Puoliso "uhkasi" erolla, jos vielä laihdun /kuntoilen. Itse on sohvaperuna

Jätä se kateellinen sohvaperuna ja elä omaa elämääsi. Lapsia hän ei saa ilman painavaa syytä, ja sinun kuntoilusi ja itsestäsi huolehtiminen ei kelpaa syyksi.

Pelkää, että sinusta tulee timmi keski-ikäinen mies, joka tietysti ottaa keski-iän vipinöissään timmin nuoremman emännän.

Ei se niin vain voi lapsia ainakaan viedä. Yhteisestä osoitteesta jos muuttaa pois, pitää olla molempien lupa.

Mutta onko noihin pettämispelkoihin mitään aihetta? Jos kaiket illat olet muualla, "lenkillä tai salilla" ehkä se on epäilyttävää. Ja onko hänellä yhtäläinen mahdollisuus mennä ja tulla, vai joutuuko yksin lasten kanssa olemaan kaikki vapaat. Sitten ton ehkä ymmärtäisi, mutta jos hänelläkin on yhtäläinen mahdollisuus kuntoilla, niin omaa syytä jos ei viitsi. Tosin syömiset painaa enemmän laihdutuksessa.

Sullahan on sitten tehokas kuuri: kaikki läskit lähtee kerralla... 😉

Vierailija kirjoitti:

Teillä on vissiin parisuhteessa dynamiikka muuttunut, jos aiemmin olette olleet yhdessä pullukoita ja nyt puoliso on yksin pullukka. Vaikka ongelma on hänen korviensa välissä, niin ei varmaan haittaisi jos hänet voisi silti saada kokemaan, että hän on yhä rakastettu ja haluttu. 

Meillä nämä ryhtiliikkeet ovat olleet enempi sellainen yhteinen ponnistus. Ei olla ikävä kyllä saatu aikaiseksi pysyvää elämäntapamuutosta ja hoikentumista ja ollaan jo viisikymppisiä. Mutta tässä iässä sitä kyllä jo liiankin hyvin tiedostaa, että meille tulee ankea vanhuus jos ei saada lisättyä fyysistä aktiviteettia ja kilojakin olisi hyvä saada vähemmälle. 

Ap on varmaankin siinä kunnossa, ettei puolisosta ole juoksulenkille seuraksi. Mutta voisihan sitä käydä vaikka yhdessä kävelyllä, eikä tarvitsisi olla edes rivakka tahti. Sohvaperunalle tekee hyvää jo se, että saa itsensä ulos haukkaamaan happea. Jos kuvioissa on lapsia, niin sitten otetaan ne lapset mukaan metsäkävelylle.

Kai teillä perheessä edes syödään sitä samaa ruokaa? Ettei ole erikseen laihduttajan ruoka ja toiset syö jotain muuta? Jos se yhdessä syötävä ruoka on monipuolista ja kasviksia syödään paljon, niin se on jo hyvä alku terveemmille elämäntavoille. Vaikka puolisolla menis jotain herkkuja sen lisäksi, niin olisi ainakin ruokavalion perusta kunnossa ja saisi tarvitsemansa ravintoaineet. Terveellinen ja ravitseva ruoka vähentää sitä herkunkaipuuta. Ja voisiko sille puolisolle ehdottaa, että hän pyytäisi halausta silloin kun se oma tilanne harmittaa? Ettei tarvitsisi hakea lohtua suruunsa niistä herkuista? Voihan sitä pussaillakin, parempi mieli siitä tulee kuin herkkujen syömisestä. 

No kyllä minusta on juoksemaan, olen 8 vuotiaasta asti harrastanut erästä joukkuelajia, 1-3 kertaa vko. Pois lukien koronarajoitukset.

Puoliso ei ole koskaan harrastanut liikuntaa, mitä nyt satunnaista uimista ja kävelyä. Joskus innostuu kävelystä tai uinnista muutamaksi kuukaudeksi, mutta kun se ei laihduta, niin lopettaa.

(eihän se laihduta, kun liikunnan jälkeen syödään suklaata ja/tai sipsiä.)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei se niin vain voi lapsia ainakaan viedä. Yhteisestä osoitteesta jos muuttaa pois, pitää olla molempien lupa.

Mutta onko noihin pettämispelkoihin mitään aihetta? Jos kaiket illat olet muualla, "lenkillä tai salilla" ehkä se on epäilyttävää. Ja onko hänellä yhtäläinen mahdollisuus mennä ja tulla, vai joutuuko yksin lasten kanssa olemaan kaikki vapaat. Sitten ton ehkä ymmärtäisi, mutta jos hänelläkin on yhtäläinen mahdollisuus kuntoilla, niin omaa syytä jos ei viitsi. Tosin syömiset painaa enemmän laihdutuksessa.

Saa mennä ja tulla miten haluaa. Lapset koululaisia. Olen pyytänyt mukaan salille, ei kehtaa tulla.

Kun lapset oli pieniä, niin pääsi liikkumaan esim äitiyslomalla yksin. Mutta ei se hedelmää kantanut eikä jatkunut, kun paino ei pudonnut.

Hälle liikunta=laihdutus.

Nuorena näytti hyvältä, silloin ei myöskään liikkunut, mutta syömisen tilalta poltti tupakkaa. Nyt tupakka jäänyt ja 30kg tullut

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on vissiin parisuhteessa dynamiikka muuttunut, jos aiemmin olette olleet yhdessä pullukoita ja nyt puoliso on yksin pullukka. Vaikka ongelma on hänen korviensa välissä, niin ei varmaan haittaisi jos hänet voisi silti saada kokemaan, että hän on yhä rakastettu ja haluttu. 

Meillä nämä ryhtiliikkeet ovat olleet enempi sellainen yhteinen ponnistus. Ei olla ikävä kyllä saatu aikaiseksi pysyvää elämäntapamuutosta ja hoikentumista ja ollaan jo viisikymppisiä. Mutta tässä iässä sitä kyllä jo liiankin hyvin tiedostaa, että meille tulee ankea vanhuus jos ei saada lisättyä fyysistä aktiviteettia ja kilojakin olisi hyvä saada vähemmälle. 

Ap on varmaankin siinä kunnossa, ettei puolisosta ole juoksulenkille seuraksi. Mutta voisihan sitä käydä vaikka yhdessä kävelyllä, eikä tarvitsisi olla edes rivakka tahti. Sohvaperunalle tekee hyvää jo se, että saa itsensä ulos haukkaamaan happea. Jos kuvioissa on lapsia, niin sitten otetaan ne lapset mukaan metsäkävelylle.

Kai teillä perheessä edes syödään sitä samaa ruokaa? Ettei ole erikseen laihduttajan ruoka ja toiset syö jotain muuta? Jos se yhdessä syötävä ruoka on monipuolista ja kasviksia syödään paljon, niin se on jo hyvä alku terveemmille elämäntavoille. Vaikka puolisolla menis jotain herkkuja sen lisäksi, niin olisi ainakin ruokavalion perusta kunnossa ja saisi tarvitsemansa ravintoaineet. Terveellinen ja ravitseva ruoka vähentää sitä herkunkaipuuta. Ja voisiko sille puolisolle ehdottaa, että hän pyytäisi halausta silloin kun se oma tilanne harmittaa? Ettei tarvitsisi hakea lohtua suruunsa niistä herkuista? Voihan sitä pussaillakin, parempi mieli siitä tulee kuin herkkujen syömisestä. 

No kyllä minusta on juoksemaan, olen 8 vuotiaasta asti harrastanut erästä joukkuelajia, 1-3 kertaa vko. Pois lukien koronarajoitukset.

Puoliso ei ole koskaan harrastanut liikuntaa, mitä nyt satunnaista uimista ja kävelyä. Joskus innostuu kävelystä tai uinnista muutamaksi kuukaudeksi, mutta kun se ei laihduta, niin lopettaa.

(eihän se laihduta, kun liikunnan jälkeen syödään suklaata ja/tai sipsiä.)

Ap

Onko teidän lapset minkä ikäisiä? Voiko vaimosi yhtä lailla käyttää aikaa itsestään huolehtimiseen kuin sinä? Entä aiempina vuosina? Olet ainakin harrastanut jotain useamman kerran viikossa. Usein perheissä miehen on huomattavasti helpompi mennä omia menojaan ja ottaa enemmän lepoaikaa kuin naisen. Vaikka tietenkin se on aina eniten tahdosta kiinni, että laihtuu, niin uskaltaisin väittää, että jos on monta vuotta ollut perheen äiti, joka huolehtii suurimman osan lasten asioista ja kotitöistä ja käy lisäksi töissä, niin siinä käy herkästi niin, että sitten energiaa ei jää enää itsekuriin, herkut voivat olla jopa ihan "palkintokin", kun on jo väsynyt, niin sitä tsemppaa itseään ruoalla saadakseen mielihyvää. Rankimpina ruuhkavuosina itsekin olen sortunut vähän tuollaiseen kierteeseen, mutta sitten kun resursseja itsestä huolehtimiseen taas löytyy, niin jopa painonhallintakin tuntuu melko helpolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on vissiin parisuhteessa dynamiikka muuttunut, jos aiemmin olette olleet yhdessä pullukoita ja nyt puoliso on yksin pullukka. Vaikka ongelma on hänen korviensa välissä, niin ei varmaan haittaisi jos hänet voisi silti saada kokemaan, että hän on yhä rakastettu ja haluttu. 

Meillä nämä ryhtiliikkeet ovat olleet enempi sellainen yhteinen ponnistus. Ei olla ikävä kyllä saatu aikaiseksi pysyvää elämäntapamuutosta ja hoikentumista ja ollaan jo viisikymppisiä. Mutta tässä iässä sitä kyllä jo liiankin hyvin tiedostaa, että meille tulee ankea vanhuus jos ei saada lisättyä fyysistä aktiviteettia ja kilojakin olisi hyvä saada vähemmälle. 

Ap on varmaankin siinä kunnossa, ettei puolisosta ole juoksulenkille seuraksi. Mutta voisihan sitä käydä vaikka yhdessä kävelyllä, eikä tarvitsisi olla edes rivakka tahti. Sohvaperunalle tekee hyvää jo se, että saa itsensä ulos haukkaamaan happea. Jos kuvioissa on lapsia, niin sitten otetaan ne lapset mukaan metsäkävelylle.

Kai teillä perheessä edes syödään sitä samaa ruokaa? Ettei ole erikseen laihduttajan ruoka ja toiset syö jotain muuta? Jos se yhdessä syötävä ruoka on monipuolista ja kasviksia syödään paljon, niin se on jo hyvä alku terveemmille elämäntavoille. Vaikka puolisolla menis jotain herkkuja sen lisäksi, niin olisi ainakin ruokavalion perusta kunnossa ja saisi tarvitsemansa ravintoaineet. Terveellinen ja ravitseva ruoka vähentää sitä herkunkaipuuta. Ja voisiko sille puolisolle ehdottaa, että hän pyytäisi halausta silloin kun se oma tilanne harmittaa? Ettei tarvitsisi hakea lohtua suruunsa niistä herkuista? Voihan sitä pussaillakin, parempi mieli siitä tulee kuin herkkujen syömisestä. 

No kyllä minusta on juoksemaan, olen 8 vuotiaasta asti harrastanut erästä joukkuelajia, 1-3 kertaa vko. Pois lukien koronarajoitukset.

Puoliso ei ole koskaan harrastanut liikuntaa, mitä nyt satunnaista uimista ja kävelyä. Joskus innostuu kävelystä tai uinnista muutamaksi kuukaudeksi, mutta kun se ei laihduta, niin lopettaa.

(eihän se laihduta, kun liikunnan jälkeen syödään suklaata ja/tai sipsiä.)

Ap

Onko teidän lapset minkä ikäisiä? Voiko vaimosi yhtä lailla käyttää aikaa itsestään huolehtimiseen kuin sinä? Entä aiempina vuosina? Olet ainakin harrastanut jotain useamman kerran viikossa. Usein perheissä miehen on huomattavasti helpompi mennä omia menojaan ja ottaa enemmän lepoaikaa kuin naisen. Vaikka tietenkin se on aina eniten tahdosta kiinni, että laihtuu, niin uskaltaisin väittää, että jos on monta vuotta ollut perheen äiti, joka huolehtii suurimman osan lasten asioista ja kotitöistä ja käy lisäksi töissä, niin siinä käy herkästi niin, että sitten energiaa ei jää enää itsekuriin, herkut voivat olla jopa ihan "palkintokin", kun on jo väsynyt, niin sitä tsemppaa itseään ruoalla saadakseen mielihyvää. Rankimpina ruuhkavuosina itsekin olen sortunut vähän tuollaiseen kierteeseen, mutta sitten kun resursseja itsestä huolehtimiseen taas löytyy, niin jopa painonhallintakin tuntuu melko helpolta.

Vastasin jo aiemmin, vaimo ollut vapaa menemään harrastuksiin. Ne eivät vaan ole ottaneet tuulta alleen.

Ja on aina ollut innostuneempi lapsivapaasta, johon kuuluu alkoholi ja baari. (ja kahden päivän krapulasyöminen) ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on kateellinen, kun onnistut, ja kokee, että itsekin pitäisi alkaa tehdä jotain muuta kuin maata sohvalla, eikä jaksa kuitenkaan tehdä mitään.

On myötänyt, että häntä harmittaa mun onnistuminen. Sekin kuulema ajaa hänet ahmimaan, on pettynyt, ettei itse koskaan onnistu. Ap

Että sitten näin päin tänne kirjoittelet. Esität olevasi miehesi. Sun kirjoitustyylin tunnistaa ja sen loputtoman jankkauksen epäonnistumisista.

Vierailija kirjoitti:

Teillä on vissiin parisuhteessa dynamiikka muuttunut, jos aiemmin olette olleet yhdessä pullukoita ja nyt puoliso on yksin pullukka. Vaikka ongelma on hänen korviensa välissä, niin ei varmaan haittaisi jos hänet voisi silti saada kokemaan, että hän on yhä rakastettu ja haluttu. 

Meillä nämä ryhtiliikkeet ovat olleet enempi sellainen yhteinen ponnistus. Ei olla ikävä kyllä saatu aikaiseksi pysyvää elämäntapamuutosta ja hoikentumista ja ollaan jo viisikymppisiä. Mutta tässä iässä sitä kyllä jo liiankin hyvin tiedostaa, että meille tulee ankea vanhuus jos ei saada lisättyä fyysistä aktiviteettia ja kilojakin olisi hyvä saada vähemmälle. 

Ap on varmaankin siinä kunnossa, ettei puolisosta ole juoksulenkille seuraksi. Mutta voisihan sitä käydä vaikka yhdessä kävelyllä, eikä tarvitsisi olla edes rivakka tahti. Sohvaperunalle tekee hyvää jo se, että saa itsensä ulos haukkaamaan happea. Jos kuvioissa on lapsia, niin sitten otetaan ne lapset mukaan metsäkävelylle.

Kai teillä perheessä edes syödään sitä samaa ruokaa? Ettei ole erikseen laihduttajan ruoka ja toiset syö jotain muuta? Jos se yhdessä syötävä ruoka on monipuolista ja kasviksia syödään paljon, niin se on jo hyvä alku terveemmille elämäntavoille. Vaikka puolisolla menis jotain herkkuja sen lisäksi, niin olisi ainakin ruokavalion perusta kunnossa ja saisi tarvitsemansa ravintoaineet. Terveellinen ja ravitseva ruoka vähentää sitä herkunkaipuuta. Ja voisiko sille puolisolle ehdottaa, että hän pyytäisi halausta silloin kun se oma tilanne harmittaa? Ettei tarvitsisi hakea lohtua suruunsa niistä herkuista? Voihan sitä pussaillakin, parempi mieli siitä tulee kuin herkkujen syömisestä. 

Ap, ei ei ei... Älä missään nimessä ala tuohon rooliin. Ikään kuin paapovaksi vanhemmaksi lapselle. Jos siis mitään toivoa aikuisten välisestä parisuhteesta on, niin ei missään nimessä.

P.s. Kukaan ei ikinä kirjoittais tuollaisia, jos sukupuolet olis casessa toisinpäin.

Monesti miehillä on aikaa ties mihin kuntoiluun mutta nainen vastaa kodista ja lapsista. On aivan poikki eikä jaksa enää siinä urheilla. Siinä sitten mies pullistelee että "kas olen laihtunut"..

Olkoon syyt mitkä hyvänsä, niin on kyllä aika mielenvikaista toivoa toiselle, että olisi läski.

Vierailija kirjoitti:

No kuitenkin vähän peppua annat kuntopolun vieressä sille uudelle ihastukselle, tunnusta nyt vaan.

Miksi teidän kaappihomojen täytyy tulla fantasioimaan joka ainoaan ketjuun?