Voiko psykologilta saada apua kaverittomuuteen?
Olen rikkinäisestä ja hullusta perheestä. Kai sillä on ollut vaikutuksensa minuunkin. Olen ajatellut, että minulla on hyvät sosiaaliset taidot, mutta ei minulla oikeastaan ole. Isossa ryhmässä pelkään edelleen jääväni yksin ja yleensä jäänkin. Kahvitauoilla haluan olla yksikseni. Olen tottunut selviytymään ja toimimaan yksin. Muut ihmiset ovat jotenkin tarrautuvia.
Kommentit (19)
Hän ei etsi sinulle kavereita. Liity Facebookiin siellä on kaikkia ryhmiä missä voi etsiä vaikka ystäviä..
Sä voisit kokeilla vaikka kahvitauolla puhua muille ihmisille. Se ei ole vaikeaa. Kysyt mitä kuuluu edes...
Vierailija kirjoitti:
Haluat psykologista kaveria?
En, mutta onhan sillä joku syy miksi en niitä saa. Minua kyllä lähestytään, mutta jotain tapahtuu ja mitään ei tapahdu, vaikka haluaisin.
Ap
EI muuuta kuin rohkeasti vaan itteänsä nisskasta kiiinni.
Vierailija kirjoitti:
Sä voisit kokeilla vaikka kahvitauolla puhua muille ihmisille. Se ei ole vaikeaa. Kysyt mitä kuuluu edes...
En palaudu yhtään, jos joudun tauolla höpöttelemään työkaverin kanssa. Olen kuin viulunkieli koko loppupäivän. Sosiaalinen kanssakäyminen on niin stressaavaa, kun joutuu miettimään miten elehtii ja mitä sanoo, miten reagoi jne. Pitää huomioida keskustelukumppanin tunnetila ja sanomiset ja muutokset äänensävyssä jne. Työni on todella stressaavaa, kiireistä ja siinä ollaan paljon tekemisissä eri ihmisten kanssa. Tauolla haluaisin mennä vessaan piiloon ihmisiltä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voisit kokeilla vaikka kahvitauolla puhua muille ihmisille. Se ei ole vaikeaa. Kysyt mitä kuuluu edes...
En palaudu yhtään, jos joudun tauolla höpöttelemään työkaverin kanssa. Olen kuin viulunkieli koko loppupäivän. Sosiaalinen kanssakäyminen on niin stressaavaa, kun joutuu miettimään miten elehtii ja mitä sanoo, miten reagoi jne. Pitää huomioida keskustelukumppanin tunnetila ja sanomiset ja muutokset äänensävyssä jne. Työni on todella stressaavaa, kiireistä ja siinä ollaan paljon tekemisissä eri ihmisten kanssa. Tauolla haluaisin mennä vessaan piiloon ihmisiltä.
Ap
Älä ylianalysoi keskustelukumppania. Keskustelu on vuorovaikutustilanne eikä sun tarvitse ohjata molempia osapuolia.
RIippuu mistä kaverittomuus johtuu. Jos se johtuu sos. tilanteiden arkuudesta tai pelosta, on aika hyvät mahdollisuudet saada apua. Samoin jos kaverisuhteet rikkoo aina joku yksittäinen oma käyttäytymisen tai luonteen piirre jonka psykologi voi auttaa tiedostamaan ja ottamaan huomioon kommunikoidessa.
Mutta aina ei ole apua. Ei suurella osalla aikuisista muutenkaan mitään kavereita ole, ei varsinkaan jos on muuttanut paikkakuntaa jossain vaiheessa - täällä on niin perhekeskeistä, ei aikuisista monet oikein kaipaa kavereita. Eli ei tarvi olla mitään vikaa edes, ettei aikuisena löydä uusia kavereita. Toinen juttu on, että entä jos vaan persoonallisuus on jotenkn aika ei-tavanomainen. Ei se ole vika vaan ominaisuus. Eikä sille kauheasti voi mitään, tai joo voi, alkaa näytellä tavallista (been there, done that) mutta ei siitä pidemmän päälle "kostu" mitään, koska välittämistä ja rakkautta et saa sinä vaan rooli jota vedät.
Kyllä terapia voisi auttaa sinua paremmin tunnistamaan itsessäsi asioita, jotka voivat tehdä haastavaksi tutustumisen muihin. Myös psykologit antavat psykoterapiaa, mutta en suosittele etsimään palvelua psykologi-hakusanalla vaan psykoterapeutti-sanalla. Ilman Kela-korvausta käynnit tulevat aika kalliiksi ja Kela-korvauksen saaminen puolestaan on haastava ja pitkä prosessi. Aloita selvittämällä pääsisikö kotikunnassasi psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voisit kokeilla vaikka kahvitauolla puhua muille ihmisille. Se ei ole vaikeaa. Kysyt mitä kuuluu edes...
En palaudu yhtään, jos joudun tauolla höpöttelemään työkaverin kanssa. Olen kuin viulunkieli koko loppupäivän. Sosiaalinen kanssakäyminen on niin stressaavaa, kun joutuu miettimään miten elehtii ja mitä sanoo, miten reagoi jne. Pitää huomioida keskustelukumppanin tunnetila ja sanomiset ja muutokset äänensävyssä jne. Työni on todella stressaavaa, kiireistä ja siinä ollaan paljon tekemisissä eri ihmisten kanssa. Tauolla haluaisin mennä vessaan piiloon ihmisiltä.
Ap
Älä ylianalysoi keskustelukumppania. Keskustelu on vuorovaikutustilanne eikä sun tarvitse ohjata molempia osapuolia.
Mutta jos en analysoi niin sitten en osaa ohjata itseänikään.
Ap
Ihan hyvin voit aloittaa esim. psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamisella. terveyskeskuksessa tai psykiatrian klinikalla. Jos olet työterveydenhuollon piirissä ota yhteys sinne. Myös terveyskeskuslääkäri voi ohjata eteenpäin.
Kaikista typerin neuvo on tuo että ota itseäsi niskasta kiinni, heitä älä vaivaudu kuuntelemaan ollenkaan.
On hyvä että tiedostat ongelmasi ja haluat siihen apua. Ensimmäinen askel otettu.
Voit ruotia käytöksesi syitä kaverittomuuteesi, mutta et muuta.
Enemmän kuulostaa siltä, että sinä et oikeasti edes halua olla ihmisten kanssa, mutta luulet, että sinun pitäisi haluta itsellesi kavereita, koska olet rikkinäisestä perheestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voisit kokeilla vaikka kahvitauolla puhua muille ihmisille. Se ei ole vaikeaa. Kysyt mitä kuuluu edes...
En palaudu yhtään, jos joudun tauolla höpöttelemään työkaverin kanssa. Olen kuin viulunkieli koko loppupäivän. Sosiaalinen kanssakäyminen on niin stressaavaa, kun joutuu miettimään miten elehtii ja mitä sanoo, miten reagoi jne. Pitää huomioida keskustelukumppanin tunnetila ja sanomiset ja muutokset äänensävyssä jne. Työni on todella stressaavaa, kiireistä ja siinä ollaan paljon tekemisissä eri ihmisten kanssa. Tauolla haluaisin mennä vessaan piiloon ihmisiltä.
Ap
Älä ylianalysoi keskustelukumppania. Keskustelu on vuorovaikutustilanne eikä sun tarvitse ohjata molempia osapuolia.
Mutta jos en analysoi niin sitten en osaa ohjata itseänikään.
Ap
Kokeile heittäytyä tilanteeseen ilman mitään ennakkokaavaa. Älä ohjaa itseäsi, anna tilanteen ohjata itseään
Jos kavereita haluaa, niin pitää löytää jotain harrastuksia mistä pitää ja mitä harrastetaan ryhmissä. Pitsin nypläyksestä - useamman pelaajan tietokonepeleihin, mitä tahansa. Ihmisiä on vaikea kohdata menemällä tilanteisiin missä ei itse viihdy. Kun on mukavaa tekemistä on helpompi lähestyä muita ja ihmiset ovat mukavampia kuin heillä on mukavaa...
Itse olen töissä saanut pari kaveria ja useita työavereita. Mmo pelejä kun pelasin nuorena aikuisena, niin oli joitain kavereita sitä kautta ja koluajalta on sentään yksi kaveri jäljellä. Kavereita vaikeampaa on ainakin minulle löytää seurustelukumppaneita. Minä en ole koskaan edes seurustellut suomalaisen naisen kanssa, koska en viihdy normaaleissa sosiaalisissa tilanteissa missä nautitaan alkoholia ja pidetään hauskaa. Kaikki naissuhteet on lomilla, missä viihdyn yksin matkaillessakin, ja tapaan ulkomaalaisia naisia.
Minulla on samanlaista taustaa. Minulla se johti siihen, että miellytin aina kavereita (koska koin olevani huonompi kuin he). Miellyttäminen oli liian raskasta. Nykyään valitsen olla yksin ja pidän omasta seurastani.
On parempi olla yksin ja vahva kuin huonossa porukassa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin voit aloittaa esim. psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamisella. terveyskeskuksessa tai psykiatrian klinikalla. Jos olet työterveydenhuollon piirissä ota yhteys sinne. Myös terveyskeskuslääkäri voi ohjata eteenpäin.
Kaikista typerin neuvo on tuo että ota itseäsi niskasta kiinni, heitä älä vaivaudu kuuntelemaan ollenkaan.
On hyvä että tiedostat ongelmasi ja haluat siihen apua. Ensimmäinen askel otettu.
Ei taida työkykyinen ja perus-hyvinvoiva ihminen kyllä julkiselta puolelta kaverittomuuteen saada apua, ainoa keino on yksityinen itse maksaen.
Minulla ei ole läheisiä tai ketään ihmisiä elämässäni. En halua elää koko loppuelämääni yksin.
Ap