Lue keskustelun säännöt.
Kannattaa tehdä lapset nuorena
16.04.2022 |
Kun omat lapset olivat pieniä (sain esikoisen 25 - vuotiaana ja kuopuksen 27 -vuotiaana) ystävät ja sukulaiset bilettivät vielä täysiä ja elivät omalle itselleen, oman aikataulunsa ja mielihalujensa mukaisesti. Minulla oli pallo jalassa.
Nyt ”lapset” ovat 19 ja 18 ja minä elän omien aikataulujeni mukaan, harrastan mitä haluan ja milloin haluan. Hyvät välit on nuoriin, heistä saan seuraa milloin mihinkin ja osittain tienaavat jo omat rahansakin.
Sukulaiset ja ystävät taas.. no, heillä on monella nyt se pikkulapsivaihe menossa, hedelmöityshoitojen jälkeen. Kuulen kuinka he ovat yli nelikymppisinä jo niin väsyneitä valvomiseen, kiukutteluihin ja arkeen, johon itselle ei jää yhtään omaa aikaa. Olenkin aika-ajoin tarjonnut apuani heille, vaikka yksinhuoltajana, nuorena äitinä en heiltä aikoinani sitä saanut, mutta koska yli nelikymppiset eivät jaksakaan edes pariskuntina pikkulapsiarkea, olen tarjoutunut omien nuorteni kanssa viemään heidän lapsiaan milloin mihinkin, jotta vanhemmat saavat levähtä.
Mutta en minä vaihtaisi osia. Mitään ei jäänyt tekemättä siksi että olin kahden totaaliyksinhuoltaja. Koulutustasomme on kaikilla” ylempi korkeakoulututkinto”.
Arvostan tätä vapautta juuri nyt.
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa jättää lapset tekemättä kokonaan.
Askarrellaan lasten kanssa sinulle mitali ja laitetaan postiin.
Lasten kasvattaminen kestää kaikilla, jotka siihen lähtevät, ihan yhtä kauan. Toiset vaan aloittavat aiemmin ja toiset myöhemmin. Miten nyt sitten kenelläkin elämä kulkee. N43,
lapsi 21
Vierailija kirjoitti:
Lasten kasvattaminen kestää kaikilla, jotka siihen lähtevät, ihan yhtä kauan. Toiset vaan aloittavat aiemmin ja toiset myöhemmin. Miten nyt sitten kenelläkin elämä kulkee. N43,
lapsi 21
Minullakin on jo isot lapset, mutta olen vasta 42v. En todellakaan haluisi olla tuon lastenkasvattamisiän alkupäässä, herra paratkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kasvattaminen kestää kaikilla, jotka siihen lähtevät, ihan yhtä kauan. Toiset vaan aloittavat aiemmin ja toiset myöhemmin. Miten nyt sitten kenelläkin elämä kulkee. N43,
lapsi 21Minullakin on jo isot lapset, mutta olen vasta 42v. En todellakaan haluisi olla tuon lastenkasvattamisiän alkupäässä, herra paratkoon.
Enpä minäkään, mutta jos olisin siinä alkupäässä, ajattelisin varmaan toisin?
Vierailija kirjoitti:
Askarrellaan lasten kanssa sinulle mitali ja laitetaan postiin.
Askarrelkaa te, minä olen pääsiäislomalla kulttuurilomalla. Mutta kun kotiudun, lupaan avata postin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, taaperonahan se mahtuu ulkosynnyttimestä paremmin ulos kuin kolmekymppisenä.
Kannattaa hankkia lapset silloin, kun itsestä hyvältä ja oikealta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että omat valintasi sopivat sinulle. Itse tulin äidiksi nelikymppisenä ja nämä viimeiset 10 vuotta on olleet ihanaa aikaa. Olisin ollut surkea äiti nuorempana enkä usko että olisin nauttinut vanhemmuudesta puoliksikaan niin paljon kuin nyt.
Onneksi ei ole pakko tehdä asioita jonkun muun tahtiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkulapsiaika on jokaiselle uutta ja ainutlaatuista riippumatta siitä, missä iässä tulee vanhemmaksi. Minä olen saanut lapset aika nuorena ja tämä on sopinut minulle. Työura lähti kunnolla käyntiin vasta yli 30-vuotiaana, mutta en vaihtaisi pois kotiäitivuosia.
Tämmönen asia. Mun vanhemmat olivat 24v kun vanhin syntyi. Oli kivaa kun oli nuoret vanhemmat. Ymmärsivätkin asioista jotain.
Olin jo itse melkein eläkkeellä kun kuolivat. (Ei tarvinnut hoitaa, sydän vaan lopetti...)
Asioilla on puolensa ja puolensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa, kun mikä järki sitten haaveilla perheestä vanhanapiikana, jos markkina-arvo on jo laskenut,
kun alfat miehet valitsevat sen nuoremman, hedelmällisen naisen lastensa äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Askarrellaan lasten kanssa sinulle mitali ja laitetaan postiin.
Askarrelkaa te, minä olen pääsiäislomalla kulttuurilomalla. Mutta kun kotiudun, lupaan avata postin!
Kiva loma sulla kun pitää aihe vapaalla notkua.
Myös minä sain lapseni nuorena, 25-vuotiaana, enkä kadu, vaikka se eläkekertymässäni näkyy edelleen (jos olisin kouluttautunut heti ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen, olisin ehtinyt tehdä enemmän oman alani töitä eli saanut parempaa palkkaa). Pystyin olemaan paljon kotona opiskellessani vasta hänen ollessaan pieni, tosin tein ohessa myös osa-aikatyötä.
Matkustelimme yhdessä jo silloin, kun hän oli pieni, mutta vielä enemmän siinä vaiheessa, kun hän oli teini. Ja olin 43, kun hän täysi-ikäistyi ja muutti omilleen. Viimeiset 15 vuotta olen saanut ihan täysillä uppoutua työhöni, politiikkaan, opintoihin ja vapaa-ajalla matkustella ja harrastaa (mitä nyt korona tuli ja vei sen ilon..).
Lapsenlapsia ei tietääkseni ole tulossa ja jos tulisikin, niin maantieteellisen etäisyyden takia olisin vain etämummo.
Nuoren elämä eletään nuorena. Huvittavaa sitten nelikymppisenä lähteä jossain leoparditopissa räkälään bilettämään ja "elämään uutta nuoruutta". Se meni jo.
Kun lapset teki kypsemmällä iällä, oli myös mies valmis isän rooliin, ei tarvinnut jäädä yh:ksi niin kuin nuoret äidit usein jää ja muutenkin mies teki puolet hoiva ja kotitöistä. Lisäksi varallisuutta ja säästöjä oli kertynyt niin hyvin, ettei tarvitse laskea jokaista euroa hoitovapaallakaan, vaan varaa on kaikkeen mitä tarvitaan. Jos jotain tarvii nii senkin ostaa, ei tunnu missään. Se on todella vapauttavaa, kun on rahaa. Jos oltais tehty köyhinä opiskelijoina lapset, niin oishan se ollut taloudellisesti rankkaa ja huoli suuri, pärjätäänkö.
Itse sain hehkeänä ja timminä.21-vuotiaana valittua parhaan geeninlevittäjän itselleni. Kyllä sitä moni nainen katuu myöhemmin, kun ei saakaan enää parasta vaan on tyydyttävä lapatossuun.