Minkälaista ihmistä narsisti ei pysty musertamaan?
Kommentit (390)
Ihminen joka on immuuni perseennuolemiselle. Narsisti hankkiutuu väleihin imartelun ja selkääntaputtelun kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista joka osaa pitää puoleensa eikä alistu kynnysmatoksi.
Narsistin tekniikka on tyypillisesti niin salakavala, että siinä missä normaalille ihmiselle auttaa se rttä saat pidettyä puolesi, taitavaan narsistiin se ei toimi. Toki on niitä hölmömpiä yksilöitä.
Lisäksi ”puoliensa pitäminen” on se mitä narsisti tavoittelee. Ainpa taktiikka joka narsistiin toimii on se että ei näytä reaktioitaan.
Kyllä. Kun seurustelin narsistin kanssa, en näyttänyt reaktioitani. Silti tunnelma oli kuin kauhuelokuvasta. Kaksi ihmistä samassa asunnossa näyttelee molemmat omaa näytelmäänsä jossain kauhun tasapainossa kiikkuen. Ja kyllä, se vaurioitti minua, vaikka narsisti ei sitä itse tiedäkään.
Eli on kaksi eri näkökulmaa musertamiseen: onnistuuko narsisti saamaan toisesta irti haluamaansa polttoainetta (ei välttämättä) tai vaurioittaako hän toista (kyllä, väistämättä, väkivalta on aina kohteelle vahingollista).
Vain sellainen on turvassa, joka lähtee pois.
Monet täällä kommentoivat eivät selvästikään ole olleet narsistin kanssa tekemisissä. Narsistin uhrit eivät ole avuttomia ja tahdottomia lampaita, jotka narsisti tuhoaa. Narsisti osaa manipuloida uhriaan niin taitavasti ettei uhri edes huomaa olevansa manipuloitavana, esim. lovebombing, gaslighting ynnä muut mukavat tekniikat. Tilannetta usein verrataan sammakkoon kiehuvassa vedessä: jos laitat sammakon kiehuvaan veteen, se hyppää heti pois. Jos laitat sammakon kylmään veteen, minkä kuumennat hitaasti kiehuvaksi sammakko jää veteen ja kuolee.
Se, että joku on yrittänyt kontrolloida sinua ei automaattisesti tee narsistia. Kyseessä on vain kontrolloiva henkilö eikä kontrollin rikkomisesta seuraa rangaistuksia.
Äläkä ikinä syytä uhria. Jokainen uhri tekee sen joka tapauksessa oli syynä mikä tahansa. Syytteleminen ei vie asiaa eteenpäin. Syy on aina väkivallan tekijässä.
Minä. Olen ihan tavallinen itseäni arvostava keski-ikäinen nainen. En nöyristele tai kumartele ketään, vaan osaan seistä omilla jaloillani ja en tarvitse muita itseäni pönkittämään, mutta minulla on paljon ystäviä ja läheisiä, jotka ovat elämässäni aina.
Heikkona hetkenä tapasin narsistin, mutta tajusin hänen temppunsa ajoissa. Luotan itseeni.
Narsistinen ihminen ei koe tunteita kuten normaali ihminen. Narsistisen psyyke ja aivotoiminta on ” poikki” tunnetasolla. Terve ihminen näkee tämän
Narsistit on salakavalia. Ei niistä näy aina päällepäin mitä ne ovat. Naisnarsistit voivat hämätä vuosikausia sillä, että esittävät avutonta ja osaamatonta. Oikeasti se onkin keino saada kaikki muut tekemään kaiken narsistin puolesta. Narsisti käyttää mitä tahansa keinoa saavuttaa tavoite, aivan kuten pikkulapset. Narsisti saattaa vaikka saada lapsellisen itkupotkuraivarin julkisella paikalla, jos saa sillä haluamansa.
Tuntemani naisnarsisti kertoi kerran nauraen lukeneensa nettikeskustelusta, kuinka masentuneet eivät jaksa tehdä mitään. Parin vuoden sisällä hän alkoi teettämään omia kotitöitään muilla antaen ymmärtää, ettei jaksa tehdä niitä itse. Tämän tapahtuessa hän oli jo reilusti keski-ikäinen eikä hänellä ollut koskaan aiemmin ollut mitään ongelmia huolehtia arkiaskareistaan. Kyse siis yksin asuvasta narskusta ja vain hänen kodistaan. Hän jopa puhui jonkun naapurissaan asuneen random mummon siivoamaan asuntoaan ilmaiseksi. Mummo muutti pari kuukautta myöhemmin muualle, jostain kumman syystä. Narsistin masennus oli tasoa "nostaa kämmenselän dramaattisesti otsalle ja huokaa, miten paljon väsyttää" vaikka hetkeä aiemmin kaikki oli hyvin ja narsisti pirteä. Narsisti teeskentelee vaikka sairasta, jos saa sillä muut tekemään kotityöt puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Monet täällä kommentoivat eivät selvästikään ole olleet narsistin kanssa tekemisissä. Narsistin uhrit eivät ole avuttomia ja tahdottomia lampaita, jotka narsisti tuhoaa. Narsisti osaa manipuloida uhriaan niin taitavasti ettei uhri edes huomaa olevansa manipuloitavana, esim. lovebombing, gaslighting ynnä muut mukavat tekniikat. Tilannetta usein verrataan sammakkoon kiehuvassa vedessä: jos laitat sammakon kiehuvaan veteen, se hyppää heti pois. Jos laitat sammakon kylmään veteen, minkä kuumennat hitaasti kiehuvaksi sammakko jää veteen ja kuolee.
Se, että joku on yrittänyt kontrolloida sinua ei automaattisesti tee narsistia. Kyseessä on vain kontrolloiva henkilö eikä kontrollin rikkomisesta seuraa rangaistuksia.
Äläkä ikinä syytä uhria. Jokainen uhri tekee sen joka tapauksessa oli syynä mikä tahansa. Syytteleminen ei vie asiaa eteenpäin. Syy on aina väkivallan tekijässä.
Kyllä uhrit valitettavasti ovat heikkoja. Voit yrittää väittää toisin, mutta se on totta. Uhrit ovat aina jollakin tavoin heikkoja.
No, mä viisveisaan kenenkään mielenliikkeistä. Ollut muutama työkaveri narsistisia.
Yks yritti, oli aika "paha". En välittänyt, en lähtenyt mukaan juupas-eipäs kisoihin, en lähtenyt mukaan "Suomen kaunein plaaplaa" Ihan sama, on tai ei, ei kuulu mulle.
Loistakoon juhlillaan sun muilla, ei kuulu mulle, eikä ole multa pois.
En ole kateellinen, mun ei tarvi öyhöttää, en ole parempi tai huonompi kuin muut, en levittele yksityisasioitani ym.
Ja valtataistelu-ihassama, polleilkoon!
Jännää vaan oli että tämä tyyppi tuli myöhemmin vastaan muissa ympyröissä, ei ollut enää pätemässä siellä missä tavattiin, oli huonommassa työsuhteessa kuin silloin.
olisiko pitänyt nauraa...no ei, kyllä se paikkkaansa joutuu, narsistikin pääsee nöyrtymään!
Tässä pitää nyt sitten erottaa se, että jos on pakko olla narsistin uhrina versus tämä keuliminen, että tajusin ja lähdin.
Ei lapselta kysytä, haluatko olla sen oman vanhempasi uhrina vai et.
Myöskään avioeroa ei saa lennosta.
Useampi psykologi on kommentoinut, että ainoa keino pärjätä narsistia vastaan on nimenomaan olla huomioimatta häntä. Narsistille on kaikkein pahinta jos häntä ei huomata, koska heillä on olematon itsetunto. Eli teet omia juttujasi välittämättä narsistista ja omaat rautaisen itsetunnon niin ettei mitkään manipuloinnit hetkauta. Ja ennen kaikkea et välitä statuksesta jne.
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ovat mieltä minusta enkä ole mitenkään korkeassa asemassa, ja jos jollain tasolla olisin niin olen hyvin maanläheinen ja voin sanoa että narsistit kiertävät minut kaukaa. Minä kyllä näen heidät, mutta minulla ei ole mitään annettavaa heille. Narsisti on saavuttanut jotain hienoa? Onpa kiva juttu. Narsistille on sattunut jotain ikävää? Voi harmi, sellaista sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet täällä kommentoivat eivät selvästikään ole olleet narsistin kanssa tekemisissä. Narsistin uhrit eivät ole avuttomia ja tahdottomia lampaita, jotka narsisti tuhoaa. Narsisti osaa manipuloida uhriaan niin taitavasti ettei uhri edes huomaa olevansa manipuloitavana, esim. lovebombing, gaslighting ynnä muut mukavat tekniikat. Tilannetta usein verrataan sammakkoon kiehuvassa vedessä: jos laitat sammakon kiehuvaan veteen, se hyppää heti pois. Jos laitat sammakon kylmään veteen, minkä kuumennat hitaasti kiehuvaksi sammakko jää veteen ja kuolee.
Se, että joku on yrittänyt kontrolloida sinua ei automaattisesti tee narsistia. Kyseessä on vain kontrolloiva henkilö eikä kontrollin rikkomisesta seuraa rangaistuksia.
Äläkä ikinä syytä uhria. Jokainen uhri tekee sen joka tapauksessa oli syynä mikä tahansa. Syytteleminen ei vie asiaa eteenpäin. Syy on aina väkivallan tekijässä.
Kyllä uhrit valitettavasti ovat heikkoja. Voit yrittää väittää toisin, mutta se on totta. Uhrit ovat aina jollakin tavoin heikkoja.
Uhri on heikko ja siksi joutuu narsistin vallan alle. Narsistit haistaa toisen heikkouden ja iskee kiinni. Mulla on kokemusta dg narsistista ja pääsin pois , yli 40 vuotta autuutta ilman lapsellisia pelejä. Ah!
Sellaisen joka lopettaa narskun kanssa tekemisissä olon kun huomaa miten epäviehättävää tämän seura on. Omalta kohdalta harmittaa menetetyt muutama kuukausi kun narskuun tutustuin, ja aloin tapailemaan. Olisi vain heti kertonut olevansa narsku, niin ei olisi mennyt itseltä aikaa hukkaan hänen kanssaan.

Ihminen on aina jollain tavalla, jostain kohtaa heikko ka haavoittuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen joka lopettaa narskun kanssa tekemisissä olon kun huomaa miten epäviehättävää tämän seura on. Omalta kohdalta harmittaa menetetyt muutama kuukausi kun narskuun tutustuin, ja aloin tapailemaan. Olisi vain heti kertonut olevansa narsku, niin ei olisi mennyt itseltä aikaa hukkaan hänen kanssaan.
Mun narsisti kertoi heti alussa olevansa narsisti, mutta "vitsillä" sivulauseessa, joten en tajunnut. Ja näin meni itselläkin muutama kuukausi hukkaan tutustuessa ja seuraava muutama kuukausi totuuden iskiessä tajuntaan ja sitten taas joitain kuukausia toipuessa. Sen vuoden olisi voinut käyttää toisinkin, mutta satuin osumaan narsistin tutkaan ja hän aloitti täsmäpommituksensa.
Se on jännä, miten siitä ihanasta ja hurmaavasta ihmisestä muuntuukin ihminen, jota et halua tavata enää ikinä elämässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epävakaat ovat narsistin kauhu; mistään maineesta/statuksesta välittämättömän varttihullun totaaliraivarit ovat heille kauhistus!
Epävakaathab ovat pikemmin kaikkein altteimpia uhreja.
Niin on. Maailman helpoimpia manipuloida hulluiksi muiden silmissä, että narsku pääsee itse uhriutumaan.
Sellainen ihminen joka ripuloi paljon. Prööt
Vierailija kirjoitti:
Tässä pitää nyt sitten erottaa se, että jos on pakko olla narsistin uhrina versus tämä keuliminen, että tajusin ja lähdin.
Ei lapselta kysytä, haluatko olla sen oman vanhempasi uhrina vai et.
Myöskään avioeroa ei saa lennosta.
Toki, avioeroa ei saa lennosta, mutta voi muuttaa pois!
Muuttamisen alku voi olla hankalaa, mutta...
Mun kaksi tuttua on lähtenyt liitoistaan. Toinen sai lapset mukaansa, ei muuta, ei edes vaatteita lapsille.
Toinen pisti ukon pihalle, maksoi siitä oppirahat mutta...on kuitenkin hengissäkin (juoppo/narsisti)
Näitähän on!

Totta kai on. Olen itsekin päässyt eroon monesta narsistista. Mutta on ihan ihmisestä kiinni, kuka pitää ystävääsi uhrina, kuka selviytyjänä, kuka heikkona ja kuka vahvana, kuten tästäkin keskustelusta käy ilmi.
Minäkin olen asunut saman katon alla kahden narsistin kanssa (vanhempi ja puoliso). Kolmannen osasin väistää jo seurustelun alkuvaiheessa. Kai itseen käy kaikki roolit näkökulmaa vaihtaen. Heikko, tyhmä, uhri, selviytyjä, vahva, voittaja, jotenkin viallinen, tasapainoinen, terve, viallinen, vaurioitettu, vaurioitunut jne jne. Narsistista poiketen olen kuitenkin kehittynyt koko elämäni ja olen parannettavissa ja parantunut, toisin kuin hän.
En usko tähän. Itse olen epävakaa ja tunnekuohujen jälkeen alistun ja pyytelen anteeksi lähes välittömästi, ainakin jos tiedän vian olleen minussa. Epävakaat tuntevat valtavaa syyllisyyttä kaikesta tekemästään.