** LOKAKUISTEN -06 synnytyskertomuksia! **

Pe-la yönä 29.-30.9. tunsin supistuksen joskus yhden maissa ja menin pissalle - usein ennenkin pissahätä on saanut kovan supistuksen aikaan. Tästä noin vartti ja sama tunne yllätti ja menin taas pissalle. Vielä kolmannen jälkeenkin kävin pissalla eikä mieleeni tullut että vauva olisi syntymässä oikeasti, sillä jo viikon ajan oli öisin supistellut mutta aamuun mennessä olivat tuntemukset haihtuneet.



Rviikkoja tuolloin 39+5 (lauantaina). Takana todella raskan loppuodotus tai viimeiset pari viikkoa koska muuten niin helpon raskauden viime metreillä iskias rupesi vaivaamaan ja oli niin kipeä etten päässyt kävelemään.



Rupesin siinä jossain vaiheessa kellottamaan tai katsomaan kellosta suppareiden välejä ja ne tulivat n. 12 min välein. Olivat tuntuvia ja välillä tosi pitkiä mutta eivät vielä silti pahoja. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin varovaisesti pakkailemaan laukkuja, kävin suihkussa, söin ja hyppäsin koko ajan kakkoshädällä vessassa. Silti aina ajattelin, että " odottelen vielä pari suppari ennen kuin herätän miehen" . Kuuden maissa sanoin miehelle, että valmistautuu herätykseen. Puoli seitsemältä soitin anopille että NYT saa tulla esikoista hakemaan.



Anoppi tuli piakkoin ja me noustiin. Mutta kun rupesin touhuamaan ja valmistelemaan lähtöä, en tuntenut enää supistuksia muutakuin sellaisena tunteena että supistus alkaa mutta se jäi jotenkin aina kesken´tai ei päässyt ns. vauhtiin. Aloin ahdistua ja sanoin miehellekin että voi ei taas tämä tyssää tähän. Anopin painostuksesta soitin synnärille ja kerroin tilanteen ja kätilö pyysi käymään näytillä kun koko yän oli kuitenkin supistellut.



Anoppi lähti tytön kanssa yhdeksän jälkeen, mies oli jo mennyt takaisin makoilemaan sänkyyn. Menin kanssa sänkyyn ja melkein torkahdin. Sitten tunsin että supistus alkaa ja se oli tosi kova, meinasi taju lähteä. vartin päästä tuli toinen. Silloin sanoin miehelle että henki lähtee kohta ja että makuulla tulee säännölliset supparit, seisaaltaa tai istualtaan ei, mutta nyt me lähdetään käymään synnärillä (matkaa 65km). Lähdön hetkellä supparit alkoivat sitten tulla kunnolla ja koko automatkan taisi tulla alle 10min välein. Silti en uskonut että olisin kovin paljon auki, tuntui suppareista vielä puuttuvan kärki.



Synnärillä oltiin klo 11, kätilö teki sisätutkimuksen ja kertoi;" 8-9 cm auki, suoraan saliin saatte mennä" . Meinasin tippua perseelleni! Enkä ollut edes kipeä! Suppari tulivat edelleen minusta " liian harvakseltaan tuohon vaiheeseen nähden.



Salissa istuskelin keinutuolissa, mitään puudutuksia ei enää annettu enkä tuntenut olevani edes synnytyksessä. Hengittelin ilokaasua. Puolen tunnin jälkeen joskus 11.30 supparit alkoivat vasta voimistua mutta hengitin tauotta ilokaasua (jota en esikoisen aikana osannut hengittää eikä siitä ollut hyötyäkään siis) ja pärjäsin hyvin. Kalvot puhkaistiin ja menin vielä käymään pissalla ja sekin onnistui hyvin. KVessasta tulon jälkeen tuli ensimmäinen todella kipeä supistus ja samassa tunsin ensimmäistä kertaa aivan eläimellisen tunteen ja tiesin heti että se on ponnistamisen tarve.



Sain heti luvan ponnistaa ja se oli ns. harjoitusponnistus - annoin vaan elimistön tehdä työtä kun en ollut ekassa synntyksessä spinaalin takia tuntenut mitään tarvetta ponnistaa. Sen jälkeen ponnistin 2-3 kertaa ja meille syntyi TAIVAALLISEN KAUNIS JA IHANA TYTTÖ, 4140g ja 51cm, py 36. Sairaalassa olimme tunnin verran ja viikkoja siis 39+5.



Ihmesynnytys ja ihmeellisen ihana lopputulos!



Sain kokea todellisen luomusynnytyksen josta jäi hyvä mieli, todella mahtava itse asiassa. Jos joskus meille suodaan kolmas lapsi, haluan synnytyksen ilman puudutteita sillä ne vievät tai heikentävät ponnistamisen tarvetta, tekevät olon ehkä sekavaksi tai jälkeenpäin ei muista synnytyksestä niin paljon, pitkittävät synnytystä jne jne. Ja toipuminen näin luomusynnytyksestä on TODELLA nopeaa. Eikä jälkeenpäin ole komplikaatioiden riskiä.



Tämä siis minun kokemukseni, en tarkoita että kaikkien pitäisi synnyttää luomuna. Minulle se sopi ja synnytyksestä jäi mielikuvaksi lähes kivuton synnytys.

Täällä myös nopea luomusynnytys tunti ja 40 minuuttia sairaalaan tulon jälkeen. Suosittelen. Ihana tyttö tuli.

Olin siis jo 27-29.9 osastolla käynnistysyrityksillä, cytotecillä koitettiin startata mut eihän ne saaneet vauhtiin meidän pikkumiestä, viikonlopuksi pääsin kotiin ja maanantaina takas osastolle. Pienellä jännäyksellä että jatketaanko samoin vai päästäänkö saliin tipalle, noh lääkäri totesi että lähdetään saliin ja puhkaistaan kalvot ja pannaan tippa. Siinä vaiheessa oli n. kahdelle sormelle auki mutta kanavaa vielä jäljellä.



Joskus puolenpäivän aikoihin pantiin tippa ja puol yhdeltä tuli lääkäri puhkaisemaan kalvot, se ronkki ja mutisi että on niin takana että hän ei oikein yletä, mun oli tosi paha olla siinä ja kun se vihdoin sai kalvot puhki ja pinnin vauvan päähän(sydänkäyrää varten) niin pikkumiehen sydänäänet laskivat alas, itse siinä jo paniikkia pukkas päälle että joutuuko hätäsektioon mutta onneksi ne nousivat kun pääsin kääntyyn kyljelleen ja sain vielä happiviikset.



Siinä sitten odoteltiin ja 3-4 aikoihin alkoi tuntua jo siltä että täytyi ilokaasut ottaa kuvioihin, melko rankoiksi yltyivät supparit ainakin verrattuna edelliseen synnytykseen. Nyt ennätettiin pistää pcb (olikohan se noin) ja loppuavautuminen sujuikin sitten vauhdilla. Pieni mies saatiin ulos vain 3 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen, oli raukalla napanuora kaulan ympärillä ja oli ihan siniharmaa, ja taas minä paniikissa, n. tunniksi veivät happikaappiin ja sitten vasta sain vauvan rinnalle. Onneksi kaikki sujui kuitenkin loppujen lopuksi hyvin vaikka pientä häikkää olikin! Synnytyksen kestoksi laskettiin 5 h 55 min.



Osastolla ollessa ukon verensokerit ei meinanneet aluksi pysyä ylhäällä ja sen jälkeen nousi vielä bilirubiinit ja yks yö meni lampun alla. Nyt on ihana olla kotona, poika on ainaskin vielä ollut hyvin rauhallinen, syö 3-4 tunnin välein ja isosisarukset hoitavat innokkaasti!



angie ja pipovauva 1 vk (lasten keksimä nimi kun ukolla oli pipo päässä ;o))

Meidän synnytyksen alkamisesta ei ollut mitään ennakoivia " oireita" . Ainoastaan vatsan toiminta oli pari edeltävää päivää loistava -olisipa ollut koko raskauden ajan...



Eli synnytys alkoi keskiviikkona 11.10.2006 aamu-yöstä 3.45 kun heräsin ensimmäiseen kipeään supistukseen. Ajattelin sen ensin olevan niitä mun selkävaivoja ja menin ihan rauhassa vessaan pissalle. Siellä sitten tulikin jo toinen supistus ja mietin, että jospa sittenkin se olisi nyt siinä... En kuitenkaan raaskinut vielä herättää isäntää, joten menin sohvalle makoilemaan ja täyttelin sudokuja ;) Vasta, kun kello oli jo 5.20 ja supistuksia oli tullut koko ajan vähintään 10 minuutin välein, menin herättämään miestä. Eipä kyllä tarvinnut kuin laittaa valot huoneeseen, kun isäntä oli jo pystyssä ja sano vaan, että " joko nyt lähetään?" :D



Käskin vaan ensin juomaan ihan rauhassa aamukahvit ja että pikkuhiljaa soittelisi äidilleen, että voisi tulla meille. Mutta mitään paniikkia ei vielä ole. No, anoppi olikin meillä sitten jo kuuden aikaan. Tässä vaiheessa supistuksia tuli jo 3-7 minuutin välein. Minä pakkailin rauhassa omaa sairaalakassia, kun toiset joivat kahvia keittiössä.



Lopulta päästiin lähtemään sairaalaan ja osastolla oltiin n. 6.30. Kätilö tarkisti ihan ensiksi, missä vaiheessa ollaan, ettei tarvitse turhaan odotella. Tällä kertaa kohdunsuu oli " vasta" 4-5 cm auki. Eli hyvin käynnissä ja sainkin vaihtaa heti sairaalan vaatteet ja päästiin samantien synnytyssaliin. Tässä vaiheessa olikin vuoronvaihto, joten jäätiin hetkeksi kahdestaan. Uusi kätilö tuli sitten seitsemän jälkeen saliin ja kysyi, jos haluan jotain kivunlievitystä, mutta koska kivut ei olleet kovia, pyysin vain että tarkistaisi missä mennään. Puoli kahdeksan aikaan olikin jo sitten 8 cm auki ja pyysin, että voisi jo puhkaista kalvot, kun edellisissäkään synnytyksissä ei ole lapsivesi itsestään tullut.



Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset olikin jo aika kovat ja kätilö tarkisti vähän väliä, missä vaiheessa ollaan ja lopulta sitten 8.47 antoi luvan ponnistaa seuraavan supistuksen tullessa. " Pieni" poikamme sitten syntyi tosi helposti muutamalla ponnistuksella ja virallinen aika olikin 8.53. Tosin kätilöllä oli vähän vuorokauden ajat sekaisin, kun ensin sanoi, että syntymäaika on sitten 20.53.... Onneksi oltiin miehen kanssa tarkkoina ja korjattiin heti :D



Tämän jälkeen sitten isä sai katkaista napanuoran ja sitten odoteltiin istukan syntyminen. Itse pääsin helpolla, ei tullut kuin pienen pieni repeämä, jota ei edes tarvinnut ommella. Yhtään tikkiä ei siis tarvittu vaikka poju olikin ihan hyvän kokoinen. En heti uskonut, kun kuulin hänen mitat: 4370g ja 52cm. Pipo oli 36cm, joten tämä pikkumies onkin sitten ollut kaikilta mitoiltaan suurin!



Synnytys oli oikein positiivinen ja rauhallinen kokemus ja siitä jäi tosi hyvä mieli. Taas kerran olin tyytyväinen, että tällainen luomusynnytys sujui niin hyvin. Lupasinkin eilen kotiinlähtiessä vielä tulla takaisin hakemaan sitä tyttöä.... :)





Tuittuli ja pikkumies nyt 3 vrk