Pelkään lastani :(

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuon ikäistä poikaa piti alkaa ihan tosissaan liikuttamaan. Rauhoittaa kummasti pojan hermostoa. Käynyt toimintaterapiat ym., joista apua eniten liikunnallisessa muodossa. Jossakin vaiheessa tajuttiin, että vapaapäivät mm. kotona pitää aloittaa mahdollisimman raskaalla tekemisellä: pariksi tunniksi ulos potkimaan palloa, kävelylle ja mieluiten vaikka joku raskas reppu selässä, trampoliinille pomppimaan, johonkin aktiviteettipuistoon, uimaan. Aloitti myös painiharrastuksen ja painipäivinä kaikista rauhallisin. Loppupäivä menee aina paljon seesteisemmissä tunnelmissa ilman raivareita, jotka saattoi päättyä lyömiseen kunnes pojasta otettu ns. ”mehut” irti heti alkupäivästä. Talvella pulkkamäkeen, hiihtämään, loskapäivinä ym. välillä jopa vedetty vaan youtubesta ym. erilaisia lasten jumppia/kerrattu painiliikkeitä tunti pari päivän alkuun. Tuntuu auttavan sekin. Joskus ajattelin, että poikaa ei pidä rasittaa liikaa, että jaksaa ja pää kestää, mutta kantapään kautta opittu, että lapsen pää ei kestä olemista. Pitää olla jotain fyysisesti raskasta hommaa, millä mielikin rauhottuu. Koulupäivienkin jälkeen yritetään saada aina joku aktiviteetti mukaan, parina päivänä onneksi noi painitreenit. Niinä päivinä kun ollut fyysisesti ei-aktiivinen polla meinaa edelleen mennä jumiin, härnää kahtaa nuorempaa sisarusta ja hommat voi eskaloitua, mutta ei niin pahasti kuin ennen, mutta ero valtava niihin päiviin kun on päässyt ulos ja liikkumaan.

Tämä! Nykyään etsitään diagnoosia diagnoosin perään vaikka loppujen lopuksi väliä on vain keinoilla. Ja yksi keino, minkä monet vanhemmat on nykyään ehkä yleisimmin unohtanut lasten kasvatuksessa, on ahkera liikuttaminen!

Vierailija kirjoitti:

8n se nyt perkule kumma ettei aikuinen ihminen saa yhtä.nulikkaa kuriin. Vinkki: vitsaa kunnolla joka kerta kun on väkivaltainen. Aivan sama onko laitonta mutta tämä auttaisi lastasi hahmottamaan syy-seuraussuhteita.

Syy: lapsi ilmaisee pahaa oloaan väkivallalla, koska ei kehitystasonsa vuoksi hallitse muuta ilmaisutapaa

Seuraus: lapsi oppii, että jos on paha olo, silloin saa lyödä. Oppii myös, että väkivallan käyttö on ok ja kuuluu lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen.

Menikö ihan oikein?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuon ikäistä poikaa piti alkaa ihan tosissaan liikuttamaan. Rauhoittaa kummasti pojan hermostoa. Käynyt toimintaterapiat ym., joista apua eniten liikunnallisessa muodossa. Jossakin vaiheessa tajuttiin, että vapaapäivät mm. kotona pitää aloittaa mahdollisimman raskaalla tekemisellä: pariksi tunniksi ulos potkimaan palloa, kävelylle ja mieluiten vaikka joku raskas reppu selässä, trampoliinille pomppimaan, johonkin aktiviteettipuistoon, uimaan. Aloitti myös painiharrastuksen ja painipäivinä kaikista rauhallisin. Loppupäivä menee aina paljon seesteisemmissä tunnelmissa ilman raivareita, jotka saattoi päättyä lyömiseen kunnes pojasta otettu ns. ”mehut” irti heti alkupäivästä. Talvella pulkkamäkeen, hiihtämään, loskapäivinä ym. välillä jopa vedetty vaan youtubesta ym. erilaisia lasten jumppia/kerrattu painiliikkeitä tunti pari päivän alkuun. Tuntuu auttavan sekin. Joskus ajattelin, että poikaa ei pidä rasittaa liikaa, että jaksaa ja pää kestää, mutta kantapään kautta opittu, että lapsen pää ei kestä olemista. Pitää olla jotain fyysisesti raskasta hommaa, millä mielikin rauhottuu. Koulupäivienkin jälkeen yritetään saada aina joku aktiviteetti mukaan, parina päivänä onneksi noi painitreenit. Niinä päivinä kun ollut fyysisesti ei-aktiivinen polla meinaa edelleen mennä jumiin, härnää kahtaa nuorempaa sisarusta ja hommat voi eskaloitua, mutta ei niin pahasti kuin ennen, mutta ero valtava niihin päiviin kun on päässyt ulos ja liikkumaan.

Tämä! Nykyään etsitään diagnoosia diagnoosin perään vaikka loppujen lopuksi väliä on vain keinoilla. Ja yksi keino, minkä monet vanhemmat on nykyään ehkä yleisimmin unohtanut lasten kasvatuksessa, on ahkera liikuttaminen!

Kannatan myös liikuntaa, mutta myös diagnoosin saaminen on tärkeää. Lasta ymmärretään paremmin koulussa/varhaiskasvatuksessa, hän saa ehkä tukea myös toisen asteen opinnoissa, hän pysyy helpommin palvelujen piirissä, Kelalta saattaa saada tukea kuntoutukseen ja lisäksi vammaistukea, ja yksi tärkeimmistä, vanhemman jatkuva syyllistäminen lapsen haasteista saattaa loppua diagnoosin myötä.

Mitä muuta ”ei normaalia” kuin väkivaltaisuus/ uhmakkus on todettu? Mulle tulee ensimmäisenä mieleen että vauvasta asti lapsi on saanut pompottaa vanhempia. Hän siis on koko ikänsä hakenut aikuiselta turvaa ja rajoja, saamatta niitä. Lapsi tarvitsee rakkauden lisäksi aikuisjohtoisuutta, eikä koskaan pidä antaa lapsen lyödä itseään. Väkivalta on väärin aina, ja siihen puututaan aina. Oli lapsi minkäikäinen hyvänsä. Lapselle ei muutenkaan ole hyväksi että vanhemmat ”kävelevät munankuorilla”, siloittelevat kaiken ja toteuttavat kaiken mitä lapsi ikinä keksiikin toivoa/ vaatia. Lasta kuunnellaan, rakastetaan, annetaan päättää pienistä asioista ikätasoon sopivasti. Silti lapselle tuo turvaa kun hän tietää että loppujen lopuksi aikuinen pitää ohjat käsissään, rajaa tarvittaessa ja tekee päätökset. Lapsella on todella turvaton tunne jos hän joutuu kokemaan olevansa perheen ”pomo”. Siinä on aivan liikaa vastuuta pienelle lapselle. Ap:n aloituksessa ei mainittu mitään muuta lastenpsykiatrisiin ongelmiin tai neuropsykiatrisiin häiriöihin viittaavaa, joten siksi ensimmäisenä tulee vaikutelma vääristyneestä perhedynamiikasta oireilun takana. Tai mainitsihan ap mahdollisen ääniherkkyyden kyllä. Onko muita viitteitä aistiherkkyyksistä, vai onko ennemminkin niin, että tuo nyt oli vaan esimerkki, ja lapsi voi saada raivarin ihan millon mistäkin mikä nyt sattuu sillä hetkellä ärsyttämään? Olen työskennellyt lastenpsykiatrialla 16 vuotta, joten kokemusta löytyy laajasti erilaisista häiriöistä. Aloituksen tiedot ovat kuitenkin niin niukat, että tämä vastaus menee nyt lähinnä arvauksena. Jos onkin niin, että on paljon muutakin oireilua, voi hyvin olla kysejostain ihan muustakin. Siinä tapauksessa tarkemmat lastenpsykiatriset tutkimukset ovat tarpeen. Aloituksen perusteella perheneuvola olisi oikea osoite. Sieltä saa tukea vanhemmuuteen, ja voidaan ohjata vaikka sopivaan vanhempien ryhmään (esimerkiksi ”ihmeelliset vuodet”)

Vierailija kirjoitti:

Ystävän poika 10v asuu laitoksessa tällä hetkellä, juuri siksi että on niin väkivaltainen että hänen kanssaan ei suju yhtään mitään, koulussa on ollut paljon väkivalta tilanteita ja kotona myös. Ilmeisesti käytös johtuu traumoista osaksi. Lapsi on ero perheestä, jossa vanhemmilla on huonot välit, perhessä on päihde ja mielenterveys ongelmia...

Lapsi joutuu maksamaan kovan hinnan huonoista vanhemmistaan. Toisissa olosuhteissa kasvaneena voisi olla ihan tavallinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuon ikäistä poikaa piti alkaa ihan tosissaan liikuttamaan. Rauhoittaa kummasti pojan hermostoa. Käynyt toimintaterapiat ym., joista apua eniten liikunnallisessa muodossa. Jossakin vaiheessa tajuttiin, että vapaapäivät mm. kotona pitää aloittaa mahdollisimman raskaalla tekemisellä: pariksi tunniksi ulos potkimaan palloa, kävelylle ja mieluiten vaikka joku raskas reppu selässä, trampoliinille pomppimaan, johonkin aktiviteettipuistoon, uimaan. Aloitti myös painiharrastuksen ja painipäivinä kaikista rauhallisin. Loppupäivä menee aina paljon seesteisemmissä tunnelmissa ilman raivareita, jotka saattoi päättyä lyömiseen kunnes pojasta otettu ns. ”mehut” irti heti alkupäivästä. Talvella pulkkamäkeen, hiihtämään, loskapäivinä ym. välillä jopa vedetty vaan youtubesta ym. erilaisia lasten jumppia/kerrattu painiliikkeitä tunti pari päivän alkuun. Tuntuu auttavan sekin. Joskus ajattelin, että poikaa ei pidä rasittaa liikaa, että jaksaa ja pää kestää, mutta kantapään kautta opittu, että lapsen pää ei kestä olemista. Pitää olla jotain fyysisesti raskasta hommaa, millä mielikin rauhottuu. Koulupäivienkin jälkeen yritetään saada aina joku aktiviteetti mukaan, parina päivänä onneksi noi painitreenit. Niinä päivinä kun ollut fyysisesti ei-aktiivinen polla meinaa edelleen mennä jumiin, härnää kahtaa nuorempaa sisarusta ja hommat voi eskaloitua, mutta ei niin pahasti kuin ennen, mutta ero valtava niihin päiviin kun on päässyt ulos ja liikkumaan.

Tämä! Nykyään etsitään diagnoosia diagnoosin perään vaikka loppujen lopuksi väliä on vain keinoilla. Ja yksi keino, minkä monet vanhemmat on nykyään ehkä yleisimmin unohtanut lasten kasvatuksessa, on ahkera liikuttaminen!

Kannatan myös liikuntaa, mutta myös diagnoosin saaminen on tärkeää. Lasta ymmärretään paremmin koulussa/varhaiskasvatuksessa, hän saa ehkä tukea myös toisen asteen opinnoissa, hän pysyy helpommin palvelujen piirissä, Kelalta saattaa saada tukea kuntoutukseen ja lisäksi vammaistukea, ja yksi tärkeimmistä, vanhemman jatkuva syyllistäminen lapsen haasteista saattaa loppua diagnoosin myötä.

On, mutta ei vielä muuta lapsen tilannetta. Lääkehoitoa varten toki tarvitaan diagnoosi. Muuten Nepsyille tarkoitettuja keinoja voi ottaa käyttöön ilman diagnooseja. Testata mikä omassa perheessä toimii.

Ja nyt kun lapsella aggressio-ongelmaa, perus aggression hallinta toimet käyttöön. Meillä esim. yhdellä lapsella _ei_ voi päästää verensokeria laskemaan. Kun tulee ulkoolta kotiin, suuhun on tungettava vaikka banaani jo enennen vaatteiden riisumista. Hermot ei kestä yhtään nälkää. Hänellä liikunta tärkeä, mutta myös verensokerit ylös ja äkkiä liikunnan jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En taaskaan ymmärrä, että miksi väkivaltaisuuden vuoksi tutkitaan adhd. Ei ole adhd oire, että lyö toisia. Itse veikkaisin, että joku on mennyt kasvatuksessa ja sosiaalistamisessa pieleen. Kutsukaa supernanny Pia Penttala apuun?

ADHD:hen kuuluu impulsiivisuus ja voi aiheuttaa myös aggressiivisuutta. Meidän lapsella myös tuo väkivaltaisuus helpottui lääkkeen ansiosta. Sekä myös ikä auttoi. 8-vuotiaana vielä ajautui tappeluihin helposti. Eli voi kuulua kyllä valitettavasti.

Jos on adhd on kyllä paljon muitakin oireita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävän poika 10v asuu laitoksessa tällä hetkellä, juuri siksi että on niin väkivaltainen että hänen kanssaan ei suju yhtään mitään, koulussa on ollut paljon väkivalta tilanteita ja kotona myös. Ilmeisesti käytös johtuu traumoista osaksi. Lapsi on ero perheestä, jossa vanhemmilla on huonot välit, perhessä on päihde ja mielenterveys ongelmia...

Lapsi joutuu maksamaan kovan hinnan huonoista vanhemmistaan. Toisissa olosuhteissa kasvaneena voisi olla ihan tavallinen lapsi.

Tämä on hirveää!

Sukupolviset ongelmat kaatuvat pienen koululaisen kannettavaksi.

Ja taas eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsella siis yksi sisarus. Ja onko pikkuveli sun miesystäväsi kanssa tehty

Jos näin niin varmasti psyykkinen oire. Lapsi kokee itsensä ulkopuoliseksi. Ja hylätyksi, jos oma isä on lähtenyt pois kuvioista. Psykologi ois oikea osoite hakea apua!

Onko saanut iskun päähän lapsena tai onko aivoja kuvattu? 

Jos psykologista ongelmaa, syksyn psykoterapiasta toivottavasti apua. Kokee vaikka itsensä hylätyksi, kun isä muualla tai sitten jos perheen dynamiikassa ongelmakohtia, saatte toivottavasti neuvoja.

Jos taas Nepsy -lapsi, alkuun tosiaan perushommat kuntoon, mitä aiemmat nostanut esiin: Liikunta, ulkoilu, verensokerin hallinta (Nepsyjen hermot kestää kaikkia ärsykkeitä ns. tavallisia aivoja heikommin), tarpeeksi omaa rauhaa. Jos kuormittuu sosiaalisista tilanteista, ei liikaa sosiaalista ohjelmaa useampana päivänä. Nepsyjen kanssa joutuu usein elämään (riippuen, minkä tyyppinen nepsy) aika armeija -tyyppistä elämää. Kaikessa tarkka rytmi jne. Hemmetin raskasta vanhemmille välillä vetää niin kurinalaista elämää, mutta toinen vaihtoehto vielä raskaampi ja itse huomannut, että perushommien tarkka ylläpito palkitsee niin paljon lopulta, että ajan kanssa motivoinut myös itseä. Mutta onhan se elämä hyvin erilaista kuin ns. normilapsen kanssa, jolloin kaikessa enemmän peli- ja joustovaraa. Ei tartte itse olla niin skarppina. Ja tähän puoleen on hyvä hakea tukea itselle! Keskustelu apua tarvittaessa ammattilaisen kanssa.

Lääkitys jossain hyvä tietyillä diagnooseilla. Jos ei esim. koulussa pysty millään keskittymään. Meillä yksi Nepsy ja esim. muuttojen yhteydessä ja välttämättömien elämäntilanteiden, jossa ei ole voitu tarjota ihanteellisimpia oloja (pari muuta elämänkriisiä), ollut pakko ottaa käyttöön. Hänellä nimenomaa ongelma heikot hermot ja levottomuus, aggressiivisuuskin heti, kun asiat ympärillä yhtään ”hajoaa”. Ja hajoaminen voi olla ihan sitä, että arjen rytmi pettää.

Millaisissa tilanteissa Ap lapsesi on hankalimmallaan? Milloin lyö? Mikä tekee levottomaksi? Millaisia juttuja ei kestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävän poika 10v asuu laitoksessa tällä hetkellä, juuri siksi että on niin väkivaltainen että hänen kanssaan ei suju yhtään mitään, koulussa on ollut paljon väkivalta tilanteita ja kotona myös. Ilmeisesti käytös johtuu traumoista osaksi. Lapsi on ero perheestä, jossa vanhemmilla on huonot välit, perhessä on päihde ja mielenterveys ongelmia...

Lapsi joutuu maksamaan kovan hinnan huonoista vanhemmistaan. Toisissa olosuhteissa kasvaneena voisi olla ihan tavallinen lapsi.

Tämä on hirveää!

Sukupolviset ongelmat kaatuvat pienen koululaisen kannettavaksi.

Ja taas eteenpäin.

Niin on. Neuvolan toimintaan voisi kuulua pakollinen osallistuminen ensimmäisen lapsen odotusaikana jonkinlaiseen vanhemmustaitojen ryhmään. Kaikki ei ole luonnostaan hyviä vanhempia, varsinkaan jos itse ei ole lapsena saanut kokea normaalia turvallista lapsuutta. Vaikka suurin osa varmasti osaa ihan intuitiivisesti toimia oikein, ei kenellekään kuitenkaan olisi mitään haittaa asioiden kertaamisesta ja läpikäymisestä ammattilaisen johdolla. Kaikki ymmärtää varmasti että lapsi tarvitsee ruokaa, vaatteita, unta ja ulkoilua, mutta tunnetasolla kaikki eivät osaa kohdata lastaan tai asettaa rajoja jotka tukevat normaalia kehitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävän poika 10v asuu laitoksessa tällä hetkellä, juuri siksi että on niin väkivaltainen että hänen kanssaan ei suju yhtään mitään, koulussa on ollut paljon väkivalta tilanteita ja kotona myös. Ilmeisesti käytös johtuu traumoista osaksi. Lapsi on ero perheestä, jossa vanhemmilla on huonot välit, perhessä on päihde ja mielenterveys ongelmia...

Lapsi joutuu maksamaan kovan hinnan huonoista vanhemmistaan. Toisissa olosuhteissa kasvaneena voisi olla ihan tavallinen lapsi.

Tämä on hirveää!

Sukupolviset ongelmat kaatuvat pienen koululaisen kannettavaksi.

Ja taas eteenpäin.

Niin on. Neuvolan toimintaan voisi kuulua pakollinen osallistuminen ensimmäisen lapsen odotusaikana jonkinlaiseen vanhemmustaitojen ryhmään. Kaikki ei ole luonnostaan hyviä vanhempia, varsinkaan jos itse ei ole lapsena saanut kokea normaalia turvallista lapsuutta. Vaikka suurin osa varmasti osaa ihan intuitiivisesti toimia oikein, ei kenellekään kuitenkaan olisi mitään haittaa asioiden kertaamisesta ja läpikäymisestä ammattilaisen johdolla. Kaikki ymmärtää varmasti että lapsi tarvitsee ruokaa, vaatteita, unta ja ulkoilua, mutta tunnetasolla kaikki eivät osaa kohdata lastaan tai asettaa rajoja jotka tukevat normaalia kehitystä.

Pitäisi tosiaan olla. Eikä kaikki ymmärrä ruoka, vaatteet, uni, ulkoilu tasoakaan. Itseasiassa kurista ja tunnetasolla kohtaamisesta puhutaan paljon, mutta nekään ei tietenkään aina toteudu ja onkin sitten vaikeampia hommia hoitaa kuntoon. Sen sijaan yllättävän monelta unohtunut ruoka, uni - ja ulkoiluasiat, mitä työssäni kohtaan perheitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena huolehdi ettei lyö tai satuta veljeä, opetelkaa rauhassa sitä että jos harmittaa - mihin muuhun se puretaan. Voiko hän asua isänsä kanssa jos veli pelkää kotonanne, vai onko saanut esimerkin isältä /pelkääkö isää, entä häiritseekö häntä uusi isäpuoli? Onko tapahtunut jotain koulussa, mistä saanut esimerkin lyömiseen. Mitä videoita katsoo ja materiaalia.

Ei saa käyttää somea, esim TikTokkia eikä

YouTubea. Ei voi asua isänsä kanssa, koska hän asuu nykyään ulkomailla. Luulen että esimerkin hän on saanut jo päiväkodista tai itseopittua.

Eli isä on ulkomaalainen? Rytmiä veressä?

^ Niin, voihan sitä olla perusbelgialaisellakin olla rytmiä veressä? Vai tarkoititko mahdollisesti typeryyttäsi jotain muuta?

Lapsi tulee lähettää isälleen, hänen vuoronsa kantaa vastuunsa.

Voi tehdä hyvää pojalle. Mieluummin kasvattajan vaihto kun heti lääkitys.

Rem?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuon ikäistä poikaa piti alkaa ihan tosissaan liikuttamaan. Rauhoittaa kummasti pojan hermostoa. Käynyt toimintaterapiat ym., joista apua eniten liikunnallisessa muodossa. Jossakin vaiheessa tajuttiin, että vapaapäivät mm. kotona pitää aloittaa mahdollisimman raskaalla tekemisellä: pariksi tunniksi ulos potkimaan palloa, kävelylle ja mieluiten vaikka joku raskas reppu selässä, trampoliinille pomppimaan, johonkin aktiviteettipuistoon, uimaan. Aloitti myös painiharrastuksen ja painipäivinä kaikista rauhallisin. Loppupäivä menee aina paljon seesteisemmissä tunnelmissa ilman raivareita, jotka saattoi päättyä lyömiseen kunnes pojasta otettu ns. ”mehut” irti heti alkupäivästä. Talvella pulkkamäkeen, hiihtämään, loskapäivinä ym. välillä jopa vedetty vaan youtubesta ym. erilaisia lasten jumppia/kerrattu painiliikkeitä tunti pari päivän alkuun. Tuntuu auttavan sekin. Joskus ajattelin, että poikaa ei pidä rasittaa liikaa, että jaksaa ja pää kestää, mutta kantapään kautta opittu, että lapsen pää ei kestä olemista. Pitää olla jotain fyysisesti raskasta hommaa, millä mielikin rauhottuu. Koulupäivienkin jälkeen yritetään saada aina joku aktiviteetti mukaan, parina päivänä onneksi noi painitreenit. Niinä päivinä kun ollut fyysisesti ei-aktiivinen polla meinaa edelleen mennä jumiin, härnää kahtaa nuorempaa sisarusta ja hommat voi eskaloitua, mutta ei niin pahasti kuin ennen, mutta ero valtava niihin päiviin kun on päässyt ulos ja liikkumaan.

Tämä! Nykyään etsitään diagnoosia diagnoosin perään vaikka loppujen lopuksi väliä on vain keinoilla. Ja yksi keino, minkä monet vanhemmat on nykyään ehkä yleisimmin unohtanut lasten kasvatuksessa, on ahkera liikuttaminen!

Kannatan myös liikuntaa, mutta myös diagnoosin saaminen on tärkeää. Lasta ymmärretään paremmin koulussa/varhaiskasvatuksessa, hän saa ehkä tukea myös toisen asteen opinnoissa, hän pysyy helpommin palvelujen piirissä, Kelalta saattaa saada tukea kuntoutukseen ja lisäksi vammaistukea, ja yksi tärkeimmistä, vanhemman jatkuva syyllistäminen lapsen haasteista saattaa loppua diagnoosin myötä.

On, mutta ei vielä muuta lapsen tilannetta. Lääkehoitoa varten toki tarvitaan diagnoosi. Muuten Nepsyille tarkoitettuja keinoja voi ottaa käyttöön ilman diagnooseja. Testata mikä omassa perheessä toimii.

Ja nyt kun lapsella aggressio-ongelmaa, perus aggression hallinta toimet käyttöön. Meillä esim. yhdellä lapsella _ei_ voi päästää verensokeria laskemaan. Kun tulee ulkoolta kotiin, suuhun on tungettava vaikka banaani jo enennen vaatteiden riisumista. Hermot ei kestä yhtään nälkää. Hänellä liikunta tärkeä, mutta myös verensokerit ylös ja äkkiä liikunnan jälkeen.

Diabetes?

VAadi ne uudet adhd testi

XDD tai XDDD?

Provo