Miksi hoitajat saavat lakkoilla, muta opettajat eivät?
Miksi opettajien lakkoa siirrettiin mutta hoitajien annetaan olla lakossa?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Jos opettajien lakko toteutuu ja palkat nousevat, pitää kesämoman lyhentyä samanpituiseksi kuin muilla.
Voi tätä kateuden määrää. Muistathan kuitenkin, että ihan jokainen saa opiskella opettajaksi, jos vaan haluaa. Sen verran täytyy pinnistää, että pääsee opinahjoon sisään.
No tiedoksi että kun koulu ja päiväkoti on kiinni myös minä olen pois työstäni. Enkä ole ainut.
Terveisin hoitaja joka ei ole lakossa.
Koska hoitsut ovat tuhmia ja opettajat kilttejä.
Opettajillakaan ei ole yhtään oikeaa taukoa päivän aikana. Välitunneilla ollaan ulkovalvonnassa, vastataan Wilmaviesteihin, kirjoitetaan tai soitetaan oppilaiden koteihin milloin mistäkin asiasta: pitää sopia palaveriaikaa, soittaa vanhempi hakemaan käytöshäiriöinen lapsi kotiin kesken koulupäivän kun raivoaa ja hakkaa muita, pitää käydä monistamassa ne unohtuneet monisteet ja ai niin, joskus on opettajatkin käytävä jopa vessassa, sillä oppitunnilla joudut pidättämään koska et voi poistua luokasta tai viiden minuutin vessassakäynnin aikana joku oppilaist on jo kiusannut toista, ja sitten alkaa taas soittorumba, kun vanhemmat haluavat että meidän mattiliisaeinaria ei sitten koulussa kiusata, koska muuten he valittavat AVI:n että opettaja on tehnyt virkavirheen ja joutaa pois virastaan. Eikä opettajilla ole sitten muuten mitään ihanaa lounastauolla, jossa voi rauhassa syödä omaa ruokaansa, vaan ensin on vahdittava että jokainen ottaa lautaselleen edes maistiaisen ruuasta, jota oppilaat eivät pysty syömään koska se ei ole hampurilainen. Sitten sinulla on aikaa honkia oma ruokasi alle kymmenessä minuutissa, josta saat takuulla ilmavaivoja, mutta pitää ehtiä tekemään vielä ne kaikki juoksevat asiat mitä et ehdi muuten tekemään. Nouset kyllä siinäkin neljä kertaa ylös, koska eräs oppilaista pudotti tarjottimen, ja siistijä ei ole paikalla. Ja ne loput kolme kertaa menet sanomaan oppilaillesi, että nenää ei saa kaivaa ruokapöydässä, eikä toisten lasiin voi laittaa mandariininkuoria, eikä täysipäistä lautasta voi palauttaa lautaskärryyn. Ai niin, kahvikupillisen voit ottaa kyllä mukaan luokkaan, joka sitten kyllä jäähtyy, koska sinun pitää auttaa kymmenettä kertaa samaa erityisoppilasta, joka ei ole vielä viidennelläkään luokalla oppinut kertotaulua, joten aika mahdotonta oppia myöskään murtolukuja. Ja sitten niin ihana opettajien lyhyt työpäivä ihan pikkaisen venyy, koska pitää vielä jäädä koulun kehittämispalaveriin, joka kestää vain kolme tuntia, etkä muistanut ottaa eväitä mukaan, ja tässä vaiheessa mahasi kurnii jo kun et ehtinyt kunnolla syödä, ja ne edellisetkin ilmavaivat jäivät vatsaan etkä ehtinyt myöskään käymään isolla hädällä missään välissä, ja nyt ummetukseen vaivaa, mutta kehitetäänpä koulua nyt kerrankin kunnolla, ja pitää näyttää kiinnostuneelta uudesta tietokoneohjelmasta, jolla voidaan arvioida oppilaiden kehitystä entistä tarkemmin. Ai niin, ja ne opettajien pitkät lomat, jotka tuntuvat kalvavan kaikkia: kolme viikkoa menee ensin zombiena, se normisukankuluttajalle milloin oikeat ihmiset siis lomailevat, mutta itse vielä olet jäänyt kiinni arviointeihin, koska joku vanhempi valittaa lapsensa huonosta käsityönumerostam koska eihän meidän annateroleena voi saada käsityönumeroksi seitsemää, koska minäkin sain aina yhdeksän. Ja sitten soitellaan rehtorin kanssa että onko se numero mahdollista vielä muuttaa kansiin, vai mitä nyt tehdään, ja itse olet sitä mieltä, että olet oikeassa ja numero jää seiskaluokalla, mutta rehtori onkin määräaikaisessa virassa, ja hänen on tärkeää näyttää vanhemmille, kuinka hyvää palvelu juuri meidän koulussa on.
Onneksi minun alan lakko siirtyi. Ehtii nyt saamaan ylityöt tehtyä, kiva tilipussi, sit saa lakko tulla jos on tullakseen.
Lakkoa tosiaan siirrettiin ja sen seurauksena alkaa näyttää siltä, että pk-seudun lisäksi lakossa ovat uudestaan ne kunnat, jotka jo kerran lakkoilivat. Tällä kertaa lakko kestää viikon.
Omaan lapseen lakko jo vaikutti. Lakko oli kesken lukion koeviikon eikä kokeita voitu pitää. Arvosana tulee tuntiosaamisesta ja muutamasta palautetusta harjoituksesta.
Ala-asteella opettajat näkee vaivaa jotta oppilaat oppii. Yläasteella puhua pälpättävät kuin robotit ja oppilaan tukeminen puuttuu täysin. Eivät välitä oppiiko kaikki.
Tuo opettajien isosta palkasta valittaminen on kyllä niin absurdia, että ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. 2100€ kuukaudessa tassuun elokuu-toukokuu välillä ja siitä säästät koko vuoden palkatonta kesää varten. Liiton rahathan tulevat vasta joskus kesän jälkeen (eikä nekään päätä huimaa), joten sillä ihanalla pitkällä ”lomalla” ei ole oikeastaan varaa tehdä yhtään mitään. Ja se jokakeväinen helkkarinmoinen stressi työnhaun kanssa, lasten kanssa olemisesta tykkään mutta ihan muulle alalle lähtisin nyt jos saisin uudestaan valita.
Vierailija kirjoitti:
Jos opettajien lakko toteutuu ja palkat nousevat, pitää kesämoman lyhentyä samanpituiseksi kuin muilla.
Ja sen jälkeen lapsiasi ja lapsenlapsiasi opettaa kadunmies. Onnea hänen kanssaan wilmaviestittelyyn ja laadukkaaseen perusopetukseen.
Vierailija kirjoitti:
Ala-asteella opettajat näkee vaivaa jotta oppilaat oppii. Yläasteella puhua pälpättävät kuin robotit ja oppilaan tukeminen puuttuu täysin. Eivät välitä oppiiko kaikki.
🤣🤣🤣🤣🤣.
Näin. Tällasta palautetta sitten luet opettajana päivät pitkät ja kyllähän se vanhempi tietää, mitä ne hänen oppimisesta innostunutta teiniään opettavat kaikki 20 aineenopettajaa vaan puhua pälpättävät päivät ja jättävät kaikki käsiensä läpi virtaavat 250 oppilastaan tukematta (lue eivät tee puolesta). Tsiisus!!
Vierailija kirjoitti:
Onko sinusta opettajien palkat todella hyvät, jos verojen jälkeen käteen jää noin 2100 euroa?
Ammatinvalintakysymys
Vierailija kirjoitti:
Tämä on täällä kerrattu moneen kertaan, mutta opettajat saavat palkkaa alle 10 kuukautta vuodessa, joka on jaettu 12 kuukaudelle. Osa lomasta on siis palkatonta. Kuka tahansa voi tehdä samoin ja jakaa 10 kuukauden palkkansa vuodessa 12 kuukaudelle ja lomailla enemmän.
Miksi sitten sijainen ei saa tuota hänelle kuuluvaa lomaa, vaan vakituinen opettaja voi "palata töihin" vain loma-ajaksi? Outo käytäntö.
Vierailija kirjoitti:
Hoitajienkin lakkoa on siirretty.
Kaikki saavat Suomessa lakkoilla, se on kaikkien työssäkäyvin oikeus.
Paitsi hoitajat koska tulee pakkotyölaki jos näyttää siltä että lakko jatkuu riittävän pitkään että sillä olisi vaikutusta palkkaneuvotteluihin.
Ope vaan kirjoitti:
Opettajillakaan ei ole yhtään oikeaa taukoa päivän aikana. Välitunneilla ollaan ulkovalvonnassa, vastataan Wilmaviesteihin, kirjoitetaan tai soitetaan oppilaiden koteihin milloin mistäkin asiasta: pitää sopia palaveriaikaa, soittaa vanhempi hakemaan käytöshäiriöinen lapsi kotiin kesken koulupäivän kun raivoaa ja hakkaa muita, pitää käydä monistamassa ne unohtuneet monisteet ja ai niin, joskus on opettajatkin käytävä jopa vessassa, sillä oppitunnilla joudut pidättämään koska et voi poistua luokasta tai viiden minuutin vessassakäynnin aikana joku oppilaist on jo kiusannut toista, ja sitten alkaa taas soittorumba, kun vanhemmat haluavat että meidän mattiliisaeinaria ei sitten koulussa kiusata, koska muuten he valittavat AVI:n että opettaja on tehnyt virkavirheen ja joutaa pois virastaan. Eikä opettajilla ole sitten muuten mitään ihanaa lounastauolla, jossa voi rauhassa syödä omaa ruokaansa, vaan ensin on vahdittava että jokainen ottaa lautaselleen edes maistiaisen ruuasta, jota oppilaat eivät pysty syömään koska se ei ole hampurilainen. Sitten sinulla on aikaa honkia oma ruokasi alle kymmenessä minuutissa, josta saat takuulla ilmavaivoja, mutta pitää ehtiä tekemään vielä ne kaikki juoksevat asiat mitä et ehdi muuten tekemään. Nouset kyllä siinäkin neljä kertaa ylös, koska eräs oppilaista pudotti tarjottimen, ja siistijä ei ole paikalla. Ja ne loput kolme kertaa menet sanomaan oppilaillesi, että nenää ei saa kaivaa ruokapöydässä, eikä toisten lasiin voi laittaa mandariininkuoria, eikä täysipäistä lautasta voi palauttaa lautaskärryyn. Ai niin, kahvikupillisen voit ottaa kyllä mukaan luokkaan, joka sitten kyllä jäähtyy, koska sinun pitää auttaa kymmenettä kertaa samaa erityisoppilasta, joka ei ole vielä viidennelläkään luokalla oppinut kertotaulua, joten aika mahdotonta oppia myöskään murtolukuja. Ja sitten niin ihana opettajien lyhyt työpäivä ihan pikkaisen venyy, koska pitää vielä jäädä koulun kehittämispalaveriin, joka kestää vain kolme tuntia, etkä muistanut ottaa eväitä mukaan, ja tässä vaiheessa mahasi kurnii jo kun et ehtinyt kunnolla syödä, ja ne edellisetkin ilmavaivat jäivät vatsaan etkä ehtinyt myöskään käymään isolla hädällä missään välissä, ja nyt ummetukseen vaivaa, mutta kehitetäänpä koulua nyt kerrankin kunnolla, ja pitää näyttää kiinnostuneelta uudesta tietokoneohjelmasta, jolla voidaan arvioida oppilaiden kehitystä entistä tarkemmin. Ai niin, ja ne opettajien pitkät lomat, jotka tuntuvat kalvavan kaikkia: kolme viikkoa menee ensin zombiena, se normisukankuluttajalle milloin oikeat ihmiset siis lomailevat, mutta itse vielä olet jäänyt kiinni arviointeihin, koska joku vanhempi valittaa lapsensa huonosta käsityönumerostam koska eihän meidän annateroleena voi saada käsityönumeroksi seitsemää, koska minäkin sain aina yhdeksän. Ja sitten soitellaan rehtorin kanssa että onko se numero mahdollista vielä muuttaa kansiin, vai mitä nyt tehdään, ja itse olet sitä mieltä, että olet oikeassa ja numero jää seiskaluokalla, mutta rehtori onkin määräaikaisessa virassa, ja hänen on tärkeää näyttää vanhemmille, kuinka hyvää palvelu juuri meidän koulussa on.
Toisten lomat ovat yhteensä sen kolme viikkoa eikä pidempiä sallita kaikilla aloilla. Se menee ihan yhtä zombina kuule muillakin mutta sen jälkeen mennään töihin takaisin.
Siksi, että sairaanhoitajat eivät pääsisi töihin, kun pitäisi jäädä hoitamaan lapsia kotiin, hehheh
En kyllä ymmärrä yhtään millä perusteella opettajat tienaavat enemmän hoitajat. Sais opettajien palkoista laittaa suoraan hoitajien peruspalkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on täällä kerrattu moneen kertaan, mutta opettajat saavat palkkaa alle 10 kuukautta vuodessa, joka on jaettu 12 kuukaudelle. Osa lomasta on siis palkatonta. Kuka tahansa voi tehdä samoin ja jakaa 10 kuukauden palkkansa vuodessa 12 kuukaudelle ja lomailla enemmän.
Juu, olen ope ja aina kuulen, että mulla on liian pitkä loma. Kun tuo opettajien palkan jakaantuminen ei vaan mene perille. Opettajilla on normi palkallinen loma ja loput lomat palkattomia.
Vierailija kirjoitti:
Ala-asteella opettajat näkee vaivaa jotta oppilaat oppii. Yläasteella puhua pälpättävät kuin robotit ja oppilaan tukeminen puuttuu täysin. Eivät välitä oppiiko kaikki.
Olen yläasteen opettaja ja mun on pakko saada OPSI:t sun muut läpi. Mutta kun iso lauma yläaste-ikäisiä kiljuu eikä vähät välitä opetuksesta, niin open keinot on tosi vähissä. Hyvä, kun saa tuon tappelevan joukon pysymään luokassa.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä yhtään millä perusteella opettajat tienaavat enemmän hoitajat. Sais opettajien palkoista laittaa suoraan hoitajien peruspalkkaan.
Pidempi ja vaikeampi tutkinto. Työ myös itsenäisempää ja pitää osata itse suunnitella kokonaisuuksia kuten akateemisissa ammateissa yleensä. Hoitajan työ on enemmän suorittavaa, vaikka siinäkin viime vuosien aikana on tullut muutoksia.
On joo sairaanhoitajiin verrattuna, mutta huono palkka silti siitä työstä.