Tiedän useita 12-15vuotiaita joille on aloitettu masennuslääkitys. Miksi nuoret voivat huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Annetaan nuoren tulla sairaaksi. Se on tällä hetkellä muotia olla ahdistunut ja hankala. Sitten kun nuori velloo tarpeeksi noissa tunteissa ja vielä kaveriporukassaan, niin koko sakki on hoitokunnossa. Ensin vedättävät, mutta siitä tulee todellisuutta nopeasti.

Sitten oma lukunsa on nämä teeskentelijät, joita joukossa on paljon. Monilla vellojilla on sentään ihan oikea sairaus on tullut, mutta teeskentelijät valikoi tilanteita. He ovat suorituskykyisiä, toimintakykyisiä ja valikoivat, koska ahdistus iskee. Esim. koulussa voi isot massat pelottaa (jotta voi jäädä loisimaan kotiin), mutta sama nuori voi vapaa-ajalla hengata ostareilla. Sitten on näitä, jotka ei kykene vapaa-ajallakaan moniin paikkoihin. Lisäksi aidosti sairas tyhmenee, teeskentelijöillä ei ole nähtävälillä mitään ongelmaa hoksottimissa tai muistissa.

Ongelma on tiedossa, mutta järjestelmä on avuton. Kotona pitäisi lataista nyrkki heti pöytään ja laittaa rankkua päälle, eikä lähteä ymmärtämään tai paapomaan. Heti kova kovaa vastaan, kun alkaa noi höpinät ja sen takia asioista luistaminen.

Ai, oma vaikeasta masennuksesta kärsivä nuorieni ei kyllä hengannut missään vaan eristäytyi täysin. Ei jaksanut nähdä ketään kaveria kuukausiin.

Vierailija kirjoitti:

Eikö noita vanhempia huoleta ollenkaan lääkkeiden mahdolliset pysyvät sivuvaikutukset? Vielä lapsille syötetään, kamalaa!

Kuka sellainen vanhempi on? Sellaisia ei juurikaan enää ole. Parisuhteet muistuttaa lähinnä sukupuolten välistä sotaa, jossa aikuisilla on pelkkiä oikeuksia, eikä mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja näiden oikeuksien ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia.

Sun lapsilla varmaan ei ole ongelmia.  Jutellaanko sitten kun on niin tiedät asiasta enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ja nuoria kohdellaan nyky-Suomessa huonosti. Jättikoulut, epävarmuutta, huono päivähoito, huono terveydenhuolto, jäätävät paineet, surkeat tulevaisuudennäkymät.

Eikö perheellä ole tässä yhtälössä mitään merkitystä? Minä katson ainakin että olen itse vastuussa lasteni terveydestä ja myös mielenterveydestä. Normaali elämä edistää mielenterveyttä; ulkoilu, ravinto, uni, sosiaalinen kanssakäyminen. Mahdollisten ongelmien varhainen tunnistaminen ja käsittely. Kyllä minä olen näistä vastuussa omien lasteni kohdalla. Ei yhteiskunta.

Uskon että tosi iso syy on somessa ja mediassa. Tästähän on vaikka kuinka paljon kansainvälisiä tutkimuksia. Instagram, tietokone yms. lisäävät ahdistusta. Nuorilla ei oikein ole medialukutaitoa photoshopattuihin kuviin. Kyllä itseänikin, ihan aikuista ihmistä, ahdistaa nähdä siloiteltuja ja leikeltyä kroppakuvia ns. normaalina.

Uskon myös että kaikenlainen epävarmuus ja jatkuvat muutokset vaikuttavat mielenterveyteen. Eroja on paljon, se on fakta, ja ihmissuhteiden ja kotien muutokset varmasti vaikuttavat.

Myös tietty näköalattomuus ja sivullisuus. Oman rosoisen nuoruuden pelasti se, että aina sai kesätöitä tai tuntitöitä, ja omaan elämään pystyi siis vaikuttamaan ja oli luottoa tulevaan. Nykyään harva alaikäinen pääsee töihin. Osattomuus aiheuttaa masennusta.

Vierailija kirjoitti:

Some, ja woke kulttuuri/feminismi/pinnallisuus ... yhteiskunnan arvopohja on rapautunut pahasti ja netin kautta ihmisen hyvinvoinnille luontaiset asiat kuten yhteisöllisyys on muuttunut.

Anteeksi nyt, mutta feministien ansiosta sinun äidilläsi on äänioikeus, hänellä on oikeus ansaita ja päättää omasta varallisuudestaan, hän voi perustaa yrityksen ja opiskella yliopistossa. Lukeminen kannattaa, samoin ajattelu.

Vierailija kirjoitti:

Nuoret ovat aina voineet huonosti. Nyt vain ensimmäistä kertaa siitä puhutaan. Mistä luulet että menneiden vuosikymmenten juopot, huumeongelmaiset ja väkivaltaiset ihmiset ovat tulleet?

Kansakuntamme suurin epätasa-arvo, sota. Ihmisen ydin syntyy jo lapsuudessa. Jos itsetunto tai tunnetaidot eivät pääse kehittymään, asiaa on vaikeaa korjata myöhemmin. Toisen sukupolven sotainvalidit eivät paljon saaneet osakseen sitä kodin turvaa ja hoivaa ja sitä ei osattu antaa sitten omille lapsille, jne…syntyi tarve antaa lapsilleen parempi lapsuus kuin itsellä oli ja mentiin sinne toiseen ääripäähän ja nyt tarjolla on ikuista sunnuntaita, jossa pitää olla koko ajan kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas vaadin lääkitystä ennen kuin tappaa itsensä. Ahdistusta on jotenkin yritettävä purkaa. Terapiaa ei saatavilla, mutta löysin yksityisen jolla käy. Hirveän kiltti lapsi ollut aina ja liian suorittava mm koulussa. On anorektikko sillä joku joskus sanonut läskiksi. Mikä on käsittämätöntä koska ollut aina huolestuttavan laiha.

Tsemppiä!

Onko nepsy-haasteita selvitetty? Niihin voi liittyä kiltteys, ylisuorittaminen, syömishäiriöt. Jos juurisyy selvittämättä ja siten hoitamatta, ei välttämättä apu auta.

Mutta tämä on monissa mt-ongelmissa ja käytöshäiriöissä suuntauksena: mitään terapioita ei saa, ja niidenkin ehto voi olla lääkitys, jotta lapsi/nuori olisi "terapiakuntoinen".

Nuoret ovat dopamiinikoukussa älylaitteiden ansiosta. Niiden käyttö saa terveemmänkin masentumaan. Ihmistä ei ole luotu saamaan koko ajan dopamiiniannoksia, joita some ja pelit tykittävät elimistöön kymmeniä kertoja minuutissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ja nuoria kohdellaan nyky-Suomessa huonosti. Jättikoulut, epävarmuutta, huono päivähoito, huono terveydenhuolto, jäätävät paineet, surkeat tulevaisuudennäkymät.

Yksi sana jäi puuttumaan kokonaan. Onko vanhemmuus ulkoistettu kokonaan yhteiskunnalle?

Useimmiten ei.

Yhteiskunta taas vastuuttaa vanhemmat asioista, jotka menevät vanhemmuuden vaatimusten ohi: pitää opettaa kotona koulun asioita, pitää terapioida asiat jotka vaatisi ammattilaisen, pitäisi olla personal trainer, lääkäri ja ties mitä siksi, että palveluita ei ole saatavilla tai niiden saaminen on tehty todella hankalaksi, esim. pelkän hammas/terveystarkastuksen varaaminen vaatii päivien homman ja lukuisia yhteydenottoja. Kaikilla vanhemmilla ei riitä kärsivällisyys tai aika tähän. Toisilla taas ei riitä lusikat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ja nuoria kohdellaan nyky-Suomessa huonosti. Jättikoulut, epävarmuutta, huono päivähoito, huono terveydenhuolto, jäätävät paineet, surkeat tulevaisuudennäkymät.

Eikö perheellä ole tässä yhtälössä mitään merkitystä? Minä katson ainakin että olen itse vastuussa lasteni terveydestä ja myös mielenterveydestä. Normaali elämä edistää mielenterveyttä; ulkoilu, ravinto, uni, sosiaalinen kanssakäyminen. Mahdollisten ongelmien varhainen tunnistaminen ja käsittely. Kyllä minä olen näistä vastuussa omien lasteni kohdalla. Ei yhteiskunta.

Kyllä, tiettyyn pisteeseen saakka.

Sitten kun haasteita on todettu, vaikka nepsypulmaa (adhd esim.), vanhemmasta tulee projektipäällikkö: hän kuntouttaa lasta kotona, kuskaa eri paikkoihin, pitää palavereja eri verkostoissa, pyytää ja toimitttaa eteenpäin lausuntoja, pyytää lausuntoja kk päästä uudestaan, tekee hakemuksia, valituksia, vaatii tukea.

JA kaiken tämän lisäksi toki huolehtii normaalista huolenpidosta ruoan, levon, liikunnan jne suhteen. 

Tervetuloa vaikka tukiperheeksi auttamaan niitä, joista on vanhemmuuden lisäksi tullut projektipäälliköitä.

Itsellä aloitettiin masennuslääkkeet teininä ja sain todella vakavia sivuvaikutuksia; lääkkeitä alettiin työntämään myös antipsykoottien muodossa ja sen seurauksena siemensyöksyt loppuivat tilapäisesti, oli outoja mielialan vaihteluja, pelkotiloja lääkkeitä lopettaessa ja kilpirauhanen piti poistaa.

Suuri osa masennuksesta johtuu mielestäni olosuhteista ja lääkkeiden sijaan voisi antaa lisäravinteita, jotka eivät tee impotentiksi tai aiheuta lihomista ja elinvaurioita. On ymmärrettävää, että kiireessä tarjotaan noita lääkkeitä, mutta varsinkin nuorena on vaikeaa sanoittaa ja ymmärtää omia ongelmia ja enemmän panostaisin itse keskusteluterapiaan ja apuun omien ongelmien sanoittamisessa. 

Itsellä sokeutta omille ongelmille aiheutti kaikkien normaalien kaverien menettäminen murrosikäisenä kiusaamiselle, seksuaalisuuden herääminen ja yritykset piilottaa sitä sekä ympärillä olevien aikuisten kyvyttömyys osata tunnistaa minun vahvuuksia ja kannustaa menemään niitä kohti. 

Nykyään on enemmän matalan kynnyksen keskustelupalveluja kuin minun nuoruudessani, mutta samalla on myös enemmän monikulttuuripakotusta, transpakotusta ja muita muoti-ilmiöitä sekä olen huomannut sen, että syvälliset ja älykkäät ihmiset yleensä välttelevät sosiaali- ja terveysalaa. Iso osa Suomen epämuodollisista mielenterveyspalveluista pyörii vapaaehtoisvoimin ja näitä palveluja johdetaan aika vähällä osaamisella ja mutu-pohjalta; johtaminen ei toimi ja vapaaehtoisille vittuillaan ja savustetaan ulos epämääräisin perustein tietyissä paikoissa, vaikka paljon hyvääkin on ja osa onnistuu välttymään näiltä kokemuksilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ja nuoria kohdellaan nyky-Suomessa huonosti. Jättikoulut, epävarmuutta, huono päivähoito, huono terveydenhuolto, jäätävät paineet, surkeat tulevaisuudennäkymät.

Eikö perheellä ole tässä yhtälössä mitään merkitystä? Minä katson ainakin että olen itse vastuussa lasteni terveydestä ja myös mielenterveydestä. Normaali elämä edistää mielenterveyttä; ulkoilu, ravinto, uni, sosiaalinen kanssakäyminen. Mahdollisten ongelmien varhainen tunnistaminen ja käsittely. Kyllä minä olen näistä vastuussa omien lasteni kohdalla. Ei yhteiskunta.

Jos lapsi käy huonoa turvatonta päivähoitoa, huonoa jättikoulua ja yhteiskunnan palvelut, kaikki koulu-uudistukset ja -päätökset on perseestä ja lapsi on siinä kaikessa pelkkä palikka, ei sitä vanhemmat pysty loputtomiin paikkaamaan.

Meillä on ollut suuria vastoinkäymisiä perheessä ja lapset ovat joutuneet elämään epävarmuudessa vuosia. Olen hakenut apua, mutta laihoin tuloksin, koska nuori ei saanut apua ajoissa. Masennuksen syyt ovat kyllä tiedossa, mutta niille ei voi mitään enää, eikä niille ei olisi voinut mitään aikaisemminkaan. Nuorilta vaaditaan paljon, kilpailu alkaa jo alakoulusta painotetaan koulumenestyksen tärkeyttä ja yläkoulussa suorastaan pelotellaan seurauksilla, jos koulu sujuu huonosti. Sitten vielä pandemia ja sodan uhka.

Vierailija kirjoitti:

Eikö noita vanhempia huoleta ollenkaan lääkkeiden mahdolliset pysyvät sivuvaikutukset? Vielä lapsille syötetään, kamalaa!

Entä masennuksen, ahdistuksen ja koulua käymättömyyden, itsetuhoisuuden, eristäytymisen sivuvaikutukset? 

Ei niitä lääkkeitä mitenkään kevyesti aloiteta, mutta kun asioiden annetaan koulun ja terveydenhuollon osalta kriisiytyä, niin lääkkeet on kuin happinaamari, jota sitten hengitellään, jotta ei kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ja nuoria kohdellaan nyky-Suomessa huonosti. Jättikoulut, epävarmuutta, huono päivähoito, huono terveydenhuolto, jäätävät paineet, surkeat tulevaisuudennäkymät.

Eikö perheellä ole tässä yhtälössä mitään merkitystä? Minä katson ainakin että olen itse vastuussa lasteni terveydestä ja myös mielenterveydestä. Normaali elämä edistää mielenterveyttä; ulkoilu, ravinto, uni, sosiaalinen kanssakäyminen. Mahdollisten ongelmien varhainen tunnistaminen ja käsittely. Kyllä minä olen näistä vastuussa omien lasteni kohdalla. Ei yhteiskunta.

Vanhempi voi tehdä kaikkensa edistääkseen noita asioita, mutta siinä vaiheessa kun lapsi aloittaa koulun, vanhemman vaikutus alkaa kutistua. Kouluympäristö on osalle lapsista väkivaltainen ja vaarallinen ja siinä voidaan tuhota kaikki vanhempien hyvä työ suhteellisen lyhyessäkin ajassa. Tarkoitan tietysti koulukiusaamista, mikä on ollut iso syy omaan ja monien tuttujen nuoruusiän pahaankin masennukseen. Usein vanhemmat ei edes tiedä kiusaamisesta, koska lapsi koettaa peitellä sitä parhaansa mukaan. Ja vaikka tietääkin, niin harmillisen usein asialle ei oikeasti koulun puolesta tehdä läheskään tarpeeksi.

Tiedän useita nuoria ihmisiä, joille koulukiusaaminen on aiheuttanut niin pahat traumat, että pidän epätodennäköisenä, että he enää pääsevät syrjäytymiskierteestä ponnistamaan osaksi yhteiskuntaa. Tai edes korjaamaan mielenterveyttään niin, että voisivat olla edes jossain määrin tasapainoisia ja onnellisia. Vanhemmat ovat silti voineet olla hyviä ja välittäviä, eikä kotona ole ollut välttämättä mitään ongelmia. Siinä vaiheessa kun ei ole kiusaamisen takia oppinut tarpeeksi sosiaalisia taitoja ja saanut joukkoon liittymisen ja positiivisia sosiaalisen kanssakäymisen kokemuksia, ei vanhempikaan voi näitä asioita hopeatarjottimelta tarjota.

Kiusattu, kiusattu ja kiusattu. Kiusaamisen fokus on teossa ja teko on aina väärin ja sympatiat uhrin puolella, mutta jos näitä halutaan estää, täytyy katsoa, mitä tekijöille on tapahtunut. Silloin ne katse pitäisi kääntää perheisiin, eikä kouluun.

Vastasin aloituksen kysymykseen siitä, millaiset asiat aiheuttavat nuorissa niin kovaa masennusta, että tarvitaan masennuslääkitystä. Omat kokemukseni ohjaavat tuohon suuntaan, vaikka tietysti muitakin syitä on. Aikomukseni ei ollut nyt pureutua kiusaamisongelmaan kiusaajan tai ennaltaehkäisyn kantilta, vaan vain siltä, millaisia seurauksia tällä on kiusatulle, kun se on lähempänä ketjun aihetta.

Kannattaa lukea kirja ”Dopamine nation” tai ainakin tutkia siitä käytyä keskustelua. Kirjan ydinajatus on hyvältä tuntuvien asioiden (kuten suklaa, nikotiini, alkoholi, some) addiktoivuus ja se, miten juuri se saa aivokemiamme epätasapainoon.

Koska lapset addiktoituvat jo pienenä esimerkiksi älylaitteisiinsa, jotka tarjoavat aivoille ”palkintoja” joka pyyhkäisyllä ja klikkauksella, systeemi pyrkii korjaamaan tätä euforian epätasapainoa aiheuttamalla ”krapulaa”, eli epämiellyttäviä tuntemuksia.

Esim. alkoholistin tekee alussa jatkuvasti mieli ottaa vielä yksi drinkki, koska edellisen nauttimisen jälkeen aivot pyrkivät kohti tasapainoa aiheuttamalla euforian vastapainoksi negatiivisia tunteita. Ja negatiivista oloa tekee mieli korjata sillä samalla keinolla, jolla edellinen hyvän olon tunne saavutettiin. Siispä avataan uusi pullo.

Sama pätee kaikkiin addiktioihin, myös someen. Lopulta tarvitaan yhä isompia annoksia, jotta olo ylipäätään tuntuisi edes ”normaalilta”. Muuten tuntuu surkealta. Pystyisitkö itse olemaan vaikkapa viikon ilman somea? Entä kuukauden? Vai hakeutuuko käsi koko ajan vaistomaisesti tavoittelemaan laitetta niin kuin nikotinistilla tupakka-askia?

Suuri osa masennuksesta ja ahdistuksesta johtuu ehdottomasti tästä. Sille vain ei voida enää tehdä mitään, ja harva edes haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos lääkitys pitää nuoret elossa, niin hyvä niin. Itsemurha on pysyvä ratkaisu hetkelliseen ongelmaan, eikä se ratkaise mitään.

Masennus"lääkkeet" (paremmin sanottuna hermomyrkyt) voivat juuri lisätä riskiä itsemurhiin, varsinkin nuorilla. Parempi etsiä apua turvallisemmista keinoista, kuten eri terapioista.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lukea kirja ”Dopamine nation” tai ainakin tutkia siitä käytyä keskustelua. Kirjan ydinajatus on hyvältä tuntuvien asioiden (kuten suklaa, nikotiini, alkoholi, some) addiktoivuus ja se, miten juuri se saa aivokemiamme epätasapainoon.

Koska lapset addiktoituvat jo pienenä esimerkiksi älylaitteisiinsa, jotka tarjoavat aivoille ”palkintoja” joka pyyhkäisyllä ja klikkauksella, systeemi pyrkii korjaamaan tätä euforian epätasapainoa aiheuttamalla ”krapulaa”, eli epämiellyttäviä tuntemuksia.

Esim. alkoholistin tekee alussa jatkuvasti mieli ottaa vielä yksi drinkki, koska edellisen nauttimisen jälkeen aivot pyrkivät kohti tasapainoa aiheuttamalla euforian vastapainoksi negatiivisia tunteita. Ja negatiivista oloa tekee mieli korjata sillä samalla keinolla, jolla edellinen hyvän olon tunne saavutettiin. Siispä avataan uusi pullo.

Sama pätee kaikkiin addiktioihin, myös someen. Lopulta tarvitaan yhä isompia annoksia, jotta olo ylipäätään tuntuisi edes ”normaalilta”. Muuten tuntuu surkealta. Pystyisitkö itse olemaan vaikkapa viikon ilman somea? Entä kuukauden? Vai hakeutuuko käsi koko ajan vaistomaisesti tavoittelemaan laitetta niin kuin nikotinistilla tupakka-askia?

Suuri osa masennuksesta ja ahdistuksesta johtuu ehdottomasti tästä. Sille vain ei voida enää tehdä mitään, ja harva edes haluaa.

Peliriippuvaisten nuorten ahdistuminen ja syrjäytyminen ei siis välttämättä olekaan sitä, että ulkoilu, liikunta ja terveellinen ravinto puuttuvat heidän elämästään, vaan itse riippuvuus aiheuttaa heissä saman ahdistusreaktion kuin alkoholistilla tai huumeiden käyttäjällä.

Kaikki riippuvuudet tekevät orjistaan masentuneita. Sitä ei vain heti huomaa kaikista, jos riippuvuuden aiheuttaja ei ole kallis tai sosiaalisesti hankala. Tiktokkiin ehtii siis addiktoitua perusteellisesti ja sen annostusta voi kasvattaa lähes loputtomasti, koska sen käyttöä ei edes paheksuta mitenkään, mutta lopulta mikä tahansa riippuvuus tekee joka tapauksessa ihmisestä onnettoman, koska aivomme hakevat koko ajan tasapainoa nautinnon ja ”kivun” tai palkinnon ja pettymyksen tunteen välillä.

Monia hyviä pointteja tässä tullutkin esille. Omaan nuoruuteen verrattuna nykyään vallitsee jotenkin tosi negatiivinen yleinen ilmapiiri, kaikki aikuiset valittavat kuinka huonosti asiat on ja media hakee kaikkeen negatiivisen näkökulman. Ilkeily ja kiusaaminen verhoillaan suorapuheisuudeksi ja sananvapaudeksi. En sano, että kaiken pitäisi olla ihanaa ja aurinkoista, mutta rajansa kaikella. Sen sijaan että keskitytään asiaan joka on huonosti, voitaisiin keskittyä ratkaisuun miten sen saisi paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Some, ja woke kulttuuri/feminismi/pinnallisuus ... yhteiskunnan arvopohja on rapautunut pahasti ja netin kautta ihmisen hyvinvoinnille luontaiset asiat kuten yhteisöllisyys on muuttunut.

Anteeksi nyt, mutta feministien ansiosta sinun äidilläsi on äänioikeus, hänellä on oikeus ansaita ja päättää omasta varallisuudestaan, hän voi perustaa yrityksen ja opiskella yliopistossa. Lukeminen kannattaa, samoin ajattelu.

Juuei. Fenimismi on nykyään liike naisten nostamiseksi jalustalle ja miesten painamiseksi alas yhteiskunnallisten rakenteiden ja kontrollin kautta. Siinä ei ole kyse vapaudesta, vaan väkivallasta ja vihasta. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei todellakaan ole mitään feministien ansiota, he eivät siihen tyydy, eivätkä edes seurausten tasa-arvoon, joka on tällä hetkellä se rajapinta, vaan naisten dominointiin.