Uskallatko enää nukkua ulko-ovi auki (lukitsematta)?
-kotona
- mökillä
(Pidätkö kotisi ulko-oven lukittuna myös päiväsaikaan, vaikka olet itse sisätiloissa?)
Kommentit (71)
Auki on aina paitsi silloin kun ollaan yön yli pois kotoa. Viimeksi tosin unohtui laittaa silloinkaan :D
Ei edes mökillä nykyään jätetä ovea lukitsematta öisin.
Vaikka mökki on hevonkuusessa, eikä sinne kukaan tule, pidän ulko-oven lukittuna öisin kuitenkin ihan oman mielenrauhan takia. Paitsi silloin, kun on talo täynnä porukkaa.
Mulla ei ole kyllä mitään varastettavaa, mutta pidän silti ovet lukittuina.
On ollut joskus ulko-ovi jopa ihan auki eli raollaan yön ajan rivitaloasunnossa asuessani. Syytä en viitsi kertoa, miksi se oli auki, ettei ala lukijoita pelottamaan. Mutta kun on turva Herrassa, turvassa on paremmassa, vaikka mitä kummaa tapahtuisi nukkuessa ympärillä. 😂🙏🏻
Enää? Minulla on ovi ollut lukittuna ympäri vuorokauden koko elämäni ajan. En voi edes kuvitella tilannetta, että ovi olisi lukitsematta. M66
Meillä on rivitalo asunnon takaovi aina lukitsematta. Kerran unohtui avaimet enkä aio msksaa toista kertaa avauksesta aamu kasilta kun on pakkasta -30. Ei oo kukaan tullut vielä sisään
On vain kirjaston ovi, ei omaa ovea. Sellaiseia on vain rikkailla, Orpon, Purran ja muiden fassareitten suojateilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aina ovet auki kun ollaan kotona eli myös yöllä. Ainoa poikkeus joskus kesäisin, kun anoppi yöpyy asuntovaunussa pihallamme - silloin todellakin lukitsen ettei tule omilla aikatauluillaan meille sisälle. Vieraita en pelkää. Jos joku mörökölli pääsee ovellemme kahden laumanvartijakoiran ohi, haluan henkilökohtaisesti ojentaa hänelle mitalin :D
En halua pelotella, mutta jos rosvot tulee pyssyn kanssa, niin koirista ei välttämättä ole hyötyä. Nykyajan rikokset ja murrot ovat raaistuneet.
Totta, koirat saadaan sumutettua, jolloin ne eivät tiedä tästä maailmasta yhtään mitään!
Kesällä joudutaan pitämään läpivetoa. Ulko-ovi on sepposen selällään öisin. Vain hyttysverkko on suojana. Luhtitalo pienellä paikkakunnalla.