Lue keskustelun säännöt.
Korona tuhosi ennen niin aktiivisen sosiaalisen elämän ja ystäväpiirin - ihmiset oköttävät vain omien perheidensä kanssa kotona
16.04.2022 |
Ei tätä enää kestä. Luulin, että rokotukset muuttavat tilanteen mutt ei.
Kukaan ei enää ole kutsunut mihinkään juhliin eikä bileisiin eikä edes illalliselle.
Olemme lapseton pariskunta ja kaipaisimme kovasti entistä elämää ennen koronaa.
Kenestäkään ei edes viesteih kuulu enää mitään eikä koskaan tai tosi harvoin ja silloinkin niin, että kysyn mitä kuuluu.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia.
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole sosiaalisia suhteita, se alkaa lopulta lahottamaan jopa päätä. Ja olen superintrovertti enkä käytä alkoholia. Pyörin vain yksin metsässä. Ennen kävin työpaikalla ja tapasin harrastuksissa ihmisiä. Nykyään vaan aina kotona. Työ muuttui kokonaan etätyöksi ja harrastusryhmät hajosivat. Ilmeisesti nyt olen elämän perusasioiden äärellä ja tästä pitäisi nauttia.
Jep. Sama täällä. En aiemminkaan baareissa ryypiskellyt, kun lapsia ei voi keskenään kotiin jättää. On ikävä huomata, ettei olekaan merkinnyt kenellekään mitään ja tässäkin ketjussa hehkutetaan miten on hienoa, että on tyhjänpäiväisistä ihmisistä päässyt eroon. Koronan aikaan lapsilta loppui kiinnostus harrastuksiaan kohtaan, joten möllötämme kotona kaikki illat.
Eli siis jonkun muun pitäisi kantaa vastuu ja tuoda elämäänne sisältö, koska ilman sitä että joku muu tulee ja tekee te ette osaa kuin möllöttää apaattisina kotona telkkarin tai läppärin edessä?!
Saa sitä sitten tosiaan ihmetellä miksi ne sellaiset ihmiset, jotka otti koronapandemian alkaessa ns härkää sarvista ja keksi itselleen (ja perheelleen) uutta tekemistä ja panosti yhdessäoloon eivät enää kaipaa elämäänsä ihmisiä jotka menetti kiinnostuksen kaikkeen.
Eihän teillä ole enää mitään yhteistä.
Tekemistä on kyllä, ei vaan sosiaalisia suhteita. Moni harrastus, yksinäinenkin menee eteenpäin, jos voi välillä vaihtaa muiden kanssa mielipiteitä. Fiksu ihminen on kiinnostunut ympäristöstään. Pelkkä koti ei riitä monelle virikkeeksi.
Nykytekniikka mahdollistaa virikkeiden saannin ja vuorovaikutuksen jopa eripuolilla maailmaa asuvien ihmisten kanssa. Eikä kotoa tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ei nykyaika missään turnipsikuopassa ilman mitään yhteyksiä nökötetä.
Totta tämäkin. Mutta ei aitoa läsnäoloa mikään voita. Sen olen korona-aikana oppinut, vaikka luulin olevani tosi erakko.
Olen, eri, mutta mikä "aidosta läsnäolosta" tekee niin poikkeuksellisen? Olen miettinyt tätä paljon, koska itse en ole koskaan kokenut tarvetta kosketella keskustelukumppaniani ja toisen kosketteleminenhan on ainoa, mikä edellyttää samassa fyysisessä tilassa olemista. Onko "aidon läsnäolon" merkitys siinä, että voi varmistaa, että toinen on koko ajan keskittynyt juuri sinuun eikä johonkin toiseen (ihmiseen tai asiaan)? Ennenkuin sanot, että ilmeet ja eleet, niin nekin on nähtävissä, jos pistää Teamsissa tai Zoomissa webbikameran päälle. Ja hyvin pitkälti silloinkin pystyy varmistamaan, ettei toinen vaan puhu lapselleen/puolisolleen/kissalleen, räpälää kännykkäänsä tai vaikka laita ruokaa samalla.
Ai miksi aito läsnäolo on eri? Koska kun näen ihmisiä me aina TEEMME jotakin. Hiihdetään, lasketellaan, käydään näyttelyissä tai syömässä, pelaamassa frisbeegolfia/keilausta/lautapeliä, laittamassa puutarhaa, käydään sienessä, marjassa tai muuten patikoimassa ja vedetään kahvit eväsleipineen päälle, voihan noita ja miljoonaa muutakin tehdä itsekseenkin mutta ei kaveri tilannetta huononna. En oikeastaan tunne ketään sellaisia ihmisiä joiden kanssa viettäisin aikaa pelkästään jutustellen.
Mä tekisin myös mielelläni jotain, mutta seurani ei kelpaa tekemiseen, ainoastaan tunnin kahvitteluun.
olen lukemattomia kertoja pyytänyt muita lenkille, kirpparille, pyöräilylle, mökille, frisbeegolfia heittelemään, marjastamaan jne. mutta vastaus on aina ei. Yhden kerran muistan kaverin lähteneen shoppailemaan ja rannalle kanssani, ja se oli aivan mahtava päivä joka venyi ihan iltaan asti. Tästä on 6 vuotta aikaa.
Olen yrittänyt päästä mukaan kummilasten kanssa rannalle, tulos on se että olen kerran käynyt siskon lasten kanssa rannalla. Kummilapset on 17 ja 18-vuotiaat, enkä kertaakaan ollut heidän kanssaan missään kutsuttuna, synttäreillä vain lahjoja antamassa.
Miehen kavereita sen sijaan on ollut meidän kanssa mökillä, frisbeegolfaamassa, juhannusta viettämässä toisella mökillä jne, ja kavereiden puolisoita myös, ja aina on ollut kivaa kaikilla.
Jos yhtään lohduttaa niin nuo kieltäytyjät tuskin tekevät noita juttuja muidenkaan kanssa, ovat varmaan vaan sitä ihmistyyppiä joita ei oikein minnekään vaivautuminen kiinnosta, erityisesti kaikki vähänkään urheilullinen on täydellisen tekemätön paikka. Sekaporukoista, jolta miehesi kaveriporukka kuulostaa, löytyy yleensä aktiivisempia naisia, onko siinä porukassa ketään kenen kanssa paremmin tutustua ja kenties tehdä noita luettelemiasia asioita?
Lohduttaisi varmaan mikäli tuo skenaario olisi totta, mutta kun ei ole. Kaikilla on ne muut ystävät joiden kanssa noita tehdään. Tämän tiedän 100% varmuudella. Nyt valehtelin hieman, olen kerran ollut kaverini kanssa hänen kutsumanaan geokätköilemässä, ja se oli oikein mukavaa, vaikka en kätköilekään itse. Toista pyyntöä mukaan ei tullut. Miehen kaveriporukka ei ole sekaporukka, vaan pelkkiä miehiä, mutta kun kutsumme heitä ja heidän puolisoitaan kylään tai mökille, niin he tulevat kyllä, joko vaimoineen tai ilman. Kavereiden puolisoilla on pienet lapset, tai muuten kaverilistat täynnä, joten heistä ei seuraksi ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se mikä tässä tilanteessamme kertoo paljon, että kun näin jälkikäteen katsoo vuosia taaksepäin ystäviemme sometilejä, niin pöydät ovat ajoittain notkuneet herkkuja, eli tuskin uskon, että ihan pelkille omille perheille on tarjottavat olleet. ELI MEITÄ EI OLE KUTSUTTU KORONAN PELOSSA ):
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole sosiaalisia suhteita, se alkaa lopulta lahottamaan jopa päätä. Ja olen superintrovertti enkä käytä alkoholia. Pyörin vain yksin metsässä. Ennen kävin työpaikalla ja tapasin harrastuksissa ihmisiä. Nykyään vaan aina kotona. Työ muuttui kokonaan etätyöksi ja harrastusryhmät hajosivat. Ilmeisesti nyt olen elämän perusasioiden äärellä ja tästä pitäisi nauttia.
Jep. Sama täällä. En aiemminkaan baareissa ryypiskellyt, kun lapsia ei voi keskenään kotiin jättää. On ikävä huomata, ettei olekaan merkinnyt kenellekään mitään ja tässäkin ketjussa hehkutetaan miten on hienoa, että on tyhjänpäiväisistä ihmisistä päässyt eroon. Koronan aikaan lapsilta loppui kiinnostus harrastuksiaan kohtaan, joten möllötämme kotona kaikki illat.
Eli siis jonkun muun pitäisi kantaa vastuu ja tuoda elämäänne sisältö, koska ilman sitä että joku muu tulee ja tekee te ette osaa kuin möllöttää apaattisina kotona telkkarin tai läppärin edessä?!
Saa sitä sitten tosiaan ihmetellä miksi ne sellaiset ihmiset, jotka otti koronapandemian alkaessa ns härkää sarvista ja keksi itselleen (ja perheelleen) uutta tekemistä ja panosti yhdessäoloon eivät enää kaipaa elämäänsä ihmisiä jotka menetti kiinnostuksen kaikkeen.
Eihän teillä ole enää mitään yhteistä.
Tekemistä on kyllä, ei vaan sosiaalisia suhteita. Moni harrastus, yksinäinenkin menee eteenpäin, jos voi välillä vaihtaa muiden kanssa mielipiteitä. Fiksu ihminen on kiinnostunut ympäristöstään. Pelkkä koti ei riitä monelle virikkeeksi.
Nykytekniikka mahdollistaa virikkeiden saannin ja vuorovaikutuksen jopa eripuolilla maailmaa asuvien ihmisten kanssa. Eikä kotoa tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ei nykyaika missään turnipsikuopassa ilman mitään yhteyksiä nökötetä.
Totta tämäkin. Mutta ei aitoa läsnäoloa mikään voita. Sen olen korona-aikana oppinut, vaikka luulin olevani tosi erakko.
Olen, eri, mutta mikä "aidosta läsnäolosta" tekee niin poikkeuksellisen? Olen miettinyt tätä paljon, koska itse en ole koskaan kokenut tarvetta kosketella keskustelukumppaniani ja toisen kosketteleminenhan on ainoa, mikä edellyttää samassa fyysisessä tilassa olemista. Onko "aidon läsnäolon" merkitys siinä, että voi varmistaa, että toinen on koko ajan keskittynyt juuri sinuun eikä johonkin toiseen (ihmiseen tai asiaan)? Ennenkuin sanot, että ilmeet ja eleet, niin nekin on nähtävissä, jos pistää Teamsissa tai Zoomissa webbikameran päälle. Ja hyvin pitkälti silloinkin pystyy varmistamaan, ettei toinen vaan puhu lapselleen/puolisolleen/kissalleen, räpälää kännykkäänsä tai vaikka laita ruokaa samalla.
Ai miksi aito läsnäolo on eri? Koska kun näen ihmisiä me aina TEEMME jotakin. Hiihdetään, lasketellaan, käydään näyttelyissä tai syömässä, pelaamassa frisbeegolfia/keilausta/lautapeliä, laittamassa puutarhaa, käydään sienessä, marjassa tai muuten patikoimassa ja vedetään kahvit eväsleipineen päälle, voihan noita ja miljoonaa muutakin tehdä itsekseenkin mutta ei kaveri tilannetta huononna. En oikeastaan tunne ketään sellaisia ihmisiä joiden kanssa viettäisin aikaa pelkästään jutustellen.
Kiitos vastauksestasi. Nyt ymmärrän ja toki minäkin mielelläni TEEN asioita muiden ihmisten kanssa. Mun ajatukseni oli virheellisesti vain keskustelemisessa. Yhdessä tekeminenhän ei ole ollut koronan vuoksi juurikaan rajoitettua paitsi maaliskuussa 2020, jos toinen sattui asumaan Uudenmaan rajan toisella puolella kuin itse asui.
Eri, mutta kyllä läsnäolo on erilaista livenä kuin vaikka web-kameran kautta. Keskusteluyhteys näköpuhelulla on aika erilainen kuin livenä kahvitellessa, ja itse koen web-kameran jopa aika luonnottomana tapana olla yhteydessä toisiin. Ilmeet ja eleet eivät välity yhtä hyvin kameran läpi, kamera voi jäkkiä jne. Tätä on kai ihan tutkittukin, että vuorovaikutus ei ole samanlaista kuin livenä, vaikka toisen näkeekin.
Kyllä keskustelu minusta tuntuu ihan erilaiselta läheisen ystävän kanssa kun ollaan yhdessä ja elekieli on oikeasti mukana, se on kuitenkin valtava osa kommunikaatiota. En itse siis liitä tätä eroa niinkään yhdessä tekemiseen vrt. pelkkään jutteluun, vaan juuri siihen millaiselta se vuorovaikutus tuntuu. Musta on myös helpompi puhua vaikka jostain intiimimmistä asioista livenä kuin web-kameran tai edes puhelimen kautta. Jännä muuten, että koen puhelimen jotenkin helpommaksi tavaksi olla etäyhteydessä kuin tuollaisen näköpuhelun. Ollaan joskus siitä jonkun kaverin kanssa juteltu ja mietitty, että ehkä se liittyy siihen, että kamerayhteydessä sitä on jotenkin virittynyt ottamaan vastaan myös näkövihjeitä eleistä ym, mutta se ei kuitenkaan onnistu kunnolla, joten siitä tuleekin vähän kummallinen olo. Puhelimessa voi keskittyä aidosti vain siihen puhumiseen ja kuunteluun. Ehkä tämä on myös tottumiskysymys ja nuoremmat diginatiivit eivät huomaa tässä mitään eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole sosiaalisia suhteita, se alkaa lopulta lahottamaan jopa päätä. Ja olen superintrovertti enkä käytä alkoholia. Pyörin vain yksin metsässä. Ennen kävin työpaikalla ja tapasin harrastuksissa ihmisiä. Nykyään vaan aina kotona. Työ muuttui kokonaan etätyöksi ja harrastusryhmät hajosivat. Ilmeisesti nyt olen elämän perusasioiden äärellä ja tästä pitäisi nauttia.
Jep. Sama täällä. En aiemminkaan baareissa ryypiskellyt, kun lapsia ei voi keskenään kotiin jättää. On ikävä huomata, ettei olekaan merkinnyt kenellekään mitään ja tässäkin ketjussa hehkutetaan miten on hienoa, että on tyhjänpäiväisistä ihmisistä päässyt eroon. Koronan aikaan lapsilta loppui kiinnostus harrastuksiaan kohtaan, joten möllötämme kotona kaikki illat.
Eli siis jonkun muun pitäisi kantaa vastuu ja tuoda elämäänne sisältö, koska ilman sitä että joku muu tulee ja tekee te ette osaa kuin möllöttää apaattisina kotona telkkarin tai läppärin edessä?!
Saa sitä sitten tosiaan ihmetellä miksi ne sellaiset ihmiset, jotka otti koronapandemian alkaessa ns härkää sarvista ja keksi itselleen (ja perheelleen) uutta tekemistä ja panosti yhdessäoloon eivät enää kaipaa elämäänsä ihmisiä jotka menetti kiinnostuksen kaikkeen.
Eihän teillä ole enää mitään yhteistä.
Tekemistä on kyllä, ei vaan sosiaalisia suhteita. Moni harrastus, yksinäinenkin menee eteenpäin, jos voi välillä vaihtaa muiden kanssa mielipiteitä. Fiksu ihminen on kiinnostunut ympäristöstään. Pelkkä koti ei riitä monelle virikkeeksi.
Nykytekniikka mahdollistaa virikkeiden saannin ja vuorovaikutuksen jopa eripuolilla maailmaa asuvien ihmisten kanssa. Eikä kotoa tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ei nykyaika missään turnipsikuopassa ilman mitään yhteyksiä nökötetä.
Just joo, sehän on ihan sama asia. Miltä kuulostaisi jos tästä eteenpäin pystyisit kommunikoimaan vain etänä esimerkiksi puolisosi, lastesi, tai vanhempiesi kanssa? Ajaisiko saman asian? Se että pitää yhteyttä ihmisiin sähköisesti ei todellakaan ole sama asia, sinä vain ehkä et huomaa eroa koska et loppujen lopuksi oikeasti heistä niin välitä. Se sinulle sallittakoon, oma on asiasi, mutta älkää nyt oikeasti aikuiset ihmiset väittäkö että maailman ja ihmiset voi kokea ihan samoin omalta kotisohvalta etänä.
Monilla perheillä tämä on todellisuutta nytkin kun asutaan eripuolilla maailmaa. Tai joku perheenjäsen on työkomennukdilla. Miljoonilla ukrainalaisilla miehet ja isät ovat sotimassa ja vanhat vanhemmat on jääneet kotiseudulle. Ihmiset on iloisia me käki edes jonkun yhteyden saavat. Kasvakaa aikuiseksi.
Tietysti, mutta tällaiset ovat yleensä jossain määrin poikkeustilanteita, joiden ei ole määrä jatkua ikuisesti. Ja kyllä ihmiset yleensä myös ainakin jossain määrin kärsii siitä, jos oma puoliso on vaikka pitkällä työkomennuksella toisella puolella maailmaa. Varmasti myös ukrainalaiset kärsivät ja kaipaavat rintamalla olevia puolisoitaan valtavasti. Outo asenne, että tästä ei saisi kärsiä, oli syy etäisyyteen mikä hyvänsä. Kyse on kuitenkin ihan psykologisista perustarpeista.
Miksi juuri Suomessa on kunniaasia pärjätä ja kieltää juuri nuo sosiaaliset perustarpeensa? Niin monet on tahtomattaan yksin, kun luontevaa yhdessäoloa ei arvosteta. Ei ole kylän bistroja, korttelin pubeja, kyläjuhlia, isoja häitä tai hautajaisia, sukujuhlia... pelkkää parisuhteen tai ydinperheen kanssa kuplaan käpertymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole sosiaalisia suhteita, se alkaa lopulta lahottamaan jopa päätä. Ja olen superintrovertti enkä käytä alkoholia. Pyörin vain yksin metsässä. Ennen kävin työpaikalla ja tapasin harrastuksissa ihmisiä. Nykyään vaan aina kotona. Työ muuttui kokonaan etätyöksi ja harrastusryhmät hajosivat. Ilmeisesti nyt olen elämän perusasioiden äärellä ja tästä pitäisi nauttia.
Jep. Sama täällä. En aiemminkaan baareissa ryypiskellyt, kun lapsia ei voi keskenään kotiin jättää. On ikävä huomata, ettei olekaan merkinnyt kenellekään mitään ja tässäkin ketjussa hehkutetaan miten on hienoa, että on tyhjänpäiväisistä ihmisistä päässyt eroon. Koronan aikaan lapsilta loppui kiinnostus harrastuksiaan kohtaan, joten möllötämme kotona kaikki illat.
Eli siis jonkun muun pitäisi kantaa vastuu ja tuoda elämäänne sisältö, koska ilman sitä että joku muu tulee ja tekee te ette osaa kuin möllöttää apaattisina kotona telkkarin tai läppärin edessä?!
Saa sitä sitten tosiaan ihmetellä miksi ne sellaiset ihmiset, jotka otti koronapandemian alkaessa ns härkää sarvista ja keksi itselleen (ja perheelleen) uutta tekemistä ja panosti yhdessäoloon eivät enää kaipaa elämäänsä ihmisiä jotka menetti kiinnostuksen kaikkeen.
Eihän teillä ole enää mitään yhteistä.
Tekemistä on kyllä, ei vaan sosiaalisia suhteita. Moni harrastus, yksinäinenkin menee eteenpäin, jos voi välillä vaihtaa muiden kanssa mielipiteitä. Fiksu ihminen on kiinnostunut ympäristöstään. Pelkkä koti ei riitä monelle virikkeeksi.
Nykytekniikka mahdollistaa virikkeiden saannin ja vuorovaikutuksen jopa eripuolilla maailmaa asuvien ihmisten kanssa. Eikä kotoa tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ei nykyaika missään turnipsikuopassa ilman mitään yhteyksiä nökötetä.
Totta tämäkin. Mutta ei aitoa läsnäoloa mikään voita. Sen olen korona-aikana oppinut, vaikka luulin olevani tosi erakko.
Olen, eri, mutta mikä "aidosta läsnäolosta" tekee niin poikkeuksellisen? Olen miettinyt tätä paljon, koska itse en ole koskaan kokenut tarvetta kosketella keskustelukumppaniani ja toisen kosketteleminenhan on ainoa, mikä edellyttää samassa fyysisessä tilassa olemista. Onko "aidon läsnäolon" merkitys siinä, että voi varmistaa, että toinen on koko ajan keskittynyt juuri sinuun eikä johonkin toiseen (ihmiseen tai asiaan)? Ennenkuin sanot, että ilmeet ja eleet, niin nekin on nähtävissä, jos pistää Teamsissa tai Zoomissa webbikameran päälle. Ja hyvin pitkälti silloinkin pystyy varmistamaan, ettei toinen vaan puhu lapselleen/puolisolleen/kissalleen, räpälää kännykkäänsä tai vaikka laita ruokaa samalla.
Ai miksi aito läsnäolo on eri? Koska kun näen ihmisiä me aina TEEMME jotakin. Hiihdetään, lasketellaan, käydään näyttelyissä tai syömässä, pelaamassa frisbeegolfia/keilausta/lautapeliä, laittamassa puutarhaa, käydään sienessä, marjassa tai muuten patikoimassa ja vedetään kahvit eväsleipineen päälle, voihan noita ja miljoonaa muutakin tehdä itsekseenkin mutta ei kaveri tilannetta huononna. En oikeastaan tunne ketään sellaisia ihmisiä joiden kanssa viettäisin aikaa pelkästään jutustellen.
Mä tekisin myös mielelläni jotain, mutta seurani ei kelpaa tekemiseen, ainoastaan tunnin kahvitteluun.
olen lukemattomia kertoja pyytänyt muita lenkille, kirpparille, pyöräilylle, mökille, frisbeegolfia heittelemään, marjastamaan jne. mutta vastaus on aina ei. Yhden kerran muistan kaverin lähteneen shoppailemaan ja rannalle kanssani, ja se oli aivan mahtava päivä joka venyi ihan iltaan asti. Tästä on 6 vuotta aikaa.
Olen yrittänyt päästä mukaan kummilasten kanssa rannalle, tulos on se että olen kerran käynyt siskon lasten kanssa rannalla. Kummilapset on 17 ja 18-vuotiaat, enkä kertaakaan ollut heidän kanssaan missään kutsuttuna, synttäreillä vain lahjoja antamassa.
Miehen kavereita sen sijaan on ollut meidän kanssa mökillä, frisbeegolfaamassa, juhannusta viettämässä toisella mökillä jne, ja kavereiden puolisoita myös, ja aina on ollut kivaa kaikilla.
Tässähän se taas nähtiin: miehet kokoontuu luontevasti ryhmissä ja puolisot tulee perässä. Naiset käpertyy perheilyyn eikä priorisoi ystäviään edes tilapäisesti. Tympeää eikä muutu koskaan, sillä ihan samanlaista on teineilläkin, tytöt haluu vaan olla kahdestaan poikakaverin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole sosiaalisia suhteita, se alkaa lopulta lahottamaan jopa päätä. Ja olen superintrovertti enkä käytä alkoholia. Pyörin vain yksin metsässä. Ennen kävin työpaikalla ja tapasin harrastuksissa ihmisiä. Nykyään vaan aina kotona. Työ muuttui kokonaan etätyöksi ja harrastusryhmät hajosivat. Ilmeisesti nyt olen elämän perusasioiden äärellä ja tästä pitäisi nauttia.
Jep. Sama täällä. En aiemminkaan baareissa ryypiskellyt, kun lapsia ei voi keskenään kotiin jättää. On ikävä huomata, ettei olekaan merkinnyt kenellekään mitään ja tässäkin ketjussa hehkutetaan miten on hienoa, että on tyhjänpäiväisistä ihmisistä päässyt eroon. Koronan aikaan lapsilta loppui kiinnostus harrastuksiaan kohtaan, joten möllötämme kotona kaikki illat.
Eli siis jonkun muun pitäisi kantaa vastuu ja tuoda elämäänne sisältö, koska ilman sitä että joku muu tulee ja tekee te ette osaa kuin möllöttää apaattisina kotona telkkarin tai läppärin edessä?!
Saa sitä sitten tosiaan ihmetellä miksi ne sellaiset ihmiset, jotka otti koronapandemian alkaessa ns härkää sarvista ja keksi itselleen (ja perheelleen) uutta tekemistä ja panosti yhdessäoloon eivät enää kaipaa elämäänsä ihmisiä jotka menetti kiinnostuksen kaikkeen.
Eihän teillä ole enää mitään yhteistä.
Tekemistä on kyllä, ei vaan sosiaalisia suhteita. Moni harrastus, yksinäinenkin menee eteenpäin, jos voi välillä vaihtaa muiden kanssa mielipiteitä. Fiksu ihminen on kiinnostunut ympäristöstään. Pelkkä koti ei riitä monelle virikkeeksi.
Nykytekniikka mahdollistaa virikkeiden saannin ja vuorovaikutuksen jopa eripuolilla maailmaa asuvien ihmisten kanssa. Eikä kotoa tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ei nykyaika missään turnipsikuopassa ilman mitään yhteyksiä nökötetä.
Totta tämäkin. Mutta ei aitoa läsnäoloa mikään voita. Sen olen korona-aikana oppinut, vaikka luulin olevani tosi erakko.
Olen, eri, mutta mikä "aidosta läsnäolosta" tekee niin poikkeuksellisen? Olen miettinyt tätä paljon, koska itse en ole koskaan kokenut tarvetta kosketella keskustelukumppaniani ja toisen kosketteleminenhan on ainoa, mikä edellyttää samassa fyysisessä tilassa olemista. Onko "aidon läsnäolon" merkitys siinä, että voi varmistaa, että toinen on koko ajan keskittynyt juuri sinuun eikä johonkin toiseen (ihmiseen tai asiaan)? Ennenkuin sanot, että ilmeet ja eleet, niin nekin on nähtävissä, jos pistää Teamsissa tai Zoomissa webbikameran päälle. Ja hyvin pitkälti silloinkin pystyy varmistamaan, ettei toinen vaan puhu lapselleen/puolisolleen/kissalleen, räpälää kännykkäänsä tai vaikka laita ruokaa samalla.
Ai miksi aito läsnäolo on eri? Koska kun näen ihmisiä me aina TEEMME jotakin. Hiihdetään, lasketellaan, käydään näyttelyissä tai syömässä, pelaamassa frisbeegolfia/keilausta/lautapeliä, laittamassa puutarhaa, käydään sienessä, marjassa tai muuten patikoimassa ja vedetään kahvit eväsleipineen päälle, voihan noita ja miljoonaa muutakin tehdä itsekseenkin mutta ei kaveri tilannetta huononna. En oikeastaan tunne ketään sellaisia ihmisiä joiden kanssa viettäisin aikaa pelkästään jutustellen.
Mä tekisin myös mielelläni jotain, mutta seurani ei kelpaa tekemiseen, ainoastaan tunnin kahvitteluun.
olen lukemattomia kertoja pyytänyt muita lenkille, kirpparille, pyöräilylle, mökille, frisbeegolfia heittelemään, marjastamaan jne. mutta vastaus on aina ei. Yhden kerran muistan kaverin lähteneen shoppailemaan ja rannalle kanssani, ja se oli aivan mahtava päivä joka venyi ihan iltaan asti. Tästä on 6 vuotta aikaa.
Olen yrittänyt päästä mukaan kummilasten kanssa rannalle, tulos on se että olen kerran käynyt siskon lasten kanssa rannalla. Kummilapset on 17 ja 18-vuotiaat, enkä kertaakaan ollut heidän kanssaan missään kutsuttuna, synttäreillä vain lahjoja antamassa.
Miehen kavereita sen sijaan on ollut meidän kanssa mökillä, frisbeegolfaamassa, juhannusta viettämässä toisella mökillä jne, ja kavereiden puolisoita myös, ja aina on ollut kivaa kaikilla.
Tässähän se taas nähtiin: miehet kokoontuu luontevasti ryhmissä ja puolisot tulee perässä. Naiset käpertyy perheilyyn eikä priorisoi ystäviään edes tilapäisesti. Tympeää eikä muutu koskaan, sillä ihan samanlaista on teineilläkin, tytöt haluu vaan olla kahdestaan poikakaverin kanssa.
Aika jännä että sanot noin, kun minä, tuo lainaamasi, olen nimen omaan nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo hyväksynyt että niin kauan kun asun Suomessa en tule saamaan uusia kavereita. Olen siis yhä avoin, mutta en odota sen tapahtuvan. Onhan tämä vähän ankeaa. Haaveilen että miehen kanssa muutettaisiin jonnekin pois. Toisaalta olen kyllä silti introvertti, täällä ei tarvitse yrittää yhtään mitään sosiaalisesti. Hyvässä ja pahassa.
Kuka sinua nyt on estänyt hankkimasta kavereita mistä haluat? Jos suomalainen ei halua ystäviä, olkoon yksin. Minunkin ystäväni ovat nykyään pääosin jostain muualta, olen tutustunut heihin työn kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri Suomessa on kunniaasia pärjätä ja kieltää juuri nuo sosiaaliset perustarpeensa? Niin monet on tahtomattaan yksin, kun luontevaa yhdessäoloa ei arvosteta. Ei ole kylän bistroja, korttelin pubeja, kyläjuhlia, isoja häitä tai hautajaisia, sukujuhlia... pelkkää parisuhteen tai ydinperheen kanssa kuplaan käpertymistä.
Tämä! En voi ymmärtää. Ihmeen sisäsiittoista. Ja nämä kommentit miten ihmisten kaverikiintiöt on täynnä!
Vierailija kirjoitti:
Se mikä tässä tilanteessamme kertoo paljon, että kun näin jälkikäteen katsoo vuosia taaksepäin ystäviemme sometilejä, niin pöydät ovat ajoittain notkuneet herkkuja, eli tuskin uskon, että ihan pelkille omille perheille on tarjottavat olleet. ELI MEITÄ EI OLE KUTSUTTU KORONAN PELOSSA ):
Onko tässä jokin ongelma? Kutsu itse sellaisia ihmisiä, jotka ovat kuten tsekin plet eli joita ei haittaa, vaikka saisi koronan montakin kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka sinua nyt on estänyt hankkimasta kavereita mistä haluat? Jos suomalainen ei halua ystäviä, olkoon yksin. Minunkin ystäväni ovat nykyään pääosin jostain muualta, olen tutustunut heihin työn kautta.
Mulla onkin kavereita ympäri maailmaa. Olisi vaan kiva tavata ihmisiä ihan livenä useammin. No kyllähän noille treffeille pääsee. Niillä miehillä vaan tuppaa olemaan kaikenlaisia odotuksia ja pelkkä kaveruus ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri Suomessa on kunniaasia pärjätä ja kieltää juuri nuo sosiaaliset perustarpeensa? Niin monet on tahtomattaan yksin, kun luontevaa yhdessäoloa ei arvosteta. Ei ole kylän bistroja, korttelin pubeja, kyläjuhlia, isoja häitä tai hautajaisia, sukujuhlia... pelkkää parisuhteen tai ydinperheen kanssa kuplaan käpertymistä.
Tämä on niin totta! Suomessa oikein halveksutaan kaikkea yhdessä olemista. Sukulaisten kanssa ei haluta olla, eikä senpuoleen naapureidenkaan. Kaikkia suurempia juhlia pidetään turhina ja riesoina. Kyläyhteisöt ovat kadonneet, yhdessä syömistä pidetään turhana ja baarit yhdistetään pelkkään ryyppäämiseen, joka on sekin paheksuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka sinua nyt on estänyt hankkimasta kavereita mistä haluat? Jos suomalainen ei halua ystäviä, olkoon yksin. Minunkin ystäväni ovat nykyään pääosin jostain muualta, olen tutustunut heihin työn kautta.
Mulla onkin kavereita ympäri maailmaa. Olisi vaan kiva tavata ihmisiä ihan livenä useammin. No kyllähän noille treffeille pääsee. Niillä miehillä vaan tuppaa olemaan kaikenlaisia odotuksia ja pelkkä kaveruus ei riitä.
No jos lähdet miehen kanssa treffeille, oletusarvo on se, että tapaamisesta ehkä seuraa jossain vaiheessa suhde tai ainakin seksiä. Kaverit on sitten erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri Suomessa on kunniaasia pärjätä ja kieltää juuri nuo sosiaaliset perustarpeensa? Niin monet on tahtomattaan yksin, kun luontevaa yhdessäoloa ei arvosteta. Ei ole kylän bistroja, korttelin pubeja, kyläjuhlia, isoja häitä tai hautajaisia, sukujuhlia... pelkkää parisuhteen tai ydinperheen kanssa kuplaan käpertymistä.
Tämä! En voi ymmärtää. Ihmeen sisäsiittoista. Ja nämä kommentit miten ihmisten kaverikiintiöt on täynnä!
Onko sun vaikea ymmärtää, että osalla meistä on elämässään muutakin tekemistä kuin hölöttää koko vapaa-aikansa kavereiden kanssa? Kun on sopivasti kavereita, heidän kanssaan ehtii myös viettää aikaansa, pitää yhteyttä ja vastata viesteihin muutakin kuin "ok" tai "aha". Jos kavereita on liikaa, sitten ei ehdi. Mä annan mieluummin itsestäni muutamalle hyvälle ystävälle enemmän kuin viidellekymmenelle kaverille jokaiselle vain vähän. On helppoa ajatella, että no aina 5 minuuttia löytyy kaverin viestiin vastaamiseen, mutta vuosia sitten tulin töistä ja mulla oli 38 viestiä odottamassa. Laskepa, kauanko menee, jos jokaiselle vastaamiseen käyttää 5 minuuttia? Ja entä, jos osa heistä alkaakin jatkaa viestittelyä? Menee koko ilta. Kuitenkin pitäisi ehtiä myös viedä koira ulos, katsoa lapsen kanssa ´koulutehtävät, laittaa ruokaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri Suomessa on kunniaasia pärjätä ja kieltää juuri nuo sosiaaliset perustarpeensa? Niin monet on tahtomattaan yksin, kun luontevaa yhdessäoloa ei arvosteta. Ei ole kylän bistroja, korttelin pubeja, kyläjuhlia, isoja häitä tai hautajaisia, sukujuhlia... pelkkää parisuhteen tai ydinperheen kanssa kuplaan käpertymistä.
Tämä on niin totta! Suomessa oikein halveksutaan kaikkea yhdessä olemista. Sukulaisten kanssa ei haluta olla, eikä senpuoleen naapureidenkaan. Kaikkia suurempia juhlia pidetään turhina ja riesoina. Kyläyhteisöt ovat kadonneet, yhdessä syömistä pidetään turhana ja baarit yhdistetään pelkkään ryyppäämiseen, joka on sekin paheksuttavaa.
Mikä on lopputulos? Miehet itkee deittisivuilla miten on yksinäistä, vauvapalstalla itketään yksinäisyyttä, ajaudutaan yksinäisyydessä epätoivoisiin tekoihin. Melkoinen dilemma yksinäisyyden ihannoinnin ja hyvinvoinnin välillä. Minusta sellaiset ihmiset vain lähinnä vihaavat muiden ihmisten seuraa, ja sellainen ihminen voikin viettää elämänsä yksin.
On todellakin samoja kokemuksia. Toivoa on pidettävä yllä, vaikka se ei aina onnistu. Minulle tämäkin postaus antoi vertaistukea, kiitos siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri Suomessa on kunniaasia pärjätä ja kieltää juuri nuo sosiaaliset perustarpeensa? Niin monet on tahtomattaan yksin, kun luontevaa yhdessäoloa ei arvosteta. Ei ole kylän bistroja, korttelin pubeja, kyläjuhlia, isoja häitä tai hautajaisia, sukujuhlia... pelkkää parisuhteen tai ydinperheen kanssa kuplaan käpertymistä.
Tämä! En voi ymmärtää. Ihmeen sisäsiittoista. Ja nämä kommentit miten ihmisten kaverikiintiöt on täynnä!
Suomessa on vaikka kuinka paljon yksinäisiä. Senkus alat tutustumaan heihin. Mene vaikka mukaan SPR:n ystävätoimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri Suomessa on kunniaasia pärjätä ja kieltää juuri nuo sosiaaliset perustarpeensa? Niin monet on tahtomattaan yksin, kun luontevaa yhdessäoloa ei arvosteta. Ei ole kylän bistroja, korttelin pubeja, kyläjuhlia, isoja häitä tai hautajaisia, sukujuhlia... pelkkää parisuhteen tai ydinperheen kanssa kuplaan käpertymistä.
Tämä! En voi ymmärtää. Ihmeen sisäsiittoista. Ja nämä kommentit miten ihmisten kaverikiintiöt on täynnä!
Suomessa on vaikka kuinka paljon yksinäisiä. Senkus alat tutustumaan heihin. Mene vaikka mukaan SPR:n ystävätoimintaan.
Yleensä ne on joko yksinäisiä omasta tahdostaan, tai sitten sosiaalisesti kyvyttömiä, vihaisia ja junttimaisia. Ei kellään ole mitään velvollisuutta tyrkyttäytyä vihaisen erakon ystäväksi.
Tällaista on ollut monella tututulla ilmassa. Salaliittoteoreetikoita, rokotevastaisuutta. Nyt sitte vielä Ukrainan sota salaliittot ja venäjämyönteisyys. Yksinhän sitä ihminen jää kun ei lähde mukaan kaiken maailman salaliittoteorioihin.