Miten olette selviytyneet elämästä te, joiden äiti ei ollut teihin

Olen vaan antanut asian olla. Mulla on muita aikuisia naisia elämässä jotka kehuu minua.

Olen alkanut keräilemään lentosuukkoja.

Äitini oli tuollainen, mutta hän teki itsemurhan kun olin juuri täyttänyt 19.

Ei ole sen koommin vaikuttanut elämääni.

En ole tekemisissä enää kuin juhlissa. Julma totuus on, että kohtelee sinua huonosti niin kauan kuin annat sen tapahtua, kukaan muu ei pelasta sinua kuin sinä itse.

Aikuisena ymmärrän, että kyse on vallankäytöstä, ei siitä onko tyytyväinen vai ei.

Oikein hyvin olen pärjännyt. Äidin tyytymättömyys minuun ajoi minua pärjäämään opinnoissa ja työelämässä. Halusin näyttää että minusta on johonkin. Joskus kolmekymppisenä vasta osasin jättää äidin kommentit huomioimatta mutta siihen mennessä opinnot oli tehty ja ura saatu alkuun.

Äidin kanssa en enää ole suuremmin tekemisissä. Mikään menestys ja saavutukset eivät hänelle riitä, aina löytyy epäilyä minun kykyjä kohtaan ja nälvimistä.

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvin olen pärjännyt. Äidin tyytymättömyys minuun ajoi minua pärjäämään opinnoissa ja työelämässä. Halusin näyttää että minusta on johonkin. Joskus kolmekymppisenä vasta osasin jättää äidin kommentit huomioimatta mutta siihen mennessä opinnot oli tehty ja ura saatu alkuun.

Äidin kanssa en enää ole suuremmin tekemisissä. Mikään menestys ja saavutukset eivät hänelle riitä, aina löytyy epäilyä minun kykyjä kohtaan ja nälvimistä.

Mikä tällaista äitiä oikein vaivaa? En vaan voi ymmärtää.

Äitipuolen kanssa on ollut melkoista skismaa ja on vieläkin.

Luulisi että tuollainen satuttaa hirveästi. Itselläni oli isä tuollainen. Ja se kyllä vaikutti minuun paljon varsinkin nuorena. Iän myötä aloin oppia olemaan välittämättä ja tajusin, että hänellä on itsellään tosi paha olla. En vaan ymmärrä miksi se paha olo pitää purkaa omiin lapsiin. No helpoin kohde se tietenkin on kun oma lapsi on täysin aseeton vanhempiensa edessä.

Vierailija kirjoitti:

Luulisi että tuollainen satuttaa hirveästi. Itselläni oli isä tuollainen. Ja se kyllä vaikutti minuun paljon varsinkin nuorena. Iän myötä aloin oppia olemaan välittämättä ja tajusin, että hänellä on itsellään tosi paha olla. En vaan ymmärrä miksi se paha olo pitää purkaa omiin lapsiin. No helpoin kohde se tietenkin on kun oma lapsi on täysin aseeton vanhempiensa edessä.

Vanhemman näkökulmasta lapsessa on vikaa.

Vanhempi on oman näkökulmansa mukaan aina koittanut parhaansa mukaan rakastaa ja on tehnyt kaiken ja lapsi vaan on viallinen. Lapsi ei osaa suhtautua oikein, lapsi kuvittelee. Lapsella on jopa päässä vikaa, vanhemman mielestä vaikkakaan ei kenenkään muun mielestä.

Surullista, koska olisi mukavaa, kun olisi vanhempi jonka kanssa voi viettää juhlia, jutella ja viettää aikaa silloin tällöin.