Kuka muistaa todennäköisyyslaskennan perusasioita?
Kun sanotaan, että noin joka kolmas kaikista alkaneista raskauksista päätyy keskenmenoon, niin jos on yhden onnistuneen raskauden saanut loppuun asti, niin onko seuraavalla kerralla suurempi todennäköisyys saada keskenmeno?
Vai oliko se niin, että todennäköisyys pysyy aina samana tällaisissa tapauksissa, jossa " se mistä otetaan" ei periaatteessa vajene?
Kommentit (5)
Siis onnistunut raskaus ja onnistunut raskaus:
2/3*2/3=4/9
Se, että tulee kaksi onnistunutta raskautta peräkkäin on epätodennäköisempää.
Koskapa 4/9 on pienempi kuin 2/3
Suurin osa ns. keskenmenoista on niitä, joita ei edes huomata.
Todennäköisyys saada keskenmeno silloin, kun raskaus on jo todettu, on huomattavasti pienempi kuin tuo 1/3.
2&3
Jokaisen erillisen raskauden on mahdollisuus epäonniatua 1/3 mahdollisuudella, tämä todennäköisyys ei ole riippuvainen aiemmista kerroista. Vrt kolikonheitto, jos olet heittänyt 2 klaavaa peräkkäin, niin kolmannella heitolla todennäköisyys tulla klaava on silti 1/2.
Jos keskenmenon todennäköisyys on 1/3, on se 1/3 niin ensimmäisessä toisessa kuin kolmannessakin raskaudessa. Edeltävät vastaukset ovat siis virheellisiä. Jos kysyisit mikä on todennäköisyys kokea kaksi onnistunutta raskautta peräjälkeen, kun keskenmenon todennäköisyys on jokaisessa raskaudessa 1/3, on vastaus 2/3*2/3=4/9. Sinullahan on kuitenkin jo yksi onnistunut raskaus takana, joten todennäköisyys seuraavankin raskauden onnistumiseen on tuo 2/3.
Tämä siis puhtaasti todennäköisyyslaskentana. Se onko keskenmenon todennäköisyys 1/3 vai jotain muuta on minulle arvoitus. Lisäksi voisin kuvitella, että todennäköisyys vaihtelee iän, aiemman synnytyshistoria yms. mukaan.
" tilastotieteen sivuaine suoritettu"
1/3*1/3=1/9
1/9 on pienempi kuin 1/3.
Eli keskenmenoriski on nyt suurempi.