



Pääsin melkein saman tien sisätutkimukseen, jossa todettiin että kohdunsuu oli kahdelle sormelle auki ja kohdunkaula hävinnyt jo kokonaan. Oli siis tosi kyseessä! Käyrillekin pääsin saman tien. Supistusvälit oli 2-3 min ja voimistuivat pikku hiljaa.



Todennäköisesti vähän ennen yhtätoista menin suihkuun. Suihkussa olin aika pitkään, supistukset alkoi jo tuntua jossain ja nojailin välillä seinään ja lauleskelin pitkiä muu-maa-ääntelyitä. Olo oli varsin siedettävä kuitenkin edelleen.



Suihkun jälkeen laitoin sairaalan vaatteet päälle ja söimme miehen kanssa pukuhuoneessa. Pian pukeutumisen ja syömisen jälkeen aloin nappailemaan ilokaasua keinutuolissa istuen. Ilokaasu ei tuntunut auttavan yhtään, ääni siitä kyllä muuttui mutta mitään hihhulioloa en tuntenut, ja olin vähän pettynyt. Jonkin ajan kuluttua tehtiin sisätutkimus jonka ajan olin ilman ilokaasua, ja siinä eron kyllä huomasi, kaasu auttoi kuitenkin jonkin verran. Supistukset alkoi pikku hiljaa olla aika mojovia, mutta kovin lyhyitä ne olivat kuitenkin.



Pikku hiljaa tuli puheeksi puudutukset ja kätilö ehdotti kohdunkaulapuudutusta. Suostuin siihen ja se laitettiin, ja pian sen jälkeen alkoikin jo tapahtua tosissaan. Supistukset muuttui tosi kipeiksi, kohdunkaula ilmeisesti siinä aukesi kokonaan ja olo meni nopeasti aivan sietämättömäksi. Siinä vaiheessa aloin kyselemään lisäpuudutuksien perään mutta eipä niitä enää ehtinyt saada. Kätilöt totesivat vaan että " synnytät ihan kohta" . Kohdunkaulapuudutusta en kyllä kokenut minkäänlaisena kivunlievityksenä.



Huusin suoraa huutoa kauhusta jäykkänä kun alapää alkoi kiristää ja lapsi työntyä ulos. Kätilö käski vetää synnytystuolin kahvoista itseeni päin mutta en pystynyt kuin työntämään itsestä poispäin ja yritin livetä tuolista yläkautta karkuun¿ Jalatkaan ei pysyny telineissään lainkaan ja taisin niillä potkiskella ihan holtittomasti.



Kaiketi olin ponnistusvaiheessa aika lailla hysteerinen, huusin täysillä EI EI EI, en pysty, en pysty, kuinka kauan vielä, miksei se jo synny¿ Kätilöt vähän jo kehottelivat olemaan hiljempaa, kun hoin koko ajan tuota ¿en pysty¿. Supistukset oli kovia ja alapään tuntemukset jotain ihan käsittämätöntä. Olin todellakin kauhusta jäykkänä ja kipu oli valtavaa. Ponnistusvaihe kesti vain 23 min mutta oli kyllä tuskaa täynnä. Vauva tuli rytinällä, repi tietä tullessaan ja syntyi loppujen lopuksi nopeasti, koko kroppa tuli kerralla ulos. Syntymän hetkellä mulla oli vanhempi kätilöistä vieressäni, en tiedä pitikö hän minua paikallaan mutta ainakin hän oli kunnolla halausotteessani ja sain varmaan siitä viimeiset voimat puristaa vauva ulos.



Vauva syntyi klo 13.43, eli sairaalassa ehdittiin oleen vain vajaat 4 tuntia... Kätilöt kuvailivat synnytystäni aika poikkeukselliseksi ensisynnyttäjälle, kun vauva tuli niin nopeaan ulos.



Gynekologi painoi istukan pihalle aika kovakouraisesti, mutta tehokkaasti. Tarrasin sen ranteisiin kiinni kun sattui niin kovaa, mutta eipä tarvinnut jälkeisten takia kauempaa kärvistellä.



Synnyttyään vauva huusi tosi reippaasti kunnes pääsi hoidettavaksi. Sain hänet myös rinnalleni hetkeksi, mutta minua alettiin saman tien ompelemaan ja halusin antaa vauvan miehelle etten kivun takia vaan puristaisi sitä. Mies kesti muuten koko touhun ihmeen hyvin, ei pyörtynyt tms. Oli kuulemma vaan ollut aika kamalaa katsoa vierestä kun ei mitenkään voinut auttaa, mutta sen nyt tiesi etukäteenkin että niin se on.



Pisteitä vauva sai 9/9. Vauvan vointi oli ollut koko synnytyksen ajan hyvä, jossain vaiheessa oli ehkä vähän sydänäänet laskussa mutta ei mitenkään pahasti. Napanuora oli kuulemma tavallista lyhyempi, olikohan 38 cm, ja senkin takia saattoi tehdä vähän tiukkaa.



Ompelu kesti yli tunnin ja teki älyttömän kipeää. Repeämä oli II asteen ja useampaan kerrokseen laitettiin tikkejä. Puudutusta oli varmaan liian vähän, kun tunsin kaikki neulanpistot tosi inhottavina nipistyksinä. Olis pitänyt saada ilokaasua vielä siinäkin vaiheessa.



Aika pian pääsin imettämään, ruoka maistui itsellekin ja tuli nukuttuakin siinä kun mies keinutteli vauvan kanssa.



Sairaalan perhehuoneessa viihdyttiin 5 yötä, vauva oli vierihoidossa koko ajan. Söi ja kakkasi paljon.



Ketsupin kanssa samoilla linjoilla, että kyllähän se aika kamalaa oli... Tikkejä tuli miljoona ja mulla veti vielä niskat tosi jumiin pari päviä synnytyksen jälkeen. Jälkisupistuksia oli onneksi vain yhtenä päivänä. Menetin verta aika paljon joten olo on vieläkin aika heikko. Vauva kuitenkin jakselee loistavasti, mikä tietysti on tärkeintä.

Laitetaanpas vielä tänne tämä tarina:



Maanantaina 13.11 klo 9 mentiin ya-kontrolliin ja siellä sitten todettiin, että mulla on korkea verenpaine. Tästä syystä päätettiin aloittaa käynnistys. Käynnistys aloitettiin klo 11.30 ensimmäisellä konhdunsuulle laitettavalla cytotec-pillerillä. Näitä sitten uhkailtiin laittaa neljän tunnin välein niin kauan kuin tarveta on. Ensimmäinen pilleri ei aiheuttanut vielä mitään kivuliaita tuntemuksia, joten seuraava nappi laitettiin klo 15.30.



Sitten alkoikin tapahtua: n. klo 17 alkaen lähti todella kiukkuisen ärhäkät supistukset liikkeelle ja heti 5 minuutin välein. Klo 20 supistuksia tuli n. 1,5 min välein ja oli kestoltaan jo n. 45-60 sekuntia. Käytännössä olin siis pelkkää supistusta. Aivan järkyttävää, koska mitään kipulääkkeitä ei voitu antaa, eikä mitään ollut tapahtunut kondunsuulla. Kohdunkaulaa oli tuossa vaiheessa jäljellä vielä 0,5 cm ja avautumisesta ei oikein tietoakaan. Onneksi minulla oli kaksi tukihenkilöä synnytyksessä ja jalkapohjien hermojen hieronta pahimpien supistuspiikkien aikaan oli paras apu siihen tilanteeseen. Tai ainakin niiden painelu vei ajatukset supistuksesta edes hetkeksi pois.



Klo 23 tsekattiin tilanne, johon mennessä edelleen kärvistelin noiden jatkuvien suppareiden kanssa, ja siellä huomattiin, että kohdunsuu oli jopa puolelle sormelle avautunut... Vautsivau. Oli hieman masentavaa, kun kärvistely oli kamala, eikä mitään ollut oikein tapahtunut. Laittoivat kuitenkin synnytyssaliin klo 23.30.



Synnytyssalissa sain petidiinipiikin n. klo 01 tiistain puolella, joka sitten yllättäen auttoi sillä tavalla, että supistusten väli harveni ja niistä tuli kokonaisvaltaisempia, eikä sellaisia pirun kiukkuisia ja nopeita. Tuosta eteenpäin olikin elämä jo helpompaa. Vetelin ilokaasua aivan apinanraivolla koko yön ja klo 04 puhkaistiin kalvot, vaikka olin vasta 1 sormelle auki. Eivät vissiin enää halunneet kiduttaa...



Taivas aukesi klo 05, kun sain epiduraalin, joka vei pahimmat kivut pois. Epiduraalia lisättiin vielä myöhemmin klo 9, jolloin oli vasta n. 5 cm auki. Loppuavautuminen menikin aika nopeasti, koska ponnistamaan aloin klo 11.10, ja typy oli maailmassa klo 11.31. Äiti sai pari nirhaumaa, jotka paikattiin viidellä tikillä. Ei episiotomiaa, eikä pahempia repeymiä.



Synnytyksen alkupätkä oli siis aika helvetti, mutta tuon petidiinipiikin jälkeen tapahtumat olivat kivuliaisuudeltaan jotakuinkin odotettua. Ilokaasua vedin niin kamalasti kylläkin, että aloin näkemään valveunta Ashton Kutcherista ja väitin siskolleni, että mitä sä nyt aloit pelaamaan kännykälläs Pacmania... Ihan terveellistä touhua... :)



Synnytys kesti siis tasan vuorokauden käynnistyksestä, tosin virallisiin papereihin sanoin itse alkamiskellonajaksi tuon klo 20, jolloin oli pahin helvetti valloillaan.



Osastolta luulimme pääsevämme pois jo torstaina, mutta meidän nyytillä olikin keltaisuuttaa ja typy määrättiin valohoitoon vielä yhdeksi päiväksi. Vietettiin sitten sinivalossa aikaa to-pe. Eilen päästiin kotiin ja huomenna käydään vielä tarkistuttamassa nuo bilirubiiniarvot osastolla.

Meidän synnytys meni näin:



Yliaikakontrolli sovittiin sunnuntaiksi klo 9. La-iltana oli muutama vähän kipeä supistus. Su-aamuna heräsin puol 6 supistuksiin ja oli sen verran outo olo että en viittinyt ajaa autoa vaan menin taksilla yliaikakontrolliin. Hennosti kivuliaita supistuksia epäsäännöllisesti 7-15 min.välein. Lääkäri totesi että olen 3 cm auki ja synnytys käynnissä, vauvan painoarvio 3,9 kg. Olin tosi yllättynyt, mutta iloinen, en joutuisi käynnistykseen! Sanoivat että jos en ole kipeä niin voin mennä vielä kotiin jos haluan, mut voin myös jäädä sairaalaan. Sitten verenpaine kuitenkin todettiin kohonneeksi ja pissassa oli proteiinia, joten päättivät että jään sairaalaan.



Ottivat mut perhehuoneeseen. Itkin vähän onnesta kun vaihdoin sairaalavaatteet ja tajusin että nyt tosiaan synnytän. Ja isäkin saatiin parin tunnin päästä paikalle, tuli suoraan valvoneena yövuorosta... Loikoiltiin perhehuoneessa useita tunteja, syötiin ässämiksejä ja katsottiin " yksin kotona" töllöstä, supistuksia 5-7 min. välein, osa kivuttomia, osa vähän kivuliaita. Olin sitten 6 tai 7 cm auki, kätilö sanoi että olen outo synnyttäjä kun en ole tuon kipeämpi. Avautuminen ei kuitenkaan pariin tuntiin edennyt ja mentiin synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun. Soitettiin äidille ja anopille että ollaan menossa synnytyssaliin.



Sen jälkeen olikin auvoisa " kivuton avautumisvaihe ohi" . Vesien mentyä kahden kunnon supparin jälkeen olin hysteerinen, sitten opin käyttämään ilokaasua. Mies oli ilokaasupäällikkönä ja rytmitti kaasun ottoa, tosi iso apu. Ihan pian anoin kuitenkin jo puudutusta ja kun anestesialääkäri ei päässyt paikalle niin mulle laitettiin kohdun kaulan paikallispuudutus. Saman tien anestesialääkäri kuitenkin tuli paikalle ja laittoi lisäksi spinaalipuudutuksen. Tuo tuplasatsi vei loppuavautumisesta täysin kivuttoman, juteltiin niitä näitä ja mies testaili ilokaasun vaikutusta.



Ponnistusvaihe oli tosi rankka 52 min, verta, hikeä ja kirosanoja. Ensisynnyttäjälle 3980 g vauva oli ihan kiva haaste. Kätilö oli tyly ja armoton, mutta ilmeisen taitava. Olinkin mielessäni toivonut vanhaa ja kokenutta kätilöä. Sanoi heti että iso vauva, mutta kyllä se alakautta syntyy. En usko että ilman kätilön oppeja vauva olisi tullut ulos ilman imukuppia tms. Jälkeen päin tikkejä laitettiin useampaan kerrokseen, en tiedä kuinka monta. Ja seuraavana päivänä hauislihakset tosi kipeät erikoisen ponnistusasennon takia.



Mulle synnytyksen kurjin osa oli tytön syntymän jälkeen, en ollut varautunut. Tärisin pitkään voimakkaasti, en pystynyt käymään suihkussa ja kohdun painelu, ajatus verenhukasta, nälkä, pyörrytys, tikkien määrä ym. oli ihan hirveää. Lisäksi kannustajana ja seurana ollut mies siirtyi hoitelemaan vauvaa ja jäin sivurooliin... Kätilö ei paljoa hyssytellyt vaan jutteli että verottaja vie sunnuntai- ja yölisistä suurimman osan ja saatesanoiksi osastolle mentäessä tokaisi ainoana ohjeena että pyydä sitten kipulääkettä, sun alapää on aika turvonnut. Mies lähti kotiin nukkumaan, valvottuaan pari vuorokautta melkein putkeen.



Meidän isänpäivälahja (jonka työnimi oli muun muassa " isin tyttö" ) on ihana ja kiva olla kotona. Ei enää edes närästä eikä mahaa kiristä. Ainoa mitä kaipaan on istuminen. Ehkä parin viikon päästä... Nyt tuntuu että toimin täyspäiväisenä tissinä. Vauva imee ja imee.

Taisi vauvan paino mennä edellisessä väärin. 4390g on oikea ja siis se mukava haaste ensisynnyttäjälle. Pituutta tytöllä oli 53,5 cm.

Lisätäänpäs strategiset mitat vielä: 53 cm, 4290 g, 36,5 cm pipo.



Niin, ja sunnuntai-aamun bilirubiinikontrollin seurauksena jäätiin sitten osastolle valohoitoon, kunnes kotiuduttiin taas jälleen kerran tänä aamuna. Keskiviikkona uudestaan kontrolliin... Enpä yllättyis, jos jäätäis vaikka vaihteeksi sisälle...

Kirjoitin tämän jo tuonne odotuspuolen pinoon, mutta laitetaan tännekin:



Sunnuntaina 1.10 yöllä (rv 39+5) heräsin varmaan ennen kolmea supisteluihin, mutta nukuin vielä niiden välit. Klo 3.30 nousin ylös ja kellotin suppareita 4-5 minsan välein. Herätin miehen, soitettiin mun äiti lapsenvahdiksi. Supparit yltyi, niitä tuli kahden minsan välein, mutta sitten puolikuuden maissa ne hiipuivat. Mun äiti tuli kuudelta ja olin jo varma, että synnytys tyssäsi tähän. No, sitten supparit yltyi, etenkin kun menin suihkuun. Tosin välillä oli 10 minuutin välejäkin, joten luulin että synnytys ei kuiteskaan ole käynnissä. Tosin muutama tosi tuju supparikin tuli.



Päätettiin lähteä käymään näytillä. Ajatuksena oli mennä ensin sairaalan läheisyydessä olevalle lenkkeilypolulle kävelemään, mutta mentiin kuitenkin ensin vastaanotolle. Koko matkan aikana ei tullut yhtään kunnon supistusta, pari ihan lievää vain. Luulin, että ne oli vaan harjoitussupistuksia.



Vastaanotossa oltiin 10.45. Odoteltiin käytävällä ja sitten pääsin käyrille. Hoitajakin taisi ajatella, että saa lähettää meidät vielä kotiin. Käyrällä tuli vaan yksi supistus, päätettiin odottaa vielä toista. Siitä menikin lapsivedet ja klo oli 11.20. Sitä seuraava suppari olikin aika raju ja sitä seuraavat ihan hirveitä. Ajattelin vaan siinä vielä, että pääsenköhän vielä ammeeseen yms. (heh näin jälkikäteen...). Sitten rupesi ponnistuttamaan oikein kunnolla, huusin vaan siinä sängyllä, että pitää ponnistaa. Kätilöt katsoi tilanteen, kohdunsuu kokonaan auki ja pää ihan siinä tulossa.



Sitten tulikin vauhtia. Mies huudettiin käytävästä mun viereen, lähdettiin ylös saliin, siis mua kärrättiin sängyllä. Huusin kuin hyeena, sattui ihan kamalasti. Päästiin synnytyssaleille ja siellä tuli vipinää. Muistan kun huudettiin vaan, että " hae se äkkiä kahvihuoneesta!" . Sitten saliin, klo oli 11.36, pääsin jotenkin siirtymään sängyltä toiselle ja eikun ponnistamaan. Huusin, että " enkä mä mitään saa?" . Sitten sain ilokaasumaskin naamalle, en tiedä oliko siitä mitään apua, mutta sai ainakin henkistä tukea. Ponnistus kesti 6 minuuttia ja vauva syntyi siis 11.46.



Ponnistus toki sattui, tuntui kuin virtsarakko olisi räjähtänyt. Mutta kuitenkin päällimmäinen tunne oli salissa, että näinkö helpolla pääsin! Kuitenkin tuo kunnon kivulias vaihe kesti vain 20 minuuttia. Mahtava synnytyskokemus kaiken kaikkiaan. Sain aktiivisen " luomu" synnytyksen, olin kotona pääosan ajasta ja pystyasennossa. Jakkara oli ponnistustoiveena, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä tuossa tilanteessa. Sängyssä siis ponnistin, ensin kyljellään ja sitten puoli-istuvassa asennossa. Pari pientä repeämää tuli, yksi ommel.



Kun vauva syntyi, näytettiin ensin että kumpaa sukupuolta on. En meinannut uskoa, kun näin pikkuiset pallit :) Luulin niin, että toinen tyttö tulisi. IHANA ylläri! Sitten sain hetken päästä ihokontaktiin ja ensi imetykseen. Mahtava fiilis! Olin kyllä niin yllättynyt synnytyksen vauhdista, että olin aluksi ihan pihalla koko tilanteessa. Ei oikein pysynyt mieli perässä. Jälkeenpäin kiitän suojelusenkeleitä, etteivät vedet menneet automatkalla tai ettei onneksi lähdetty enää kävelylle lenkkipolulle. Pelottaa kun ajattelee, mitä olisi voinut sattua.



Onnellinen S-I kera pikku pojan 1vko ja isosiskon 2v2kk