Pidin oman sukunimeni ja mummot valittavat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen suositellut tyttärelleni, että naimisiin mennessään pitäisi oman nimensä.

Lapset tietysti isän nimelle.

Mä otin aikoinaan miehen nimen mutta monta kertaa olen miettinyt omani ottamista takaisin mutta en ole jaksanut ryhtyä siihen. Miehen nimi kun ei ole ihan huono.

Miksi ihmeessä lapset isän nimelle?

Se on hieno perinne. Tykkään siitä. Enkä vihaa miehiä.

Olen pitänyt oman sukunimeni niin kuin suurin osa ystävistäni. Eikö se ole helkutin työlästäkin vaihtaa nimeä, uusia kortit, opetella uusi allekirjoitus ym. Miksi nähdä tuo vaiva, jos ei mieskään ole sitä valmis näkemään.

Miehen kanssa pidettiin omat sukunimet. Lapselle tuli minun sukunimeni. Nykyään moni jättää nimen vaihtamatta ja voihan se mieskin ottaa vaimon sukunimen.

Mitä se kenellekään kuuluu?

Mummoilla on oikeus olla oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen suositellut tyttärelleni, että naimisiin mennessään pitäisi oman nimensä.

Lapset tietysti isän nimelle.

Mä otin aikoinaan miehen nimen mutta monta kertaa olen miettinyt omani ottamista takaisin mutta en ole jaksanut ryhtyä siihen. Miehen nimi kun ei ole ihan huono.

Miksi ihmeessä lapset isän nimelle?

En ole tuo jolta kysyit, mutta mun mielestä se vain "kuuluu" mennä niin. Mulle luontevampi tapa. Mulla on isäni sukunimi ja omalla lapsella on oman isänsä sukunimi. Suurimmalla osalla ihmisistä jotka mä tunnen niin on isänsä sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

En oisi menny alunperinkään naimisiin missään uusioperhekuvioissa. Teillä käytännössä voisi olla neljää sukunimeä. Itse lapseton, jos joskus otan miehen niin senkin on oltava lapseton ja omat kämpät toki. Ei naimiisinmenoa. Your life you're tsois

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen suositellut tyttärelleni, että naimisiin mennessään pitäisi oman nimensä.

Lapset tietysti isän nimelle.

Mä otin aikoinaan miehen nimen mutta monta kertaa olen miettinyt omani ottamista takaisin mutta en ole jaksanut ryhtyä siihen. Miehen nimi kun ei ole ihan huono.

Miksi ihmeessä lapset isän nimelle?

En ole tuo jolta kysyit, mutta mun mielestä se vain "kuuluu" mennä niin. Mulle luontevampi tapa. Mulla on isäni sukunimi ja omalla lapsella on oman isänsä sukunimi. Suurimmalla osalla ihmisistä jotka mä tunnen niin on isänsä sukunimi.

Tässä ei ole mitään väärää, jokainen tekee kuten itse haluaa. Särähti vain korvaan tuossa lainaamassani kommentissa kun puhe oli kirjoittajan tyttären (hypoteettisista) lapsista jotka olisi kirjoittajan mukaan itsestäänselvästi "tietenkin" pitänyt laittaa miehen sukunimelle. Toivottavasti kaikki antavat muiden päättää itse, ilman tuputusta tai painostamista.

Minusta on loogisempaa että lapsilla on sen henkilön sukunimi josta ovat syntyneet, ja joka todennäköisemmin ottaa lapsista päävastuun jos tulee ero. Mies voi halutessaan ottaa sen nimen myös. Voisin harkita myös sitä vaihtoehtoa että yhdessä valitaan uusi sukunimi perheelle, aloitettaisiin ikään kuin puhtaalta pöydältä. Mutta hassu tapa että lapset automaattisesti olisi miehen nimellä koska muillakin.

Lapset sen henkilön sukunimellä kenen vitusta ne ulos tulee. Ja aikuisilla on omat nimet, ei vaihdeta naimisiinmenon takia.

Vastaa niille noin

Miksi jäädä miettimään tuollaista? Sun nimi, sun päätös. Minä pidin oman sukunimeni naimisiin mennessä, ja anopin naama venähti, kun vihkitodistuksesta näki että en nimeä vaihtanut. Tiesi kyllä kantani, mutta ilmeisesti oli kuitenkin elätellyt toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Lapset sen henkilön sukunimellä kenen vitusta ne ulos tulee. Ja aikuisilla on omat nimet, ei vaihdeta naimisiinmenon takia.

Äidin sukunimi lapsella huokuu sitä ettei lapsen isä oo kuvioissa ja lapsi oli ei-haluttu lehtolapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset sen henkilön sukunimellä kenen vitusta ne ulos tulee. Ja aikuisilla on omat nimet, ei vaihdeta naimisiinmenon takia.

Äidin sukunimi lapsella huokuu sitä ettei lapsen isä oo kuvioissa ja lapsi oli ei-haluttu lehtolapsi.

Ai, kuten sinä olit? 0/5 trolli.

Naisen ”oman” sukunimen pitäminen on usein sitä, että naisella on isänsä sukunimi. Minä en halunnut pitää isäni sukunimeä, joka oli periytynyt suoraan isälinjassa isoisältä, isoisoisältä jne. Otin naimisiin mennessä mieheni sukunimen, jonka hän oli saanut äidiltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset sen henkilön sukunimellä kenen vitusta ne ulos tulee. Ja aikuisilla on omat nimet, ei vaihdeta naimisiinmenon takia.

Äidin sukunimi lapsella huokuu sitä ettei lapsen isä oo kuvioissa ja lapsi oli ei-haluttu lehtolapsi.

Tuokin on niin menneen maailman haikuja. Nykyään on sekin mahdollisuus, että naiset eivät halua sitä isukkia muuta kuin hedelmöitykseen. Helpompi hoitaa pelkästään lapsi kuin tämän lisäksi nurkissa vetelehtivä aikuislapsi.

Mä en ihan ymmärrä naisia, jotka laittaa lapsensa omalle nimelleen jos kevollinen mieskin olisi tarjolla. Minusta se on aika itsekästä. Siinä kulminoituu se äidin täydellinen omiminen ja miehen isyyden mitätöiminen. Voiko enää paljon tuon tehokkaammin ulkoistaa miehen pois perheyhteydestä?

Ihmiset haluavat yleensä nähdä vain oman puolensa asioista. 

Meillä lapset ovat minun nimelläni, Suomen laki määräsi niin, kun he syntyivät. 

Miehellä on erikoinen ruotsinkielinen nimi ja edelleen (vanhin lapsi täyttää juuri 9 v) sen puolen suku kuvittelee, että lapsilla on se sukunimi. 

Mutta ehkä se sieltä joskus menee jakeluun. Lapset saavat vaihtaa sukunimensä heti, kun täyttävät 18. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan ymmärrä naisia, jotka laittaa lapsensa omalle nimelleen jos kevollinen mieskin olisi tarjolla. Minusta se on aika itsekästä. Siinä kulminoituu se äidin täydellinen omiminen ja miehen isyyden mitätöiminen. Voiko enää paljon tuon tehokkaammin ulkoistaa miehen pois perheyhteydestä?

Kyllä se isyys rakentuu ihan muista asioista kuin yhteisestä nimestä.

Nykyään voi lapsella olla molempien vanhempien sukunimi.