Lue keskustelun säännöt.
"Tytöille käy myöhemmin selväksi, että elämä ilman lapsia on vajaata."
19.04.2022 |
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008663813.html
Hesarin juttu kiinalaisista melkein kolmekymppisistä naisista, jotka haluavat elää vapaasti ilman avioliittoa ja lapsia. Kommenteissa oli tälläinen kommentti:
"Tytöille käy myöhemmin selväksi, että elämä ilman lapsia on vajaata. Mutta usein silloin on liian myöhäistä korjata tilannetta."
Oon siis samanlainen nainen kuin nämä artikkelin naiset, nyt 31v. ja nautin työstä, harrastuksista ja ystävien kanssa vietetystä ajasta.
Olen aina ollut avoin lasten hankkimiselle, jos siihen haluja tulee. Ei oo koskaan tullut.
Jos nyt jätetään tuo tytöttely huomioitta, niin mitä mieltä ootte? Menetänkö paljon jos en ikinä hanki lapsia? Mietityttää paljon, kun nyt kolmekymppisenä varmaan viimeistään pitäisi tää päätös hakata kiveen.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin vain naispuoliset ihmiset kokevat myöhemmällä iällä tyhjyyttä, kun ei ole lapsia? Tunnen monta lapsetonta viiskymppistä miestä, jotka myös surevat asiaa!
Itse olin vannoutunut vela hiukan päälle kolmekymppiseksi saakka, noin 36-vuotiaana aloimme yrittää lasta silloisen mieheni kanssa. Emme saaneet lasta hoidoista huolimatta.N46
Siten niin koska lasten hankinta on naisen elämän tärkein asia, ei miehen. Ei ihme, ettei 36v täti enää lasta saa. Itäeuroopan maissa naiset aloittavat tekemään lapsia nuorina ja terveinä 17 vuotiaina, ei ole järkeä haihatella nuoruuttaan ja sitten kolmekymppisenä yrittää pakertaa ensimmäistä lasta.
Ja toisekseen 50v mies voi vielä hyvin saada lapsia eli miehellä ne lapset eivät koskaan ole jääneet hankkimatta koska aikaa on koko elämä.
Juuri tuon ajattelun vuoksi monelta mieheltä menee juna ohi. Ajatellaan, että mikäs kiire tässä on kun ne lapset voi hankkia vaikka sitten myöhemmällä iällä. Sitten herätään 50+ iässä siihen, että sen nuoremman naisen hankkiminen ei olekaan ihan niin helppoa kuin aikoinaan kuvitteli. Se, että joku julkkis saa vuosikymmeniä nuoremman naisen ei tarkoita, että perus pertti saisi myös.
Ihan samaa mieltä. 50 v miehen on todella vaikea saada suhdetta tyyliin 20-30 v naisen kanssa jos on peruspertti tai vaikka olisi vähän spesiaalikin. Huippupoliitikot, urheilijat ja muusikot on oma lukunsa. Ei kannata luottaa siihen, että itsellä käy samanlainen tsägä nelikymppisenä.
Eräs miespuolinen kaveri lykkäsi lastenhankintaa. Olivat siinä 30 v ja lapsia ei kuulunutkaan muutamaan vuoteen. Sitten nainen lähti ja nyt hän jotain 35 v etsii lisääntymishaluista naista. Kaverilla on ulkonäkö poikkeuksellisen kunnossa. Deittipalveluissa pääsääntöisesti
1) mentaalitapauksia (lääkitykset ja päihdeongelmat)
2) sitoutumiskammoisia (ihastuvat, mutta sitten feidaavat paniikissa)
3) änkyräfeministejä (kauhea kammo, että päätyy miehen orjaksi)
4) YH naisia
5) niin rumia, että hän ei koe heitä mitenkään mahdollisina romanttisina partnereina
Olen itse suositellut, että hän ottaisi suosiolla YH-äidin, joka vielä haluaisi lisää lapsia. Melkein ainoa vaihtoehto.
Toinen kaveri pelasi myös aikaa tyttöystävänsä kanssa. Olivat vain vähän yli 30 v, kun päättivät sitten hankkia lapsen. Lasta ei tullutkaan. Lääkäriltä tyly tuomio. Tyttöystävällä ei enää munasarjatuotantoa. Ovat saaneet lapsia lahjoitusmunasoluilla.
Tuosta huomaa hyvin sen, että yli 30v nainen alkaa olla liian vanha lisääntymään vaikka mies siittää vielä täyttä häkää. 35v miehellä ei pitäisi olla mitään ongelmaa saada lisääntymishaluista nuorempaa naista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mä täytän kohta 43 ja mun elämä ei ole ollut vajaata ilman lapsia. En sitten tiedä voiko tuollainen tunne vielä joskus tulla? Ehkä vanhuksena? Mutta ei lapsellinenkaan voi olla varma että hänen lapsensa pitävät yhteyttä sitten kun on itse vanha.
Ei tule ja jos tulee ne on romantisoituneita haavekuvia. Kun lapset muuttaa kotoa niistä kasvaa eroon ja niistä tulee sukulaisia muitten joukossa. Tapaa kerran vuodessa jos silloinkaan jonkun sukujuhlan merkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan yhtälailla on meitä jotka lasten jo aikuistuttua on sitä mieltä, että olisi saanut jäädä hankkimattakin. Tuli leikittyä äiskää ja kotia. Mistään siitä ei pitänyt. Nyt valitsisi näillä tiedoilla toisin.
On lopulta aika jännä konsepti, ettei saa uusintaa niillä tiedoilla, mitkä saa siitä tietystä kokemuksesta. Koska nyt vertaat perhe-elämää siihen, millaiseksi kuvittelet lapsettoman itsesi elämän. Mutta sekään ei välttämättä olisi mennyt kuten kuvittelet, etkä silloin osaisi nyt omaamillasi tiedoilla vertailla sen "onnea". Sama toisinpäin. Ei voi ikinä tietää, kaikki on vain oletusta. Ei voi tietää täysin, mikä olisi optimitilanne. Ei koskaan etukäteen ja muuttujia on lukemattomia. Elämä on jännää (lapsettomana tai perheellisenä tai välimuotoineen) kun sen kokonaisuuden ymmärtää. Lähes kaikki viisaus on jälkiviisautta ja joskus tuurilleen napsahtaa kohdilleen valmiiksi, joskus ei.
Tulevaa ei voi ennustaa, sen näkee vasta sitten, jos sinne asti eletään. Mutta jos lapsia hankkii, niin täytyy siinä ehkä ennemmin ajatella mitä voi tarjota lapselle kuin sitä mitä lapsi voisi tarjota sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että jos kolmekymppisenä ei iske vauvakuume, niin tuskinpa se enää myöhemmin tulee.
Tässä maailmantilanteessa on tällä hetkellä muutenkin ihme, jos pitää hyvänä ideana tehdä lapsia.
Itselläni on 4 -vuotias lapsi, ja vielä neljä vuotta sitten tulevaisuus näytti suht normaalilta. Nyt näen vain uhkakuvia. Pelottaa älyttömästi lapseni puolesta.
Toista en tee.Maailmantilanne on aina ollut"huono"lasten tekemiseen eli huono tekosyy. Nyt se on paljon parempi kuin viime sotien aikaan, jolloin kyllä lapsia tehtiin. Se on myös paljon parempi kuin 1800-luvulla. Historiaa tuntemattomat typerät pumpuliperseet kuvittelevat, että juuri nyt on huono aika tehdä lapsia.
Samaa mieltä. Nyt on laadukas terveydenhoito eikä ruoka lopu käytännössä keneltäkään. Asunnonkin saa, vaikka työpaikka menisi alta. Ihan naurettavaa tekosyiden luettelua väittää, että oma lapsettomuus olisi maailmantilanteesta kiinni. Itseään ei kannata huijata.
Ja jos kärsii yleisistä pelkotiloista, niin niihin on saatavilla apua. Kannattaa keskustella ammattiauttajan kanssa.
Noiden asioiden sanominen nyt vaikka ukrainalaisille laittaisi sen outoon valoon. Ruokaa, terveydenhuolto, asunto.... No, jotkut pääsevät Suomeen turvaan, mutta eihän se ihan omaa kotia ja arkea, turvaa, vastaa. Ja mikä lie Suomen kohtalo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdoton sitä lienee ulkopuolisten tietää miten kohdallasi käy. Tunnen kaksi omasta tahdostaan lapsetonta naista 50+ eikä kumpikaan ole päätöstään katunut, päinvastoin. Toisen mies katui ja perusti viisikymppisenä perheen nuoremman naisen kanssa.
ps. Itsekin ajattelin nuorempana, etten mene naimisiin enkä halua lapsia, mutta toisin kävi. Olen sitä mieltä, että lapsen saaminen on ollut merkittävimpiä asioita elämässäni, joka on muuttanut itseäni paljon (ja parempaan suuntaan).
Rehellisesti on sanottava, että molemmat tuntemani omasta tahdostaan lapsettomat naiset ovat luonteeltaan aika jyrkkiä ja ehdottomia. Olen itsekin sellainen tavallaan, mutta en tuomitse muita samalla tavalla, minkä katson johtuvan siitä, että lapset opettavat hyvin konkreettisesti, ettei elämä ole koskaan täysin omissa käsissä etkä ole oman onnesi seppä. Tietysti siihen oivallukseen voi päästä myös tuttavien ja ystävien lasten kautta, kun on nähnyt, miten heidän elämänsä on mennyt (ei aina hyvin). Omaan rajallisuuteensa törmää kasvattajana aivan toisella tavalla kuin silloin, jos on kokemusta vain omasta elämästä vastaamisesta.
Tällä ei suinkaan tahdo sanoa, että kaikki omasta tahdostaan lapsettomat naiset olisivat ehdottomia ja ajattelisivat, että olet oman onnesi seppä. Mutta se vain on niin, että elämä ilman lapsia on yksinkertaisempaa, jolloin tietyt asiat jäävät kehittymättä. Eivät nekään rajallisuutta konkretisoivat asiat varmaankaan kaikille vanhemmille avaudu niin kuin sen tarkoitan, suurempana avaruutena ymmärtää muita ja itseään. Tämä on vain oma kokemukseni vanhemmuudesta.
Nää on kyllä niin huvitavia nämä "Näin se nyt vain on noin niinkuin yleisellä tasolla. Mutta toki puhun vain omasta kokemuksestani!" -kirjoitukset. Jos aidosti puhut vain omasta kokemuksestasi, niin jätä nyt hyvä ihminen pois nuo julistukset siitä, kuinka tietyt asiat nyt vaan jää kehittymättä, jos ei ole omia tai vähintään läheisten lapsia niitä kehittämässä.
Luulisi, ettei ole noin vaikeaa ilmaista, että puhuu vain itsestään, jos kerran on lasten myötä oppinut olemaan tuomitsematta muita.
Itse tosin tunnen ihan lapsia hankkineita ihmisiä, jotka ovat todella hanakoita tuomitsemaan muita eivätkä juurikaan kykene asettumaan toisen asemaan. Kauhean kiva lapselle.
Kyllähän sitä tuli mietittyä ja punnittua aikoinaan päätyen siihen että parempi vajaata kuin täyttä. Ei sitä kaikki tarvitse kaikkea. Suurin osa ihmisistä kokee aika ajoin jotain tyytymättömyyttä, oli valinnat sitten mitä tahansa jota pidän ihan normaalina. Lapsettomana pitkinä juhlapyhinä korostuu tyhjyys se kun ei ole sukua mutta arjen tuoksinassa sitä sitten tuskin taas huomaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on siitä ihmeellistä, että löydettyään siihen itselleen merkityksellistä sisältöä, voi olla onnellinen, itseään kehittävä aikuinen. Jokaisella on oma rajallinen todellisuutensa, jonka laajentaminen on mahdollista niin lapsellisille kuin lapsettomillekin. Tästä syntynee niin nöyryys kuin terve omanarvontunne; en ole parempi tai huonompi kuin kukaan muukaan. Elän vain omaa elämääni.
ei sitä kuulkaas te lapsia tehneet voi elämäänsä laskea niiden lastensa-aikuisten lasten varaan vaikka niitä tekisii miten paljon. Se se vasta olisi outoa, roikkua kuin haukka aikuisten lastensa elämässä ja olla häiriönä. Ne lapset voi syntyä vammaisiana, sairaina, kuolla, tai olla haluamatta omia lapsia, tai saamatta. Ei se ole mikään tyhjyyden täyte kenellekkään tehdä lapsia. Tyhjyydesäss on kyse jostain muusta sairaudesta, ei lapsia tekemällä sisäistä tyhjyyttä täytetä. Elämäntarkoitus on itseasiassa PALJON SUUREMPI niillä jotka ei anna sitä lastenteolle. Niiden elämäntarkoitus VASTA oikeastaan voi yltää joihinkin SUUR-ja MERKKITKOIHIN, joilla on oiekasti merkitystä maailmalle, kuten vaikka Äiti Teresa, ja moni tiedemies-nainen, jotka on tehneet jotain mullistavaa. Lapsiaan passaava kotiorja ei tule tekemään yhtään mitään oikeasti merkittävää, ei tieteen reikä taiteen saralla. tai aniharva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että jos kolmekymppisenä ei iske vauvakuume, niin tuskinpa se enää myöhemmin tulee.
Tässä maailmantilanteessa on tällä hetkellä muutenkin ihme, jos pitää hyvänä ideana tehdä lapsia.
Itselläni on 4 -vuotias lapsi, ja vielä neljä vuotta sitten tulevaisuus näytti suht normaalilta. Nyt näen vain uhkakuvia. Pelottaa älyttömästi lapseni puolesta.
Toista en tee.Maailmantilanne on aina ollut"huono"lasten tekemiseen eli huono tekosyy. Nyt se on paljon parempi kuin viime sotien aikaan, jolloin kyllä lapsia tehtiin. Se on myös paljon parempi kuin 1800-luvulla. Historiaa tuntemattomat typerät pumpuliperseet kuvittelevat, että juuri nyt on huono aika tehdä lapsia.
Samaa mieltä. Nyt on laadukas terveydenhoito eikä ruoka lopu käytännössä keneltäkään. Asunnonkin saa, vaikka työpaikka menisi alta. Ihan naurettavaa tekosyiden luettelua väittää, että oma lapsettomuus olisi maailmantilanteesta kiinni. Itseään ei kannata huijata.
Ja jos kärsii yleisistä pelkotiloista, niin niihin on saatavilla apua. Kannattaa keskustella ammattiauttajan kanssa.
Noiden asioiden sanominen nyt vaikka ukrainalaisille laittaisi sen outoon valoon. Ruokaa, terveydenhuolto, asunto.... No, jotkut pääsevät Suomeen turvaan, mutta eihän se ihan omaa kotia ja arkea, turvaa, vastaa. Ja mikä lie Suomen kohtalo.
Ukrainan kriisi ja muutkin kriisit kestää aikansa. Ehkä vuoden ehkä kymmenen. Ihmisen elämä on noin 80 vuotta. Siihen mahtuu aina monia kriisejä. En ymmärrä että mikä syy olla elämättä on se, että pelkää kriisejä.
Vierailija kirjoitti:
ei ole lapsia, ja olen 67 joten ei tule, eikä kaduta. seurustelin huorempan yhden äijän kanssa mutta kun ukko alko kolmannella tapaamisella puhua yhteisistä lapsista sanoin että ei kiitos, etsi joku muu, ja lopetin jutun siihen, ja olen siitä onnellinen. Toinen mies oli heti alussa samaa mieltä, ei kakaroita ja hyvin menee
Sama meillä. Ilmoitin heti alkuun, että minä en sitten lapsia tee ja jos niitä haluaa, olkoon hyvä ja etsiköön sitten toisen naisen. No, yhdessä ollaan oltu pian 33 vuotta ja ensi kuussa on 30-vuotishääpäivä. Eikä lapsia eikä lapsenlapsia, luojan kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vajaa 40v entinen vela ja nykyinen 3v lapsen äiti. En ole koskaan kokenut vauvakuumetta ja olimme puolison kanssa jo päättäneet jäädä tarkoituksella lapsettomiksi. Puolisolle iski kuitenkin kova vauvakuume ja pitkien keskusteluiden kautta päädyimme yrittämään ja saamaan lapsen. Lapsen saaminen on ollut yksi tärkeimpiä asioita elämässäni ja välillä kylmää ajatus, että melkein jäin tästä paitsi. Toisaalta uskon, että olisin tyytyväinen myös lapsettomana, enkä tietäisi mistä jään paitsi. Ja vaikka lapsemme on meille elämämme tärkein asia ja pidämme hänestä tietenkin mahdollisimaan hyvää huolta, niin emme kumpikaan ole hukanneet tai unohtaneet itseämme. Ainakin yhden lapsen kanssa urheilu, ystävien tapaaminen aina välillä ym. onnistuu kun molemmat vanhemmat ovat valmiita joustamaan ja aikatauluttamaan.
Ei sitä kukaan muu voi sun puolesta sanoa että kaduttaako tulevaisuudessa vai ei, ei siinä varmaan auta kuin yrittää pohtia asiaa monelta kantilta ja tehdä päätös. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien eliöiden perustarve on lisääntyminen.
Ei nykymaailmassa. Eikö teitä hirvitä millainen tulevaisuus teidän lapsillanne on edessä?
Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta. En ole mitenkään huolissani. Elämme vakaammassa ja paremmassa maailmassa kun koskaan ihmiskunnan historiassa. Minun lapseni voi elää kansainvälisissä ympyröissä, toteuttaa itseään lukemattomissa harrastuksissa. Hänellä on käsissään kaikki maailman informaatio yms. He saavat parempaa terveydenhoitoa kun koskaan ennen.
Et ole tainnut törmätä pohdintaan, jossa lukemattomat mahdollisuudet ja loputon informaatio itseasiassa luo stressiä ja turvattomuutta, etenkin nuorille. Se ei ole mikään itsessään ainostaan hyvä asia ihmisen aivoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua aina miehenä huvittaa nää keskutelut että miksi ei tee lapsia vs miksi tekee lapsia, se on sama kun väittelisi miksi hommaisi koiran itselleen vs miksi ei hommaa koiraa itselleen.
Minä en lapsia halua, mieluummin ottaisin koiran jos pakko olisi valita mutta koska saan valita niin en ota kumpaakaan.
Välillä ärsyttää, että pitäisi muka perustella, miksi elämäni on hyvää ilman lapsia. Lapsiperhe-elämä kaikkine muotoineen on vain vaihtoehto siinä missä lapseton elämäkin kaikkine muotoineen. Siitä kukin valitsee, jos on mahdollisuus valita, tai antaa elämän kuljettaa ja valinta tapahtuu ikään kuin siinä sivussa. Itse en ole koskaan halunnut lapsia, eikä minun sitä yleensä tarvitse aktiivisesti ajatella ollenkaan. Oikeassa elämässä harva kyselee, täällä netissä käyn joskus näihin keskusteluihin kommentoimassa. Edes puolison kanssa asiasta ei juuri tarvitse keskustella, joskus saattaa jompikumpi sanoa että onneksi meillä ei ole lapsia ja onneksi ei tarvitse niitä hankkia, jos lapsiasia on jostain syystä tullut esiin.
Joskus on ihan mielenkiintoista pohtia, että kylläpä meitä ihmisiä on erilaisia, että itseltäni tosiaan puuttuu halu hankkia lapsia kun taas joillain se on todella vahva. Tässä aiheessa tietysti ärsyttää sitten se, jos aletaan perustella luonnonvalinnalla ja mahtavilla geeneillä, koska kieltämättä siitä tulee sellainen olo, että keskustelukumppani pitää minua jotenkin huonompana ja säälittävänä. Pitäisi vain itse opetella jättämään omaan arvoonsa tuollaiset kommentit. Saahan minusta noin ajatella, ei se mitätöi omaa kokemustani elämästäni kuitenkaan.
Äidin serkku oli vela. Kun olin pikkulapsi, hän suhtautui meihin lapsiin lähinnä inhoten tai ignoorasi. Kun tulin aikuiseksi, hän yhtäkkiä alkoi pitää yhteyttä. Selitti kuinka paljon meillä oli yhteistä. Minä olin jotain 20 v ja hän 50 v. Koko tyyppi tuntui todella säälittävältä. Nuorena hän oli kiertänyt ympäri maailmaa, mikä oli silloin harvinaista. Hänen kotinsa oli täynnä kaiken maailman matkamuistoja Afrikasta, Australiasta jne. Hän höpötti niitä juttujaan loputtomasti. Lopulta katkaisin yhteyden, koska en jaksanut jutella jonkun 50 v yksinäisen tätin kanssa monta kertaa viikossa. Tuolloin tein päätöksen, että hankin lapsia jos se on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Pojille myös.
Sitä ei tajua etukäteen.
Tuo on vähän stereotyyppinen lause, mutta niin se on. Voin sanoa näin isänä. Minulle se muutos ei tapahtunut yhtäkkiä, vaan vuosien mukana hiipien. En vaihtais pois.
Isossa kuvassa tämä elämä olisi ollut todella tylsää ja itseään toistavaa, jos olis vaan vuorikiipeilly tai sukellellu koko ajan. Ne on myös tärkeitä, mutta ne toistaa itseään jossain kohtaa. (Myönnän etten harrasta extreme-kiipeilyä, mutta silti)
Ymmärrän pointtisi, mutta mitä vikaa "tylsyydessä" on? Joku voisi ajatella, että elämä muuttuu tylsäksi, jos tilille tipahtaisi 30 miljoonaa. Silloinhan ei juurikaan tarvisi miettiä mitään ostoksia eli olisi tavallaan tylsää, koska ei tarvisi järkeillä ja suunnitella taloutta lainkaan eli elämä kävisi liian helpoksi ja siihen helppouteenkin turtuu ennemmin tai myöhemmin, kun saa käytännössä ostaa/tehdä mitä vain. Mutta tästä huolimatta sua ei varmasti haittaisi, vaikka tilille ilmestyisikin tuon verran rahaa.
Onko se tylsyys lopulta niin huono asia? Jos ihmisellä on tylsää, eikä muita negatiivisia tunteita, niin eikö silloin asiat ole melko hyvin? Ainakin näin omalla kohdalla. Monet perheellisetkin on sanoneet, että lapsiperhe arki on tylsää, kun se on sitä yhtä ja samaa rutiinia päivästä toiseen. Pahimmassa tapauksessa sen tylsyyden korvaa ääretön vitutus, stressi, katkeruus ja suoranainen viha lapsien myötä. Nämä jutut, kun tietäisi etukäteen, millaisia lapsista tulee ja miten ne pärjää. Mutta helppohan mun on sanoa, kun olen itse päättänyt miehenä, että en lapsia halua. Koen onnistuneeni mielestäni elämässäni hyvin, jos ainut "negatiivinen" tunne lapsettomuuden myötä on tylsistyminen. Silloin pääsee elämästä helpolla.
En ole kokenut vauvakuumetta enkä halua lapsia. Tekisin lapsia, jos haluaisin. Minulla oli mies joka halusi lapsia vuosi sitten mutta oli pakko erota koska en halunnut. nyt löysin miehen joka ei halua lapsia joten olen onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Äidin serkku oli vela. Kun olin pikkulapsi, hän suhtautui meihin lapsiin lähinnä inhoten tai ignoorasi. Kun tulin aikuiseksi, hän yhtäkkiä alkoi pitää yhteyttä. Selitti kuinka paljon meillä oli yhteistä. Minä olin jotain 20 v ja hän 50 v. Koko tyyppi tuntui todella säälittävältä. Nuorena hän oli kiertänyt ympäri maailmaa, mikä oli silloin harvinaista. Hänen kotinsa oli täynnä kaiken maailman matkamuistoja Afrikasta, Australiasta jne. Hän höpötti niitä juttujaan loputtomasti. Lopulta katkaisin yhteyden, koska en jaksanut jutella jonkun 50 v yksinäisen tätin kanssa monta kertaa viikossa. Tuolloin tein päätöksen, että hankin lapsia jos se on mahdollista.
Hirvittää että hankit lapsia maailmaan vain siksi että SINÄ et olisi muka yksinäinen.
Mutta joo, varmaan lapsistasi kasvaa samanlaisia kuin sinä, joten pian he lopettavat heti aikuistuessaan yhteydenpidon sinuun, koska olet "säälittävä vanhus" eikä heitä kiinnosta pelastaa sua yksinäisyydeltä vaan elää omaa elämäänsä. Silloin karman laki puraisee sua pepusta oikein kunnolla.
Tästä positiivisesta muutoksesta meillä on todisteena mm. Vilja Eerika ja nuo lukuisat muut tapaukset, joissa vanhemmuus on katkaissut äidin ja/tai isän päihde- ja/tai väkivaltakierteen.