Laiminlyöty vaimo

Olen ihan tuikitavallinen keski-ikäinen nainen. Mieheni kanssa olemme olleet yksissä parikymppisestä asti.
Viimeiset viisi vuotta meni siinä, että mitään fyysistä läheisyyttä välillämme ei ollut. Mies ei halunnut, minä olisin. Syy ei ollut minussa, hän painotti, häntä ei vain kiinnostanut. No, koska en ole mikään seksin papitar ja arki muuten sujui, en harkinnut sivusuhdetta, vältin nalkuttamista, pärjäilin jotenkin täyttymättömien tarpeideni kanssa ja olin kiltisti mieheni vieressä nuo vuodet.
Tänä keväänä painotin, että tilanne on minun kannaltani epäreilu. Minä en nuorene tästä, vaihdevuodet ovat edessä enkä tiedä miten ne olemiseeni tulevat vaikuttamaan, eikä suhteelle ole hyväksi jättää yksi tärkeä osa-alue pois kokonaan, yksipuolisesta päätöksestä. Olemme kyllä asiasta aiemminkin keskustelleet, lukuisia kertoja, mutta tämä keskustelu johti siihen että mies hakeutui lääkärille ja sai kokeiluun siniset pillerit.
No. Kaikki toimii nyt hyvin fyysisesti. Hänen haluttomuus oli epävarmuutta omasta kestävyydestä, herkkä aihe mitä hän ei osannut minulle ääneen sanoittaa. Hän on sängyssä hellä, tietää mistä pidän. Mutta minä koen että viisi vuotta kuilua välillämme oli liian kauan. Mies on mulle ikään kuin vieras, ja olen katkera siitä että hänen kyky ja halu määritti niin paljon yhdessäoloa. Jotain patoutunutta minussa on, jotain mistä haluan päästä yli.
Miksi minua nyt niin suunnattomasti ärsyttää miehessä kaikki pienet inhimilliset jutut ja tekemättömyydet, miksi nyt kun elämää isosti rajoittanut asia on saatu ratkaistua? Miksi ihmeessä en osaa heittäytyä ja katsoa hänen kanssaan eteenpäin - mitä minulle on tapahtunut kun koko mies yhtäkkiä vain ärsyttää?